Huomisen maailmassa on kolme kuningasta.
Yksi niistä on Kiina. Kiinan taktiikka viimeisen 15-20 vuoden ajalta alkaa tulla yhä merkittävämmin esiin.
Luopumalla ideologisista esteistä pitkän tähtäimen suunnitelmissaan, Kiina on selvästi varmistanut paikkansa tämän vuosisadan merkittävimpänä voimana. Voidaan myös sanoa, että se vain palaa oikeutetulle paikalleen maailman suurimmaksi talousmahdiksi, koska se on pitänyt titteliä (arvioidulla bruttokansantuotteella mitaten) viimeisestä 4'000:sta vuodesta 3'500 vuotta.
Tämä ideologiasta luopuminen on antanut sen tehdä sijoituksia maihin, joiden hallituksiin esimerkiksi Puhemies Mao ei olisi luonut edes diplomaattisuhteita. Yksi esimerkki on Taiwan. Taiwanin Tasavallan, eli Kiinan mukaan 'kapinallisen provinssin' itsenäisyysjulistukset ovat yhä merkityksettömämpiä, kun esimerkiksi jo 70% Taiwanin kuuluisasta elektroniikkateollisuudesta sijaitsee fyysisesti manner-Kiinassa. Kiinalaisille ei tuota mitään omantunnon tuskia ottaa vastaan sijoituksia maasta, jonka perusti Kiinan Kansantasavallan suurin vihollinen.
Sama toistuu muualla itä-Aasiassa. Pienet Tiikeri valtiot aina Singaporesta Vietnamiin ovat yhä kiinteämmin yhteydessä Kiinan talouteen ja sen sijoituksiin. Japanin viennistä melkein yhtä suuri osa suuntautuu nyt Kiinaan, kuin Yhdysvaltoihin ja Kiina itse on sijoittanut eritoten Afrikkaan ja muihin luonnonvaroja kuhiseviin paikkoihin hurjia voittojaan.
Kiina on myös siirtynyt yhteistyöhön Uzbekistanin ja Kirgiisian kanssa, rakentamalla melkoisen rahtiveerkoston koko Kiinan läpi päästäkseen käsiksi näihin entisiin neuvosto-tasavaltoihin.
Viimeinen suunta on kohti Lähi-Itää. Amerikkalaisten ja NATO liittolaisten tapellessa Kiina on ostanut ja myynyt melkoisen osan Iranin öljystä ja jopa Kabulissa, Afganistanissa on näkynyt Kiinalaisia yhteistoiminta miehiä, jotka neuvottelevat Afganistanin hallituksen kanssa, ostaen lähes maan taistelevien amerikkalaisten alta.
Minusta ei ole edes mahdotonta kuvitella, että eräänä kauniina päivänä Yhdysvaltain Bandaharin lentotukikohdan portille ilmestyy hyvinpukeutunut kiinalainen, joka kohteliaasti ilmoittaa, että he ovat ostaneet lentotukikohdan Afganistanin hallitukselta ja etttä he tarvitsevat sitä lennättääkseen teknikoita rakentamaan kaasuputkea Iranista Kiinaan, jotta voisivatkohan amerikkalaiset ystävällisesti raijata romunsa muualle? Ni'hao vaan.
Kiina on ilman muuta tämän vuosisadan menestyjä. Pitkän tähtäimen suunnitelma, jossa resurssit keskitetään investointoihin jotka eivät tuota voittoa seuraavalla neljännes vuodella, mutta varmistavat tilanteen seuraavalla neljännes vuosissadalla tekevät Kiinasta lähes jäätikön varmuudella etenevän jättiläisen. Keskustan valtakunta tulee olemaan yksi kuningas.
Toinen kuningas, joskin suhteessa pienempi kuin kertaakaan viimeiseen sataan vuoteen, on Yhdysvallat. Yhdysvallat kulkee kohti vaikeita aikoja itselleen. Sen 50 vuotta jatkunut sotatalous (ei sotaa, mutta sotatalous, eli kylmäsota) aiheuttaa melkoisen krapulan. Sen teollisuus on edelleen keskittynyt kehittelemään aseita, joita nopeasti hajoavassa vanhassa maailmanjärjestyksessä kukaan ei halua ostaa, ei edes USA:n armeija. Häivekoneita, ydinsukellusveneitä, ohjuspuolustusjärjestelmiä, lentotukialuksia... Kuka niitä tarvitsee? Ketä vastaan? Ison Britannian asetilaus on pikemminkin aseistettuja Land Rovereita, kuin Hi-Tech leluja. Kuitenkin USA:n poliittinen järjestelmä on koko kylmänsodan liikemäärällä yhä työntämässä niille ostomääräyksiä ja tilauksia. Amerikkalaiset eivät ole huomanneet, että tämän vuosisadan valttikortti eivät ole aseet. Se on kauppa.
Monroen oppi, eli Yhdysvaltojen suvereeni johtoasema kummallakin Amerikan mantereella on myös murentumassa. Tällä hetkellä Etelä-Amerikka on nousemassa omin avuin kenties ensi kerran sitten Inkojen ja monroen opin muistot eivät tee USA:ta kaikkein suosituimmaksi valtioksi alueella.
Kuubalaiset ovat suositumpia kauppakumppaneita, kuin Jenkit, mikä taitaa saada Castron nauramaan partaansa. Tosin sen enempää Kuubasta, kuin Venezuelastakaan ei ole Etelä-Amerikan veturiksi. Se kunnia menee ilman muuta Brasilialle. Enemmän ihmisiä kuin Venäjällä, Brasilialla on luonnonvaroja öljystä ja metalleista aina puuhun ja turismiin asti. Se on myös aivan yhtä lähellä Eurooppaa, kuin se on USA:ta ja viime aikoina siine onkin virrannut suomalaisia paperikoneita, saksalaisia voimalaitoksia, ranskalaista avaruustekniikkaa ja espanjalainen puhelinyhtiö. Brasilialla on hyvät mahdollisuudet päästä G8 maiden kerhoon. Tämä vuosisata on ratkaiseva.
Mutta kaikki tämä on myrkkyä USA:lle, jonka suurin puute on lisääntyvissä määrin kyvyttömyys sopeutua (ihan kuin evoluutiossa: voimakkaasti erikoistunut eläin ei pysty muuttuvassa maailmassa enää käyttämään erikoistumistaan). Yhdysvaltain bruttokansantuote tippui kenenkään huomaamatta EU:n bruttokansantuotteen alle vuosi pari takaperin (IMF:n tilasto). Lisäksi sen ulkopoliittiset toilailut ovat aiheuttaneet vakavia ongelmia Yhdysvaltojen viennille, vaikka dollarin kurssi on jyrkästi kohti viemäriä (eli vienti vetäisi). Tähän lisätään yleisesti ottaen surkea laatu, jota pahentaa vielä kyvyttömyys uskoa, että se todellakin on surkeaa ja siten haluttomuus korjata asiaa ja vahva ulkoistus tuotannossa, niin tilanne USA:n kannalta on huono ensimmäiselle 25 vuodelle tästä vuosisadasta.
Kuitenkaan se ei ole pois pelistä, eikä se voi olla. Yhdysvallat on niin iso, että vaikka se tippuisi nykynopeudella koko ajan, 2025 se on edelleen tärkeä maailmankaupassa ja siten politiikassa. Parhaiten sen tilannetta kuvaa vanha lauseen uusi muoto, eli kun ennen : "Kun Yhdysvallat aivastaa, Eurooppa sairastuu" niin nyt se onkin toisin päin; "Kun Yhdysvallat sairastuu, Eurooppa aivastaa."
USA on luultavasti kahdenkymmenen vuoden sisällä kolmantena maailman talouksien listalla. Heti Kiinan ja EU:n jälkeen.
EU tulee olemaan Kolmas Kuningas. Se on ainutlaatuinen koko maailmanhistoriassa, koska milloinkaan ennen ei 'imperiumi' ole laajentunut keskimäärin kokonaisella kansallisvaltiolla joka vuosi ja vielä pitänyt jonotuslistaa sisäänpyrkiville, kun kaikki halukkaat eivät ole vielä saaneet liittyä! Roomalaiset, jotka luulivat olevansa neroja valtion rakentelussa pyörivät varmaan haudoissaan.
EU on myös yllättävän kestävä. Jopa sen byrokraattisuus on eräänlainen valttikortti. Päin vastoin kuin Venäjä tai USA, se ei omaa yhtä vahvaa johtajaa, joka voisi tehdä nopeita päätöksiä, se omaa hitaan mutta varman neuvottelujärjestelmän, johtuen juuri kansallisvaltio-jäsenten luonteesta. Tässä suhteessa EU on kuten Kiina, joka myöskään ei tee päätöksiä kiireesti, vaan hakee sisäisesti kompromissia ennen päätöksen ilmoittamista.
Tämä tekee EU:sta merkittävästi vahvemman, kuin USA tai Venäjä. Kumpikin noista luottaa liikaa vahvaan johtajaan, joka kyllä onnistuu tekemään päätöksen nopeasti, mutta usein vailla täyttä ymmärrystä pitkän tähtäimen seurauksista, jotka tulevat varmasti esille ja käsitellyiksi jos kompromissista neuvotellaan tarpeeksi. Eli kilpikonnat voittavat jäniksen, ei siksi että jänis nukahtaisi, vaan siksi että se hyppii aina välillä pois kilparadalta tai paahtaa väärään suuntaan.
Lisäksi EU on sisäisesti vahva. Sillä on suurempi väkimäärä, kuin Brasilialla ja Venäjällä yhteensä (melkein puoli miljardia) ja lisäksi se on tällähetkellä maailman vahvin talousalue. BKT on 2006 arvion mukaan noin 1,3 biljoonaa (eurooppalainen biljoona, eli 1 ja 12 nollaa) suurempi, kuin seuraavana tulevalla Yhdysvalloilla.
Lisäksi EU on yhä selvemmin oma alueensa. USA vastaisuus ei liiemmin vaikuta siihen ja sen tyyli neuvotella aina, kaikkialla ja kenen tahansa kanssa (vaikka Kiinasta poiketen ei aina tuloksellisesti) on antanut siitä myönteisen kuvan maailmalla.
Kolmas Kuningas tulevaisuuden maailmassa.
[Joku voi kysyä; Entäs Venäjä? Siihen minä vastaan, että Venäjä on 25 vuoden kuluttua joko EU:n tai Kiinan sylikoira. Venäjä ei ole Neuvostoliitto. Neuvostoliitolla oli neljännesmiljardi asukasta, Venäjällä noin puolet siitä. Neuvostoliitolla oli runsaat luonnonvarat, jotka nyt sijaitsevat Georgiassa, Ukrainassa, Moldoviassa ja neljässä- viidessä muussa entisessä Neuvostotasavallassa, jossa Kiinalaiset käyvät kauppaa. Venäjällä on toki Siperia, mutta Siperiassa ei enää ole väkeä, kun kukaan Moskovassa ei ole välittänyt investoida sinne. Huonojen palkkojen ja vielä huonompien olojen takia Siperiasta muuttaa väkeä sitä tahtia, että kymmenessä vuodessa Uralin takana ei ole ketään hoitamassa niitä öljynporaustorneja. Myyvätkö ne sitten EU:lle vai Kiinlaisille on ainoa kysymys Venäjästä. Minä veikkaan, että 20 vuoden kuluttua Brasilia on rikkaampi ja voimakkaampi.]
[Joku voi myös kysyä: Entäs terroristit? Siihen minä vastaan, että mitä niistä? Ne vuoristosta luolista sloganeitaan huutelevat pellet ovat jo ammuksensa käyttäneet. Liikkeet ovat toki olemassa ja pitkään, mutta yksikään heidän tavoitteistaan ei tule täyttymään. Yksi syy on, että kukaan ei tiedä tavoittteita, koska mäntit eivät ole koskaan yksityiskohtaisesti ja julkisesti kertoneet niitä. Kaikenlaiset kaahot varmaan seuraavat niiden esimerkkiä vielä pitkään, mutta ne ovat amatöörejä, jotka ajelevat autolla, jonka perään on lastattu nestekaasupulloja ja nauloja ja bensiiiniä ja sitten sytyttävät tulitikun huutaen 'allah akhbar'. Näille netistä ideansa löytäneille amatööreille ei tule mieleen, että heidän virityksensä on suurinpiirtein samaa vaarallisuus luokkaa, kuin palava asuntoauto, eli palokunta hoitaa ja ainoa joka loukkaantuu on kaaho itse. Oikeat, koulutetut itsemurhapommittajat osaisivat tehdä oikeita räjähteitä, mutta itsemurhapommittajien huono puoli on kertakäyttöisyys ja ei niitä nyt niin montaa täällä ulkomailla ole.]
Yksi niistä on Kiina. Kiinan taktiikka viimeisen 15-20 vuoden ajalta alkaa tulla yhä merkittävämmin esiin.
Luopumalla ideologisista esteistä pitkän tähtäimen suunnitelmissaan, Kiina on selvästi varmistanut paikkansa tämän vuosisadan merkittävimpänä voimana. Voidaan myös sanoa, että se vain palaa oikeutetulle paikalleen maailman suurimmaksi talousmahdiksi, koska se on pitänyt titteliä (arvioidulla bruttokansantuotteella mitaten) viimeisestä 4'000:sta vuodesta 3'500 vuotta.
Tämä ideologiasta luopuminen on antanut sen tehdä sijoituksia maihin, joiden hallituksiin esimerkiksi Puhemies Mao ei olisi luonut edes diplomaattisuhteita. Yksi esimerkki on Taiwan. Taiwanin Tasavallan, eli Kiinan mukaan 'kapinallisen provinssin' itsenäisyysjulistukset ovat yhä merkityksettömämpiä, kun esimerkiksi jo 70% Taiwanin kuuluisasta elektroniikkateollisuudesta sijaitsee fyysisesti manner-Kiinassa. Kiinalaisille ei tuota mitään omantunnon tuskia ottaa vastaan sijoituksia maasta, jonka perusti Kiinan Kansantasavallan suurin vihollinen.
Sama toistuu muualla itä-Aasiassa. Pienet Tiikeri valtiot aina Singaporesta Vietnamiin ovat yhä kiinteämmin yhteydessä Kiinan talouteen ja sen sijoituksiin. Japanin viennistä melkein yhtä suuri osa suuntautuu nyt Kiinaan, kuin Yhdysvaltoihin ja Kiina itse on sijoittanut eritoten Afrikkaan ja muihin luonnonvaroja kuhiseviin paikkoihin hurjia voittojaan.
Kiina on myös siirtynyt yhteistyöhön Uzbekistanin ja Kirgiisian kanssa, rakentamalla melkoisen rahtiveerkoston koko Kiinan läpi päästäkseen käsiksi näihin entisiin neuvosto-tasavaltoihin.
Viimeinen suunta on kohti Lähi-Itää. Amerikkalaisten ja NATO liittolaisten tapellessa Kiina on ostanut ja myynyt melkoisen osan Iranin öljystä ja jopa Kabulissa, Afganistanissa on näkynyt Kiinalaisia yhteistoiminta miehiä, jotka neuvottelevat Afganistanin hallituksen kanssa, ostaen lähes maan taistelevien amerikkalaisten alta.
Minusta ei ole edes mahdotonta kuvitella, että eräänä kauniina päivänä Yhdysvaltain Bandaharin lentotukikohdan portille ilmestyy hyvinpukeutunut kiinalainen, joka kohteliaasti ilmoittaa, että he ovat ostaneet lentotukikohdan Afganistanin hallitukselta ja etttä he tarvitsevat sitä lennättääkseen teknikoita rakentamaan kaasuputkea Iranista Kiinaan, jotta voisivatkohan amerikkalaiset ystävällisesti raijata romunsa muualle? Ni'hao vaan.
Kiina on ilman muuta tämän vuosisadan menestyjä. Pitkän tähtäimen suunnitelma, jossa resurssit keskitetään investointoihin jotka eivät tuota voittoa seuraavalla neljännes vuodella, mutta varmistavat tilanteen seuraavalla neljännes vuosissadalla tekevät Kiinasta lähes jäätikön varmuudella etenevän jättiläisen. Keskustan valtakunta tulee olemaan yksi kuningas.
Toinen kuningas, joskin suhteessa pienempi kuin kertaakaan viimeiseen sataan vuoteen, on Yhdysvallat. Yhdysvallat kulkee kohti vaikeita aikoja itselleen. Sen 50 vuotta jatkunut sotatalous (ei sotaa, mutta sotatalous, eli kylmäsota) aiheuttaa melkoisen krapulan. Sen teollisuus on edelleen keskittynyt kehittelemään aseita, joita nopeasti hajoavassa vanhassa maailmanjärjestyksessä kukaan ei halua ostaa, ei edes USA:n armeija. Häivekoneita, ydinsukellusveneitä, ohjuspuolustusjärjestelmiä, lentotukialuksia... Kuka niitä tarvitsee? Ketä vastaan? Ison Britannian asetilaus on pikemminkin aseistettuja Land Rovereita, kuin Hi-Tech leluja. Kuitenkin USA:n poliittinen järjestelmä on koko kylmänsodan liikemäärällä yhä työntämässä niille ostomääräyksiä ja tilauksia. Amerikkalaiset eivät ole huomanneet, että tämän vuosisadan valttikortti eivät ole aseet. Se on kauppa.
Monroen oppi, eli Yhdysvaltojen suvereeni johtoasema kummallakin Amerikan mantereella on myös murentumassa. Tällä hetkellä Etelä-Amerikka on nousemassa omin avuin kenties ensi kerran sitten Inkojen ja monroen opin muistot eivät tee USA:ta kaikkein suosituimmaksi valtioksi alueella.
Kuubalaiset ovat suositumpia kauppakumppaneita, kuin Jenkit, mikä taitaa saada Castron nauramaan partaansa. Tosin sen enempää Kuubasta, kuin Venezuelastakaan ei ole Etelä-Amerikan veturiksi. Se kunnia menee ilman muuta Brasilialle. Enemmän ihmisiä kuin Venäjällä, Brasilialla on luonnonvaroja öljystä ja metalleista aina puuhun ja turismiin asti. Se on myös aivan yhtä lähellä Eurooppaa, kuin se on USA:ta ja viime aikoina siine onkin virrannut suomalaisia paperikoneita, saksalaisia voimalaitoksia, ranskalaista avaruustekniikkaa ja espanjalainen puhelinyhtiö. Brasilialla on hyvät mahdollisuudet päästä G8 maiden kerhoon. Tämä vuosisata on ratkaiseva.
Mutta kaikki tämä on myrkkyä USA:lle, jonka suurin puute on lisääntyvissä määrin kyvyttömyys sopeutua (ihan kuin evoluutiossa: voimakkaasti erikoistunut eläin ei pysty muuttuvassa maailmassa enää käyttämään erikoistumistaan). Yhdysvaltain bruttokansantuote tippui kenenkään huomaamatta EU:n bruttokansantuotteen alle vuosi pari takaperin (IMF:n tilasto). Lisäksi sen ulkopoliittiset toilailut ovat aiheuttaneet vakavia ongelmia Yhdysvaltojen viennille, vaikka dollarin kurssi on jyrkästi kohti viemäriä (eli vienti vetäisi). Tähän lisätään yleisesti ottaen surkea laatu, jota pahentaa vielä kyvyttömyys uskoa, että se todellakin on surkeaa ja siten haluttomuus korjata asiaa ja vahva ulkoistus tuotannossa, niin tilanne USA:n kannalta on huono ensimmäiselle 25 vuodelle tästä vuosisadasta.
Kuitenkaan se ei ole pois pelistä, eikä se voi olla. Yhdysvallat on niin iso, että vaikka se tippuisi nykynopeudella koko ajan, 2025 se on edelleen tärkeä maailmankaupassa ja siten politiikassa. Parhaiten sen tilannetta kuvaa vanha lauseen uusi muoto, eli kun ennen : "Kun Yhdysvallat aivastaa, Eurooppa sairastuu" niin nyt se onkin toisin päin; "Kun Yhdysvallat sairastuu, Eurooppa aivastaa."
USA on luultavasti kahdenkymmenen vuoden sisällä kolmantena maailman talouksien listalla. Heti Kiinan ja EU:n jälkeen.
EU tulee olemaan Kolmas Kuningas. Se on ainutlaatuinen koko maailmanhistoriassa, koska milloinkaan ennen ei 'imperiumi' ole laajentunut keskimäärin kokonaisella kansallisvaltiolla joka vuosi ja vielä pitänyt jonotuslistaa sisäänpyrkiville, kun kaikki halukkaat eivät ole vielä saaneet liittyä! Roomalaiset, jotka luulivat olevansa neroja valtion rakentelussa pyörivät varmaan haudoissaan.
EU on myös yllättävän kestävä. Jopa sen byrokraattisuus on eräänlainen valttikortti. Päin vastoin kuin Venäjä tai USA, se ei omaa yhtä vahvaa johtajaa, joka voisi tehdä nopeita päätöksiä, se omaa hitaan mutta varman neuvottelujärjestelmän, johtuen juuri kansallisvaltio-jäsenten luonteesta. Tässä suhteessa EU on kuten Kiina, joka myöskään ei tee päätöksiä kiireesti, vaan hakee sisäisesti kompromissia ennen päätöksen ilmoittamista.
Tämä tekee EU:sta merkittävästi vahvemman, kuin USA tai Venäjä. Kumpikin noista luottaa liikaa vahvaan johtajaan, joka kyllä onnistuu tekemään päätöksen nopeasti, mutta usein vailla täyttä ymmärrystä pitkän tähtäimen seurauksista, jotka tulevat varmasti esille ja käsitellyiksi jos kompromissista neuvotellaan tarpeeksi. Eli kilpikonnat voittavat jäniksen, ei siksi että jänis nukahtaisi, vaan siksi että se hyppii aina välillä pois kilparadalta tai paahtaa väärään suuntaan.
Lisäksi EU on sisäisesti vahva. Sillä on suurempi väkimäärä, kuin Brasilialla ja Venäjällä yhteensä (melkein puoli miljardia) ja lisäksi se on tällähetkellä maailman vahvin talousalue. BKT on 2006 arvion mukaan noin 1,3 biljoonaa (eurooppalainen biljoona, eli 1 ja 12 nollaa) suurempi, kuin seuraavana tulevalla Yhdysvalloilla.
Lisäksi EU on yhä selvemmin oma alueensa. USA vastaisuus ei liiemmin vaikuta siihen ja sen tyyli neuvotella aina, kaikkialla ja kenen tahansa kanssa (vaikka Kiinasta poiketen ei aina tuloksellisesti) on antanut siitä myönteisen kuvan maailmalla.
Kolmas Kuningas tulevaisuuden maailmassa.
[Joku voi kysyä; Entäs Venäjä? Siihen minä vastaan, että Venäjä on 25 vuoden kuluttua joko EU:n tai Kiinan sylikoira. Venäjä ei ole Neuvostoliitto. Neuvostoliitolla oli neljännesmiljardi asukasta, Venäjällä noin puolet siitä. Neuvostoliitolla oli runsaat luonnonvarat, jotka nyt sijaitsevat Georgiassa, Ukrainassa, Moldoviassa ja neljässä- viidessä muussa entisessä Neuvostotasavallassa, jossa Kiinalaiset käyvät kauppaa. Venäjällä on toki Siperia, mutta Siperiassa ei enää ole väkeä, kun kukaan Moskovassa ei ole välittänyt investoida sinne. Huonojen palkkojen ja vielä huonompien olojen takia Siperiasta muuttaa väkeä sitä tahtia, että kymmenessä vuodessa Uralin takana ei ole ketään hoitamassa niitä öljynporaustorneja. Myyvätkö ne sitten EU:lle vai Kiinlaisille on ainoa kysymys Venäjästä. Minä veikkaan, että 20 vuoden kuluttua Brasilia on rikkaampi ja voimakkaampi.]
[Joku voi myös kysyä: Entäs terroristit? Siihen minä vastaan, että mitä niistä? Ne vuoristosta luolista sloganeitaan huutelevat pellet ovat jo ammuksensa käyttäneet. Liikkeet ovat toki olemassa ja pitkään, mutta yksikään heidän tavoitteistaan ei tule täyttymään. Yksi syy on, että kukaan ei tiedä tavoittteita, koska mäntit eivät ole koskaan yksityiskohtaisesti ja julkisesti kertoneet niitä. Kaikenlaiset kaahot varmaan seuraavat niiden esimerkkiä vielä pitkään, mutta ne ovat amatöörejä, jotka ajelevat autolla, jonka perään on lastattu nestekaasupulloja ja nauloja ja bensiiiniä ja sitten sytyttävät tulitikun huutaen 'allah akhbar'. Näille netistä ideansa löytäneille amatööreille ei tule mieleen, että heidän virityksensä on suurinpiirtein samaa vaarallisuus luokkaa, kuin palava asuntoauto, eli palokunta hoitaa ja ainoa joka loukkaantuu on kaaho itse. Oikeat, koulutetut itsemurhapommittajat osaisivat tehdä oikeita räjähteitä, mutta itsemurhapommittajien huono puoli on kertakäyttöisyys ja ei niitä nyt niin montaa täällä ulkomailla ole.]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.