Miksi Mersut aiheuttavat kateutta nimenomaan Raumalla?

Usein olen asiaa miettinyt. Suuremmissa kaupungeissa missä Mersuja näkee tiheästi, ei moista kateutta pääse syntymään. Se nyt on vain niin, että oman Johtotähden hankkiminen on suomalaiselle miehelle eräänläinen menestymisen ja saavuttamisen arvoinen asia. Nissan-Kansa katsoo Johtotähdellä nauttien ajavia varsin karsaasti, eikä takuulla anna tilaa kaistanvaihdossa. On se vaan niin ihmeellistä tuo Tähden vaikutus....
14434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

onko jotain tutkimusta esittää? En ole Raumalla hienoa mersua nähnyt moneen vuoteen. Itellä vois olla jos olisin mersumies.

Äänestä

Mersu alkaa nykypäivänä olla kansanauto. Melkein yleisimpiä jo katukuvassa kiitos saksantuonnin josta niitä saa todella edullisesti hyvin varustein. Ostin jokin aika sitten audi Audi S3:n ja olen huomannut että se aiheuttaa kateutta ja kääntää katseita. Olen aina pitänyt vähän erikoisista autoista ja vaihtelen niitä parin vuoden välein.

Äänestä
  • Voit posotella kyllä rauhassa sillä Audilla, ne harvoin mitään suuria tunteita herättää.

    Mutta käännäpäs johtotähti, vaikkapa hiukan vanhempikin, parkkipaikalle, niin vanhemmat ihmiset sanovat nyökäten päivää, vaikkeivat tuntisikaan. Ja myyjät kantavat pikkukaupoissa joskus tavarat autoon asti.

    Äänestä

  • Mitään tunteita kirjoitti:

    Voit posotella kyllä rauhassa sillä Audilla, ne harvoin mitään suuria tunteita herättää.

    Yllättävän moni luulee Audia japanilaiseksi autoksi. Onhan se muotoilu vähän samanlainen. Nuorisopeli.

    Mersun taas kaikki tietää saksalaiseksi arvoautoksi.

    Äänestä

  • M. Ulkkis kirjoitti:

    Yllättävän moni luulee Audia japanilaiseksi autoksi. Onhan se muotoilu vähän samanlainen. Nuorisopeli.

    Mersun taas kaikki tietää saksalaiseksi arvoautoksi.

    Mielestäni Audi on selkeästi profiloitunut saksalaiseksi. Jo se vm.-73 eka Audi jolla ajelin oli selkeästi japseja edellä.

    Äänestä

  • Mitään tunteita kirjoitti:

    Voit posotella kyllä rauhassa sillä Audilla, ne harvoin mitään suuria tunteita herättää.

    Mutta käännäpäs johtotähti, vaikkapa hiukan vanhempikin, parkkipaikalle, niin vanhemmat ihmiset sanovat nyökäten päivää, vaikkeivat tuntisikaan. Ja myyjät kantavat pikkukaupoissa joskus tavarat autoon asti.

    Minä taas en ymmärrä, että minkä takia mun pitäisi olla jostain mersusta, _vaikka vanhemmastakin_ kateellinen tai kunnioittaa sitä jotenkin?

    Äänestä

Itse pidän mersulla ajavia yksinkertaisina tai muuten vaan "erikoisina" ihmisinä. Mahtavatko he yrittää pönkittää egoaan autolla, joka on monessa asiassa jäänyt kehityksessä jälkeen. Silti se on kallis; vähintään vastaavan saa edullisemmin. Mersulla ajavien yksinkertaisuus tulee ilmi esim. siinäkin, että heille on ylivoimaista ajaa toisen perässä, ohi pitää mennä paikassa kuin paikassa. Olen 1-2 kertaa syyllistynyt typeryyteen ja aiheuttanut mersukuskille primitiivireaktion. Ohituskaistan alkaessa CLK:n yritys jäi yritykseksi. Kun sitten hölläsin todetessani homman olevan hölmöläisen touhua ja annoin vauhdin tippua, niin mersukuski saavuttaessaan minut kävi kuumana. Olin särkenyt hänen egonsa ja sehän oli sopimatonta. Hänen piti katsella auton perävaloja, jonka arvo ei ollut viidettä osaa mersunsa hinnasta.

Tilanne hiukan muuttunut; pidän edelleen mersukuskeja samanlaisina kuin ennenkin, mutta enää en heidän egoaan riko. Jälkiseuraukset voivat olla tuhoisat.

Äänestä

muttei sun, jos tarkoitat sitä mistä se tähti on väännetty jo toistakymmentä kertaa=) mahtaa olla hienoa ajaa mersulla josta on osamaksut romanialaiselle pystyssä (jo kuulemma useampi erä)

itse ajoin viimeksi volvo s60 ohitsesi syväraumakadulla vähän ennen kappelinsalmea, siinä näytit olevan konepelti ylhäällä=) oliko vanha diesel posahtanut, no tuntui ainakin johtotähti olevan keulilla tällä kertaa tallessa vahattuna ja kiiltelevänä.

Äänestä

Totta se on. En ymmärrä miksi se niin provosoi ihmisiä. Se on paras auto jolla on hyvä ajaa ja jossa on tekniikka aina edellä muita. Näin talvella jälkilämpö on ihan ehdoton. Ja on se mukavaa kun kojetaulu ilmoittaa toimimattoman polttimon jo viikon verran ennen kuin polttimo on palanut. Ei muissa autoissa ole vastaavaa. Tulevat vasta vuosia perässä. En silti käsitä ihmisten kateutta, ja samapa tuo.

Äänestä
  • mun tietääkseni volvo on eniten kehittänyt autoilun turvallisuusjärjestelmiä, että tuota.... tosin miten vain, tosin kyl omasta bemaristanikin löytyy ajotietokone joka kertoo samat asiat

    Äänestä

  • justiina kirjoitti:

    mun tietääkseni volvo on eniten kehittänyt autoilun turvallisuusjärjestelmiä, että tuota.... tosin miten vain, tosin kyl omasta bemaristanikin löytyy ajotietokone joka kertoo samat asiat

    Onhan ne Volvot turvallisia kaiketi, olen kuullut että jotkun turvallisuusintoilijat ovat kattoluukunkin liimanneet umpeen... lisää kuulemma korin lujuutta.

    Äänestä

  • justiina kirjoitti:

    mun tietääkseni volvo on eniten kehittänyt autoilun turvallisuusjärjestelmiä, että tuota.... tosin miten vain, tosin kyl omasta bemaristanikin löytyy ajotietokone joka kertoo samat asiat

    Tätä volvo mainostaa ja totta se onkin. Amazon oli eka jossa oli turvavyö. Nykyään vaan paljon peltiä ympärillä ja airbageja. Polttoainetta palaa pohjolan traktorissa. Ei o paljon paremmaks tullu sen jälkeen kun Ford osti sen. Vaikuttavaa mainontaa turvallisuuden kehittämisestä.

    Äänestä

  • jepujeep kirjoitti:

    Tällä tutulla oli sellanen 244 DL Sedan, ja tosiaan laitto sen kattoluukun umpeen ihan hitsaamalla. Se tais olla sellanen muoviluukku, ja se väitti että sellanen vähentää paitsi auton myyntiarvoa, niin heikentää myös runkorakennetta. Nyt on komia peli taas, vaikkei ole vielä sitä paikkaa maalannut.

    Äänestä

  • Kalsipos B-Möte kirjoitti:

    Sehän on nyt ihan epäkurantti kulkine! Jopparitkaan ei sitä huoli. Miten setäsi suhtautui kun huomasi tekemäsi älyttömyyden?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

RMJ:n uhri kirjoitti:

Usein olen asiaa miettinyt. Suuremmissa kaupungeissa missä Mersuja näkee tiheästi, ei moista kateutta pääse syntymään. Se nyt on vain niin, että oman Johtotähden hankkiminen on suomalaiselle miehelle eräänläinen menestymisen ja saavuttamisen arvoinen asia. Nissan-Kansa katsoo Johtotähdellä nauttien ajavia varsin karsaasti, eikä takuulla anna tilaa kaistanvaihdossa. On se vaan niin ihmeellistä tuo Tähden vaikutus....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu