http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.dsp?aid=3747
"Kyseessä on normaali ihmisbakteeri, joka asustaa jokaisen nenänielussa, ja joillakin se aiheuttaa rajut oireet. Maastoharjoitus ei siis voi aiheuttaa tulehdusta, toteaa Anttonen"
Miten niin maastoharjoitus ei voi aiheuttaa tulehdusta, tai pikemminkin, miksi tällainenkin asia mainitaan erikseen? Eihän se tietenkään AIHEUTA sitä tulehdusta siinä mielessä että taudinaiheuttaja on bakteeri, mutta aivan sama olisi jos sanottaisiin että märässä t-paidassa ja shortseissa pakkasessa juokseminen ei aiheuta flunssaa, koska flunssan aiheuttaa virus, tai että rattijuoppo ei tappanut lasta, vaan törmäys autoon tappoi.
Kyllä se maastoharjoitus altistaa kaikenlaisille tulehduksille kun painetaan hiki hatussa vaihtelevissa sääolosuhteissa, varsinkin jos siihen ei ole tottunut; se nyt on aivan päivänselvää. Ärsyttää tuo kun aina kun tässä maassa jotain tapahtuu puolustusvoimissa niin mennään oikein äärimmäisyyksiin siinä että selitellään asioita "parhain päin" niin ettei PV:ssä vahingossakaan voisi olla koskaan mitään vikaa ja kaikki on aina sen toisen osapuolen syytä tai sitten jotain "jumalan tekosia".
Varsinkin lääkärin lausumana tuollaiset jutut ovat raivostuttavia - tosin huomasin sen jo omana inttiaikanani että varuskuntalääkärien ensisijainen työtehtävä tuntuu olevan Puolustusvoimien vastuuvapauden takaaminen, ja vasta jossain kaukana sen jälkeen tulee tärkeysjärjestyksessä varusmiesten hyvinvointi...

Vastaukset 3
Vanhimmat
...herra. Tunnettiin varusmiesten keskuudessa nimellä Keppi-A.
"Keppi-A"-nimitys selittääkin jo aika paljon.
Mistäköhän PV oikein kiskoo noita "lääkäreitään"... tuntuvat kaikki olevan jotain helvetin hoitovirhesankareita tai jotain tunnevammaisia psykoja - ammattitaitoa ei ainakaan löytynyt niiltä joita itse olen kohdannut. Asiallista hoitoa tuli silloin aikoinaan omassa varuskunnassakin vain yhdeltä varusmieslääkäriltä, jolle itseasiassa veksin hoitsutkin ohjasivat ne tapaukset jotka oikeasti tarvitsivat kunnollista hoitoa - kun hoitsutkin tiesivät ettei se päällikkölääkäri (jonka nimi saattoi olla Parviainen, tai sitten ei) mistään mitään tajunnut.
Noh, kaipa se on niin että sitten kun lekuri on sellainen vittupää ja tumpelo ettei kukaan muu ota enää töihin, niin PV tarjoaa mielellään paikan kepinjakelijana.
...pitää tuollaisia kyynisiä perkeleitä "lääkärin" hommissa armeijassa. Kuinkakohan paljon pysyviä vaurioita varusmiehille on vuosien varrella tullut sotilaslääkärien huolimattomuuden/välinpitämättömyyden johdosta? Varmasti paljon. Ja armeija vaikenee kiusalliset asiat.
Palellutin sormeni erään kyrpä-luutnantin ansiosta. Pakotti kokoamaan ja purkamaan konekivääriä -20 asteen pakkasessa lukuisia kertoja - siksi, koska se "pitää pystyä tekemään milloin vain". Ja sitä hommaa ei hanskat kädessä pysty tekemään. Ok, yksi kerta on jees, ehkä kaksikin, mutta eikö viisi kertaa ole jo liioittelua. Tunto pois sormen päästä ja palautui vasta parin kuukauden päästä. Lääkäri ei ottanut kantaa suuntaan tai toiseen ja lammas kun silloin olin, en asiasta meteliä pitänyt. Eipä sillä, ei se olisi auttanut, mutta olisihan sillä kiusaa voinut tehdä.