Yleistäminen on

do.ut.des

Tehokas tapa mallintaa todellisuutta. Yleistämistä käytetään hyvin paljon tieteessä. Lähes kaikki perustuvat puhtaasti olettamukseen saadusta empeerisestä tiedosta, jota lopuksi hyödynnetään asioiden ratkaisuun.

Otetaan esimerkki. Radiotekniikassa käytetään radioaallon etenemisvaimennuksen mallintamiseen Okumura-Hata-mallia. Keksijät kokemusperäisellä tavalla mittasivat radioaaltojen käyttäytymistä suurkaupungissa ja tulivat siihen tulokseen, että tulokset pätevät myös muihin suurkaupunkeihin. Esimerkiksi Japanin suurkaupungissa mittattu radioaalto vaimenee edetessään samalla tavalla myös New Yorkissa. Näin tutkijat olettavat eli yleistävät, että yhdestä paikasta saadut tulokset pätevät myös toisiin vastaaviin paikkoihin.

Sovelletaanpa samaa periaatetta myös käytännön elämään. Tiedetään, että maahanmuutto on lisännyt huimasti rikollisuutta Berliinissä ja Malmössa. Voidaan tehdä yleistys tämän tiedon pohjalta, että maahanmuutto lisää rikollisuutta myös Helsingissä. Ratkaisu maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin on rajoittaa maahanmuuttoa.

Yleistäminen on todella tehokas ja helppo tapa ratkaista käytännön asioita. Kun on olemassa selvä syy ja seuraus, voidaan nämä tiedettyä ehkäistä ongelmien syntymistä.

Otetaan toinen esimerkki. Oletetaan, että meillä on kokemusperäistä tietoa siitä, että Ruotsissa ruotsalaiset hurraavat ja kannustavat, kun Ruotsin jääkiekkojoukkue menestyy MM-kisoissa. Voidaan tehdä yleistys, että Suomessa ruotsalaiset hurraavat ja kannustavat Ruotsin jääkiekkojoukkuetta MM-kisoissa. Helppoa, eikö totta?

Minua ihmetyttää, miksi monet poliitikot ovat niin sekaisin eri asioissa, että heillä ei ole loogista kykyä tehdä poliittisia ratkaisua, saati sitten perustella tehtyjä päätöksiä. Monesti vedotaan puolueen aatteeseen, tai johonki ideaalitapaukseen, jolla ei ole käytännön pohjaa ollenkaan.

Sanotaan, että monikulttuurisuus on rikkaus, mutta käytäntö on maailman historiassa osoittanut toisin. Se köyhyyttää. Samasta syystä luonnonsuojelijat ponnistelevat tulokaslajeja vastaan, sillä usein tulokaslaji syrjäyttää paikallisen lajin sen omasta ekopiiristä. Suomen omalle majavakannalle meinasi käydä köplästi, kun suurempi Kanadan majava pääsi Suomen luontoon pesiytymään. Pienemmällä Suomen majavalla ei ole hirveästi vastaan sanottavaa, jos Kanadan majava astuu Suomen majavan reviirille. Tapahtuu ns. aluevaltaus, jossa tulokaslaji syrjäyttää alueelle ominaisen kannan.

Tässä yksi esimerkki kulttuurisesta rikkaudesta. Vahvempi syrjäyttää heikomman.

2

1225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DerpedyHerp

      Huonoja analogeja
      Cum hoc ergo propter hoc
      Olkinukkeja
      Ja sitten lopetus jollain sosiaalidarwinistisella lainauksella, jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa.

      Yleistäminen ei toimi yksittäistapauksissa. Eli yleistys ei ole käypä syy rasismiin yksilö tasolla.

      Derp

      • Testattua tietoa

        Yleistäminen ei toimi yksittäistapauksissa. Ei niin, mitä sitten? Se toimii kuitenkin oikein hyvin muissa tapauksissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      92
      1489
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      391
      885
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      160
      870
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe