"Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden määrän ennustetaan tuplaantuvan ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Siirtolaisinstituutin tekemän tutkimuksen mukaan Suomessa olisi vuonna 2015 noin 103 000 töissä käyvää maahanmuuttajaa."
YLE Uutiset 31.1.-08
Suomeen ennustetaan tulevan noin 50.000 uutta maahanmuuttajaa. Suomen nykyinen somalipopulaatio on 10.000. Heistä on työvoimaviranomaisten mukaan työvoimaa 1345 kpl. Heidän työttömyysasteensa on 60 %, työssä on siis noin 800 somalia. Työssäkäyvien määrä on noin 8 % kokonaismäärästä.
Jos tarvittava 50.000 kpl työssäkäyvien maahanmuuttajien kiintiö hankitaan pelkästään somaleista, Suomeen tarvitaan siis 625.000 uutta somalia. (50.000:8x100).
Eri asia on, että tuonsuuruinen somalimäärä aiheuttaa itsessään melkoisen työvoimatarpeen eri instansseissa; mahtaako 50.000 riittää? Mutta ei hätää - hankitaan lisää somaleja!
625.000 somalia lisää
4
448
Vastaukset
- Somaleja
vaan lisää. 625.000 on varmaan riittävä määrä. Ja kaikki Helsinkiin.
- pimeä työ kunniaan
jos edes riittääkään, tarkoittaa myös käytännössä sitä, että Suomalaisten työntekijöiden vero-perus% nousee lähelle kossun lukemia ja siihen päälle muut prosentit mm. maahanmuuttovero.
Suosittelen kaikille Suomalaisille pimeän työn tekoa, jos vaan pystytte. Pyydän anteeksi! Sekoitin alkuperäisessä viestissä työllistyneiden somalien lukumäärän työttömiin: oikea työllisten somalien määrä on 538. Näinollen työllistyneiden somalien määrä on 5,38 % kokonaispopulaatiosta (10.000).
Jos siis haluamme Suomeen 50.000 työtä tekevää somalia, heitä on oltava 930.000. Virhe on vähäinen; suuruusluokathan eivät muutu.
Somaleja Suomessa: 10.000
Työvoima: 1345
Työttömyysaste työvoimaviranomaisten mukaan: 60 %
Somaleja työssä: 538
Työttömät somalit: 807
Työvoimaan kuulumattomat somalit: 8655
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011882364750Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1353877Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös3643571Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä202528Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte521911Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli771824- 1001787
Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2011694Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä
Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.361412Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen
Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.1011309
