Näin on

Kyllä uskovilla, jopa uskomattomilla pitäisi soida hälytyskellot, kun lukevat Suuri Taistelu kirjaa. Se on läpeensä täynnä jumalatonta eksytystä.

Joitakin esimerkkejä Suuri Taistelu kirjasta:

ss. 312-313 väärät laskelmat, joilla Ellen todistaa 22.10.1844 taivaassa tapahtunutta Jeesuksen huoneesta toiseen menemistä ja tutkivan tuomion alkamista.

s. 598 Ellen kirjoittaa Israelilaisista, joita hän kutsuu Juudan kansaksi: "Kansa, josta Jumalan henki on lopullisesti poistunut, on jatkava uskonnon ulkonaisten muotojen noudattamista; ja se saatanallinen into, minkä pahuuden ruhtinas herättää totuuden vihollisissa, näyttää samanlaiselta kuin into Jumalan puolesta"

s. 428 White vierittää syyn toisille suljetun oven opista, ikään kuin ei itse olisikaan suuna päänä profetoinut ´suljettua ovea´ ja uhkaillut niitä, jotka eivät suostuneet tätä oppia ottamaan vastaan: "Annettuaan varoituksen tuomion läheisyydestä, he tunsivat työnsä maailman suhteen päättyneen, eikä heillä enää ollut taakkaa syntisten pelastumisesta, samalla kun jumalattomien röyhkeä ja herjaava ivailu näytti lisäksi todistavan, että Jumalan Henki oli vetäytynyt pois hänen armonsa halveksijoista. Kaikki tämä vahvisti heissä sitä käsitystä, että koetusaika oli loppunut eli niin kuin he silloin sen ilmaisivat, "armon ovi oli suljettu"."

s. 617-618 Herran päivästä Ellen kirjoittaa: "On mahdotonta kuvailla niiden kauhua ja epätoivoa, jotka ovat polkeneet jalkoihinsa Jumalan pyhät vaatimukset. Herra antoi heille lakinsa. He olisivat voineet verrata luonnettaan siihen ja oppia tuntemaan puutteellisuutensa, kun vielä oli aikaa katumukseen ja parannukseen. Mutta voittaakseen maailman suosiota he syrjäyttivät sen määräykset ja opettivat muitakin rikkomaan niitä. He ovat koettaneet pakottaa Jumalan kansaa häpäisemään hänen sapattiaan. Nyt heidän halveksimansa laki tuomitsee heidät. Pelottavan selvästi he näkevät olevansa ilman puolustusta" ja "Jumalan lain viholliset, saarnaajasta aina pienimpään asti heidän joukossaan, saavat uuden käsityksen totuudesta ja velvollisuudesta. Liian myöhään he näkevät, että neljännen käskyn sapatti on elävän Jumalan sinetti. Liian myöhään he näkevät väärän sapatin todellisen luonteen ja sen hiekkaperustuksen, jolle ovat rakentaneet. He huomaavat taistelleensa Jumalaa vastaan. Uskonnon opettajat ovat johtaneet sieluja kadotukseen, selittäessään ohjaavansa niitä paratiisiin porteille"

ss. 318-319,EGW sanoi Turkin kansakunnan loppuvan elokuun 11. päivänä, vuonna 1840

s. 402 "Kaikista suurista uskonnollisista liikkeistä apostolien ajasta lähtien ei mikään ole ollut vapaampi inhimillisistä puuttellisuuksista ja Saatanan juonista kuin syksyn 1844 liike. Vielä nytkin, monen vuoden perästä tässä liikkeessä mukana olleet ja totuudessa lujina pysyneet tuntevat tuon siunauksellisen toiminnan pyhän vaikutuksen ja todistavat sen olleen Jumalasta."

s. 392 Ellen kirjoitti uskontunnustuksia vastaan, mutta silti suositteli omia kirjoituksiaan ja niistä onkin kyhätty adventistien uskontunnustus 27 nyttemmin 28 opinkohtaa "katolisuutta vastustavat evankeliset kirkkokunnat ovat niin sitoneet toistensa kädet ja omat kätensä, ettei heidän keskuudessaan voi tulla saarnaajiksi, ellei hyväksy jotain kirjaa Raamatun ohella... Ei ole mitään luuloteltua siinä väitteessä, että uskontunnustukset alkavat olla Raamatulle yhtä todellisena esteenä kuin Roomakin, vaikka se tapahtuu hienommalla tavalla."

s. 431 "He näkivät hänen nyt suorittavan pappispalvelustaan Jumalan arkin edessä, esittäen verensä syntisten puolustukseksi."

s. 420-421 "Pappien palvelus kautta vuoden pyhäkön ensimmäisessä osastossa, sen esiripun sisäpuolella, joka oli ovena ja erotti pyhän esikartanosta, kuvasi sitä palvelustyötä, johon Kristus ryhtyi taivaaseen astuessaan. Jokapäiväisessä palveluksessa papin tehtävänä oli syntiuhrin veren vieminen Jumalan eteen sekä Israelin rukousten mukana ylösnousevan suitsutuksen toimittaminen. Samoin vetosi Kristus Isän edessä vereensä syntisten puolustuksena ja esitti hänelle katuvien uskovaisten rukoukset oman vanhurskautensa suloisen tuoksun yhteydessä. Tällaista oli palvelustyö taivaallisen pyhäkön ensimmäisessä osastossa."

s. 421 "Kahdeksantoista vuosisataa tämä palvelustyö jatkui pyhäkön ensimmäisessä osastossa. Kristuksen veri, joka puhui katuvien uskovaisten puolesta, takasi heille anteeksiannon ja hyväksymisen Isän luona, mutta heidän syntinsä jäivät vielä taivaan kirjoihin."

s. 424 "He eivät olleet erehtyneet profeetallisen ajanjakson laskemisessa, vaan 2300 päivän päättyessä esiintyvän tapahtuman tulkinnassa. Tämän erehdyksen tähden he olivat pettyneet, mutta kaikki mitä profeetat olivat ennustaneet ja mitä heillä Raamatun mukaan oli oikeus odottaa, oli täyttynyt." "Kristus oli tullut, ei maan päälle, niin kuin he olivat odottaneet, vaan Jumalan temppelin kaikkein pyhimpään taivaassa, niin kuin vertauskuvissa oli osoitettu."

s. 423 "Pyhäkköoppi oli se avain, jonka avulla vuonna 1844 koetun pettymyksen salaisuus paljastui. Se toi päivänvaloon täydellisen totuuden järjestelmän, yhtenäisen ja sopusointuisen, näyttäen että Jumalan käsi oli johtanut suurta adventtiliikettä. Samalla se ilmoitti Jumalan kansalle sen velvollisuuden, paljastaessaan sen aseman ja tehtävän."

s. 481 "Taivaassa oleva pyhäkkö on sen työn keskus, mitä Kristus suorittaa ihmisten hyväksi. Tämä koskee jokaista maan päällä elävää ihmistä. Pyhäkköoppi esittää pelastussuunnitelman, johtaen meidät aina ajan loppuun saakka, ja ilmaisee vanhurskauden ja synnin välisen taistelun onnellisen päätöksen. On mitä tärkeintä, että kaikki tutkivat näitä asioita perusteellisesti, niin että kykenevät antamaan vastauksen jokaiselle, joka kysyy heissä olevan toivon perustusta."

s. 426 "Häät ovat silloin, kun Kristus ottaa vastaan valtakuntansa. Pyhää kaupunkia, uutta Jerusalemia, joka on valtakunnan pääkaupunki ja edustaja, nimitetään morsiameksi, Karitsan vaimoksi. Sanoihan enkeli Johannekselle: ´Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, karitsan vaimon´. ´Ja hän vei minut hengessä´, Johannes sanoo suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä´. Ilm. 21:9,10. Morsian on siis pyhä kaupunki ja neitsyet, jotka menevät kohtaamaan ylkää, ovat seurakunnan vertauskuva. Ilmestyskirjassa sanotaan Jumalan lasten olevan hääaterialla kutsuvieraina Ilm.19:9. Jos he ovat vieraita, heitä ei voi samalla kertaa esittää morsiamena."

s. 480 "Jumalan kansan tulee saada selvä käsitys pyhäköstä ja tutkivasta tuomiosta. Kaikki tarvitsevat tietoa suuren ylimmäisen Pappimme asemasta ja työstä. Muuten on mahdoton harjoittaa tälle ajalle välttämätöntä uskoa tai ottaa Jumalan tahdon mukaista asemaa."

s. 597 "Kun Jeesus jättää pyhäkön, peittää pimeys maan asukkaat. Tuona kauheana aikana vanhurskaiden täytyy elää pyhän Jumalan kasvojen edessä ilman välittäjää. Jumalattomia hillinnyt voima on otettu pois, ja lopullisesti parantumattomiksi jääneet ovat täydellisesti saatanan hallinnassa"

s. 450 "Nämä totuudet, sellaisina kuin ne esitetään Ilmestykirjan 14. luvussa iankaikkisen evankeliumin yhteydessä, ovat Kristuksen seurakunnan tuntomerkkinä hänen ilmestymisensä aikana." Nämä totuudet pyhäköstä ja lain muuttumattomuudesta eivät kuitenkaan olleet "tervetulleita monille niistä, jotka väittivät olevansa kristittyjä. Neljännen käskyn noudattaminen vaatii uhria, mistä useimmat kieltäytyivät."

s. 364 "Synnin ihmisellä, jota myös kutsutaan laittomuuden salaisuudeksi, kadotuksen lapseksi ja vastustajaksi, tarkoitetaan paavinvaltaa, joka profeetan ennustuksen mukaan oli säilyttävä valta-asemansa 1260 vuotta. Tämä ajanjakso päättyi vuonna 1798."

s. 433 "Tuomitsemistyön, joka alkoi 1844, täytyy jatkua, kunnes jokaisen ihmisen asia on ratkaistu, sekä elävien että kuolleiden."

s. 445 "Mitä muuta sapatin muutos silloin on kuin roomalaisen kirkon vallan merkki - ´pedon merkki´?"

s. 596 "Kun kolmannen enkelin sanomaa ei enää julisteta, on maan rikollisten asukkaiden armonaika päättynyt. Jumalan kansa on täyttänyt työnsä. Se on sanut ´kevätsateen´, ´virvoituksen Herran kasvoista´ ja on valmistunut edessään olevaa koetuksen hetkeä varten." "Kaikki, jotka ovat osoittautuneet kuuliaisiksi Jumalan käskyille, ovat vastaanottaneet ´elävän Jumalan sinetin´. Silloin Jeesus lopettaa välitystyönsä taivaan pyhäkössä. Hän kohottaa kätensä ja sanoo suurella äänellä:´Se on täytetty´." "Kristus on sovittanut kansansa ja poistanut sen synnit. Hänen alamaistensa luku on täysi."

s. 487 "Lucifer ei alussa nähnyt, mihin hän oli menossa; hän ei ymmärtänyt tunteidensa todellista luonnetta. Mutta kun hänen tyytymättömyytensä osoitettiin aiheettomaksi, hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että hän oli väärässä, että Jumalan vaatimukset olivat oikeat ja että hänen tulisi tämä tunnustaa koko taivaan edessä. Jos hän olisi tämän tehnyt, hän olisi voinut pelastaa itsensä ja paljon enkeleitä."

s. 478 "Niinkuin pappi, poistaessaan synnit pyhäköstä, pani ne syntikauriin päälle, niin Kristus on siirtävä kaikki synnit saatanalle, synnin alkuunpanijalle ja siihen yllyttäjälle. Syntikauris vietiin erämaahan, ja näin se kantoi Israelin synnit ´autioon seutuun´ 3 Moos. 16:22. Samoin Saatana, syypäänä kaikkiin niihin synteihin, joita hän on Jumalan kansan saattanut tekemään, on oleva tuhat vuotta sidottuna maan päälle, joka silloin on oleva autiona ja asumattomana, ja lopuksi hän on kärsivä synnin täydellisen rangaistuksen siinä tulessa, joka on hävittävä kaikki jumalattomat. Siten suuri pelastussunnitelma toteutuu synnin tullessa lopullisesti hävitetyksi ja kaikkien niiden tullessa pelastetuiksi, jotka ovat olleet valmiit hylkäämään pahan."

s. 422 "Kun Kristus pappispalveluksensa lopussa oman verensä ansiolla poistaa kansansa synnit taivaallisesta pyhäköstä, hän asettaa ne saatanan päälle, jonka tuomiota toimeenpantaessa täytyy kärsiä lopullinen rangaistus."

s. 533 "Myös oppi tietoisuudesta kuolemassa nojautuu siihen peruserheeseen, että ihminen on luonnostaan kuolematon. Niin kuin iankaikkisen piinan oppi, on tämäkin oppi ristiriidassa Raamatun opetusten, järjen ja inhimillisten tunteittemme kanssa. Kansanomaisen uskon mukaan pelastetut taivaassa tuntevat kaikki maailman tapahtumat ja aivan erityisesti tänne maan päälle jättämiensä ystävien elämän. Mutta kuinka ihmisten huolien tunteminen ja rakkaiden ystävien syntien, surujen, pettymysten ja ahdistusten näkeminen voisi olla vainajien onnen lähteenä? Kuinka paljon voivat taivaan autuudesta nauttia ne, jotka liitelevät maan päällä elävien ystäviensä yllä? Ja miten järkyttävä onkaan sellainen usko, että katumattoman sielu joutuu helvetin tuleen, heti kun henki on lähtenyt ruumiista! Mihin tuskan syvyyksiin täytyykään niiden vaipua, jotka näkevät ystäviensä kuolevan valmistumattomina, joutuakseen iäisyyteen, missä on vain kärsimystä ja syntiä! Monet ovat tulleet mielisairaiksi tämän pöyristyttävän ajatuksen vaivaamina."

s. 384 "..epäraamatullinen toivo ajallisesta tuhatvuotisesta valtakunnasta hyljättiin..."

s. 433 "Kristus oli avannut oven kaikkein pyhimpään ryhtyessään siellä suorittamaan palvelusta. Tästä taivaallisen pyhäkön avoimesta ovesta loisti valo, ja neljännen käskyn nähtiin kuuluvan pyhäkön arkissa olevaan lakiin".

s. 424-425 "Niiden, jotka elävät maan päällä, kun Kristuksen välittäjätoimi taivaan pyhäkössä päättyy, täytyy seisoa pyhän Jumalan kasvojen edessä ilman välittäjää. Heidän vaatteidensa täytyy olla tahrattomat, heidän luonteidensa täytyy olla vihmontaverellä synnistä puhdistetut. Jumalan armon ja omien uutterien ponnistustensa kautta heidän on täytynyt päästä voittajiksi taistelussa pahaa vastaan"

s. 575 "Kahden suuren erheen avulla, sielun kuolemattomuuden ja sunnuntain pyhyyden, saatana kietoo ihmiset petoksiinsa. Edellinen laskee spiritualismin perustuksen ja jälkimmäinen muodostaa Roomaan yhdistävän myötätunnon siteen."

s. 322 "Ja niinkuin ihmiset Nooan aikana nauraen ivasivat vanhurskauden saarnaajan ennustuksia, niin myös Millerin aikana monet, vieläpä Jumalan Lapsiksi tunnustautuvat, pilkkasivat varoitussanomaa."

s. 427 "Tämä luonteentutkiminen on taivaallisen pyhäkön viimeinen työ, tutkiva tuomio, joka ratkaisee, ketkä ovat valmistuneet Jumalan valtakuntaan."

s. 479 "Tuomiolle määrättynä aikana - 2300 päivän päättyessä vuonna 1844 - alkoi tutkimus ja syntien poispyyhkiminen. Kaikkien, jotka joskus ovat tunnustaneet Kristuksen nimeä, täytyy läpikäydä tarkka tutkimus. Sekä elävät että kuolleet tuomitaan ´sen perusteella, mitä kirjoihin on kirjoitettu, tekojensa mukaan´. Niitä syntejä, joita ei ole kaduttu eikä hyljätty, ei anneta anteeksi eikä poisteta kirjoista, vaan ne tulevat todistamaan syntistä vastaan Jumalan päivänä."

s. 425 "Samalla kun tutkiva tuomio on käynnissä taivaassa ja katuvien uskovaisten synnit poistetaan pyhäköstä, on erikoinen puhdistustyö ja synnin hylkääminen tapahtuva Jumalan kansan keskuudessa maan päällä. "

s.482 "Vakavia ovat sovitustyön päättymiseen liittyvät tapahtumat. Tärkeät edut ovat siinä kysymyksessä. Tuomitseminen on nyt parhaillaan käynnissä taivaan pyhäkössä. Tämä työ on kestänyt jo monta vuotta. Pian - kukaan ei tiedä, kuinka pian - se tapahtuu elossa oleviin nähden. Suuren Jumalan läsnäollessa tarkastetaan meidän elämämme."

Siinäpä oli joitankin otteita. Miten "erinomainen lähetyskirja"!

Tietysti saattaa olla, että tuo nyt levitetty kirja on jokin lyhennys, josta paljastavimmat paikat on siistitty, jotta se saataisiin näyttämään kristillisemmältä. Tämähän sopisi kuvaan. Lainaukseni on otettu 692 sivuisesta adventistien silloisen kirjapainon Kirjatoimen 1981 painoksesta.
11286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mulla on v. 1939 painos sekä pokkari v. 2005.

Pokkarissa on senverran muuteltu otsikoita ja
lukujen nimiä, että vaikea verrata näin äkisti.
"Tutkiva tuomio" on nyt otsikoltaan kesytetty
"tilinteon hetkeksi", mutta tekstiosiossa
"tutkiva tuomio" -sanonta esiintyy vähintään
yhtä useasti kuin originaalissa painoksessa.

Yhä on tutkivassa tuomiossa ("tilinteon hetki")
pokkaripainoksessa - yhä on tallella tuo kauhea
oppi, että saatana ne syntimme kantaakin eikä
Kristus, Karitsamme.

Viittaamassasi s. 482 mainittua, että tutkiva
tuomio on parhaillaan käynnissä taivaan pyhäkössä,
sitä ei niin selkeästi sanottuna taida löytyä,
ainakaan vastaavasta kohdasta - siis pokkarissa
s. 313.

Sensijaan samalla sivulla, 313, elää edelleen
hirvittävistä hirvittävin harha - että synnit
ei vielä olekaan sovitettu, mutta että ne
heitetään sitten 1000 vuodeksi saatanan päälle.
Jonka jälkeen saatana poltetaan tuhkaksi -
täällä Maan päällä.

Että semmoinen 1000-vuotinen adventtiteologiassa.

Kiitokset Kuhilaalle vaivannäöstä taaskin!
Kuhilaan viestissä tulee esiin mm. EGW:n toteutu-
mattomia ennustuksia ja törkeimmät harhaopit.

Kaikkia siunaten rakkauden kera!

Äänestä
  • Vuosia sitten uskon alkuvaiheessa sain advaripariskunnalta lahjaksi joka kuitenkin piti maksaa Ellen Whiten Suuren Taistelun.
    Luettuani puoli tuntia sitä Pyhä Henki ilmoitti ja näytti että Ellen White oli väärä profeetta.

    Äänestä

Haluan selvitykseksi mainita sen, että minä en ole avauksen kirjoittaja, vaan joku toinen henkilö käyttää nimimerkkiä Kuhilas ja on avaustekstin kirjoittaja. Minä en ole kertakaan katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa E.G. Whiten kirjan Suuri Taistelu johdosta. Jumalan siunausta lukijoille toivottaa eläkkeellä oleva pastori, nimimerkki kuhilas.

Äänestä

Lukija saattaa epähuomiossa ajatella, että avauksen kirjoittaja olisi eläkkeellä oleva pastori, joka on tälle palstalle kirjoitellut nimimerkillä kuhilas, mutta näin ei asia ole. Kirjoittaja on jokin toinen henkilö, joka on käyttänyt samaa nimimerkkiä isolla alkukirjaimella. Toivottavasti asia tuli selväksi. Eläkepappi, kuhilas, ei ole katsonut tarpeelliseksi kirjoitella Suuren Taistelun jodosta tälle keskustelupalstalle.

Äänestä
  • Kuhilas se siellä puskassa luuraa ja arvon pastori on tullut esiin tänäkin aamuna.

    Äänestä

  • puskapastorina kirjoitti:

    Kuhilas se siellä puskassa luuraa ja arvon pastori on tullut esiin tänäkin aamuna.

    Halusin ainoastaan oikaista asian, koska katsoin tarpeelliseksi tuoda esille sen, että en ollut avauksen kirjoittaja.

    Minä olen aina julkisesti esiintynyt. Jälleen keskiviikkona olen raamattupiirissä Betel-kirkossa. Jos Herra elonpäiviä antaa, niin lähitulevaisuudessa vierailen Riihimäellä, Lohjalla, Somerolla, Raumalla jne. Miksi selittelet, että puskasta käsin luurailen? Minä muuten en käytä nimimerkkiä Kuhilas vaan kuhilas. Huomaa alkukirjain! Nimimerkkiä Kuhilas käytti toinen hekilö. Jos häntä tarkoitit, niin sitten on toinen henkilö kyseessä etkä viitannut ollenkaan minuun "luurailijana". En olisi osannaut arvata, että hänkin on pastori!

    Äänestä

  • Eläkkeellä on aikaa ja ennenkaikkea vapaus
    tutkimiseen. Laitan vilpittömästi Suurta Taistelua
    esiin yhä, mutta nyt senvuoksi, että totuus tulisi
    kaikille tiettäväksi. Ei yli Jeesuksen eikä
    vajaastikaan -- se olkoon ohjenuoramme ja ikäänkuin
    testamenttini näin eläkkeellä jo ollen.

    kuhilas

    Äänestä

  • Olen tullut totuuden tuntoon! kirjoitti:

    Eläkkeellä on aikaa ja ennenkaikkea vapaus
    tutkimiseen. Laitan vilpittömästi Suurta Taistelua
    esiin yhä, mutta nyt senvuoksi, että totuus tulisi
    kaikille tiettäväksi. Ei yli Jeesuksen eikä
    vajaastikaan -- se olkoon ohjenuoramme ja ikäänkuin
    testamenttini näin eläkkeellä jo ollen.

    kuhilas

    Tuota viestiä, joka alkaa sanoilla "Eläkkeellä on aikaa ja ennenkaikkea vapaus..." en ole kirjoittanut. Olkoon tekstin sisältö mitä tahansa, mutta toinen kirjoittelee minun nimimerkilläni. Nyt näyttää siltä, että en voi todellakaan jatkaa kirjoittelua tällä palstalla tämän pidempään. Jos tämän jälkeen esiintyy tekstejä, joissa kirjoittajaksi ilmoittautuu kuhilas tai Kuhilas, niin se en ole minä, eläkkeellä oleva pastori Turusta. Hyvää jatkoa teille ja Jumala teitä kaikkia siunatkoon.

    Äänestä

Jos niin teit, niin ymmärrä että oikea kuhilas on monien silmissä arvostettu kristitty, jota yritit käyttää hyväksesi saadaksesi "sanomasi" uskottavammaksi.

Miksi? Jos teit sen tahallasi täytyy vastauksen olla, että koska sinulla itselläsi ei ole kuhilaan kaltaisen kristityn arvostusta, niin yritit käyttämällä hänen nimeään (kirjoittamalla hänen nimissään) ja siten panemalla omia sanojasi hänen suuhunsa saada kirjoituksesi uskottavammaksi niiden keskuudessa jotka sen lukevat.

Näin tekemällä pilaat kuhilaan nimeä ihmisten edessä, mutta omaa nimeäsi Jumalan edessä.

Ajattele SITÄ.
Minkälainen olet ihmisenä ja kristittynä - aito? suoraselkäinen Jumalan Sanan levittäjä?

Äänestä
  • Olen ylpeä sinusta!!! Minunkin mielestä otteet "suuresta taistelusta" pilaavat kenen tahansa maineen, jopa ateisti häpeäisi esitellä moisia satuja :)

    Äänestä

  • kuulla kirjoitti:

    Olen ylpeä sinusta!!! Minunkin mielestä otteet "suuresta taistelusta" pilaavat kenen tahansa maineen, jopa ateisti häpeäisi esitellä moisia satuja :)

    kuhilaitakin on moneksi!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kuhilas kirjoitti:

Kyllä uskovilla, jopa uskomattomilla pitäisi soida hälytyskellot, kun lukevat Suuri Taistelu kirjaa. Se on läpeensä täynnä jumalatonta eksytystä.

Joitakin esimerkkejä Suuri Taistelu kirjasta:

ss. 312-313 väärät laskelmat, joilla Ellen todistaa 22.10.1844 taivaassa tapahtunutta Jeesuksen huoneesta toiseen menemistä ja tutkivan tuomion alkamista.

s. 598 Ellen kirjoittaa Israelilaisista, joita hän kutsuu Juudan kansaksi: "Kansa, josta Jumalan henki on lopullisesti poistunut, on jatkava uskonnon ulkonaisten muotojen noudattamista; ja se saatanallinen into, minkä pahuuden ruhtinas herättää totuuden vihollisissa, näyttää samanlaiselta kuin into Jumalan puolesta"

s. 428 White vierittää syyn toisille suljetun oven opista, ikään kuin ei itse olisikaan suuna päänä profetoinut ´suljettua ovea´ ja uhkaillut niitä, jotka eivät suostuneet tätä oppia ottamaan vastaan: "Annettuaan varoituksen tuomion läheisyydestä, he tunsivat työnsä maailman suhteen päättyneen, eikä heillä enää ollut taakkaa syntisten pelastumisesta, samalla kun jumalattomien röyhkeä ja herjaava ivailu näytti lisäksi todistavan, että Jumalan Henki oli vetäytynyt pois hänen armonsa halveksijoista. Kaikki tämä vahvisti heissä sitä käsitystä, että koetusaika oli loppunut eli niin kuin he silloin sen ilmaisivat, "armon ovi oli suljettu"."

s. 617-618 Herran päivästä Ellen kirjoittaa: "On mahdotonta kuvailla niiden kauhua ja epätoivoa, jotka ovat polkeneet jalkoihinsa Jumalan pyhät vaatimukset. Herra antoi heille lakinsa. He olisivat voineet verrata luonnettaan siihen ja oppia tuntemaan puutteellisuutensa, kun vielä oli aikaa katumukseen ja parannukseen. Mutta voittaakseen maailman suosiota he syrjäyttivät sen määräykset ja opettivat muitakin rikkomaan niitä. He ovat koettaneet pakottaa Jumalan kansaa häpäisemään hänen sapattiaan. Nyt heidän halveksimansa laki tuomitsee heidät. Pelottavan selvästi he näkevät olevansa ilman puolustusta" ja "Jumalan lain viholliset, saarnaajasta aina pienimpään asti heidän joukossaan, saavat uuden käsityksen totuudesta ja velvollisuudesta. Liian myöhään he näkevät, että neljännen käskyn sapatti on elävän Jumalan sinetti. Liian myöhään he näkevät väärän sapatin todellisen luonteen ja sen hiekkaperustuksen, jolle ovat rakentaneet. He huomaavat taistelleensa Jumalaa vastaan. Uskonnon opettajat ovat johtaneet sieluja kadotukseen, selittäessään ohjaavansa niitä paratiisiin porteille"

ss. 318-319,EGW sanoi Turkin kansakunnan loppuvan elokuun 11. päivänä, vuonna 1840

s. 402 "Kaikista suurista uskonnollisista liikkeistä apostolien ajasta lähtien ei mikään ole ollut vapaampi inhimillisistä puuttellisuuksista ja Saatanan juonista kuin syksyn 1844 liike. Vielä nytkin, monen vuoden perästä tässä liikkeessä mukana olleet ja totuudessa lujina pysyneet tuntevat tuon siunauksellisen toiminnan pyhän vaikutuksen ja todistavat sen olleen Jumalasta."

s. 392 Ellen kirjoitti uskontunnustuksia vastaan, mutta silti suositteli omia kirjoituksiaan ja niistä onkin kyhätty adventistien uskontunnustus 27 nyttemmin 28 opinkohtaa "katolisuutta vastustavat evankeliset kirkkokunnat ovat niin sitoneet toistensa kädet ja omat kätensä, ettei heidän keskuudessaan voi tulla saarnaajiksi, ellei hyväksy jotain kirjaa Raamatun ohella... Ei ole mitään luuloteltua siinä väitteessä, että uskontunnustukset alkavat olla Raamatulle yhtä todellisena esteenä kuin Roomakin, vaikka se tapahtuu hienommalla tavalla."

s. 431 "He näkivät hänen nyt suorittavan pappispalvelustaan Jumalan arkin edessä, esittäen verensä syntisten puolustukseksi."

s. 420-421 "Pappien palvelus kautta vuoden pyhäkön ensimmäisessä osastossa, sen esiripun sisäpuolella, joka oli ovena ja erotti pyhän esikartanosta, kuvasi sitä palvelustyötä, johon Kristus ryhtyi taivaaseen astuessaan. Jokapäiväisessä palveluksessa papin tehtävänä oli syntiuhrin veren vieminen Jumalan eteen sekä Israelin rukousten mukana ylösnousevan suitsutuksen toimittaminen. Samoin vetosi Kristus Isän edessä vereensä syntisten puolustuksena ja esitti hänelle katuvien uskovaisten rukoukset oman vanhurskautensa suloisen tuoksun yhteydessä. Tällaista oli palvelustyö taivaallisen pyhäkön ensimmäisessä osastossa."

s. 421 "Kahdeksantoista vuosisataa tämä palvelustyö jatkui pyhäkön ensimmäisessä osastossa. Kristuksen veri, joka puhui katuvien uskovaisten puolesta, takasi heille anteeksiannon ja hyväksymisen Isän luona, mutta heidän syntinsä jäivät vielä taivaan kirjoihin."

s. 424 "He eivät olleet erehtyneet profeetallisen ajanjakson laskemisessa, vaan 2300 päivän päättyessä esiintyvän tapahtuman tulkinnassa. Tämän erehdyksen tähden he olivat pettyneet, mutta kaikki mitä profeetat olivat ennustaneet ja mitä heillä Raamatun mukaan oli oikeus odottaa, oli täyttynyt." "Kristus oli tullut, ei maan päälle, niin kuin he olivat odottaneet, vaan Jumalan temppelin kaikkein pyhimpään taivaassa, niin kuin vertauskuvissa oli osoitettu."

s. 423 "Pyhäkköoppi oli se avain, jonka avulla vuonna 1844 koetun pettymyksen salaisuus paljastui. Se toi päivänvaloon täydellisen totuuden järjestelmän, yhtenäisen ja sopusointuisen, näyttäen että Jumalan käsi oli johtanut suurta adventtiliikettä. Samalla se ilmoitti Jumalan kansalle sen velvollisuuden, paljastaessaan sen aseman ja tehtävän."

s. 481 "Taivaassa oleva pyhäkkö on sen työn keskus, mitä Kristus suorittaa ihmisten hyväksi. Tämä koskee jokaista maan päällä elävää ihmistä. Pyhäkköoppi esittää pelastussuunnitelman, johtaen meidät aina ajan loppuun saakka, ja ilmaisee vanhurskauden ja synnin välisen taistelun onnellisen päätöksen. On mitä tärkeintä, että kaikki tutkivat näitä asioita perusteellisesti, niin että kykenevät antamaan vastauksen jokaiselle, joka kysyy heissä olevan toivon perustusta."

s. 426 "Häät ovat silloin, kun Kristus ottaa vastaan valtakuntansa. Pyhää kaupunkia, uutta Jerusalemia, joka on valtakunnan pääkaupunki ja edustaja, nimitetään morsiameksi, Karitsan vaimoksi. Sanoihan enkeli Johannekselle: ´Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, karitsan vaimon´. ´Ja hän vei minut hengessä´, Johannes sanoo suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä´. Ilm. 21:9,10. Morsian on siis pyhä kaupunki ja neitsyet, jotka menevät kohtaamaan ylkää, ovat seurakunnan vertauskuva. Ilmestyskirjassa sanotaan Jumalan lasten olevan hääaterialla kutsuvieraina Ilm.19:9. Jos he ovat vieraita, heitä ei voi samalla kertaa esittää morsiamena."

s. 480 "Jumalan kansan tulee saada selvä käsitys pyhäköstä ja tutkivasta tuomiosta. Kaikki tarvitsevat tietoa suuren ylimmäisen Pappimme asemasta ja työstä. Muuten on mahdoton harjoittaa tälle ajalle välttämätöntä uskoa tai ottaa Jumalan tahdon mukaista asemaa."

s. 597 "Kun Jeesus jättää pyhäkön, peittää pimeys maan asukkaat. Tuona kauheana aikana vanhurskaiden täytyy elää pyhän Jumalan kasvojen edessä ilman välittäjää. Jumalattomia hillinnyt voima on otettu pois, ja lopullisesti parantumattomiksi jääneet ovat täydellisesti saatanan hallinnassa"

s. 450 "Nämä totuudet, sellaisina kuin ne esitetään Ilmestykirjan 14. luvussa iankaikkisen evankeliumin yhteydessä, ovat Kristuksen seurakunnan tuntomerkkinä hänen ilmestymisensä aikana." Nämä totuudet pyhäköstä ja lain muuttumattomuudesta eivät kuitenkaan olleet "tervetulleita monille niistä, jotka väittivät olevansa kristittyjä. Neljännen käskyn noudattaminen vaatii uhria, mistä useimmat kieltäytyivät."

s. 364 "Synnin ihmisellä, jota myös kutsutaan laittomuuden salaisuudeksi, kadotuksen lapseksi ja vastustajaksi, tarkoitetaan paavinvaltaa, joka profeetan ennustuksen mukaan oli säilyttävä valta-asemansa 1260 vuotta. Tämä ajanjakso päättyi vuonna 1798."

s. 433 "Tuomitsemistyön, joka alkoi 1844, täytyy jatkua, kunnes jokaisen ihmisen asia on ratkaistu, sekä elävien että kuolleiden."

s. 445 "Mitä muuta sapatin muutos silloin on kuin roomalaisen kirkon vallan merkki - ´pedon merkki´?"

s. 596 "Kun kolmannen enkelin sanomaa ei enää julisteta, on maan rikollisten asukkaiden armonaika päättynyt. Jumalan kansa on täyttänyt työnsä. Se on sanut ´kevätsateen´, ´virvoituksen Herran kasvoista´ ja on valmistunut edessään olevaa koetuksen hetkeä varten." "Kaikki, jotka ovat osoittautuneet kuuliaisiksi Jumalan käskyille, ovat vastaanottaneet ´elävän Jumalan sinetin´. Silloin Jeesus lopettaa välitystyönsä taivaan pyhäkössä. Hän kohottaa kätensä ja sanoo suurella äänellä:´Se on täytetty´." "Kristus on sovittanut kansansa ja poistanut sen synnit. Hänen alamaistensa luku on täysi."

s. 487 "Lucifer ei alussa nähnyt, mihin hän oli menossa; hän ei ymmärtänyt tunteidensa todellista luonnetta. Mutta kun hänen tyytymättömyytensä osoitettiin aiheettomaksi, hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että hän oli väärässä, että Jumalan vaatimukset olivat oikeat ja että hänen tulisi tämä tunnustaa koko taivaan edessä. Jos hän olisi tämän tehnyt, hän olisi voinut pelastaa itsensä ja paljon enkeleitä."

s. 478 "Niinkuin pappi, poistaessaan synnit pyhäköstä, pani ne syntikauriin päälle, niin Kristus on siirtävä kaikki synnit saatanalle, synnin alkuunpanijalle ja siihen yllyttäjälle. Syntikauris vietiin erämaahan, ja näin se kantoi Israelin synnit ´autioon seutuun´ 3 Moos. 16:22. Samoin Saatana, syypäänä kaikkiin niihin synteihin, joita hän on Jumalan kansan saattanut tekemään, on oleva tuhat vuotta sidottuna maan päälle, joka silloin on oleva autiona ja asumattomana, ja lopuksi hän on kärsivä synnin täydellisen rangaistuksen siinä tulessa, joka on hävittävä kaikki jumalattomat. Siten suuri pelastussunnitelma toteutuu synnin tullessa lopullisesti hävitetyksi ja kaikkien niiden tullessa pelastetuiksi, jotka ovat olleet valmiit hylkäämään pahan."

s. 422 "Kun Kristus pappispalveluksensa lopussa oman verensä ansiolla poistaa kansansa synnit taivaallisesta pyhäköstä, hän asettaa ne saatanan päälle, jonka tuomiota toimeenpantaessa täytyy kärsiä lopullinen rangaistus."

s. 533 "Myös oppi tietoisuudesta kuolemassa nojautuu siihen peruserheeseen, että ihminen on luonnostaan kuolematon. Niin kuin iankaikkisen piinan oppi, on tämäkin oppi ristiriidassa Raamatun opetusten, järjen ja inhimillisten tunteittemme kanssa. Kansanomaisen uskon mukaan pelastetut taivaassa tuntevat kaikki maailman tapahtumat ja aivan erityisesti tänne maan päälle jättämiensä ystävien elämän. Mutta kuinka ihmisten huolien tunteminen ja rakkaiden ystävien syntien, surujen, pettymysten ja ahdistusten näkeminen voisi olla vainajien onnen lähteenä? Kuinka paljon voivat taivaan autuudesta nauttia ne, jotka liitelevät maan päällä elävien ystäviensä yllä? Ja miten järkyttävä onkaan sellainen usko, että katumattoman sielu joutuu helvetin tuleen, heti kun henki on lähtenyt ruumiista! Mihin tuskan syvyyksiin täytyykään niiden vaipua, jotka näkevät ystäviensä kuolevan valmistumattomina, joutuakseen iäisyyteen, missä on vain kärsimystä ja syntiä! Monet ovat tulleet mielisairaiksi tämän pöyristyttävän ajatuksen vaivaamina."

s. 384 "..epäraamatullinen toivo ajallisesta tuhatvuotisesta valtakunnasta hyljättiin..."

s. 433 "Kristus oli avannut oven kaikkein pyhimpään ryhtyessään siellä suorittamaan palvelusta. Tästä taivaallisen pyhäkön avoimesta ovesta loisti valo, ja neljännen käskyn nähtiin kuuluvan pyhäkön arkissa olevaan lakiin".

s. 424-425 "Niiden, jotka elävät maan päällä, kun Kristuksen välittäjätoimi taivaan pyhäkössä päättyy, täytyy seisoa pyhän Jumalan kasvojen edessä ilman välittäjää. Heidän vaatteidensa täytyy olla tahrattomat, heidän luonteidensa täytyy olla vihmontaverellä synnistä puhdistetut. Jumalan armon ja omien uutterien ponnistustensa kautta heidän on täytynyt päästä voittajiksi taistelussa pahaa vastaan"

s. 575 "Kahden suuren erheen avulla, sielun kuolemattomuuden ja sunnuntain pyhyyden, saatana kietoo ihmiset petoksiinsa. Edellinen laskee spiritualismin perustuksen ja jälkimmäinen muodostaa Roomaan yhdistävän myötätunnon siteen."

s. 322 "Ja niinkuin ihmiset Nooan aikana nauraen ivasivat vanhurskauden saarnaajan ennustuksia, niin myös Millerin aikana monet, vieläpä Jumalan Lapsiksi tunnustautuvat, pilkkasivat varoitussanomaa."

s. 427 "Tämä luonteentutkiminen on taivaallisen pyhäkön viimeinen työ, tutkiva tuomio, joka ratkaisee, ketkä ovat valmistuneet Jumalan valtakuntaan."

s. 479 "Tuomiolle määrättynä aikana - 2300 päivän päättyessä vuonna 1844 - alkoi tutkimus ja syntien poispyyhkiminen. Kaikkien, jotka joskus ovat tunnustaneet Kristuksen nimeä, täytyy läpikäydä tarkka tutkimus. Sekä elävät että kuolleet tuomitaan ´sen perusteella, mitä kirjoihin on kirjoitettu, tekojensa mukaan´. Niitä syntejä, joita ei ole kaduttu eikä hyljätty, ei anneta anteeksi eikä poisteta kirjoista, vaan ne tulevat todistamaan syntistä vastaan Jumalan päivänä."

s. 425 "Samalla kun tutkiva tuomio on käynnissä taivaassa ja katuvien uskovaisten synnit poistetaan pyhäköstä, on erikoinen puhdistustyö ja synnin hylkääminen tapahtuva Jumalan kansan keskuudessa maan päällä. "

s. 433 "Tuomitsemistyön, joka alkoi 1844, täytyy jatkua, kunnes jokaisen ihmisen asia on ratkaistu, sekä elävien että kuolleiden."

s.482 "Vakavia ovat sovitustyön päättymiseen liittyvät tapahtumat. Tärkeät edut ovat siinä kysymyksessä. Tuomitseminen on nyt parhaillaan käynnissä taivaan pyhäkössä. Tämä työ on kestänyt jo monta vuotta. Pian - kukaan ei tiedä, kuinka pian - se tapahtuu elossa oleviin nähden. Suuren Jumalan läsnäollessa tarkastetaan meidän elämämme."

Siinäpä oli joitankin otteita. Miten "erinomainen lähetyskirja"!

Tietysti saattaa olla, että tuo nyt levitetty kirja on jokin lyhennys, josta paljastavimmat paikat on siistitty, jotta se saataisiin näyttämään kristillisemmältä. Tämähän sopisi kuvaan. Lainaukseni on otettu 692 sivuisesta adventistien silloisen kirjapainon Kirjatoimen 1981 painoksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu