kun TV7:a eräs pastori kertoi nuorille että jokaisella kulttuurilla on oma käsityksensä synnistä. Oli matkustanut ympäri maailmaa ja oli pannut merkille että esim:jenkeissä kunnioitetaan Jumalaa kun naiset koristautuvat ja maalaavat kirkkoon mennessä. Saksassa taas mennään tilaisuuden jälkeen kaljalle. Kysymykseni on että miksi näin. Esim:helluntailaisilla on aika tiukka tämä synti käsitys. Kuka sitten pääsee taivaaseen vai kaikki käyttäytymisestä riippumatta. Jos olen oikein ymmärtänyt niin nämä kaikki on helluntailaisille syntiä. Ainakin myös naisilla maalaaminen ja ehostaminen oli ennen syntiä. Voisiko joku vastata. Onko synti aivan ihmisen ajatuksesta kiinni.
olisiko
kantaa
4148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tietyt asiat ovat ainakin Jumalan näkökulmasta aina syntiä, eli 10 käskyä, sekä se, jos rikkoo rakkauden kaksoiskäskyä; "Rakasta JUMALAA yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi." Mutta kieltämättä kaikki tämän ulkopuolelle jäävät asiat ovat enemmän tai vähemmän suhteellisia ja usein kulttuurikohtaisia.
eikö synti sitten ole kaikille sama jos meinaa yläkertaan päästä.
Lue edellinen vastaukseni uudelleen. Katso myös Room 14:20, sekä 1 Joh 5:17.
onhan se näin, että on tämä kulttuurikäsitys, kenelle mikäkin on syntiä ja kenelle ei ja sitten uskovaiset sopivat keskenään joistakin asioista Jumalan kanssa..
Mutta tärkeintä kaiketi on muistaa lähimmäisen kunnioittaminen ja omantunnon kuunteleminen. Sellainen terve joustaminen, ettei pidä kynsinhampain kiinni "oikeuksistaan" ja tukahduta syyttävää omaa tuntoa vaan on REHELLINEN ja TUNNUSTAA syntinsä ja synnillisyytensä. Silloin varmasti saa Armon!!
Armo onkin tärkein asia. Sen tähden on Pelastumisen Toivo ja Uskomisen Vapaus meille lahjoitettu. Ihanaa se on, kun pääsee uskomaan Evankeliumin kohdalleen.
Eikä tässä kuuliaisuus ja joustavuus mitään ahdistavia velvoitteita ole. Omasta tahdosta se tulee Jumalan vaikuttamana. Usko on kuitenkin niin paljon enemmän, vaikka ei aina niin helpolta tunnukaan..
Onhan näitä asioita joista ei voi ymmärtää, miksi niin kireesti ja syyllistävästi puhutaan.. meikkaaminen ja korujen käyttö, milloin minkäkin tyylisen musiikin kuunteleminen, joillakin tanssiharrastukset, tupakointi ym.. jopa masentuneisuus tai se kuuluisa "karismaattisuus" jota tämänkin palstan kirjoittelijat käyttävät lyömäaseena vaikka Jumalan Armo on karismaattisetkin kristityt kiinni saanut ja Jeesuksen Veri on yhtä Puhdasta ja kallista heidänkin sieluilleen, eikä kenelläkään olisi mitään oikeuta tällaiseen riepotteluun...
Tämä on totta!! Ei ulkoisesti voi kenenkään sydämeen nähdä.
Täytyisi myös muistaa "vapaampien" että ei meilläkään mitään oikeutta ole riepotella lakihenkisyyteen tai uskonheikkouteen joutuneita.. se on raju pudotus kun oma vapaus riistetään ja kysellään mitä jää jäljelle syyllisyyden painaessa ja myös oman riittämättömyyden tunnossa.
Onneksi Evankeliumi silloinkin riittää!