Naurattaa

Pistää kyllä naurattamaan tämä keskustelun yleinen taso, en tosin silti yleistä, fiksuakin kommenttia kyllä löytyy, mutta nämä "Kaikki sivarit on homoja!" tai "Miksi kaikki intin käyneet vihaa sivareita?".

Onko pakko yleistää joka asia? Sivarin käymiseen saattaa olla syitä muitakin, kuin jonkinsortin vakaumus tai homous. Otetaanpa minut itse esimerkiksi: Päättänyt olen, että sivariksi menen, vaikka isäukko ja muut sukulaiset eivät siitä pidäkään. En ole minkäänsortin hippi tai liimanhaistelija, vaan aivan tavallinen tallustaja. En näe mitään syytä miksen asepalvelusta voisi käydä, mutta en vain näe mitään käytännön syytä näin tehdä Suomen nykyisen tilanteen huomioon ottaen. Mikäli sota syttyy tai tilanne muuttuu epävakaammaksi, olen aivan valmis astumaan Suomen puolustusvoimien palvelukseen, vaikka sivarin olisinkin käynyt. Mielestäni Suomi tarvitsee tällä hetkellä enemmän "ilmaista" työvoimaa julkisella sektorilla ja vanhusten sekä lasten hoidossa, kuin kasvavaa armeijaa.

Mielipideasioita nämäkin.
20968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vai on poju sit astumaa armyn leipiin ku joku meitii uhkaileepi.. sitävarten se saakelin intti käydään et on valmius puolustautua heti ku on tarvis. Ei niitä sit ajeta pois kukilla tai "ilamsella" työvoimalla.. kannattas käydä intti vaan niin ei tarttis selitellä.

Äänestä
  • Tätäpä juuri tarkoitin. Pointtini tuli todistetuksi :)

    Äänestä

  • Minkä takia sitä pitää aina selitellä miksi käy sivarin? Minkä takia ei tarvitse selitellä miksi käy intin. Tahtoisin kuulla jonkun _oikeasti_ hyvän syyn. Eikä mitään patriarkaalista hölynpölyä Suomen selkärangasta ja talvi- sekä jatkosodista. Sotaveteraaneista puhumattakaan.

    Äänestä

  • Ärsyttää kirjoitti:

    Minkä takia sitä pitää aina selitellä miksi käy sivarin? Minkä takia ei tarvitse selitellä miksi käy intin. Tahtoisin kuulla jonkun _oikeasti_ hyvän syyn. Eikä mitään patriarkaalista hölynpölyä Suomen selkärangasta ja talvi- sekä jatkosodista. Sotaveteraaneista puhumattakaan.

    Justhan sä itte tossa selittelit kun et nää syytä mennä inttiin.Jos luulet ton "olen valmis astumaan suomen armeijan riveihin"-lässytyksen menevän läpi ni ei onnaa!Jos sota syttyy ni sut todennäkösesti kiidätetään naisten ja lasten kanssa kauas sodasta,sodan jälkeen sit selittelet et "kumma ku ei sit huolittukkaan sotimaan vaik oisin mennyt".Ku ei sulla oo minkäännäköistä sotilaskoulutusta!Jos tollatteelle antaa aseen ja sanoo "meeppäs poika puolustamaan isänmaatas",ni siellähän tulis tajuton määrä omia uhreja!

    Mikä siin on niin hankalaa sinne inttiin mennä?myöntäsit sit ees et olet älyttömän laiska ja kykenemätön tuollaisiin fyysisiin tehtäviin!Mut se on kaikkein rasittavinta et aina te selitätte,aina..."ku suomel ei oo nyt sotilaallista uhkatilaa..." lässynlässyn...

    Äänestä

  • suomalainen kirjoitti:

    Inttikö tekee pojista miehiä? Miksköhän sivareiden kommentit tuntuu sata kertaa asiallisemmilta ku näiden "miesten", jotka on armeijan käyny... En tarkota tietenkään kaikkia, kyllä kai jotkut vielä ihan fiksusti osaa asiansa selittää, mutta monilla tuntuu olevan vaikeuksia siinä.

    Mutta ihan totta. Minkä takia sivariutta joutuu aina selittelemään? Kaveripiirissäni huomasin hauskan jutun (pojat on nyt lähteny kasvamaan armeijaan): Kaks kaveria meni sivariin. Hetken aikaa sai kuulla paskanjauhantaa, mutta nyt moni armeijaan menneistä miettii, miksi menee armeijaan ja olisiko kenties pitänyt valita toisin.

    P.S. Sivarit rulaa!!!

    Äänestä

  • Joku kirjoitti:

    Ei sivarit joudu selittelemään,vaan heille on joku yltiöpäinen tarve esittää miksi ovat fiksumpia kun ovat valinneet armeijan sijasta sivarin.Ja se sellainen selittely jos mikä, kuulostaa tekopyhältä...juuri siltä laiskuudelta tai mitä se sitten kenenkin tilanteessa on.

    Hyväksyn sivarivaihtoehdon niille jotka eivät inttiä oikeasti TERVEYDELLISISTÄ syistä pysty normaalisti suorittamaan.

    Selittely voi johtua siitä, että kaikki ns. normaalista poikkeava ei ole aina hyväksyttyä. Täten nämä henkilöt joutuvat monesti miettimään mitkä syyt ovat niitä jotka pistää henkilön tekemään toisin kun on yleisesti tehty. Jollain on ollut jo kauan mielipiteet valmiina esimerkiksi siitä miksi valitsee sivarin, mutta jotkut vain tuntevat sen oikeaksi vaihtoehdoksi vaikka ei olekaan tarkempaa selitystä. Näitä asioita joutuu pohtimaan varsinkin jos ystäväpiiri tai sukulaiset eivät ymmärrä tätä erilaista valintaa. Jokainen hakee oikeutusta omalle valinnalle oli se sitten oikea tai väärä. (Kuka sen nyt sitten määritteleekään) Onko esimerkiksi ihmisoikeuksien puolustaminen väärin jos valtaosa läheisistä ei tiedä mistä oikein on kysymys ja valmiiksi leimaa nämä ns. aktivistit teineiksi. Tässä tilanteessa ihmisoikeuksia puolustava henkilö ei ole mielestäni väärässä vaikka lähiympäristön ihmiset eivät näitä juttuja jaksakaan, koska pohtiminen tuottaa vain näille päänsärkyä. Kuitenkin kyseinen henkilö on massasta poikkeava eikä saa suoraa tunnustusta joten on hänen pohdittava ja tutkittava valintaansa yhä kovemmin ja perehdyttävä siihen miksi näin valitsi.

    Äänestä

  • suomalainen kirjoitti:

    Justhan sä itte tossa selittelit kun et nää syytä mennä inttiin.Jos luulet ton "olen valmis astumaan suomen armeijan riveihin"-lässytyksen menevän läpi ni ei onnaa!Jos sota syttyy ni sut todennäkösesti kiidätetään naisten ja lasten kanssa kauas sodasta,sodan jälkeen sit selittelet et "kumma ku ei sit huolittukkaan sotimaan vaik oisin mennyt".Ku ei sulla oo minkäännäköistä sotilaskoulutusta!Jos tollatteelle antaa aseen ja sanoo "meeppäs poika puolustamaan isänmaatas",ni siellähän tulis tajuton määrä omia uhreja!

    Mikä siin on niin hankalaa sinne inttiin mennä?myöntäsit sit ees et olet älyttömän laiska ja kykenemätön tuollaisiin fyysisiin tehtäviin!Mut se on kaikkein rasittavinta et aina te selitätte,aina..."ku suomel ei oo nyt sotilaallista uhkatilaa..." lässynlässyn...

    Jos nyt tässä oikein ärsyttämään alkaisin niin pitäisi tähän väliin sanoa, että eiköhän se mieskuntoa enemmän koettele isoäitien vaippojen vaihto kuin, "laukaus! laukaus! Sarrrrrja!" huutelu. :) Mutta jätänpä nyt sanomatta, kun ei tunnut olevan täällä huumorintajua.

    Ja täytyy tuohon "ni siellähän tulis tajuton määrä omia uhreja!", todeta vain että, "Tyhmä saa olla muttei tykkimies.".

    Äänestä

  • Pöhköpää kirjoitti:

    Selittely voi johtua siitä, että kaikki ns. normaalista poikkeava ei ole aina hyväksyttyä. Täten nämä henkilöt joutuvat monesti miettimään mitkä syyt ovat niitä jotka pistää henkilön tekemään toisin kun on yleisesti tehty. Jollain on ollut jo kauan mielipiteet valmiina esimerkiksi siitä miksi valitsee sivarin, mutta jotkut vain tuntevat sen oikeaksi vaihtoehdoksi vaikka ei olekaan tarkempaa selitystä. Näitä asioita joutuu pohtimaan varsinkin jos ystäväpiiri tai sukulaiset eivät ymmärrä tätä erilaista valintaa. Jokainen hakee oikeutusta omalle valinnalle oli se sitten oikea tai väärä. (Kuka sen nyt sitten määritteleekään) Onko esimerkiksi ihmisoikeuksien puolustaminen väärin jos valtaosa läheisistä ei tiedä mistä oikein on kysymys ja valmiiksi leimaa nämä ns. aktivistit teineiksi. Tässä tilanteessa ihmisoikeuksia puolustava henkilö ei ole mielestäni väärässä vaikka lähiympäristön ihmiset eivät näitä juttuja jaksakaan, koska pohtiminen tuottaa vain näille päänsärkyä. Kuitenkin kyseinen henkilö on massasta poikkeava eikä saa suoraa tunnustusta joten on hänen pohdittava ja tutkittava valintaansa yhä kovemmin ja perehdyttävä siihen miksi näin valitsi.

    Ja sivarin käyminenhän EI vapauta asevelvollisuudesta kokonaan. Sodan syttyessä he ovat asevelvollisia.
    Ellei nyt lakia juuri olla muutettu.

    Äänestä

  • Ärsyttää kirjoitti:

    Minkä takia sitä pitää aina selitellä miksi käy sivarin? Minkä takia ei tarvitse selitellä miksi käy intin. Tahtoisin kuulla jonkun _oikeasti_ hyvän syyn. Eikä mitään patriarkaalista hölynpölyä Suomen selkärangasta ja talvi- sekä jatkosodista. Sotaveteraaneista puhumattakaan.

    Armeijan käyminen on lakiin sidottu velvollisuus tässä maassa. Se on kansalaisvelvollisuus osallistua isänmaan puolustamiseen tarpeentullen asein.
    Poikkeus tästa on luonnollisesti kieltäytyminen siitä.
    Siksi minä ainakin odotan aina siviilipalvelijoilta kuulevani henkilökohtaisen selvityksen kansalaisvelvollisuuden täyttämättäjättämisestä.

    On olemassa perusteltuja syitä, joiden vuoksi hyväksyn siviilipalveluksenkin.

    Aika vähän niitä hyviä syitä vaan on........

    Äänestä

Kertokaa nyt helvetti sentään edes se yksi hyvä syy käydä intti? Eikä mitään kertomuksia sotaveteraaneista, isänmaallisuudesta tai muusta liirumlaarumista jolla ei tämän asian kanssa ole mitään tekemistä.

Äänestä
  • Olet ilmeisesti todella tyhmä kun tuollaisia pyytelet! Helpompi olisi todistaa valkoisen olevan mustaa!

    Äänestä

  • Tuollaiset takkutukat voisi hinata Ruotsiin, koska Suomessa vain kerätään vain rusinat (lue=etuudet) pullasta (lue=yhteiskunnasta). Miksi olisit oikeutettu esim. työttömyysturvaan, sosiaaliturvaan, ilmaiseen koulutukseen, jne, jos olet niin vässykkä ettet edes puolta vuotta pysty suorittamaan asepalvelusta?

    Äänestä

  • Cage kirjoitti:

    Tuollaiset takkutukat voisi hinata Ruotsiin, koska Suomessa vain kerätään vain rusinat (lue=etuudet) pullasta (lue=yhteiskunnasta). Miksi olisit oikeutettu esim. työttömyysturvaan, sosiaaliturvaan, ilmaiseen koulutukseen, jne, jos olet niin vässykkä ettet edes puolta vuotta pysty suorittamaan asepalvelusta?

    mukaan asevelvollisuuden voi suorittaa myös siviilipalveluksen muodossa. Täysin laillisesti. Muuta johonkin fasistisempaan valtioon jos ei meno miellytä.

    Äänestä

  • Y.B kirjoitti:

    mukaan asevelvollisuuden voi suorittaa myös siviilipalveluksen muodossa. Täysin laillisesti. Muuta johonkin fasistisempaan valtioon jos ei meno miellytä.

    Fasistisempaan...????

    Kuuluisassa kommunistisessa entisessä Neukkulandiassahan sitä olikin sivareitten hyvä paistatella Siperiassa hiilikaivoksilla. Ja miksei se uraanikaivoskin ollut kiva paikka! Kyllä harmittaa, että Lapinjärvellä on niin huonot elinolot verrattuna Kaikkien Rauhaarajkastavien Neuvostokansojen Liittoon!!!

    Äänestä

  • tasapuolisuutta pliis kirjoitti:

    Fasistisempaan...????

    Kuuluisassa kommunistisessa entisessä Neukkulandiassahan sitä olikin sivareitten hyvä paistatella Siperiassa hiilikaivoksilla. Ja miksei se uraanikaivoskin ollut kiva paikka! Kyllä harmittaa, että Lapinjärvellä on niin huonot elinolot verrattuna Kaikkien Rauhaarajkastavien Neuvostokansojen Liittoon!!!

    Miten vitussa venäjä liittyy tähän? Tai kommunismi? Ja kuka on väittänyt sivareilla olevan huonot olot? Et taida osata lukea kovin hyvin?

    Äänestä

Eli toisin ssanottuna olet laiska.

Äänestä

Eli siis tämän keskustelun perusteella ainoat ja oikeat syyt käydä intti on: "1. koska kaikki muutkin käy. 2. sivarit on homoja. 3. mun pappa on sotaveteraani. 4. enkä mä tahdo olla kommunisti."
Kiitos tästä valaisusta.

Mieluummin olen homo kuin noiden syiden takia mudassa kahlaan.

Äänestä
  • Kakkoskohdan voi vetää tuosta listasta yli koska homot ovat ihan ok ihmisiä.

    Tilalle laittaisin "En halua opiskella enää tällä iällä venäjän kieltä" sekä lisäisin kohdaksi 5 "Yksilönvapauden ymmärtää ja sitä kunnioittaa jatkossa paremmin, kun käy henkilökohtaisesti kokeilemassa despoottista johtamisjärjestelmää".

    Äänestä

Ensinnäkään ei se armeija ole mihinkään kasvamassa, jos käyt armeijan. Ikääntyviä miehiä poistuu jatkuvasti reservistä, ja uusia miehiä tarvitaan tilalle nykyisen puolustuskyvyn ylläpitämiseksi. On totta, että tällä Suomen tilanne on erittäin vakaa, eikä sodanuhkaa ole, mutta haluaisin muistuttaa, että olet armeijan jälkeen lähes 30 vuotta koulutettuna ja valmiina reservissä! Kuka osaa ennustaa, mikä tilanne on maapallolla vaikka 20 vuoden kuluttua? En usko, että kukaan. Toivon totisesti, ettei Suomi enää ikinä joudu sotaan, mutta jos sellainen hetki koittaa, että on mentävä, niin silloin on hiukan myöhäistä alkaa kiireessä kouluttamaan lisää miehiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ärsyttää kirjoitti:

Pistää kyllä naurattamaan tämä keskustelun yleinen taso, en tosin silti yleistä, fiksuakin kommenttia kyllä löytyy, mutta nämä "Kaikki sivarit on homoja!" tai "Miksi kaikki intin käyneet vihaa sivareita?".

Onko pakko yleistää joka asia? Sivarin käymiseen saattaa olla syitä muitakin, kuin jonkinsortin vakaumus tai homous. Otetaanpa minut itse esimerkiksi: Päättänyt olen, että sivariksi menen, vaikka isäukko ja muut sukulaiset eivät siitä pidäkään. En ole minkäänsortin hippi tai liimanhaistelija, vaan aivan tavallinen tallustaja. En näe mitään syytä miksen asepalvelusta voisi käydä, mutta en vain näe mitään käytännön syytä näin tehdä Suomen nykyisen tilanteen huomioon ottaen. Mikäli sota syttyy tai tilanne muuttuu epävakaammaksi, olen aivan valmis astumaan Suomen puolustusvoimien palvelukseen, vaikka sivarin olisinkin käynyt. Mielestäni Suomi tarvitsee tällä hetkellä enemmän "ilmaista" työvoimaa julkisella sektorilla ja vanhusten sekä lasten hoidossa, kuin kasvavaa armeijaa.

Mielipideasioita nämäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu