Israel roimii itseään -aiheesta!

Israel myöntää nyt, ettei se menestynyt Libanonin sodassa ja että IDF periaatteessa otti turpaan muutamalta sadalta Hizbollah soturilta.

Israelilta unohtui kuitenkin pyytää anteeksi laitonta hyökkäystään, ei siis sittenkään mitään uutta.
6245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

israel ei ole uskaltanut hyökätä Iraniin, tuhotakseen sen ydinvoimaloita - samaan tapaan kuin aikoinaan hyökkäyksessä Irakiin...
Ei taida edes USA uskaltaa hyökätä Iraniin koska tietää Venäjän auttaneen ja auttavan Irania puolustusjärjestelmän vahvistamisessa.

Äänestä
  • pitää muistaa myös se, että USA:n lentotukialukset ovat melko ahdingossa Persianlahdella, jos sattuisi sota syttymään USA:n ja Iranin välillä.
    Iranilla on paljon keveitä, mutta erittäin tehokkaita lyhyen matkan ohjuksia, joita voidaan laukaista vaikka pieniltä "kalastusaluksilta"!

    Äänestä

on sitä mieltä ,että Israel voitti sodan ja israelin johto on heidän mielestään täysin väärässä kun epäonnistumisesta puhuvat.

Äänestä

Hyökkäys Libanoniin oli todella ennakoitu hurjasti pieleen Israelilta. Tuntuu jopa kuin raivo nousisi syystäkin pintaan nyt kun tajuaa, että Israel provosoitiin tohon armeijansa nöyryytykseen Hizbollahin taholta. Ja jatkoa seuraa ohjuksilla. SALUT

Äänestä

Eikös kyseessä ollut tuiki tavallinen terroristien rauhoittamis operaatio? Sen tuloksenahan ohjustuli taukosi hetkeksi. En edes uskonut, että operaatiolla olisi ollut jotain muita, kenties "salatumpia" tavoitteita.

Äänestä

Jos oli kyse täysmittasesta sodasta, miksi Israel satsai armeijasta ja kalustosta 5 prosenttia siihen. Kertokaahan viisaat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tasapuolinen. kirjoitti:

Israel myöntää nyt, ettei se menestynyt Libanonin sodassa ja että IDF periaatteessa otti turpaan muutamalta sadalta Hizbollah soturilta.

Israelilta unohtui kuitenkin pyytää anteeksi laitonta hyökkäystään, ei siis sittenkään mitään uutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu