Espanja ja Suomi

Espanjassa on EU - maista pahin työttömyys ja Suomessa toiseksi pahin

Espanjassa oli Francon diktatuuri kymmeniä vuosia ja Suomessa Kekkosen diktatuuri 25 vuotta

Kekkonen tukahdutti Suomen kehityksen ja Franco Espanjan kehityksen ja siitä johtuu maiden suuri työttömyys

Kekkosen aikana 1960- luvun lopulla Suomen väkiluku jopa laski valtavan Ruotsiin muuton takia

Edellisen kerran Suomen väkiluku oli laskenut 1800-luvun suurina nälkävuosina eli Suomessa elettiin Kekkosen aikana todella kurjaa elämää

Mutta Kekkosta ylistettiin"suurena valtiomiehenä"
koska pieninkin kritiikki johti Kekkosen myllykirjeeseen kritiikin esittäjälle,jossa uhattiin jopa sodalla NL:a vastaan ,jos kritiikki ei heti lopu
5255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

SUOMEN TYÖTTÖMYYS POMPPASI HETI PILVIIN KUN TÄNNE ALETTIIN RAHTAAMAAN PAKOLAISIA. KUPPAAVAT RAHAA SOSSUSTA JA MITÄÄN EIVÄT TEE.

Äänestä

Kekkosen aikana kylläkin hyvinvointi levisi myös kotoisille kehitysalueille, mm. Tornion terästehdas toi kaivattua työtä pohjoiseen. Työttömyys oli muutenkin Kekkoselle sellainen asia, jota vastaan tuli taistella. Muistathan hätätilahallituksen, kun Suomessa oli 60 000 työtöntä? Nyt on 600 000 (työttömät, kurssitetut ym.) - eikä mitään tapahdu.

En tajua tuota Kekkos-vihaa. Paljon pahempaan ahdinkoon Suomi on joutunut demaripresidenttien aikana!

Äänestä

Käytäntö Espanjassa ei ole niin huono, mitä tilastot näyttävät. Espanjassa on ihan julkinen asia tehdä pimeästi hommia ja olla samaan aikaan kortistossa. Kuvioita sotkee vielä pahasti se kymmenien tuhansien laittomasti maassa olevien siirtolaisten pimeä työnteko. (esim. Almerian kasvihuoneviljelmillä)

Äänestä
  • Mitä jos suomeenkin tuotaisiin matalapalkka aloja ja töitä. Saataisiin paljon lisää työpaikkoja joissa työskentelevät elävät silti köyhyysrajalla. Jospa työttömyyttä alettaisiinkin tutkia kapitalismin kehityksenä. Suurfirmat siirtävät työpisteitä halpatyö maihin. Isot firmat ostavat ja fuusioituvat ja tehostavat. Joten jos esim. ruotsissa on firmalla ja saman suuntaisia elimiä, niin fuusion yhteydessä ne lakkautetaan suomesta. Lasketaan suomesta vielä veroja ja tuodaan maailman laajuiset suur- yritykset suomeen jotta kaikki voitto saadaan vietyä suomesta pois veroparatiisien kautta. Leikataan alennettujen verojen jälkeen sitten julkisista palveluista jne.

    ps. on kiva huomata, että täällä on vielä huumori miehi jäljellä (Työpaikat katos, kun somalit tuli eikä tee mitään muuta kun hae sossusta rahaa.) Jesh

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työttömyyskärjessä kirjoitti:

Espanjassa on EU - maista pahin työttömyys ja Suomessa toiseksi pahin

Espanjassa oli Francon diktatuuri kymmeniä vuosia ja Suomessa Kekkosen diktatuuri 25 vuotta

Kekkonen tukahdutti Suomen kehityksen ja Franco Espanjan kehityksen ja siitä johtuu maiden suuri työttömyys

Kekkosen aikana 1960- luvun lopulla Suomen väkiluku jopa laski valtavan Ruotsiin muuton takia

Edellisen kerran Suomen väkiluku oli laskenut 1800-luvun suurina nälkävuosina eli Suomessa elettiin Kekkosen aikana todella kurjaa elämää

Mutta Kekkosta ylistettiin"suurena valtiomiehenä"
koska pieninkin kritiikki johti Kekkosen myllykirjeeseen kritiikin esittäjälle,jossa uhattiin jopa sodalla NL:a vastaan ,jos kritiikki ei heti lopu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu