SAK lakkautettava nykymuodossaan.

SAK lakkautettava nykymuodossaan!

Olen jo kauan ollut sitä mieltä, että SAK ei nykymuodossaan vastaa demokraattisen valtion työntekijöiden sille valtuuttamaa puolueetonta ammattiliitto toimintaa.

Missään tapauksessa en vastusta sitä, että työntekijöillä on edunvalvontajärjestö, joka ajaa heidän etujaan ja valvoo, ettei työnantaja missään olosuhteissa harjoita ylilyöntejä.

Kysymys on puhtaasti, siitä, että SAK:sta on tullut voimakas poliittinen vaikuttaja, kuten normaalit rekisteröidyt puolueet. Lähinnä puhuisin demareiden ja vasemmistoliiton lähes virallisesta apupuolueesta.

Varsinkin tällä hetkellä Suomessa vallitsee täydellinen SAK-mafia. Demareiden johtajana häärää täysiverinen SAK:n mies ja vieläpä presidenttinäkin on saman ”puolueen” henkilö, tällä kertaa nainen.

On ehdottomasti tutkittava, millä tavalla SAK voitaisiin ns. purkaa ja tilalle on rakennettava todellisesti puolueista riippumaton ammattijärjestö. Järjestö, jonka siipien suojissa voisi olla hyvällä omallatunnolla, niin musta porvari, kuin kommunistikin. Kaikki me olemme samanlaisia työntekijöitä. Äänestyskäyttäytyminen on taas jokaisen oma asia.
Varsinainen politiikka kuuluu puolueille, ei ammattijärjestöille.

SAK:ta on jatkuvasti käytetty käsikassarana esim. vaalien alla, kun halutaan pelotella oikeiston vaaroista. Ammattijärjestön johdon käyttämä linja sotii selvästi sitä vastaa, mikä on ammattijärjestöjen ja mikä puolueiden tehtävä.

Vaadin pikaista keskustelua virallisilla tasoilla kysymykseen, miten ja koska SAK:ta ruvetaan ajamaan alas ja perustamaan täysin puolueista riippumatonta työläisten keskusjärjestöä. Missä jokainen työtätekevä tuntisi olevansa kotonaan.

Olkoon tämä keskustelun avaus ko. asiaan. Olen mielelläni käytettävissä jatkokeskusteluja silmällä pitäen.

Ps. MTK:ssa on samanlaisia taudin oireita, mutta siihen palataan sitten myöhemmin. Siellä häärää taas toiset värit.

Pekka Sivonen / Liperi
Itsenäisyyspuolueen P-Karjalan piirin puheenjohtaja
12376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mitäs tähän nyt....?

Äänestä

allekirjoittamatta nimelläsi sellaista, mitä ei ole. Et voi allekirjoittaa olevasi Itsenäisyyspuolueen Pohjois-karjalan piirin puheenjohtaja, koska IPU ei ole puolue.

Kyseessä ei ole halu saivarrella, vaan puhtaasti yhdistyslain noudattamisesta. Jos jotain ei ole, niin sitä ei ole. Puoluerekisterissä ei ole Itsenäisyyspuoluetta.

Äänestä
  • että otettaisiin jopa keskustelun varsinaiseen avaukseenkin kantaa.
    Onko sinullakaan mielessä muu, kuin Pekka Sivosen nälviminen.
    Sillä ei Sivosen selkäranka taivu koskaan.

    Äänestä

  • suorastaan toivottavaa, kirjoitti:

    että otettaisiin jopa keskustelun varsinaiseen avaukseenkin kantaa.
    Onko sinullakaan mielessä muu, kuin Pekka Sivosen nälviminen.
    Sillä ei Sivosen selkäranka taivu koskaan.

    että kun tuollaisia avauksia tekee, niin niiden allekirjoituksena olisi uskottva taho tai henkilö.

    Olisi myös uskottavuuden kanalta järkevää että jo useaan otteeseen kirjoitetusta ja lanseeratusta asiasta ottaisi kunniaa jota ei ole ansainnut. Tuo SAK ja AY kritiikki on hieman muunneltu versio erään toisen henkilön, jo aikaisemmmin blogi kirjoituksena esiintyneeseen tekstiin. Selkärankaa on keksiä omat tarinat.

    Äänestä

  • myös toivottavaa kirjoitti:

    SAK on liian polittinen hoitaakseen tasapuolisesti suomalaisten asioita.
    Lakkautettava vaarallisena liikkeenä puolueellisuutensa takia.
    Tilalle puolueeton toimija!

    Äänestä

  • myös toivottavaa kirjoitti:

    että kun tuollaisia avauksia tekee, niin niiden allekirjoituksena olisi uskottva taho tai henkilö.

    Olisi myös uskottavuuden kanalta järkevää että jo useaan otteeseen kirjoitetusta ja lanseeratusta asiasta ottaisi kunniaa jota ei ole ansainnut. Tuo SAK ja AY kritiikki on hieman muunneltu versio erään toisen henkilön, jo aikaisemmmin blogi kirjoituksena esiintyneeseen tekstiin. Selkärankaa on keksiä omat tarinat.

    kohta kirjoittelun.
    Jos pietu lopettaisi,niin olisiko senjälkeen enää elämää. Sitä ei uskalla päästää edes mieleenkään.
    Ja miksei lopettaisi, kun se itse niin sanoi.
    Säälittää kaikki vähäosaiset sen jälkeen.

    Äänestä

  • myös toivottavaa kirjoitti:

    että kun tuollaisia avauksia tekee, niin niiden allekirjoituksena olisi uskottva taho tai henkilö.

    Olisi myös uskottavuuden kanalta järkevää että jo useaan otteeseen kirjoitetusta ja lanseeratusta asiasta ottaisi kunniaa jota ei ole ansainnut. Tuo SAK ja AY kritiikki on hieman muunneltu versio erään toisen henkilön, jo aikaisemmmin blogi kirjoituksena esiintyneeseen tekstiin. Selkärankaa on keksiä omat tarinat.

    minun 100% kirjoittamaa tekstiä, jonka julkaisin ensimmäisen kerran 8.1.2007. Eikä varmasti ole kopio mistään toisen kirjoituksesta.
    Halusin tuoda sen nyt IPUu:n keskusteltavaksi, koska eduskuntavaalien aikaan se oli liian kuumaa ja arkaa tavaraa perussuomalaisille, jotta se tuotaisiin paremmin esille. Lupasin jättää asian tuonnemmaksi.

    Sinulta kysyn suoraan: Oletko täällä keskustelemassa, vai vain nälvimässä ja kirjoittamassa perättömiä, kun et pysty parempaan? (Pietu)

    Äänestä

  • PietuS... kirjoitti:

    tuollaisella päivämäärällä kuin 08.01.2007 ei omalta sivultasi, eikä muualtakaan. Joten laita kopioija linkki tuohon kirjoitukseesi.

    Äänestä

  • tuollaista kirjoitusta kirjoitti:

    tuollaisella päivämäärällä kuin 08.01.2007 ei omalta sivultasi, eikä muualtakaan. Joten laita kopioija linkki tuohon kirjoitukseesi.

    Karjalain Vaalit 2007: http://vaalikone.karjalainen.fi/?port=BBoard&BBoard[list]=0
    Keskusteluaihe: Yleinen ja vieritä hiirellä alas 8.1 päivämäärän kohtaan.
    On samalla otsikollakin.

    Lisäksi omalla sivullani: http://pekkasivonen.fi/?cat=9
    (aika alhaalla kannanotoissa).

    Lisäksi uudelleen julkaistuna tämän päivän kohdalla.

    Pitäisi löytyä.

    Äänestä

  • myös toivottavaa kirjoitti:

    että kun tuollaisia avauksia tekee, niin niiden allekirjoituksena olisi uskottva taho tai henkilö.

    Olisi myös uskottavuuden kanalta järkevää että jo useaan otteeseen kirjoitetusta ja lanseeratusta asiasta ottaisi kunniaa jota ei ole ansainnut. Tuo SAK ja AY kritiikki on hieman muunneltu versio erään toisen henkilön, jo aikaisemmmin blogi kirjoituksena esiintyneeseen tekstiin. Selkärankaa on keksiä omat tarinat.

    katsotaan miten paljon on kopiotu Sivosen tekstiä.
    Siis linkkiä tänne päin. Kiitos jo etukäteen.

    Äänestä

  • karjalaisesta

    "29.01. klo 19:12 Siinähän asiantuntija
    viljelijä

    MTK on Kepun apujärjestö ja sen tehtävänä on ollut 13 vuotta tuhota suurin osa maatiloista rahalla ja petoksilla. Mitä sanot tähän?Oletko tyytyväinen aikaansaannoksiin? 90000 tilaa ollaan hävittämässä siksi,että Kepulla ja MTK:lla on suuri missio 5000:sta kartanosta.Kyllä minua alkaa kovasti kiinnostaa tuo Itsenäisyyspuolue ja sen sanoma verrattuna näihin nykyisiin hallitsijaporukoihin."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PietuS... kirjoitti:

SAK lakkautettava nykymuodossaan!

Olen jo kauan ollut sitä mieltä, että SAK ei nykymuodossaan vastaa demokraattisen valtion työntekijöiden sille valtuuttamaa puolueetonta ammattiliitto toimintaa.

Missään tapauksessa en vastusta sitä, että työntekijöillä on edunvalvontajärjestö, joka ajaa heidän etujaan ja valvoo, ettei työnantaja missään olosuhteissa harjoita ylilyöntejä.

Kysymys on puhtaasti, siitä, että SAK:sta on tullut voimakas poliittinen vaikuttaja, kuten normaalit rekisteröidyt puolueet. Lähinnä puhuisin demareiden ja vasemmistoliiton lähes virallisesta apupuolueesta.

Varsinkin tällä hetkellä Suomessa vallitsee täydellinen SAK-mafia. Demareiden johtajana häärää täysiverinen SAK:n mies ja vieläpä presidenttinäkin on saman ”puolueen” henkilö, tällä kertaa nainen.

On ehdottomasti tutkittava, millä tavalla SAK voitaisiin ns. purkaa ja tilalle on rakennettava todellisesti puolueista riippumaton ammattijärjestö. Järjestö, jonka siipien suojissa voisi olla hyvällä omallatunnolla, niin musta porvari, kuin kommunistikin. Kaikki me olemme samanlaisia työntekijöitä. Äänestyskäyttäytyminen on taas jokaisen oma asia.
Varsinainen politiikka kuuluu puolueille, ei ammattijärjestöille.

SAK:ta on jatkuvasti käytetty käsikassarana esim. vaalien alla, kun halutaan pelotella oikeiston vaaroista. Ammattijärjestön johdon käyttämä linja sotii selvästi sitä vastaa, mikä on ammattijärjestöjen ja mikä puolueiden tehtävä.

Vaadin pikaista keskustelua virallisilla tasoilla kysymykseen, miten ja koska SAK:ta ruvetaan ajamaan alas ja perustamaan täysin puolueista riippumatonta työläisten keskusjärjestöä. Missä jokainen työtätekevä tuntisi olevansa kotonaan.

Olkoon tämä keskustelun avaus ko. asiaan. Olen mielelläni käytettävissä jatkokeskusteluja silmällä pitäen.

Ps. MTK:ssa on samanlaisia taudin oireita, mutta siihen palataan sitten myöhemmin. Siellä häärää taas toiset värit.

Pekka Sivonen / Liperi
Itsenäisyyspuolueen P-Karjalan piirin puheenjohtaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu