mietteitä

Huomasin tililleni tulleen pitkästä aikaa rahaa, joten pitihän sitä panna "palamaan" saman tien. Erilaiseen roskaruokaan, lähinnä hampurilaisiin, käytettiin ties kuinka paljon rahaa. Huoltoasemat ja hampurilaisbaarit ovat oikeita raharosvoja.

Paksukainen heilui leipäveitsi kädessä uhaten tappaa itsensä. Vaikka ei se nyt aivan tosissaan ollut, niin ei tuollainen ole mukavaa. Ongelmien ydin lienee ollut se, että minulla ei ollut tarpeeksi rahaa mukana reissussa pystyäkseni täyttämään sen jokaisen oikun. Se repii tukkaansa, vaikka sille kuinka yritämme asiasta puhua. Kai sitä olisi käytettävä jollakin psykologilla, mutta milloin?

Lukijoiden ei pidä nyt ajatella, että mikä tahansa uusi käänne asioissa voi kääntyä Helsinginkadulle. Kiertely ei ollut tarkoituksellista vaikka kokonaiskäsitykseni siitä jäi vähän heikoksi.

Illalla jouduin kuuntelemaan haukkuja ja moitteita ja kaikenlaista pahantuulisuutta. Leikittelin jo mielikuvilla, että kaikki menee yhä huonompaan ja huonompaan suuntaan niin kuin se on mennyt tähänkin saakka. Mielessäni alkoivat pyöriä erilaiset kuolemaa sivuavat teemat, kuten lentokoneesta putoavat tandemhyppääjät ym:t, joiden varjo ei aukea, Tsetsenian sodassa kuolevat sotilaat, joiden ruumiit jäävät makaamaan kipristyneinä loskaisille pihoille jne. Sekoilu alkoi siitä, kun sain raivarin ja paiskasin pankin tiskillä olleen hehkulampun mäsäksi lattialle. Haluaisin niin päästä taisteluun kaiken tämän odottelun jälkeen. Eniten pelkään sitä, että kuolen ennen kuin ehdin toimia, ja niin totuus menee hautaan mukanani. Ainoa apu, jonka lääkäri tähän vaivaan voisi antaa, olisi myrkky.

Revin auton ulos tallista puolityhjillä renkailla, mutta erään halon kupeessa lojuskeli lepakko päiväunillaan. Se jäi pihaan lojumaan bensaletkut irrotettuna, mutta noin ideana näky tietysti masentaa. Ollessani pankissa tietä pitkin hiihtivät jotkut kilpahiihtäjät. Kuulin kuulutettavan kovaäänisellä, että "hiihtäjät, väistäkää väärin pysäköityä autoa".

Ajattelin, että näin äitini viedään viimeiselle matkalleen kuin jokin arvoton koiranraato kotimme takapihoja kierrellen hirviön irvistellessä anastetussa kodissamme miljoonan markan punainen Porschensa pihakivetykselle ajettuna. Aamupäivällä tyyppi ajaa Mersulla ja iltapäivällä Porschella. Autoissa aito nahkasisustus - revitty työntekijöiden selkänahasta. Hah, hah.

Kämppä on ollut kuin kaatopaikka ympäriinsä pörisevine raatokärpäsineen ja jätteiden lemuineen. Nuo pari kolme kärpästä ovat meinanneet viedä minulta hermot lentelyllään. Tänään sain yhden lentämään ulos ovesta. Minua inhottaa se kaatopaikka lemuineen ja bakteereineen. Inhottaa aivan älyttömästi. Yök. Hyi, hyi, hyi.

Ihmiskunta tuhoutuu, kun luonto ja sen antimet myrkytetään, saastutetaan ja haaskataan. Otsonikato, hapen loppuminen ilmakehästä, sairaudet, perintötekijöiden muutokset ym:t lopulta tekevät selvän ihmisrodusta. Ainoa pelastus voi olla Raamatussa ennustettu maailmanloppu.

Oleskelustamme oopperan tiloissa on turha iloita liikaa, sillä tajusin ajatukseni älyttömyyden ja hoin itselleni, että ulos lähteminen keskellä yötä väsyneenä ilman mitään todellista syytä ei olisi järkevää. "Norton Gorton, Gumbostrand" vai mikä se nyt oli voisi avata aivan uusia mahdollisuuksia. Minusta tulisi kuuluisa.

Kaasari on ilmeisesti jotenkin tukossa, ja se lienee oleellisin syy siihen, että rahat ovat lopussa. Maksamattomia laskuja on. Maksakaa ja kuolkaa!

Kaaduin eräällä parkkipaikalla astuessani märkään lehtikasaan. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että en ehtinyt edes tajuta, kun jo olin selälläni kuran ja lehtien seassa. Pahinta, että en ehtinyt tajuta, että kelloni ja rahakukkaroni lensivät myös tiehensä.

Haluan luoda loogisen päättelyketjun, jolla "tieteellisesti" osoitetaan, miksi pappa oli lähes menettänyt hermonsa ja suunnitellut lautatarhan polttamista vakuutusrahat saadakseen. Pappa ilmeisesti myös oli itkeskellyt taloudellista ahdinkoaan.

Kun en enää jaksanut olla tämän stressini kanssa, menin ja nappasin toiseksi viimeisen kappaleen Temesta-tabletteja, joita minulle määrättiin yli seitsemän vuotta sitten. Tämä oli siis vaihteeksi täysin laillista tabujen syöntiä. Yli-ikäisten tabujen tosin. Pillerin popsittuani menin nukkumaan ja näin hyvin outoa unta, jossa hiippailin puusepänverstaan kulmilla olevissa rakennuksissa, puutavarakatoksissa, niiden pihoissa, vessoissa jne. Alueella pyöri erilaista jengiä, ja kovaääninen musiikki soi. Jossakin vaiheessa tilanne muuttui uhkaavaksi, kun maassa olevat tyypit alkoivat heitellä nyrkinkokoisia kiviä meitä muutamaa katolla olevaa kohti ilmeisessä tappotarkoituksessa.

Muut ilmeisesti tapettiin, mutta minä onnistuin liukumaan huomaamatta alas katolta ja saman tien ojassa ryömien erään toisen rakennuksen taakse ja edelleen seinänraosta sisälle. Tässä vaiheessa maisema muistuttikin jo - ei verstaan vaan - sahan pihamaita. Tarkoitukseni oli etsiä suojaa kivittäjiltä ja piiloutua johonkin koloon hiljaa makaamaan, kunnes tyypit häipyisivät alueelta. Katoksen toisessa päässä kuului musiikki joidenkin esiintymiskorokkeella olevien bändikamojen vahvistamana. Kiipesin ylös tikkaita muutaman metrin korkeuteen ja näin siellä olevalla lavalla kaksi tyyppiä veitset kädessään taistelemassa elämästä ja kuolemasta. Toinen heistä oli juuri tappamassa toisen - ja sen jälkeen tyyppi olisi ilmeisesti hyökännyt minun kimppuuni - kun onnistuin yhdellä potkulla suistamaan molemmat kaiteen yli maahan. Sen sijaan että miehet olisivat kuolleet tai loukkaantuneet vakavasti, ne jatkoivatkin tappelua aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Näihin näkymiin heräsin.

Olikohan tämä Temesta-uni?

Miksi systeemi hakkaa meitä korville kuin joku 1800-luvun lukkari kovapäistä koulupoikaa. Kukaan tavallinen ihminen, joka marisee jostakin pikkujutusta, voi tuskin kuvitella, mitä kaikkea minäkin olen joutunut elämäni aikana kokemaan.

Hiiviskelin joidenkin kavereitteni kanssa eräässä talossa. Sen yläkerrassa oli vanha seinäkello, jonka sisässä oli kaksi paperisuodatinta. Olin nyysinyt kelloa viimeksi edellisenä päivänä, ja aioin näyttää sen sisustaa kavereilleni. Kun rupesin aukaisemaan kellon etuseinää, huomasin, että ruuvit ovat tavallista tiukemmassa. Saman tien ruuvien kannoista paljastui tuoretta valkoista liimaa. Joku oli siis käynyt avaamassa kellon aivan lähiaikoina. Tässä vaiheessa huomasimme, että talon takapihalle oli pysäköity auto, josta taloa tarkkailtiin. Autosta nousi jokin tyyppi ja lähti tulemaan taloon. Tyyppi nousi rappukäytävää pitkin toiseen kerrokseen, sinne missä me olimme. Avattuaan oven tyyppi vetäisi esiin pistoolin ja alkoi ammuskella. Juoksimme suojaan. Joku seuralaisistani haavoittui. Lopetettuaan ammunnan pistoolimies meni kellon luo ja avasi sen. Sitten se otti suodattimet esiin ja kaivoi niiden sisästä jotkin salaiset radioaktiiviset mittalaitteet. Saatuaan ne haltuunsa tyyppi häipyi. Kun tulimme esiin piilostamme, huomasimme pääministeri Lipposen ja jonkun toisen tunnetun poliitikon makaavan murhattuna eteisen lattialla. Tässä vaiheessa tajusimme sotkeutuneemme johonkin tosi kovaan kansainvälisen luokan agenttijuttuun

Ohukainen herätti minut epätavallisen julmasti ja raa'asti joskus puoli kymmenen nurkilla. Nuo teot ovat niin julmia, että en pystyisi edes kostamaan niitä. Olen yleensä hyvin hienotunteinen toisten unta kohtaan, ja harkittu unenriisto tuntuu hirveä raa'alta toiminnalta.

Kyllä minä keinot tietäisin; pudottaisin Ohukaisen sängystä keskellä yötä ja sytyttäisin valot jne. Mutta Ohukainen ei suhtautuisi asiaan niin rauhallisesti ja maltillisesti kuin minä vaan saisi eläimellisen raivarin ja ajaisi minut ulos. Talohan on nimittäin Ohukaisen.

Join kupin pikakahvia ja tulin kirjoittelemaan tätä. Raanavesi on ihmisravinnoksi kelpaamatonta moskaa, lipeälietettä, saastetta, pyykinpesuaineelle haisevaa myrkkyä... Siitä keitetyn teen "aromit" haisevat samalle kuin pesukoneen, joka aukaistaan kesken pesun. En suostu juomaan sitä.

Olen vakuuttunut, että sopivalla lääkityksellä minusta pystyttäisiin tekemään ainakin toistaiseksi aivan tasapainoinen ja työkykyinen henkilö.
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

U2010560 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu