1918 ainoa..

On se ettei kansalaisia voi kurjistaa ja potkia päähän loputtomiin!Siihen almuja anovaan käteen tulee lopuksi se kivi! Mikäli hyvinvoivat valtaapitävät olisivat uskottavasti luvanneet kansan enemmistölle töitä ja toimeentuloa,sota ei koskaan olisi syttynyt!Mutta kun pyytämällä ei anneta ja nälkä kasvaa,niin sitten on yritettävä ottaa väkisisin!Puute ja kasvava viha ovat paha yhdistelmä!
7295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Opittava asia on myös se, että väkivallala ei noitakaan aisoita ratkaista. Laillinen hallitus on kuitenkin laillinen hallitus. Jos sitä vastaan nousee. pitää siten myös varautua seurauksiin.

Äänestä
  • Punakaartin ja kapinan johtajat varautuivatkin, heillä oli alusta alkaen tarkoitus luikkia Neuvostoliittoon jos punakapina ei onnistuisi. Jo varhaisvaiheessa O. V..tu Kuusinen kirjoitti: "Jos nyt suunnitteilla oleva vallansiirto ei onnistu se vie työväen toimintaedellytykset kymmeneksi vuodeksi." Ja sehän vei. Ensiksi kunnon työmiehiä hautaan ja toiseksi lamaannutti työväen toiminnan 25 vuodeksi! Ja turhaan. Ne tärkeimmät asiat olivat jo eduskunnassa käsitelty ja tulossa voimaan, nimittäin 8-tunnin työaika- ja torpparilaki!

    Äänestä

  • kelmit kirjoitti:

    Punakaartin ja kapinan johtajat varautuivatkin, heillä oli alusta alkaen tarkoitus luikkia Neuvostoliittoon jos punakapina ei onnistuisi. Jo varhaisvaiheessa O. V..tu Kuusinen kirjoitti: "Jos nyt suunnitteilla oleva vallansiirto ei onnistu se vie työväen toimintaedellytykset kymmeneksi vuodeksi." Ja sehän vei. Ensiksi kunnon työmiehiä hautaan ja toiseksi lamaannutti työväen toiminnan 25 vuodeksi! Ja turhaan. Ne tärkeimmät asiat olivat jo eduskunnassa käsitelty ja tulossa voimaan, nimittäin 8-tunnin työaika- ja torpparilaki!

    Oli käsitelty oli, mutta kun ei vaan noudatettu. Siinäpä se. Maaseudulla noudatettiin 8h työaikalakia mutta tehtaissa monin paikoin ei. Uskon että jos työväen kohtelu olisi ollut parempaa, ei mitään kapinaa olisi syntynyt. Tästä enemmän tuossa toisessa kommentissani.

    Äänestä

Aivan samaa mieltä olen! Olen viime aikoina paljon tutkinut vuoden 1918 tapahtumia eri lähteistä. Ja näin pikkuhiljaa muodostanut oman käsitykseni asioista.
En voi sanoa että olisin kummankaan osapuolen puolella. Sympatiani ovat ehdottomasti köyhien työläisten ja torppareiden puolella, jotka halusivat paremmat olot itselleen ja perheilleen. Halusivat oikeudenmukaisuutta sortovallan sijaan. Uskon että jos rikkaat olisivat kohdelleet heitä paremmin, ei kapinaa olisi lainkaan tullut. Näemmehän sen nykyäänkin, jos on hyvä, reilu ja oikeudenmukainen, työntekijöitä arvostava työnantaja, niin silloin työntekijät ovat tyytyväisiä ja tekevät työtä hyvin ja ajavat firman etua. Mutta huonon työnatajan työntekijät eivät voi hyvin, eivät ole motivoituneita työhönsä, firman menestys ei heitä kiinnosta ja he kapinoivat.
Tästä juuri oli kyse sisällissodassammekin. Vaikka torpparit miten työtä paiskivat niin taksvärkkipäiviä vaan lisättiin. Monen sukupolven ajan suvulla olleesta talosta saatettiin häätää jos omistajaherran sukulainen halusi perustaa juuri siihen kohtaan kaupan, kuten "Täällä pohjantähden alla"-trilogiassa. Kahdeksan tunnin työaikalaki oli saatu voimaan, mutta sitäpä vaan ei noudatettu kuin siellä täällä!
Itse olen aseellista kapinaa vastaan ja sitä mieltä että olisi vaan pitänyt jaksaa kärsivällisesti odottaa asioiden hoitumista laillista tietä, mutta käsitän kyllä että köyhä, nuori kansanosa, joita punakapinalliset enimmäkseen olivat, ei jaksanut odottaa. Ja koska uskoivat kommunismin tuovan heille oikeudenmukaisuutta, niin päättivät sitä lähteä aseiden kanssa vallankumouksen kautta toteuttamaan. Eivät he sen paremmin kuin vallankumouksen Venäjällä toteuttaneet työläisetkään silloin tienneet, että kommunismi ei mitään hyvää tule tuomaan. Köyhyyttä ja kurjuutta vaan entistä enemmän.
Sen puoleen siis hyvä että vallankaappaus ei onnistunut, mutta se kaikki mitä sitten sodan päätyttyä tapahtui, se oli julma kansanmurha.

Äänestä

vaiettu etninen puhdistus: pietarsaaressa asui ennen vuotta 1918 suomalaisväestö, joka koostui pääosin työläisistä. osa heistä kuului työväenliikkeiseen osa ei.
Vuonna 1918 Pietarsaaresta lähetettiin iso joukko työmiehiä etelä-pohjanmaalle ammuttavaksi, punaisina.
Ammuttavat olivat pääasiassa suomenkielisiä. Voi olla, että osa työmiehistä ilmoitti teloitusryhmän edessä, ettei ole punikki, vaan pietarsaaren suomenkielinen. tuskin auttoi enää.
Aihetta on sivuttu usein Antti Tuurin Romaaneissa.
Tuloksena Pietarsaari ruåtsinkielistyi lähes täysin. Alueen nykyinen suomenkielinen väestö on muuttanut sinne vasta 1950 ja 60-luvuilla, pääasiassa järvisuomesta.

Siinä sinulle vaiettu etninen puhdistus suomessa. Kuka uskaltaa tehdä aiheesta gradun?

Äänestä
  • olla mitään tietoa teloitettujen määrästä tai teloituspaikasta. Silloinhan asia olisi helppo tarkistaa Sotasurma projektin hakemistosta. Ettei pääsisi syntymään mitään mielikuvaa ilmaan heitetystä väittämästä ilman todellisuuspohjaa.

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    olla mitään tietoa teloitettujen määrästä tai teloituspaikasta. Silloinhan asia olisi helppo tarkistaa Sotasurma projektin hakemistosta. Ettei pääsisi syntymään mitään mielikuvaa ilmaan heitetystä väittämästä ilman todellisuuspohjaa.

    tiedot pietarsaaressa asuneista suomalaisista löytyivät kirkonkirjoista aina siihen asti, kunnes ne "katosivat" 1920-luvulla.
    Edes väestötilastoja ennen vuotta 1918 ei ole saatavissa.
    Mainittakoon, että pietarsaaren seurakunta oli siihen aikaan ruotsinkielinen.
    Tiedät varsin hyvin, ettei eteläpohjanmaalla merkitty ylös keitä siellä ammuttiin keväällä 1918. Kaikki luvut ovat vain arvioita.

    Juuri tämä salamyhkäisyys ja sopivien papereiden katoamiset, ilman selitystä, ovat estäneet tarkemmat tutkimukset. Asiaa ei auta sekään, ettei paikalliset historiantuntijat tai silloin eläneiden lapset ole kovinkaan yhteistyöhaluisia. Minäkin kuulin asiasta vasta eteläpohjalaiselta iso-iso-isältäni 1990-luvulla. Hän oli ollut mukana teloitusryhmässä. Ennen kuolemaansa hän halusi saada asian pois omaltatunnoltaan. Olen yrittänyt itsekin selvittää asiaa, mutta nykyajan työelämän vaatimukset ja Pietarsaaren seudulla asiassa tuntuu olevan vallalla vaikenemisen laki.
    Kun olen ottanut asian esille monien muiden "lahtarien" jälkeläisten kanssa, niin asia pulpahtaa esiin.

    Asiaan olisi kuitenkin hyvä saada selvyys. suurin todiste on kuitenkin, silloin hyvin teollistuneen, pietarsaaren, suomalaisväestön yhtäkkinen katoaminen.
    Pohjanmaalla asia ei tunnu olevan edes mikään suuri salaisuus, kuten Antti Tuurin romaaneista voi lukea, mutta kukaan ei uskalla ottaa asiaan suoraan kantaa, koska todisteet ovat kadonneet. Viimeistään, juuri nyt, Pohjalaisen päätoimittajaa vastaan käytävä oikeudenkäynti osoittaa, ettei Ruotsinkielisiä saa julkisesti arvostella tai heidän menneisyyttään penkoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opittava asia!!! kirjoitti:

On se ettei kansalaisia voi kurjistaa ja potkia päähän loputtomiin!Siihen almuja anovaan käteen tulee lopuksi se kivi! Mikäli hyvinvoivat valtaapitävät olisivat uskottavasti luvanneet kansan enemmistölle töitä ja toimeentuloa,sota ei koskaan olisi syttynyt!Mutta kun pyytämällä ei anneta ja nälkä kasvaa,niin sitten on yritettävä ottaa väkisisin!Puute ja kasvava viha ovat paha yhdistelmä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu