Feminismin ja yleisemmin tasa-arvoliikkeen ongelma tuntuu olevan ennen muuta sen käsitteellinen laajuus. Siinä missä toinen puhuu yhtäläisistä oikeuksista ja velvollisuuksista, toinen puhuu lesboutopioista ja synnyttämisestä vapautumisesta.
Ennen muuta kentän laajuus aiheuttaa sen, että maltillinenkin feministi on helppo leimata kiihkoilevaksi miehenvihaajaksi jota vastaan saa tietysti hyökätä yhtälaisella kiihkolla.
Feminismin kentän rakenne (ainakin teoreettisen feminismin ulkopuolella) lienee kuitenkin sellainen, että maltillinen pää on selvästi suurempi (mutta valitettavasti myös hiljaisempi) kuin radikaalimpi pää. Efektihän on tuttu muualtakin yhteiskunnasta: kun kaksikymmentä uusnatsia huutaa heil hitleriä torilla, jossa ympärillä on 500 muuta ihmistä, on vastareaktiona korkeintaan paheksuvat katseet (ok, huono esimerkki siinä mielessä ettei fasismi ole edes lievässä muodossaan hyväksyttävää). Radikaalius pelottaa ja pelottava maine houkuttelee tietyntyyppisiä ihmisiä.
Vaikka normaali-feministit yrittävät kohtuullisesti tehdä eroa radikaali- ja militanttifeministeihin, on seurauksena useimmiten leimautuminen samaan jengiin. Niinpä seuraus on se, että aatteen suosio laskee ihan omien rönsyilijöiden takia.
Toisaalta, ketään on vaikea kieltää kutsumasta itseään feministiksi. Jos joku tahtoo leimata aatteen, kaikkein helpoin tapa on kääntää se vihamieliseksi ja huutaa sen nimeä kovaan ääneen. Varmasti lakkaa kannatuksen kasvu. Yleensä sopuisa tyyli ja järkipuhe pelaa paremmin. Toisaalta jos joku on jo luokitellut sinut "sellaiseksi", leimasta voi olla vaikea päästä eroon ja sinut tulkitaan vihamieliseksi vaikka väkisiin (mikä näkyy tällä palstalla oikein hyvin).
Kunhan analysoin.
Ennen muuta kentän laajuus aiheuttaa sen, että maltillinenkin feministi on helppo leimata kiihkoilevaksi miehenvihaajaksi jota vastaan saa tietysti hyökätä yhtälaisella kiihkolla.
Feminismin kentän rakenne (ainakin teoreettisen feminismin ulkopuolella) lienee kuitenkin sellainen, että maltillinen pää on selvästi suurempi (mutta valitettavasti myös hiljaisempi) kuin radikaalimpi pää. Efektihän on tuttu muualtakin yhteiskunnasta: kun kaksikymmentä uusnatsia huutaa heil hitleriä torilla, jossa ympärillä on 500 muuta ihmistä, on vastareaktiona korkeintaan paheksuvat katseet (ok, huono esimerkki siinä mielessä ettei fasismi ole edes lievässä muodossaan hyväksyttävää). Radikaalius pelottaa ja pelottava maine houkuttelee tietyntyyppisiä ihmisiä.
Vaikka normaali-feministit yrittävät kohtuullisesti tehdä eroa radikaali- ja militanttifeministeihin, on seurauksena useimmiten leimautuminen samaan jengiin. Niinpä seuraus on se, että aatteen suosio laskee ihan omien rönsyilijöiden takia.
Toisaalta, ketään on vaikea kieltää kutsumasta itseään feministiksi. Jos joku tahtoo leimata aatteen, kaikkein helpoin tapa on kääntää se vihamieliseksi ja huutaa sen nimeä kovaan ääneen. Varmasti lakkaa kannatuksen kasvu. Yleensä sopuisa tyyli ja järkipuhe pelaa paremmin. Toisaalta jos joku on jo luokitellut sinut "sellaiseksi", leimasta voi olla vaikea päästä eroon ja sinut tulkitaan vihamieliseksi vaikka väkisiin (mikä näkyy tällä palstalla oikein hyvin).
Kunhan analysoin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eiköhän fasismi ole tismalleen yhtä hyväksyttävää (tai siis pikemminkin tuomittavaa) kuin feminismikin. Noin niinkuin pitkällä juoksulla. Nyt vain feminismi on muodissa. Niinkuin fasismi oli muutama vuosikymmen sitten.
"Eiköhän fasismi ole tismalleen yhtä hyväksyttävää (tai siis pikemminkin tuomittavaa) kuin feminismikin. Noin niinkuin pitkällä juoksulla. Nyt vain feminismi on muodissa. Niinkuin fasismi oli muutama vuosikymmen sitten."
Ei. Vertaisin ennemmin kommunismi/sosialismi/sosiaalidemokratia -rakennelmaan, erona tosin se että nämä jossain määrin paremmin erotetaan toisistaan. Eli kommunismista harva tykkää, vaikka se onkin samaa juurta kuin perin suosittu sosiaalidemokratia. Jos joku heiluttaa vappumarssilla Stalinin kuvaa ja huutaa vallankumousta, kukaan tuskin kuitenkaan tekee mitään. Maltillisen fasismin ajatus on tietysti mielenkiintoinen, ja ehkä sen voidaan sitten ajatella olevan poliittisen oikeiston aate, jolloin rinnastus kyllä toimii. Tosin kokoomuksen puoluekokoukseen tuskin voi astella hakaristi hihassa ilman sanktioita.
Äh. Sori, että sanon tän, mutta jäbän kyvyssä, halussa ja maltissa etsiä konsensusta täysin tarkoitushakuisiinkin konflikteihin on oikeestaan jotain aika sympaattista.
Haistattelen taas sitten ensi kerralla.
Pusimoi.
Kiitosta vaan. Parempia kaivaa provoistakin asiasisältö ja kommentoida sitä kuin lähteä samaan leikkiin. Monesti niissä on jossain taustalla ihan ajatuskin.
Voisiko olla hirveämpää kohtaloa kuin tulla leimatuksi radikaali- ja militanttifeministeihin?
"Voisiko olla hirveämpää kohtaloa kuin tulla leimatuksi radikaali- ja militanttifeministeihin?"
Voisin kyllä kuvitella montakin, mutta se ei nyt liene pointti. Tarkoitinpa vain, että sellainen leima ei varmasti tee hyvää jos yrittää perustella mielipiteitään ihmiselle, jolla on jo muutenkin negatiivinen kuva feminismistä. Asioiden esiintuomisen lisäksi kun olisi hyvä tehdä aatetta suositummaksi.