aloitus on poistettu. Sen oli lukenut 2500 henkilöä ja asia lienee jo arka enirollekin. No, ei hän viestiinsä vastauksia pyytänytkään.
Kas vain
*jukka.finlandin
7326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hän poisti sen itse, ystävänsä juristin ylipuhumana. Jukka tekee juuri noin: pelottelee ensin, mutta syö sitten sanansa. Jo toinen kerta kun käräjäuhkailun kanssa käy niin. Johan minä siinä ketjussa ennustin, että kohta Jukka poistaa.
Tunnen Jukan armeija-ajoista saakka ja tiedän, että hän on poistanut palstalta vain yhden kirjoituksen Poikalapsen pyynnöstä. Asia koski kirjoitusta, jossa Poikalapsi käytti sanontaa "pedofili-viekoittelija". Poikalapsi kiisti myöhemmin, kirjoituksen palstalta poistuttua, että oli kirjoittanut viestin ja kehotti Jukkaa sähköpostin kautta poistamaan kirjoituksensa ja Jukka poisti sen.
Olen tallentanut monia Poikalapsen kirjoituksia, jotka myöhemmin ovat kadonneet joko hänen tai ylläpidon tai entisten seriffien toimesta.
Eiköhän viranomaiset saa selville kuka mitäkin kirjoitti ja mitä kukakin itse poistivat.
on kuoripoikiin sekaantujia?
En poista viestejäni olkoonpa ne hyviä tai huonoja. Eiköhän tuokin asia tutkinnassa selviä kuka tai ketkä vaativat viestin poistoa. Sen luki melkein 3000 henkilöä ja siihen vastasi lähes sata henkilöä. Kirjoituksia oli puolesta ja vastaan.
Uskon kuitenkin, että yksikään edes minuun viittaava kirjoitus ei katoa enää bittiavaruuteen.
Kysyjänä Jukka Virtanen Karjalohjalta?
Älä esiinny äläkä kirjoittele omalla nimimerkilläsi helluntailaisuuspalstalla tällä hetkellä. Soita mulle. Olen päätteelläsi Karjalohjalla.
joka ei poista koskaan omia viestejään. Voi myös olla totta, että Poikalapsen viestit on poistanut ylläpito, mutta silloin syntyy kysymys, miksi ylläpito on poistanut kirjoitukset. Eiköhän ne kaikki poistetutkin kirjoitukset löydy.