Maailma on paha paikka

Maailma on kova ja paha paikka.

Kun Jumala loi maailman, Hän totesi kaiken luomansa hyväksi, niin valkeuden, maan, meren, kaikki kasvit hedelmineen ja siemenineen, kuun, auringon ja muut taivaan kappaleet, yön, päivän, merieläimet ja vesien elävät olennot, linnut, metsän eläimet, karjaeläimet mateljat, joet ja vedet, kullan ja muut kalleudet (1 Moos 1:4-2:14).

Ihmisen Hän loi ainoana omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen (1 Moos 1:26-27). Jumala siunasi ihmisen ja antoi maailman hänelle ja tuleville sukupolville hallittavaksi (1 Moos 1:28-30).

Niinpä ihmisen oli hyvä asua hyvässä maailmassa sitä halliten ja Jumalan kanssa seurustellen, kaikkea hyvyyttä nauttien.

Ihminen ei edes tiennyt pahasta mitään. Jumala oli kieltänyt ihmistä syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta (1 Moos 2:16-17). Mutta ihminen lankesi käärmeen eli saatanan lausumaan valheeseen Jumalasta ja Hänen sanastaan ja puusta syömisestä (1 Moos 3:1-5). Maailma oli annettu ihmisen hallittavaksi (1 Moos 1:28-39), mutta kun ihminen tuossa vaihtoi Jumalalle alamaisena olemisen saatanalle alamaisena olemiseen, niin silloin hän joutui saatanan hallintaan ja hänelle hallittavaksi annettu maailma hänen mukanaan ja Raamatussa saatanaa sanotaankin tämän maailman ruhtinaaksi/jumalaksi (Joh 12:31, 14:30, 2 Kor 4:4).

Niinpä ennen ollut hyvä ihminen hyvässä täydellisessä maailmassa muuttuikin pahaksi ihmiseksi pahassa maailmassa. Jumala kirosi maan ihmisen pahuuden takia (1 Moos 3:17-18, 5:29). Pahan hallinnassa tuli eläimille ja kasveille kaikki sairaudet ja maailmaan kaikenlaiset luonnon myllerrykset. Ja sen lisäksi vielä tietenkin ihmisten jatkopahuus kuten esim. saastutus. Niinpä Jumala sanookin Raamatussa, että luomakunta huokaa tuskissaan siitä lähtien (Room 8:19-22).

Jumala langetti kirouksen käärmeelle (1 Moos 3:14). Samoin ihmiselle Jumala laittoi kiroukseksi synnytyksen tuskat, elatuksen hankkimisen kovalla työllä ja vaivalla, kuoleman ja ruumiin maaksi tulemisen ja karkoitti ihmisen luotaan paratiisista (1 Moos 3:16-24). Helvetin Jumala oli luonut saatanaa ja demoneita varten (Matt 25:41), mutta nyt siitä tuli langenneiden ihmistenkin rangaistuksen paikka (Matt 25:46).

No voiko joku olla 100 % kotonaan ja onnellinen täällä maailmassa. Hetkittäin ehkä voi tuntua siltä.

Mutta ei-uskovilla työt ja opinnot painavat, ihmissuhdeasiat uhkaavat mennä ja menevät pieleen, erilaiset ikävät sattumukset, epäonnistumiset, onnettomuudet, synkät tunnelmat, lähimmäisten sairaudet ja kuolemat, omat sairaudet, kuoleman pelko, kaikenlaiset pettymykset, oma synti, helvetin pelko yms. ja tuo yleinen synkkä pohjavire elämässä.

Kaikkea tätä vastaan sitten yritetään ponnistella kuka milläkin keinolla. Yksi turvautuu jopa tarrautuu ihmisiin, toinen huumeisiin, viinaan tai lääkkeisiin, yksi synteihin (huorinteko, väkivalta yms.), yksi vanukoituu kotiinsa tai rutiineihinsa, yksi täyttää elämänsä jatkuvalla touhuamisella, yksi viettää aikansa hautomalla itsesääliä ja katkeruuksia, yksi laittaa tavoitteita ja keskittyy niihin, joku kulkee tyhjäpäänä narsistina, yksi käyttää ihmisiä hyväkseen, yksi haalii omaisuutta tai valtaa saaden siitä hetken tyydytystä jne. Täysin kotonaan täällä tuskin kukaan on, kaikki toivovat jotain parempaa, vaikka eivät oikein tietäisikään mitä. Osa taas on niin jo synkistynyt itsesäälinsä, katkeruutensa ja kyynisyytensä kanssa muhiessa, että ei enää edes toivo, vaan miettii kuolemaa ja itsemurhaa, sitä viimeistä keinoa kiukutella Jumalalle (itsemurha on varma keino joutua helvettiin).

Samoin uskovat, joilla koti on taivaassa ja jonne he ikävöivät, tuntevat olonsa täällä maailmassa vieraaksi. Näin tuota kaipausta Raamatussa kuvataan ”Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme, sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi. Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista. Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta; sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä. Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.” (2 Kor 5:1-8)

Uskovat eivät myöskään säästy hankaluuksilta elämässä, vaan samat sairaudet, onnettomuudet ja hankaluudet tulevat heillekin. Mutta Jeesus kannattelee heitä, he saavat heittää kaikki murheensa Jeesukselle, joka pitää heistä huolen (1 Piet 5:6-7). Heillä on sisäinen rauha ja ilo, joka tulee Kristukselta eikä sitä voi mikään ulkoa tuleva horjuttaa, elleivät he itse anna. Ainoa, mikä voi viedä rauhan on uskovan oma synti (väärä asenne, vääkä teko, Jumalan johdatukseen suostumattomuus) ja siitä pääsee takaisin rauhaan, kun tekee tuosta synnistä parannuksen ja pyytää sitä anteeksi (2 Kor 7:10, Room 12:2).

Uskovaa odottaa täydellinen onni, mutta vasta taivaassa. Täällä maan päällä hän kärsii samoja murheita kuin Jeesus kärsi eli murhetta muista ihmisistä. Jeesus murehti Jerusalemin asukkaista, joille hän oli lähettänyt profeettoja ja itse tullut heitä evankelioimaan eli huolehtinut heistä kuin kanaemo poikasistaan, mutta he vain kääntyivät pois Hänestä (Matt 23:37). Samoin uskovat ovat kuin kanaemoja ei-uskoville, joita evankelioivat. Niinpä murhe tulee siitä, kun tuo ystävä/sukulainen sahaa siksakkia ja on tulossa uskoon, mutta vetää taas takaisin ja taas menee eteenpäin jne. tai jos hän hylkää kokonaan etsikkoaikansa ja palaa paatumukseen. Tästä murheesta ja sydämen kivusta Paavalikin puhui ja se kuvaa hyvin uskovan tuntemuksia evankelioitavistaan: ”Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä - että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta” (Room 9:1-3). Kaikkensa sitä olisi valmis tekemään, jotta tuo evankelioitava ihminen antaisi Kristuksen pelastaa itsensä, vaikka itse menisi helvettiin hänen puolestaan. Mutta uskova ei voi muuta kuin rukoilla ja puhua sen, mitä Jumala puhuttavaksi antaa ja jos tuo evankelioitava ei itse ota Kristusta vastaan, niin ei siinä sitten ole mitään tehtävissä.

Murhe on etsikkoaikaisen ihmisen Kristuksen hylkäämisestä kaksinainen: toisaalta rakkaan ihmisen menetys ja toisaalta se synkkä näkymä ja tunnelma, joka tulee siitä, mikä tuota ihmistä odottaa – kadotuksen katku. Myös Pyhä Henki, joka on tuossa etsikkoaikaisessa murehtuu, kun hän torjuu Jeesuksen, ja Jumalan Pyhä Henki lähtee murehtuneena tuosta ihmisestä. Tuon Pyhän Hengen murheen uskova tuntee itsessään, koska sama Pyhä Henki asuu hänessä. Sama juttu kun toinen uskova luopuu uskosta,senkin murehtumisen tuntee. ”Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka” (Ef 4:30)

Vasta taivaassa uskovat ovat vapaat kaikesta murheesta ja vaivasta ja omasta syntisestä lihastaan. Siellä sitten ollaankin oikein kotonaan, iankaikkisesti turvassa kaikelta pahalta ja negatiiviselta, ilossa, riemussa, kirkkaudessa, puhtaudessa, hyvyydesssä, jatkuvassa mielenkiintoisessa olemisessa, yhdessä Jumalan kanssa ja yllätykset ovat vain iloisia yllätyksiä.

Raamatussa on kuvauksia taivaasta, esimerkiksi tämä:
"Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet." Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani." (Ilm 21:1-7)

Toista on ei-uskovilla. Heillä on asiat vielä monta kertaa pahemmin kuin ikinä täällä maailmassa. Mikään ahdistus, kauhu, kipu, sairaus – ei yhteensäkään, voi olla lähellekään sitä, mitä helvetissä. Ensinnäkin ikuinen ero Jumalasta ja sitä myötä kaiken toivon ja rakkauden menetys. Kaikki se helpotus, unohdus, uni, lääke, lohdutus, toivo paremmasta, mitä vielä oli mahdollista maan päällä huonoinakin aikoina, puuttuu sieltä ikuisesti. Siellä on vain kärsivien huutoja, niin ei-uskovien ihmisten kuin saatanan kuin demonihenkienkin ”Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti." (Ilm 20:10). Siellä kaiken lohduttomuuden lisäksi tuli polttaa ja madot kalvavat loppumattomasti (Jes 66:24, Mark 9:43-48, Dan 12:2, Matt 25:46 ).

Raamattu puhuu maailmasta myös siinä merkityksessä, että kaikki lankeemuksen tilaan joutunut on maailmaa, niin luomakunta kuin ihmisetkin, eli tarkemmin sanoen ei-uskovat ihmiset. Uskovat ihmiset sen sijaan kuuluvat taivaan kotiin ja ovat vieraina tässä maailmassa. Näin Kristus sanoo uskovista ”Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa” (Joh 15:19).

Jumala ei ole tästä maailmasta, Jeesus itse sanoi ei-uskoville: ”Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.” (Joh 8:23) Niinpä uskovien, vaikka asuvat tässä maailmassa, on tehtävä selvä irtiotto sisäisesti tuohon saatanan hallitsemaan maailmaan ja pysyttävä siitä irti ”Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta” (Luuk 21:34) ”Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.” (1 Joh 2:16) Ja huom. lihan himo ei tarkoita liharuoan himoa, vaan huorintekoa ja muuta synnillistä himoa.

Monet ovat kutsutut, harvat valitut (Matt 22:14). Monet tulevat etsikkoaikaan, mutta hylkäävät sen ja jatkavat elämäänsä entiseen malliin. Ja suurin osa uskoon tulleistakin osoittautuu huonoksi maaperäksi (Mark 4) eli luopuu uskosta. Eikä ainoastaan ihmisen oma liha (ruumis, sielu) vedä koko ajan poispäin Jumalasta, vaan myös saatana käy ympäri kuin kiljuva leijona etsien kenet voisi niellä (1 Piet 5:8).

Niinpä maailma on paha paikka ja siksi sinun onkin syytä antaa Kristuksen pelastaa itsesi. Hän jaksaa kantaa sinut kaiken pahan jyllätessä ympärillä eikä Hän sinua jätä, vaan on sanonut itse "En minä sinua hylkää enkä sinua jätä"; niin että me turvallisin mielin sanomme: "Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?" (Heb 13:5-6)