Haluan uskoa..

Eräänä iltana kävelin humalassa kotiin. Eräällä teinpätkällä mieleeni tulvivat yht'äkkiä kaikki syntini ja aloin itkemään kuin pieni lapsi. Rukoilin Jumalaa, ja lupasin parantaa tapani. Tiedän nyt, että tuolloin sydämeni oli puhdas ennakkoluuloista, ja halusin oikeasti uskoa. Tuntui kuin Jumala olisi ollut itse kanssani. Yhteen lupauksistani kuului tupakan polton lopettaminen.
Aamulla kuitenkin kaikki tuntui typerältä unelta, humalaisen mielen kuvitelmalta.
Tämä toistui jokin aika sitten, kummaltakin osalta.
Olen tutkinut ja miettinyt asiaa.
Minä haluan uskoa, mutta en pysty! En vain pysty pakottamaan itseäni uskomaan, olen ollut ateisti niin pitkään kuin muistan.
Auttakaa joku, en tiedä kyllä miten kukaan voi minua auttaa typerssä pulmassani.
Olen syntinen mies. Harrasta irtoseksiä, juon viinaa ja rikon muutenkin kaikki Jumalan asettamia määräyksiä aina kun mieleni tekee.
Kuitenkin minä HALUAN uskoa, haluan peruskallion, jolle rakentaa rikkinäinen elämäni..
18771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kun sun silmät sais Jeesukseen. Hänessä on voima syntiä vastaan. Hän on voittanut synnin. Ja Hän antaa voiman ja halun tehdä parannuksen. Himot tulevat ja menevät. Jeesus pysyy. Ja Jumalan sana pysyy.

Synnin köydet ei ole itse katkaistavissa. Se pimeys on kuitenkin voitettu. Ja ihana valkeus on tuleva, kun rukoilet (vaikka ihan yksin) Jeesusta:' Ota minut omaksesi. Minä haluan kääntyä synnistä, anna minulle armosi ja voimasi tehdä parannus.' Sinun syntiesi edestä Jeesus on kuollut ja sen anteeksiannon saat uskoa omalle kohdallesi.

Jeesus tekee uutta elämää. Hän puhdistaa ajatuksesi haluamaan sitä, mikä on Jumalalle otollista.

Varmaan tunnet jonkun uskovan? Ainakin tiedät paikan, jossa kokoontuu uskovia? Uskovalla on lupa antaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä.

Äänestä

Ala usko itseesi ja ottamaan itsestäsi ja valinnoistasi vastuu. Älä tunne syyllisyyttä jumalaa kohtaan vaan itseäsi (~ihmisyyttä) kohtaan. Ihmisyytesi rakentuu niiden valintojen varaan mitä teet ja siten olet vain itse vastuussa siitä mitä olet ja millaiseksi voit tulla.

Kun alat ottaa vastuuta itsestäsi ja omista valinnoistasi, niin voit myös alkaa ottamaan vastuuta lähimmäisistäsi. Toisaalta, voit yrittää saada lähimmäisiltäsi tukea pyrkimyksissäsi/valinnoissasi. Tai paremmin niin, että mikäli nykyinen lähipiirisi osaltaan ajaa sinua tuollaiseen itsetuhoiseen ja sinua ahdistavaan toimintaan niin VALITSE lähipiirisi paremmin. Itse olen aikanani toiminut juuri näin.

Hyvää jatkoa sinulle.

Äänestä

"Minä haluan uskoa, mutta en pysty! En vain pysty pakottamaan itseäni uskomaan"

Et voi pakottaa itseäsi uskoon. Pelastava usko on Jumalan lahja, jonka saat armosta ilman omia ansioita ottaa vastaan.

Ehdotan, että tutustut paremmin tähän aiheeseen, mistä on kysymys :
http://www.nic.fi/~jlindell/pelastusvarmuus.htm

Äänestä

Kiitoksia teille kaikille, lohduttaa että joku edes jaksaa välittää.
Heti seuraavan tilaisuuden tullen yritän järjestää tapaamisen paikallisen papin kanssa, ja jutella hänelle näitä asioita.
Tästedes yritän hyväksyä menneisyyteni sellaisenaan kuin se on, ja keskittyä tulevaan, parempaan elämään.

Äänestä
  • Kyllä välittäjiä on. Ja on niitä myös, jotka kilvan yrittävät saada sinua omaan ainoaan oikeaan uskoonsa.
    Sanot yrittäväsi järjestää tapaamisen paikallisen papin kanssa. Saattaa oll ihan hyvä ajatus.
    Pappi varmaan ainakin osaa kertoa sinulle näistä "sielunhoitajista".
    Itsekin aikoinani yritin tulla uskoon, mutta heikosti kävi. Kunnes tajusin, se on totta.
    Minä kelpaan tällaisena. Ei minun tarvitse tehdä mitään. Minut on jo pelastettu. Kas kun en sitä aiemmin tajunnut. Koko ajan on Jumala kantanut minua, en vain ole sitä itse huomannut.
    Ja siitä se alkoi. Ihana tie. Kun tajuaa olevansa uusi ihminen puhdistettuna Jeesuksen verellä.
    Tajuaa, että kaikki entinen on mennyt ja nyt alkaa uusi elämä. Tämä on se tie jota kuljen käsi Jeesuksen kädessä. Se tunne on kuin ensirakkaus, yhtä ihana ja huumaava, tajuta että olen pelastettu olen ja elän ihanaa. Siinä huumassa saa kulkea noin puolivuotta, sitten alkaa ns. arki.
    Silloin on vain pidettävä "pää kylmänä" ja vakaasti uskoa edelleen vapahtajaansa. Lopullinen totuus ja tasainen elämä alkaa vasta ensi huuman jälkeen.

    Onnea tiellesi;)

    Usko vain, mutta olet jo pelastettu, ei siinä mitään "suhinoita" tai "kaatumisia" tarvita.
    Usko riittää.
    Siunausta.

    Äänestä

  • möykky kirjoitti:

    Kyllä välittäjiä on. Ja on niitä myös, jotka kilvan yrittävät saada sinua omaan ainoaan oikeaan uskoonsa.
    Sanot yrittäväsi järjestää tapaamisen paikallisen papin kanssa. Saattaa oll ihan hyvä ajatus.
    Pappi varmaan ainakin osaa kertoa sinulle näistä "sielunhoitajista".
    Itsekin aikoinani yritin tulla uskoon, mutta heikosti kävi. Kunnes tajusin, se on totta.
    Minä kelpaan tällaisena. Ei minun tarvitse tehdä mitään. Minut on jo pelastettu. Kas kun en sitä aiemmin tajunnut. Koko ajan on Jumala kantanut minua, en vain ole sitä itse huomannut.
    Ja siitä se alkoi. Ihana tie. Kun tajuaa olevansa uusi ihminen puhdistettuna Jeesuksen verellä.
    Tajuaa, että kaikki entinen on mennyt ja nyt alkaa uusi elämä. Tämä on se tie jota kuljen käsi Jeesuksen kädessä. Se tunne on kuin ensirakkaus, yhtä ihana ja huumaava, tajuta että olen pelastettu olen ja elän ihanaa. Siinä huumassa saa kulkea noin puolivuotta, sitten alkaa ns. arki.
    Silloin on vain pidettävä "pää kylmänä" ja vakaasti uskoa edelleen vapahtajaansa. Lopullinen totuus ja tasainen elämä alkaa vasta ensi huuman jälkeen.

    Onnea tiellesi;)

    Usko vain, mutta olet jo pelastettu, ei siinä mitään "suhinoita" tai "kaatumisia" tarvita.
    Usko riittää.
    Siunausta.

    Usko riittää. Amen.

    Uskovina me -kirjoittajina- olemme persoonia; uskon fakta löytyy lyhyestä/pitkästä tekstistä, runosta/ajatuksesta, aina mukana tunnettakin. Vähin 'vaatimus' (aivan) on totuus. Se ei ole yhdessäkään meissä (!), vaan Jumalan Sanassa. Me olemme syntisiä. Amen. Me tarvitsemme synneistä Pelastajaa. Amen. Jeesus tuli maailmaan syntisiä etsimään ja antamaan henkensä syntiemme sovitukseksi. Me tarvitsemme vastaanottaa tuon syntien sovituksen omalle kohdalle. Kun Jeesus tulee Vapahtajaksemme, Hän on voimamme syntiä vastaan, joka kiusaa meitä koko elämämme ajan. Jeesus on ainoana voittanut synnin ja osaa asian: Hänen nimessään meillä on voitto&voima&vapaus kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Tämä on uskoontulleen ihmisen ainoa turva.

    Olen (syvästi) huolissani opetuksesta, missä ei tarvitse tehdä mitään - kaikki on valmista - kaikki pelastuvat etc. etc. (Tosin synti sokaisee.)

    Ehkä et tarkoittanut näin. En halua antaa omasta puolestani kenellekään sellaista vaikutelmaa, ettei uskoontuloa tarvita. Kaikki on valmista, oh jeah, vaan jokainen lahja on avattava.

    Äänestä

  • Toivottavasti tämän ketjun aloittaja vain ei tuonne hairahdu. Sellaista perinteistä jadaa että oksat pois. Mutta niinhän se on, näin ne uskovat houkuttelevat elämässään epäonnistuneita tai kovaa kokeneita joukkoonsa. Totta se taitaa olla, että monen "uskoon tulon" taustalla on vain ja ainoastaan pelko, ei muuta: kun pelätään elämää ja omaa vastuuta niin sitten sitä tullaan joko uskoon tai nitistetään itsensä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Toivottavasti tämän ketjun aloittaja vain ei tuonne hairahdu. Sellaista perinteistä jadaa että oksat pois. Mutta niinhän se on, näin ne uskovat houkuttelevat elämässään epäonnistuneita tai kovaa kokeneita joukkoonsa. Totta se taitaa olla, että monen "uskoon tulon" taustalla on vain ja ainoastaan pelko, ei muuta: kun pelätään elämää ja omaa vastuuta niin sitten sitä tullaan joko uskoon tai nitistetään itsensä.

    Ketjun aloittanut henkilö on Jumalan puhuttelussa, kuten minä itsekin olen ollut 6 v. sitten. Juuri noin kuvatulla tavalla Jumala murtaa kovan sydämemme ja haluamme muutosta elämään. Kun myönnämme oman avuttomuutemme ja pyydämme Jeesuksen sydämeemme asumaan, muutos parempaan alkaa, sisäinen parantuminen käynnistyy ja elämä muuttuu sata kertaa paremmaksi (kokemusta on)
    Siunausta teille kaikille!

    Äänestä

olla viikko dokaamatta nin näet luonnonkin väreissä - ja mene töihin ja lopeta se sossun rahoilla eläminen - siinä sulle uskoontuloa

Äänestä

"Minä haluan uskoa, mutta en pysty! En vain pysty pakottamaan itseäni uskomaan, olen ollut ateisti niin pitkään kuin muistan."

Ihmisellä on erikoinen kyky nähdä mitä hän haluaa nähdä ja uskoa mihin hän haluaa uskoa, oli se kuinka "järjetöntä" tahansa. Älä siis tressaa, saat uskosi jos sitä todella halajat.

Veikkaan, että lähipäivinä törmäät viestiin Jumalalta. Se saattaa olla erikoinen sattuma, joku ihminen sanoo mielestäsi oikeat sanat tai voitat vaikka lotossa, ei ole mitään väliä kuinka suuri tai vähäpätöinen asia on tärkeintä on, että uskot sen tulevan Jumalalta. Näin saat halusi kautta yksilöllisen todisteen Jumalasta ja saat perustelun uskollesi.

Ehkäpä minun kirjoitukseni on todistus saatanan läsnäolosta sinulle ja hurahdat uskoon luettuasi tämän.

Äänestä

Pyydä Jumalalta apua siihen, että saat uskoa.

Äänestä

Pisti silmääni ajankohtaisen kakkosen juttu uskoontulleista "saarnamiehistä", entisistä narkkareista, juopoista ja muista jotka olivat menettäneet elämän halunsa. Oivia kohteita uskoontulemista silmällä katsoen.

Uskonsa onnessa nämä "saarnamiehet" sitten kiertelevät ympäri Suomea ja toitottavat:"Jumala pelastaa."

On se vaan kumma että tällaiset "saarnamiehet" puhuvat Jumalasta kansalle, joka on maailman kärkipäätä mitattuna koulutuksessa - lukeminen esimerkkinä.

Tokihan on hienoa että joku pääsee irti huumeista ja muista, mutta jos irti pääsemisen jälkeen huudellaan hallelujaa ja totuutta kurkkusuorana ja kerrotaan "totuutta" kaikelle kansalle, ollaan tosiaankin menetetty oma ajattelukyky.

Ei se Jumala pelasta juopunutta - itse pelastat itsesi.

Äänestä
  • "Tokihan on hienoa että joku pääsee irti huumeista ja muista, mutta jos irti pääsemisen jälkeen huudellaan hallelujaa ja totuutta kurkkusuorana ja kerrotaan "totuutta" kaikelle kansalle, ollaan tosiaankin menetetty oma ajattelukyky."

    Mitä voi odottaa ihmisiltä jotka ovat juoneet tai piikittäneet aivonsa piloille? Luuletko, että elämä alkaa puhtaalta pöydältä kun lopettaa mömmöjen vetämisen ja aivot palautuvat muutamassa päivässä entiselleen?

    Henk. koh. olen sitä mieltä, että mieluummin kuuntelen hallelujaa, kuin tappelen narkkarin kanssa lompakostani.

    Äänestä

  • turha kirjoitti:

    "Tokihan on hienoa että joku pääsee irti huumeista ja muista, mutta jos irti pääsemisen jälkeen huudellaan hallelujaa ja totuutta kurkkusuorana ja kerrotaan "totuutta" kaikelle kansalle, ollaan tosiaankin menetetty oma ajattelukyky."

    Mitä voi odottaa ihmisiltä jotka ovat juoneet tai piikittäneet aivonsa piloille? Luuletko, että elämä alkaa puhtaalta pöydältä kun lopettaa mömmöjen vetämisen ja aivot palautuvat muutamassa päivässä entiselleen?

    Henk. koh. olen sitä mieltä, että mieluummin kuuntelen hallelujaa, kuin tappelen narkkarin kanssa lompakostani.

    Tämä vaan tekee Jumalasta tarpeettoman yhteiskunnassa pärjäävälle ihmiselle.

    Ensin piikki, sitten sokea usko...hmm... miksihän suomalaiset eroavat kirkosta?

    Myönnän toki saman kuin sinä: Parempi halleluja kuin narkkari lompakon liepeessä kiinni.

    Mutta samalla itsekin myönsit, että "saarnamiehet" eivät käy täysillä.

    Äänestä

  • Kenet pelastaa mistäkin.

    Jumalan Sanan mukaan vähintään iankaikkiselta kadotukselta.

    Äänestä

Jumala kuulee sinua aivan varmasti!
Hän kuulee hätähuutosi ja tietää, että
olet tosissasi. Rukoile vaikka näin:

Rakas Jeesus. Olen tehnyt syntiä sinua
ja taivasta vastaan. Anna syntini anteeksi.
Tahdon antaa elämäni sinulle kokonaan käyttöösi.
Kiitos Jeesus, aamen.

Ei siinä koe taivaallista rauhaa välttämättä,
mutta pikkuhiljaa alkaa muutos näkyä ja tuntua.
Ei ehkä enää viina kiinnosta, irtosuhteet harmittaa.. Hakeudu kristilliseen yhteisöön
ja liity johonkin seurakuntaan. Sieltä saat tukea
vaellukseesi.

Voimia ja Jumalan varjelusta elämääsi! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haluan uskoa.. kirjoitti:

Eräänä iltana kävelin humalassa kotiin. Eräällä teinpätkällä mieleeni tulvivat yht'äkkiä kaikki syntini ja aloin itkemään kuin pieni lapsi. Rukoilin Jumalaa, ja lupasin parantaa tapani. Tiedän nyt, että tuolloin sydämeni oli puhdas ennakkoluuloista, ja halusin oikeasti uskoa. Tuntui kuin Jumala olisi ollut itse kanssani. Yhteen lupauksistani kuului tupakan polton lopettaminen.
Aamulla kuitenkin kaikki tuntui typerältä unelta, humalaisen mielen kuvitelmalta.
Tämä toistui jokin aika sitten, kummaltakin osalta.
Olen tutkinut ja miettinyt asiaa.
Minä haluan uskoa, mutta en pysty! En vain pysty pakottamaan itseäni uskomaan, olen ollut ateisti niin pitkään kuin muistan.
Auttakaa joku, en tiedä kyllä miten kukaan voi minua auttaa typerssä pulmassani.
Olen syntinen mies. Harrasta irtoseksiä, juon viinaa ja rikon muutenkin kaikki Jumalan asettamia määräyksiä aina kun mieleni tekee.
Kuitenkin minä HALUAN uskoa, haluan peruskallion, jolle rakentaa rikkinäinen elämäni..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu