Mitkä ovat elämäsi tärkeimmät asiat,internetin lisäksi?
gallup
ateisteille
21663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
asioita ovat kirjat, kirjoittaminen, ihmisten ja eläinten oikeuksista puhuminen ja sen puolesta toimiminen, että Suomessa kirkon ja valtion ero toteutuisi.
rukoilla, vaan senkin ajan voi käyttää netissä. Kysyn usein itseltäni, nyt teiltä, miten me tulimme toimeen ennnen nettiä? Ei voinut näin hyvin vittuilla uskiksille.
Eipä sitä tuolla muualla tulekaan keskusteltua uskonasioista tai uskomattomuudesta. Täällähän nuo on ihan tyrkyllä selkäänsä saamaan.
tärkeimpiin asioihin, vaikka kysymyksesi sisälsikin sellaisen olettamuksen. Kuuluuko se oman elämäsi tärkeimpiin?
Tärkeänä - tai vähintään arvokkaana - pidän tässä elämäni vaiheessa sellaisen nöyryyden tavoittelemista, että voin nähdä itseni mahdollisimman realistisesti, hyväksyä itseni sellaisena ja suhtautua väärässä olemiseni huomaamiseen kauhistumatta. Sellaisena kykenen parhaiten olemaan läsnä tässä ja nyt sekä rakastamaan aidosti. Näissä kyvyissä kehittyminen kuuluu myös tärkeimpiin asioihin elämässäni.
Lisäksi pidän arvokkaana tavoitteenani sitä, että voin nähdä maailman, universumin sekä lähiympäristöni samaan tapaan: realistisesti, hyväksyvästi ("tässä maailmassa" tuo on haaste, ettenkö tietäisi!) ja valmiina muuttamaan käsityksiäni.
Tuo kaikki luki tienviitassa sen tien alussa, jota lähdin kulkemaan. Perille pääsemiselläni ei ole kiirettä. Voi jopa olla, ettei sinne pääseminen ole edes mahdollista, mutta se on sivuseikka. Tuntuu mukavalta uskoa olevansa oikealla tiellä. :)
kuten kuka tahansa perheellinen voisi tähän vastata, elämäni tärkeimmät asiat ovat lapset ja perhe. Tärkeää on myös mahdollisuus oppia ja oppimiseen, tiedonhankintaan pyrkiminen vähän joka taholla.
***
on
Tekeminen, siis kaikenlainen käsillä tekeminen, siis korjaaminen ja uuden tekeminen kaikenlaisista materiaaleista.
Sitten tietysti vapaus toteuttaa itseäni, siis tehdä. (tässä sitten tiukkapipoille tarkennus: se vapaus ei sitten tarkoita ihmissyöntiä, kirkonpolttoja tai mummojen potkimista)
Kommunikointi positiivisessa hengessä ihmisten ja elänten kanssa. Tämä viimeisenä, koska ilman tekemistä saattaisin rapistua muita ihmisiä rasittavaksi mörökölliksi.
korostettuna MINUN AVIOMIEHENI(siis olen naimisissa),vanhemmat,ihanat mussukkaiset lemmikit(kisut ja koira),sekä oma koti kullan kallis ja kaikki mahtavat askareet sen parissa. :)Ja sitten tää netteily kaiken jälkeen...tästä huvista piakkoin taidan luopua,menee liian vaikeeks..
Ja yksi tärkeimmistä elämän mausteista on HUUMORI..sitä elkää ihmiset kadottako tai sitten on peli pelattu :(
Miettikää edessänne maustehylly. Funtsikaa jos se on täytetty vain yhdellä mausteella? Paljonko siitä sitten saa makuelämystä? Sama pätee lähes kaikkeen elämässä...
Verrataanpa maustehyllyäsi, jossa on monta makua ja AVIOVUODETTASI, jossa pötköttää vain se yksi makuu-elämys.Tästä et selviä sanomalla, että asentoja on paljon.
mokoma :) tajusit sen mitä pelkäsinkin jonkun tajuuvan...Damnt.
Tai siis arvelin et joku vois siitä vääntää jotain tollasta..eli ei ollu ylläri toi sun kyssäri.
Siinä vaiheessa otetaan mausteeksi pieni virkistysleikki flirttaillen..tai vaihdetaan asentoa.Konkreettisesti taas se yksi maustepurkki siellä AVIOVUOTEESSA on riittänyt hyvin tähän asti..kaikissa suhteissa tulee hetkiä,kun makuun tottuu. Mutta siitä ei tarvii tehhä ongelmaa,pitää paastoa välillä ja taas maistuu.
Mansikkaa ja mannapuuroa,nääs..
http://www.youtube.com/watch?v=ljKXeKBt4HQ
aiheen jatkon kultalautasella ja se kelpaa minulle aina. Sen verran, sallinet, jatkan, että vaikka lohta saisi ja siitä pitäisi, niin lohijokien varsilla olevien talojen rengit panivat ehdoksi, että lohta saa olla pöydässä vain 3 kertaa viikossa. Ja nyt et sano, että teillä vain kaksi kertaa...
mä taidan olla ika väsynyt tai sitten muuten vaan tyhmä..
Mitä tarkotat tolla jutullasi?
Meinaatko,että meillä olisi vain kaksi kertaa viikossa lohta pöydässä? =)Tai että jos lohi kyllästyttää,niin siikaa saa sitten kolmantena päivänä?
vinha perä kuten varmaan sinullakin, mutta kun maatessa on toinenkin osapuoli, niin aitoja lienee hänenkin ympärillään, turhaa kai on tässä mennä sen pitemmälle. Muitakin kiusauksia on kuin pettäminen.Esim. heräteostokset.
aitoja hänenkin ympärillään ja huomaan ne aidat usein ohi kulkevien hymyissä ja katseissa..
Joskus ne muut aidat häiritsi minua kovasti,ei enään..katsellahan aina saa ja jutella aidoillekkin ja seipäillekkin..
Olen tottunut,että aviossa olen aidan kanssa joka saa paljon huomiota osakseen ja en yhtään ihmettele..onhan hän komeasta puusta veistetty ja pikkutytöt ihailee erityisesti,koska muistuttaa erehdyttävästi julkkis aitaa..
..hyvin pienellä erotuksella..hämmästyn joskus sitä itsekin.
Itseasiassa pettäminen ei ole mulle edes kovinkaan voimakas ominaisuus,olen uskollinen ollut kaikille miesystävilleni aina. Ehkä just siksi,että saan huomiota ilman pettämistäkin tarpeeksi..Ja jos en sitä ole saanut tarpeeksi,olen kärvistellyt ja niellyt osani hiljaa.Ja olen tullut itse petetyksi niin monet kerrat,etten jaksa muistaa..
Vaihtamalla voi parantuu tai pahentuu..
Heräteostokset,joo..niihin sorrun melko usein.Rakastan ostella kenkiä,erityisesti korkokengät,laukut ja farkut on mun passion..ja kodin sisustamiseen käytettävät elementit.:)
Oma perhe ja sen hyvinvointi on luonnollisesti tärkein.
Seuraavaksi tulee oma hyvinvointini; kun minä (kotiäitinä) voin hyvin, voi muukin perhe hyvin, eikä ruuassa ole liikaa chiliä ;)
Itselleni tärkein asia on luovuus ja sen ylläpitäminen/säilyminen.
Ellen saisi toteuttaa itseäni, kuihtuisin olemattomiin. Tarkoitan lähinnä käsillä tekemistä; remontointia, käsitöitä, savitöitä, huonekalujen entisöintiä/tuunausta jne.
Internet on minulle tärkein kommunikointikeino pakostakin; asumme todella syrjässä ja yhteydet joka puolelle ovat vaikeahkot.
Puhelin ja netti laulavat päivittäin itkuvirsiä liiasta käytöstä :D
Puhelinyhtiö ei meinannut meille alkaa linjoja edes asentamaan muuten..
Täällä "omassa pienessä maailmassamme" asuminen on nautinnollista.
Hiljaisuus, rauha, luonto, hiljainen hiekkatie ja järvi. Iso piha ja pieni pelto, natiseva talo ja lämmitävä takka..
Ja kun oikein riepoo, menen puutöihin ulos. Sillä lähtee paineet tehokkaammin kuin millään.
Pienempiä on helppo purkaa vaikkapa tälle palstalle. Avaa etusivun ja jonkun herkullisen uskovaisen aloituksen..pari kommenttia niin että näppis ryskää ja a-vot :D
*
Täällä on hassussa pienessä yksinkertaisuudessaan kaikki se oleellinen, mitä ihminen tarvitsee.
>> Täällä on hassussa pienessä yksinkertaisuudessaan kaikki se oleellinen, mitä ihminen tarvitsee.
>>>Joskus tuntuu, että on niiiiiin pienestä kiinni, ettei elämä - melkein kenen tahansa - olis tasapainoista ja onnellista. >Kyllä siinä on lintusilla ynnä toisilla nisäkäslajeilla ihmettelemistä: mikä ihme niillä on hätänä, häh?
>> Silti välillä on levoton olo...ja kaipaa jotain.
>>>... siitä, ettei tähän mennessä kukaan uskis ole tarttunut tuohon!! >Kun jokin vastaan tullut haaste on tiedostamattomasti käsittelyssä, tietoisella puolella saatetaan hyvinkin havaita ahdistuneisuutta, levottomuutta tai jotain muuta sellaista, jolle ei keksi syytä.>Koettujen hetkien pimeisiin huoneisiin syttyy valo. "Siitähän tuo johtuikin, joo, käsitän ..." >Perilläolo on tylsä juttu, jos ei ole joko jo lähtenyt uuteen reissuun tai päässyt ihan tosissaan perille eli kuollut. >Olikos tuossa nyt sitten järjen hiventäkään, mitä? Tuli näppäillyksi mitä sylki sormiin toi, niin sanoakseni.
>> Kivaa kun saa välillä jutella ihan muista aiheista myös..sitä vissiin osaakkaan enää! (tällä palstalla siis) > Kaipaan jännityksellä jotain, mitä en osaa vielä sanoa ja jossain on tiedostus, että saan sen vielä. Se tulee vain eteen. Ei tule etsimällä. > Toinen mikä aiheuttaa vakavaa levottomuutta on reissaushinku > Eikö ne sano olevansa "perillä" jeesuksensa kanssa uskossaan tmsp?
Minusta tuo kuulostaa tylsältä. OIkeastaan kamalalta. > mie hankin hulkhoganit olkapäihin ja lancearmstrongit reisiin ihan puhtaasti rintareppukantelun voimin :D
>>>..mutta oonpa joskus toivonu, että vois olla ihan ateisti/ateisti-jorinoita eikä aina sitä iänikuista juupaseipästelyä >Taito olla tässä ja nyt, nauttia ja hyväksyä vallitseva tilanne ei ole itsestäänselvyys.>Se että lahjan antaja "rakastaa" sinua, tulee siitä johdonmukaisuuden periaatteesta, jolla olevaisuus taaplaa.>Positiivisella asenteella luodaan positiivinen tulevaisuus. ... vai olenkos minä nyt vain naiivi idealisti ja abstrakstioilla ratsasteleva todellisuudenpakolainen? >Kuulostaa kyllä siltä, että sinulla on asenne kohdallaan: >olet utelias, osaat seurata itseäsi välillä kuin sivusta - pikemminkin objektina kuin subjektina - ja seuraat tarinaasi kuin jatkokertomusta odottaen välillä malttamattomanakin tulevia käänteitä, vai mitä??>sähän vaikutat vähän samanlaiselta kuin tuntemani louhikäärmekset kiinalaisen zodiaakin mukaan ... >(Vähän äärimmäinen välillä, mutta keskitien kultaa kaipaillen olen saanut tieni hieman kapenemaan noin emotiaalisessa mielessä.>(Mistä sanoista tmsp on lyhennys? tai muuta sinne päin?) >Johan tuli taas kuolaisia kirjaimia, aika monta, tota ...