Mylodon oli jättiläismaalaiskiaisten suku, joka eleli Etelä-Amerikan eteläosissa, Patagoniassa. Mylodon painoi parisataa kiloa ja oli kolmisen metriä pitkä noustessaan takajaloilleen. Löydetyt, nykyaikaan säilyneet ulosteet osoittavat otuksen olleen kasvissyöjä. Otuksen koosta päätellen ravintoa on kulunut sangen hulppeita määriä.
Mylodon, laiskiaisena, lähti laiskasti talsimaan kohti tulevaa kotiseutuaan Ararat-vuorelta (kreationistien ykköstieteilijän, tohtori Kent E. Hovindin, arvion mukaan) noin 4400 vuotta sitten. Miten se pääsi Patagoniaan asti? Vain geneettisen rappion aikaansaaman haitallisen mutaation kautta syntynyt evohihhuli ei osaa tähän kysymykseen vastata.
Mylodonillahan oli useitakin eri reittivaihtoehtoja.
Toisaalta, kuten useimmat muutkin kohtalontoverinsa, Mylodon lähti helpointa reittiä, joka kulki Kaukasukselta Volgan suistolle ja sieltä Kaspianmeren pohjoispuolelta Ural-vuoriston yli Siperiaan. Siperian läpi lonnittua ylitettiin Beringinsalmi Alaskaan - ja tästä eteenpäin ei tarvinnutkaan talsia kuin yhtä yhtenäistä manneraluetta pitkin etelään. Matkaa kertyi linnuntietä 23885 (Jerevan - Astrahan - Tsheljabinsk - Jakutsk - Fairbanks - Mexico City - Panamá - Bahía Blanca). Fossiililöydösten puutteen perusteella vasta tämän jälkeen Mylodon-pariskunta pysähtyi ja naida niksautti, pyöräytti parit pikkulaiskiaiset ja kehtasi kuolla paikalle, josta Charles Darwin löysi jäänteitään. Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.
Tietenkin voitaneen aina kysyä, mitä Mylodon söi alueilla, joilla se ei ollut elementissään, mutta tämä ei ole relevanttia - kyllähän Etelä-Amerikan oloihin luotu tyhmä eläinkin pelkän Pyhän Hengen ravintolisien ansiosta selviää vuosikausia Siperian havuilla ja sammalella. Tähän ei ateisti pystykään!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Star trekistä tuttujen laitteiden avullahan herra siirsi ne elukat omille paikoilleen ararat vuorelta. Pöf vain ja eulukka on patagoniassa, ja samalla laitteilla voidaan myös monistaa yksilöitä niin pal että saavutetaan elinkelpoinen kanta, sekä riittävän monipuolinen geneettinen monipuolisuus. Kuitenkin niin että rappeutuminen ei ole mahdollista. Vai kuinka se on, onkose rappeeutuminen todellisuutta vai vain kauhukuva siitä että jospa darwin sittenkin oli oikeassa?
Teleportaatio voisi selittää paljon, mutta ainoastaan geneettinen rappeutuminen on todellisuutta - mitään muuta todellista ei ole.
Geneettinen rappeutuminen - eikä ilmastonmuutos ja ihmisen toiminta aikana, jolloin maapalloa ei vielä ollut - selittää sen, miksi nykyään on vain 2 laiskiaislajia, kun ennen oli noin 88.
Geneettinen rappeutuminen on myös ratkaisu kaikkiin ongelmiin, jotka Baabelin tornin rakentaminen parin sadan hengen ihmiskunnan voimin pronssikautisella "tekniikalla" asettaa rakennusteknisesti, kun tiedetään huomattavasti vaatimattomien pytinkien vaatineen tuhansien työntekijöiden vuosien panoksen modernilla tekniikalla. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.
Kävelivätkö afrikan savannien ja viidakoiden läpi vai uivatko koko matkan? Tai ehkäpä heillä oli sama reitti kuin mylodoneilla?
Jo aiemminkin olen ottanut esille tarua ihmeellisempää todellisuutta eläinten levittäytymisestä. Muun muassa kiwi on kiistaton todiste kreationismista ja eläinten omatoimisesta levittäytymisestä kaikkialle maailmaan Nooan arkilla seilaamisen jälkeen.
Ja katso:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000032072610
Kyseisessä keskustelussa käsiteltiin myöskin pingviinejä, tosin vain keisaripingviiniä, otsikolla "Eläimet levittäytyivät itse". Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.
Arvon Johannes19,
Olen nähnyt ihmeellisen olennon, jääpingviinin, suorastaan puistattavan sitkeyden ja nuo pienet otukset vipeltävät perin pitkillä räpylöillään maata pitkin melkoista vauhtia. Vauhti jopa kasvaa jos pingviini heittäytyy mahalleen ja liukuu hankea pitkin. Tämä tosin ei ole muualla, kuin jäällä/lumella mahdollista.
Nythän on kuitenkin niin, että jos pikku pingu pirulainen talsii helposti 60-100km muutamissa vuorokausissa, Niin 10 000 km ei ole matka eikä mikään.
Niinpä olen vaqkuuttunut, että teoriasi ahkeraan vaeltavista eläimistä on täysin totta, ja myös pingviinit ovat Araratilta suorastaan hämmentävän helpolla talsineet nykyisille asuinsijoilleen. Ja totta on piru vieköön sekin, että pääseehän san matkaa uimalla.
Jeesuksen armon valo sokaiskoon silmäsi ystäväni, ja olkoon jopa seitsämänteen polveen kostavan Jahven armo ikuisesti kanssasi.
"Jeesuksen armon valo sokaiskoon silmäsi ystäväni, ja olkoon jopa seitsämänteen polveen kostavan Jahven armo ikuisesti kanssasi."
-sitkeämpi kuin kreatiini
Kiitän armosta!
Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että pingviinit totisesti, totisesti minä sanon, taapersivat, uiskentelivat ja liukuivat juuri kuvatuilla tavoilla Kaukasukselta Etelänapamantereelle. Mutta toisaalta olen alkanut liukua liukumisteoreettisesti sen kannalle, että pingviinit olisivat voineet liukua myös hiekalla Saharaa ylittäessään. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.
Olinpas typeryyksissäni unohtaa yhden vaatimattoman totuuden, myös pingviinit ovat rappeutuneet, joten ne saattoivat myös osata jopa lentää ja vähintäänkin liukuivat hiekalla kuin jäällä konsanaan.
Muistutuksena kaikille epäuskoisille: alkupingviini (Spheniscidae uberallensis) oli kokonaan musta ja lähes kolmemetrinen. Sillä oli (erittäin älykkäästi suunnitellut) silmäparit jokaisella sivulla maalla, merellä ja ilmassa tapahtuvaa liukumista varten muotoillussa torpedomaisessa päässään. Nykyiset pingviinit ovat rappeutuneet tästä kaikkivoipaisesta alkupingviinistä. Oikeat kunnolliset tiedemiehet eivät kuitenkaan ole pystyneet selvittämään lentokykyyn liittyviä asioita, mutta ovat vankasti sitä mieltä, että kyseinen laji syntyi eli luotiin noin 6000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ne myös elivät jopa 700 vuotta siittäen rappeutuvia poikasia maan ääret täyteen.
Laupea sodan Jumala pommittakoon epäuskoiset manalan porteista sisään. Siunausta!
Tuo pingviinien liukamalla siirtyminen vakuutti kyllä minut. Ainoa mikä jäi vaivaamaan tuossa Saharan hiekalla liukumisessa on se, että ajoittain se hiekka on niin kuumaa, että siinä voi keittää jopa kanamunan.
Sitten ymmärsin; pingviinit ovat tietysti nukkuneet varjossa päivällä ja lähteneet yöllä kun on viileämpää liukumaan dyynien yli. Olinpas minä typerää.
Herran armo ja suuruus olkoon teidän mukananne nyt ja iäisesti.