Mielestäni uskonsa menettäneiden pappien tulee pysyä kirkon leivissä koska kirkko jakelee verorahoja. Kirkko on siis osa rahanjako "koneistoa". Alla oleva lainaus eräästä keskustelusta:
"Minä satun tuntemaan parikin pappia, jotka ovat täysiä ateisteja eivätkä usko minkäänlaiseen jumalaan. Työpaikkansa menettämisen pelosta he eivät tätä tosin juuri kenellekään tunnusta, sillä jostainhan heidänkin pitää se leipänsä hankkia eikä työttömyyskortisto kuulemman paljoa houkuta (Haluaisitko sinä palkata pätevän papin? Siis muuten pätevän, muttei usko jumalaan?)
He ilmeisesti osaavat itsekin kuvitella nämä avarat työllistymismahdollisuutensa sen verran realistisesti, että paljon ennemmin roikkuvat epäuskoisina pappeina kuin roikkuvat kortistossa epätoivoisina työnhakijoina, joilla ei ole muuta pätevyyttä kuin tyhjän saarnaaminen. "
Se minua tosin pikkaisen hihityttää, että aika moni helsinkiläinen lapsi on tullut täysin tietämättään kastetuksi ateistisen papin toimesta...
"Minä satun tuntemaan parikin pappia, jotka ovat täysiä ateisteja eivätkä usko minkäänlaiseen jumalaan. Työpaikkansa menettämisen pelosta he eivät tätä tosin juuri kenellekään tunnusta, sillä jostainhan heidänkin pitää se leipänsä hankkia eikä työttömyyskortisto kuulemman paljoa houkuta (Haluaisitko sinä palkata pätevän papin? Siis muuten pätevän, muttei usko jumalaan?)
He ilmeisesti osaavat itsekin kuvitella nämä avarat työllistymismahdollisuutensa sen verran realistisesti, että paljon ennemmin roikkuvat epäuskoisina pappeina kuin roikkuvat kortistossa epätoivoisina työnhakijoina, joilla ei ole muuta pätevyyttä kuin tyhjän saarnaaminen. "
Se minua tosin pikkaisen hihityttää, että aika moni helsinkiläinen lapsi on tullut täysin tietämättään kastetuksi ateistisen papin toimesta...
Vastaukset 57
Vanhimmat
"Minä satun tuntemaan parikin pappia, jotka ovat täysiä ateisteja eivätkä usko minkäänlaiseen jumalaan"
Nuo eivät ole ateisteja vaan agnostikkoja. Ateisti on henkilö joka uskoo että jumalaa ei ole. Agnostikko on henkilö joka on menettänyt uskon jumalaan.
Ateisti on henkilö jolta puuttuu usko jumaluuteen.
Agnostikko henkilö jonka mielestä jumalan olemassa olosta ei voida saada tietoa, ei siis välttämättä mitenkään henkilö joka on menettänyt uskonsa.
Agnostikko on henkilö jolta puuttuu usko jumalaan. Ateisti on henkilö joka uskoo että jumalaa ei ole olemassa. Näissä on pieni ero.
Agnostikko on luokan huono oppilas joka jättää läksynsä lukematta koska sanoo etukäteen ettei kotitehtäviä ole mahdollista ratkaista.
Aika huono lähtökohta tieteelle tai yhtään millekään. Olisiko sähkölamppu tullut keksityksi jos sen keksijä olisi lähestynyt ongelmaansa kuten agnostikko?
Myös ateisti voi olla uskonsa menettänyt. Lause "ateisti uskoo että" on vaarallinen: ateismi ei ole uskoa. Uskikset mielellään selittävät ateisminkin uskonnoksi, koska uskiksen maailma on uskontojen maailma.
"uskossa" vai ei. Jos sakramentit on oikein toimitettu, ne ovat päteviä. Kirkon traditio on kaksituhatvuotinen. Sitä ei yksityisen ihmisen uskon puute horjuta.
Omituinen on mielestäni näkemyksesi, ettei papin koulutuksella muka pääsisi mihinkään muuhun työhön. Tosi asiassa teologian maistereita on hyvin monissa eri viroissa ja toimissa. Moniin kunnallisiin tai valtion virkoihinhan on vaatimuksena vain "soveltuva korkeakoulututkinto". Teologeja on myös esim toimittajina ja kaupallisella alalla.
Niinpä, ei todellakana tarvitse uskoa jumalaan voidakseen palvella häntä, riittää että on mies. Eihän lentokonemekaanikonkaan tarvitse osata lentää, riittää että osaa kiristää ruuveja ja muttereita.
"Jos sakramentit on oikein toimitettu, ne ovat päteviä. "
Meidän lapsemme kastanut pappi kyllä sanoi valmisteltaessa kastetilaisuutta, että ei se mitään vaikka järjestetlyissä menisi jotain pieleen, pääasia on hyvä tarkoitus ja loput on kiinni Herran armosta. Ts. Herra ei rankaisisi rituaalin virheestä tai puutteesta.
Muu olisikin magiaa...
"Muu olisikin magiaa..."
Eikö taikausko, veden roiskuttaminen, loitsujen lukeminen ja hassut riitit ole magiaa?
"Meidän lapsemme kastanut pappi kyllä sanoi valmisteltaessa kastetilaisuutta, että ei se mitään vaikka järjestetlyissä menisi jotain pieleen, pääasia on hyvä tarkoitus ja loput on kiinni Herran armosta."
Pätevään kasteeseen riittää, että siinä käytetään vettä ja että kaste tapahtuu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, tietysti myös se, että kastajalla on tarkoituksena suorittaa kristillinen kaste. Tämä on se osa kasteesta, joka ei saa mennä pieleen, koska muuten kasteen pätevyys on kyseenlainen. Kaikki muu saa periaatteessa mennä niin pieleen kuin vain voi. Virret voivat mennä nuotin vierestä, rukoukset seota sanoissa ja raamatunlukukin vähän sinne päin, koska ne eivät vaikuta kasteen pätevyyteen. Toki ne voivat tehdä juhlavieraitten olon vähän ikäväksi.
Tai kuten eräs virkaveli asian ilmaisi: "Kaste onnistuu aina sataprosenttisesti, kaikki sen ympärillä voi mennä pieleen."
päähän läiskitään kraanavettä ja höpistään jotain loitsuja ja sitten se on pätevä. Pätevä mihin?
Pätevä liittämään lapsi kirkkoon, sekä kirkkojärjestöön että teologisesti määriteltyyn Kristuksen seuraajien yhteisöön.
Kasteen merkitys mielletään kristillisissä kirkoissa hieman eri tavalla, mutta luterilaisuudessa kasteen uskotaan lahjoittavan kastettavalle "syntien anteeksiantamuksen, elämän ja autuuden".
tästä väittelin isäukon kanssa.
jos maallikko kastaa lapsen salaa, onko kaste pätevä. Siis sakramenttina, juridisena tuskin.
ja kraanaveden läiskimisellä lapsen päähän uskotaan, että:
"mutta luterilaisuudessa kasteen uskotaan lahjoittavan kastettavalle "syntien anteeksiantamuksen, elämän ja autuuden".
Paino sanalla uskotaan. Etkö sinä ole koskaan edes miettinyt tuon rituaalin järjettömyyttä? Ikinä?
Tässä taas uskisjargon kaipaa suomentamista: Sakramentti = loitsu.
Eivät nuo "pyhät toimitukset" eroa loitsuista mitenkään ja teho on sama. Lausutaan tai lauletaan tekstilitanioita, pyydetään henkiolennoilta jotain, tehdään tiettyjä liikkeitä, kosketellaan jollain taika-aineilla tai esineillä. Pappi tekee samanlaisia loitsuja, kuin alkuasukaspoppamies. Niitä vain kutsutaan "sakramenteiksi" ja ajatellaan että meidän Jumala on kovempi kuin jonkin muun jumala.
Niin. Ja oikeinhan loitsu täytyy tehdä, että se tehoaa. Anteeksi, siis sakramentti...
"jos maallikko kastaa lapsen salaa, onko kaste pätevä."
Kyllä on, jos se täyttää kasteen edellytykset, eli vesikasteen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja kastajan tarkoituksena on ollut suorittaa kristillinen kaste.
Juridisesti ongelma on ainakin tämä salassa tehty kaste, eli sen todistaminen on vaikeaa. Juridisesti ei riitä pelkästään yhden henkilön ilmoitus siitä, että hän on salaa jonkun kastanut.
"Paino sanalla uskotaan."
Totta kai. Kasteen merkitys liittyy nimenomaan uskoon. Sitä ei voi todistaa tieteellisesti.
"Etkö sinä ole koskaan edes miettinyt tuon rituaalin järjettömyyttä? Ikinä?"
Tietysti olen. Olen samaa mieltä siitä, että ulkopuolisen silmin kaste voi hyvinkin olla "järjetön", vaikkakin seremoniana ehkä kaunis. Toisaalta kasteen salaisuus on nimenomaan uskossa, ei järjellä ymmärtämisessä.
siis pariskunnalla on lapsi, menee lapsenhoitoon vieraille jotka kastavat sen (paikalla useita henkilöitä).
Eli jos tällainen kastaminen on tapahtunut onko lapsi kirkon jäsen tai onko kaste pätevä? entä vanhempien mielipide?ilmoitetaanko heille? voiko kasteen kumota?
Tällaisessa tapauksessa kaste olisi pätevä teologisesti, mutta juridisesti lapsesta ei tulisi kirkon jäsentä. Tämän tekisi mahdottomaksi jo uskonnonvapauslaki, jonka mukaan lapsi seuraa uskonnollisesti vanhempiaan tai tarkemmin äitiään. Sitä paitsi luterilainen kirkkolakikaan ei tunne tapausta, jossa lapsi liittyisi kirkon jäseneksi ilman, että vanhemmat tai edes toinen heistä on sitä.
Kuvailemasi tapaus olisi käsittääkseni sitä paitsi rikos. Siihen liittyy viranomaisvallan anastaminen (ellei kyseessä ole selvästi hätäkaste), koska lapsen kastaminen on pääsääntöisesti papin tehtävä. Sitä paitsi siihen liittyy yritys liittää lapsi uskontokunnan jäseneksi ilman lapsen huoltajan lupaa (ja ilmeisesti jopa lapsen huoltajan kannan vastaisesti).
ilmaiset pullat huomiseksi sain!
Taikauskon asema suomessa vuonna 2008:
"Kuvailemasi tapaus olisi käsittääkseni sitä paitsi rikos. Siihen liittyy viranomaisvallan anastaminen (ellei kyseessä ole selvästi hätäkaste), koska lapsen kastaminen on pääsääntöisesti papin tehtävä."
juridisesti äitiään, vaikka tämä olisikin kirkon jäsen, jos hän ei kasteella liitä lasta kirkon jäseneksi.
Jos äiti onkin ev.lut.kirkon jäsen, niin lapsi ei sitä ole, jos hänet on maistraattiin ilmoitettu siviilirekisteriin, eikä häntä ole kastettu.
veronkerääjänä kirkko on yksi valtionvirasto. kirkko on osa valtion rahanjakokoneistoa ja se jakaa veronmaksajilta kerättyä rahaa joten pappien tulee lypsää rahaa kirkolta. kirkko on osa koneistoa.
ongelma on vielä suurempi jos olet piispa ja menetätä uskosi jumalaasi tsunamin tms. takia.
Yli sadantuhannen liksaa, vastaavia työsuhde-etuja ja ennenkaikkea valtaa on vaikea piispan saada mistään muualta.
Joten siinähän luet loitsuja ja teet taikauskoisia riittejä.
Saat asian kuulostamaan muinaiselta suomalaiselta shamanismilta tai tietäjälaitokselta.
ja pappi on eräänalinen poppamies.
Kristinusko on vastaavaa taikauskoa kuin shamanismi.
Millä tavalla samanlainen?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Loitsu
http://fi.wikipedia.org/wiki/Taikausko
että anellaan jotain näkymätöntä olentoa antamaan jotai, suojelemaan joltai, tai mmitä milloinkin sitten tarvitaankin. Siinä on sekä loitsun että rukouksen ydin.
Ero rukouksen ja loitsun välillä on nimenomaan se, että rukouksessa anotaan, mutta loitsussa käsketään. Loitsu toimii siis maagisesti, rukous ei.
"Ero rukouksen ja loitsun välillä on nimenomaan se, että rukouksessa anotaan, mutta loitsussa käsketään. Loitsu toimii siis maagisesti, rukous ei."
Loitsujakin on pyynnön luonteisia.
Tässä eräs määritelmä loitsulle: "Loitsut ovat lausuttujen, kuiskattujen, ajateltujen tai laulettujen sanojen ketjuja, joilla on tarkoitus aikaansaada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti. Loitsut luetaan muistista tai loitsukirjoista, ja tätä kutsutaan loihtimiseksi, loitsuamiseksi tai manaamiseksi." Sopii myös rukouksen määritelmäksi.
Mitä toimivuuteen tulee, niin kumpikaan ei toi,i. Ellei mahdollista plasebovaikutusta taikauskoisen psyykeeseen lasketa.
vaikka miten sanoja vääntelet. Kummankin tarkoitus on toimia maagisesti.
Mitään ei kuitenkaan tapahdu vaikka kuinka loitsuja laususkelisi tai rukouksia posmottaisi. Ihan yhtä tyhjän kanssa kumpainenkin.
Kieltämättä tässä mennään vähän sanojen merkitysten rajoilla, mutta siltikin uskontotieteellisesti tehdään ero rukouksen ja loitsun välillä. Ero on juuri tuossa siteeraamassasi määritelmässä ollut lause "joilla on tarkoitus saada jotain tapahtumaan yliluonnollisesti". Rukouksessa esitetään pyyntö, ei pyritä saamaan "jotain tapahtumaan yliluonnollisesti" vain siksi, että on toistettu tietyt sanat. Rukouksen ja loitsun ero on myös se, että loitsu on toistettava määrämuotoisena ("muistista tai loitsukirjasta"), kun taas rukous voi olla vapaata. Rukouksen vaikutus ei riipu käytetyistä sanoista.
Toisaalta kyllä myönnän, että osaksi kyseessä on veteen piirretty viiva. Osa loitsuista on todellakin muotoiltu pyynnöiksi, kuten sanot, ja toiselta puolen on rukouksia, jotka käytännössä ovat loitsuja. Tällaisena voi pitää esimerkiksi pahan poismanausrukouksia.
Rukouksia on muuten muunkinlaisia kuin pyyntörukouksia, esimerkiksi kiitos- ja ylistysrukouksia sekä palvontaa ja mietiskelyrukousta.
"Mitä toimivuuteen tulee, niin kumpikaan ei toi,i. Ellei mahdollista plasebovaikutusta taikauskoisen psyykeeseen lasketa."
Kyllä kai tämäkin tulisi laskea. Esimerkiksi paholaisen poismanaus "toimii" aivan kiistatta: henkilö, joka kokee olevansa pahan hengen riivaama, vapautuu rukouksen seurauksena. Psykologit varmasti tulkitsevan mekaniikan eri tavalla kuin manaajat itse.
Rukouksen yleinen "toimivuus" taas on hankala määritellä jo siksi, että se nimenomaan on Jumalalle osoitettu pyyntö. Kaikkiin pyyntöihin ei vastata, ja aina vastaus ei ole odotettu. Kysymys siitä, onko rukous "toiminut" tai onko siihen "vastattu", onkin viime kädessä pitkälti rukoilijan omaa kokemusta. Jos joku rukoilee parannusta sairaudesta ja paranee, hän varmasti kokee rukouksen auttaneen. Kysymys siitä, olisiko hän parantunut ilman rukoustakin, on, paitsi mahdoton vastata varmuudella, myös irrelevantti. Hänhän kokee juuri rukouksen auttaneen itseään.
varmasti noin onkin että rukouksella ja loitsulla nähdään ero.
Missään muualla sitten, pl. uskiksen käsitemaailma, noin ei olekaan.
Tässä tietysti voisi ajatella krisselin suhdetta muihin uskontoihin ja niiden jumalille osoitettuihin rukouksiin ja silloin kai lienee niin että vasta kun uskonto kehityskaarensa loppuvaiheessa muuttuen mytologiaksi, rukouskin muuttuu loitsuksi.
Tietysti tässäkin on se poikkeus että uskis varmasti mielellään korottaa oman taikauskonsa muita tärkeämmäksi ja mikäli kilpaileva uskonto on valtauskontojen ulkopuolelta, niin sitä helpommin nähdään se mielettömyys mille oman uskon kohdalla ollaan sokeita.
"Tässä tietysti voisi ajatella krisselin suhdetta muihin uskontoihin ja niiden jumalille osoitettuihin rukouksiin ja silloin kai lienee niin että vasta kun uskonto kehityskaarensa loppuvaiheessa muuttuen mytologiaksi, rukouskin muuttuu loitsuksi."
Tämä on yksi teoria, itse asiassa perinteisesti kristinuskossa esitetty, kuten toteatkin. Eli että muut uskonnot edustavat eräänlaista "rappeutumaa" alkuperäisestä jumalauskosta, ja että magia ja loitsiminen ovat eräänlaista rappeutuman huipentumaa. Siis niin, että palvova jumalasuhde muuttuu jossain vaiheessa haluksi manipuloida ja jopa käskeä jumalaa loitsuilla.
Toisenlaisiakin ajatuksia on uskontotieteessä. Niiden mukaan magia on eräänlainen jumalauskon esiaste. Kun magia ja loitsut eivät toimineet, katsottiin, etteivät jumalat olekaan käskettävissä, vaan niiden suosiota pitää anella, ja loitsuista siirryttiin pyyntörukouksiin ja palvontaan.
"Tämä on yksi teoria, itse asiassa perinteisesti kristinuskossa esitetty, kuten toteatkin. Eli että muut uskonnot edustavat eräänlaista "rappeutumaa" alkuperäisestä jumalauskosta, ja että magia ja loitsiminen ovat eräänlaista rappeutuman huipentumaa."
Tällä logiikalla kristinuskoa uudemmat uskonnot ovat kehittyneempiä ja vähemmän rappeutuneita.
Toisaalta kun ajattelee islamia ja vertaa kirkolliskokouksien demokraattisesti tekemiin äänestyspäätöksiin, jossa milloin todetaan ettei se sielu kierrä tai synnytetään magiaan yksi elementti, pyhä henki, lisää, niin sivullinen saattaa tulla samaan johtopäätökseen.
Kaiken kaikkiaan vastauksestasi näkyy se ylimielisyys millä kristinuskovaiset pitävät omaa taikauskoaan kilpailijoita parempina.
Toisaalta, kukapa sitä nyt tunnustaisi valinneensa minkään muun kuin parhaan ja aidon.
""Tämä on yksi teoria, itse asiassa perinteisesti kristinuskossa esitetty, kuten toteatkin. Eli että muut uskonnot edustavat eräänlaista "rappeutumaa" alkuperäisestä jumalauskosta, ja että magia ja loitsiminen ovat eräänlaista rappeutuman huipentumaa."
Tällä logiikalla kristinuskoa uudemmat uskonnot ovat kehittyneempiä ja vähemmän rappeutuneita."
Eiköhän sentään päinvastoin? Jos kehitys menisi "rappeutuneempaan" suuntaan, niin uusien uskontojen pitäisi olla edeltäjiään rappeutuneimpia.
Tosi asiassa uskonnonhistoriassa voidaan vaikeuksitta esittää kumpaankin suuntaan meneviä kehityskulkuja. Tämän takia on mielestäni mahdotonta luoda yhtä ainutta kehityssuuntaa, johon uskonnot aina kehittyisivät.
2Toisaalta, kukapa sitä nyt tunnustaisi valinneensa minkään muun kuin parhaan ja aidon."
Aivan niin. Sitä paitsi minusta olisi falskia esim. kuulua kristillisyyteen, jos on vakuuttunut siitä, että islam on sitä aidompaa ja parempaa.
Lainaus wikistä http://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteen_ja_uskonnon_välinen_suhde
"Auguste Comte, positivismin perustaja, esitti 1830-luvulla tulkinnan ihmiskunnan historian kehitysvaiheista, jotka johtavat alkukantaisista uskonnoista metafysiikan kautta kohti tieteellistä järkiperäisyyttä. Comten mukaan historiassa on kolme kautta. Ensimmäinen on teologinen (paremmin sanoen uskonnollinen, koska sanalla teologia on erityismerkitys: sen sisäisiä kehitysvaiheita ovat sielu-usko eli luonnonolioiden olettaminen sielullisiksi, monijumalisuus (useiden persoonallisten jumalahahmojen olettaminen) ja yksijumalisuus (yhden jumalan olettaminen). Toinen kausi on metafyysinen: ilmiöiden taakse oletetaan selittäviä epäpersoonallisia voimia ja periaatteita. Kolmas kausi on tosiasioita tutkivan (positiivisen) tieteen, jossa tiede rajoittuu havaittavien ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden kuvailuun."
Tällaisen kehityskulun minä toivon toteutuvan. Itse asiassa se lienee väistämätön pakko lajin säilymisen kannalta. Muissa skenaariossa nämä hihhulit tappavat meidät sukupuuttoon.
Siitä on jo näkyvissä merkkejä tuolla missä ihmiset uskovat suureen tempaukseen heidän elinaikanaan.
ovat ideologinen selitys asioille. Ei ole mitään syytä olettaa että yhteiskunta/uskonto/kieli kehittyisi/rappeutuisi mihinkään suuntaan.
Asioilla on syynsä ja syillä on seurauksensa mutta ei ole havaittu mitään ennaltamäärättyjä tai sen kaltaisia kehityskulkuja.
Comten positivismiteoriaa pidetään vanhentuneena, pitkälti juuri siksi, että hän halusi "alistaa" ihmiskunnan ja historian kulun tietyn väistämättömän lainalaisuuden alle. Sekä historian että nykyajan tutkimus on osoittanut, että tämä ei vastaa todellisuutta. Ideologioidenkin kehitys voi edetä useaan eri suuntaan, ne eivät aina kulje "huonommasta" "parempaan", kuten Comte ja hänen hengenheimolaisensa ajattelivat.
Sitä paitsi Comte oli aivan yksiselitteisesti väärässä siinä, että tieteen kehitys tekisi uskonnon tarpeettomaksi. Näin ei ole käynyt. Uskonnollinen kenttä on toki muuttunut, se on tullut monimuotoisemmaksi ja moniarvoisemmaksi, mutta uskonnollinen etsintä ei ole kadonnut.
Tähän on selkeät syytkin: Tiede, olipa se kuinka hyvin perusteltua tahansa, ei voi antaa vastauksia ihmisen perimmäisiin eksistentialistisiin kysymyksiin. Se ei liioin voi antaa ihmisille hengellisiä kokemuksia, jotka ovat tärkeitä suurelle osalle ihmisistä. Tiede ei voi korvata uskontoa, koska se toimii eri lähtökohdista käsin, se vastaa eri kysymyksiin ja sen vaikutus on erilainen kuin uskonnon.
>
No, kaksi asiaa joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Henkkoht koko asia tuntuu absurdilta koska uskonnolla ei ole mitään vaikutusta eikä se vastaa minulle mihinkään.
olisikin sitten parasta olla tunkematta tieteen mandaatille esittämään muka tosina väitteitä maailman synnystä, elämän ilmestymisestä, hedelmöittymistavoista, fyysisistä ylösnousemuksista, aineettomista tietoisuuksista yms.
molemmat yhtä vanhentuneita.
Otin vain esimerkiksi tuon että kehitys kehittyy.
Taikauskot ovat kuolemassa, Comten ajoista ollaan tultu jo paljon pidemmälle.
On toki selvää että usko yliluonnollisiin voimiin tai voimaan tule katoamaan kovinkaan pian mutta krisselismin klataiset järjettömyydet ovat sen jo tehneet. Lahkonne oppeihin uskoo joka kahdeskymmes jäsenenne, ero 1800-lukuun lienee huikea.
Ihminen, jolla on mielikuvitusystävä jota hän pitää todellisena, ei ole luotettava eikä tule jatkossa menestymään yhteisön jäsenenä.
Kehitys kehittyy.
Millainen seurakunta, sellainen pappi...
Jännää muuten: seurakunnan rivijäsenet eivät usko vaan osallistuvat rituaaliin ja usko puuttuu niitä tekevältä papiltakin. Missä se Jumala on? Miksi rituaaleja tehdään?
näitä rituaaleja tehdään, koska ei kehdata sanoa, että hei, eihän tässä ole mitään järkeä.
Kai se nolottaisi myöntää, että on ollut hölmö.
Siispä pokkana vedetään virrenveisuut, ehtoolliset ja posmotetaan kuorossa se uskontunnustus, jossa ei ole päätä, ei häntää.
Niin, kyllä se ihmeellistä ilveilyä on. Keskiverrot kirkon rivijäsenet joutuneena häiden tai hautajaisten tms. takia kirkkoon vaivautuneena pomppimassa ylös-alas penkissä ja mumisemassa ulkoaopittuja rukouksia ja seremoniamestarina ateistipappi johtamassa tekohurskaana tuota näytelmää. Tällaistahan se useimmiten todellisuudessa kirkonmenoissa on.
Luulisi etenkin jumaluskonsa menettäneestä papista olevan tuon ilveilyn vetäminen olevan kiusallista, vaan tekeehän sitä leipänsä eteen moni huonompiakin hommia.
Silti, kyllä siinä pitää jumalattoman papin sydämensä paaduttaa. Ateistiseurakuntalaiselle tilaisuus on aina kerrasta ohi, mutta pappi sen kun jatkaa...
Huhhuijaa. Pitäisköhän siinä lapsen kiljaista, että eihän keisarilla olekaan vaatteita?
Tutkimuksen mukaan kirkon työntekijöiden sitoutuminen kirkon opetukseen ja Raamattuun on hyvin korkea.
Toki muutamia kirkon työntekijöitä tunnusti elävänsä toisin kuin kirkko opettaa. Sekin on normaalia, kun kirkolla on sentään 20.000 työntekijää.
Teologeja on myös muissa töissä kun pappeina eikä työllistyminen on ehkä yhtä vaikeaa kuin akateemisella yleensä.
tai viitteet noihin "tutkimuksiin".
Kiitos.
... Kati Niemelän tutkimus. Hän on kirkon tutkimuskeskuksen palveluksessa.
Ja ennen kun kyseenalaistat tutkimuksen pelkästään työnantajan perusteella, perehdy ensin siihen.
tuttu. Siis tiivistelmä siitä, koko aineistoon en ole perehtynyt.
Sikäli kun muistan niin siinä nimenomaan pappien osalta sitoutumisen taso on huomattavasti heikompi kuin mitä Faktio viestissään antaa ymmärtää.
Siksi kyselin häneltä viitettä.
Olen lukenut sen tutkimuksen aikanaan ja siinä kyllä pappien sitoutuminen kirkon tunnustukseen oli erinomaisella tasolla, paljon korkeampi kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää.
niin että saadaan sun mutusi korjattua.
Ja kyllähän monet papit ovat sen rohkeasti sanoneet, etteivät varsinaisesti usko Jumalaan, mutta haluavat jatkaa perinteitä.
Tunnen itsekin useita pappeja, jotka eivät usko Jumalaan. Mutta he pitävät itseään agnostikkoina, ei ateisteina.
Agnostikon ja ateistin ero on siinä, että agnostikko ei erityisemmin usko Jumalaan, ja ateisti taas uskoo, että Jumaa ei ole. Eli kieltää Jumalan olemassaolon.
Agnotisismi ei ole uskonto, mutta ateismi on.
Yksikään ihminen ei voi oikeesti tietää, mistä tää kaikki on tullut, onko sen takana Jumala, vai onko kaikki vain sattumaa. Yksikään ihminen ei voi todistaa mitään teoriaa todeksi, koska ihminen on elänyt vain oman aikansa täällä. Mielipiteitä saa olla useita, itse olen myös agnostikko, eli mulle on yhen tekevää, mistä tää maapallo on saanu alkunsa.
Tunnen silti kirkon hyvin tärkeäksi ja siksi haluan kuulua siihen. Eräs paikkakuntani pappi sanoi ihan radiossakin, ettei usko Jumalaan. Ei tämä ole hänen työtään vienyt. Edelleen toimii pappina.
On totta että uskonsa menettänyt pappi on usein agnostikko. Mutta agnostikot ovat usein uskontokriittisiä ja näkevät että kirkko on haitallinen yhteiskunnallinen instituutio.
uskontokriittisyys kuuluu agnostisuuteen siitä huolimatta etteivät agnostikot varsinaisesti kiellä jumalaa
"Mutta he pitävät itseään agnostikkoina, ei ateisteina. "
Oikeasti he ovat ateisteja. He eivät vain suostu sitä myöntämään sanan negatiivisen konnotaation takia.
Agnostikkona he voivat jättää vielä yhden portin auki mahdollisuudelle, että jumaluus sittenkin voisi olla olemassa.
Oikeasti agnostisuus on pelkuruutta myöntää tosiasioita. Agnostikko on laiska oppilas joka on etukäteen päättänyt, että kotitehtäviin ei ole vastauksia.
Ateismi ei ole uskonto. Se on vain olotila, johon on päädytty tilanteessa, kun jumala ei itsensä olemassaolosta merkkiä anna. Ateismista puuttuu uskonnon keskeisin elementti eli usko.
mieleen se, että jotkut naiset sanovat, että kyllä minä tasa-arvoa kannatan, mutta en silti ole feministi. Täysin järjetön lause. Mutta se kai liittyy siihen, että ei oikeastaan edes tiedetä mistä puhutaan.
Sama juttu suhteessa uskontoihin. Ollaan vähän niin kuin jotain mieltä, mutta ei kuitenkaan ihan selkeästi. Jätetään jokin takaportti auki, ettei kukaan vain suutu. Lässyä touhua.
naisten oikeuksia ja naisten valtaa yhteiskunnassa.
naisilla ei saisi olla oikeuksia, eikä valtaa yhteiskunnassa. Mielenkiintoista!