Noin pikaisesti laskien Armenialaisilla on nelisenkymmentä jumalaa, tai jumalaan verrattavaa henkiolentoa (jahvekin siinä joukossa).
Monilla niistä on erilainen käsitys, esimerkiksi maailman luomisesta ja monista muistakin asioista.
Huomaan täällä Kreationistien tukeutuvan väitteissään yhteen ainoaan jumalaan. Joka kaiken lisäksi antaa vielä kovin ristiriitaisia ohjeita.
Jeesustakin käytetään, vaikka Armeenialaisten mielestä "monet Jeesustarut on meillä keksittyjä".
ID väkihän ei voi käyttää jumalakorttia, sillä sehän pitää itseään tieteenä.
Siksi jumalalle on keksitty kiertoilmaus.
Kysynkin. Miten hyvin olette tutustuneet, maailman kaikkiin muihin jumaliin ja miten olette päätyneet juuri omaanne?
Mitä se antaa teille jota nämä muut eivät anna?
Pelkäättekö näiden muiden jumalien rangaistusta väärästä valinnasta?
Monilla niistä on erilainen käsitys, esimerkiksi maailman luomisesta ja monista muistakin asioista.
Huomaan täällä Kreationistien tukeutuvan väitteissään yhteen ainoaan jumalaan. Joka kaiken lisäksi antaa vielä kovin ristiriitaisia ohjeita.
Jeesustakin käytetään, vaikka Armeenialaisten mielestä "monet Jeesustarut on meillä keksittyjä".
ID väkihän ei voi käyttää jumalakorttia, sillä sehän pitää itseään tieteenä.
Siksi jumalalle on keksitty kiertoilmaus.
Kysynkin. Miten hyvin olette tutustuneet, maailman kaikkiin muihin jumaliin ja miten olette päätyneet juuri omaanne?
Mitä se antaa teille jota nämä muut eivät anna?
Pelkäättekö näiden muiden jumalien rangaistusta väärästä valinnasta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta vastaan vielä tässäkin.
Tästä kirjasta saat vastaukset kysymyksiisi miksi juuri kristinuskon Jumala. Kirjassa on hyvin vertailtu kaikkien pääuskontojen "tarjoukset" ja niiden korrelaatio suhteessa havaittavaan maailmaan ja maailman/ihmisen tilaan:
http://www.nettikirjakauppa.com/fin/tuotekategoriat/?id=33&selProduct=4&selGroup=36
Myös tästä on varmasti apua kysymyksiisi, eli tämä sivuaa paljon samoja kysymyksiä:
http://www.nettikirjakauppa.com/fin/tuotekategoriat/?id=33&selProduct=752&selGroup=36
Em. kirjat löytyvät varmasti myös useimmista kirjastoista.
Olen tutkinut asiaa tarkemmin ja tullut siihen tulokseen, että Älykäs suunnittelija on Saatana.
Miettikääpä tätä tosissaan. Vain jokin paha voi rakentaa sellaisen eliön, joka hyötyy syömällä muita eläviä olentoja. Tämän seurauksena lopputulosta ovat sairaudet, sodat, murhat, väkivalta,...
Jos Jumala olisi meidät suunnitellut, niin ei hän olisi suunnitellut meille mahaa tai oikeastaan nälkää. Hän olisi suunnitellut olennon, jonka ei tarvitse syödä. Tällöin ei olisi nälänhätää, joka puhkeaa sotina jne.
Oletatko uskon olevan tarinoihin uskomista?
Mistä sellaisen käsityksen olet rakentanut (itse)?
Monille uskovaisille, usko on aivan jotain muuta kuin tarinoihin uskomista.
Mutta kukapa muukaan sen käsityksen, uskosta tai uskonnoista rakentaa, kuin ihminen itse, jokainen enemmän tai vähemmän muiden ihmisten avustuksella.
Tarinat ja niihin uskominen ovat oleellinen osa, sitä uskonnon rakentamista, joillekin ne ovat tärkeämpiä toisille vähemmän.
Olen kirjoittanut näitä eri uskontoihin liittyviä tarinoita osoittaakseni, miten tarinoihin uskominen on juuri Kreationisteille tärkeää.
Nimenomaan vielä uskominen itselle sopiviin valikoituihin tarinoihin.
Sokea tarinoihin uskominen kertoo siitä, miten ihminen on toisten johdateltavissa.
Juuri herkästi johdateltavissa olevat ihmiset, saattavat olla jopa ympäristölleen vaarallisiakin.
Riippuen tietysti siitä minkälaiset tavoitteet sillä johdattelijalla on.
siis ihmisen itselleen rakentamia uskontokäsityksiä on monenlaisia.
ole sielunvihollisen johdateltavissa!
Saatanan l. sielunvihollisen paras ase on tietysti se että hän uskottelee ihmiselle että häntä ei ole olemassakaan, tai sitten hän saa ihmisen keskittymään itseensä liikaa jos ensimmäinen kikka ei tehoa. Ota siis huomioon nämäkin näkökulmat.
Pahuuden (myös persoonallisen pahan joka riivaa ihmisiä järjettömiin tekoihin) ja synnin vaikutus on niin selvästi maailmassa nähtävissä että sitä ei kannata jättää huomioimatta. Raamatun ilmoitus pahuudesta ja maailman tilasta korreloi täsmälleen havaitun todellisuuden kanssa (mm. "sotia loppuun asti", ihmisten turmeltuneisuus, itsekkyys, pahat teot jne. tietysti Israelin uudelleen nousu valtioiden joukkoon ja maailman huomion keksikipisteeksi "aikain lopulla". Israelhan on vähän väliä uutisten ykkösaihe, ja Jumalan ennustus Israelin uudelleennoususta on tapahtunut meidän päivinämme "Minä hajotan teidät (juutalaiset) kaikkien kansojen sekaan kunnes.."
Kts. myös:
http://www.100prophecies.org/default.htm
...epäilemättä on kummallista, kun on niin monta pääuskontoa maailmassa. Koska PERIAATTEENI on, kaikki ihmiset ajattelee ja kukaan ei ole kokonaan oikeassa ja kukaan ei ole kokonaan väärässä, olen kehitellyt ajatusta, että kaikissa uskonnoissa on elementtejä joita yhdistelemällä löytyy koko totuus ts. palapeli ei ole valmis. Kun juuri edellä joku mainitsi lihansyömisen olevan helvetin keksintöjä eli syömiseksi tuleminen olisi ihmiselle helvetti, näin päästään inkarnaatio-oppiin jyvälle siitä kuinka pahoilla teoilla pääsee kuolemassa ravintoketjussa alemmas :D.... Eli kaikkea voi pohtia, eri asia mikä totuus?
Mainitsemasi "aikain lopulla" viitannet ilmeisesti
jessuksen ennustuksiin palaamisestaan.
Tässäpä sinulle pähkinä:
Matt. 24:34:ssä mainittua sukupolvea te hihhulit
yritätte aina väen väkisin sovitella milloin
mihinkäkin apokalyptiseen aikakauteen.
Markus 8:12 käyttää kreikaksi TÄSMÄLLEEN samaa
ilmaisua, viitatessaan selvästi jessuksen omaan
aikaan - jos saat sen jotenkin tarkoittamaan
muuta, niin olen kovin kiinnostunut.
Kertoisitko miksi TÄSMÄLLEEN sama kreikkalainen
ilmaisu jessuksen sanomana yhdessä kohdassa
viittaisi jonnekin parintuhannen vuoden päähän
(esimerkiksi juuri sinun lahkosi maailmanloppuun)
ja toisessa kohdassa juuri hänen aikaansa?
Teillä taitaapi olla tuo logiikka "sopivasti" mutkalla.
Nimimerkki. Sinä et. Todisti vain todeksi sen mitä edellä kirjoitin, miten Kreationisti uskovat tarinoihin.
Nimenomaan niihin tarinoihin, jotka katsovat itselleen sopiviksi.
ei katoa joka näkee viikunapuun (= Israel, mikä yleisesti tunnettuna on vertauskuvallisesti viikunapuu) versoavan lehteen näkee kaiken muunkin ennustetun tapahtuvan (Jeesuksen ennustus). Sukupolven mitta on Raamatussa 40-80 vuotta, Israel itsenäistyi/jälleensyntyi uudelleen v.1948. Toisaalta Jerusalem valloitettiin takaisin juutalaisille v.1967 (lakkasi olemasta "pakanain jalkojen tallattavana). 1948 max 80v.= 2028 tai 1947 max. 80v...saas nährä. Moro, nyt on kiire toisaalle.