Abortti lapsen vamman takia -miten kertoa läheisille?

Sisko on tilanteessa jossa odottaa parhaillaan lapsivesipunktion tuloksia. Np-ultrassa turvotusta paljon ja lääkärin mukaan syytä epäillä downin syndroomaa. Siskolle abortti on tuolloin itsestäänselvä vaihtoehto, nyt vaan sukulaisten suhtautuminen jännittää.

Serkulla on down-lapsi joka on koko suvun lemmikki ja hänen myötään ollaan pitkään päivitelty miten ihmiset päätyvät abortoimaan lapsen jo tuollaisen vamman perusteella. Serkku itse sieltäytyi seulonnoista seuraavassa raskaudessa ja sai kaikkien suosion.

Sisko ei koskaan ole kertonut muille että abortti olisi hänen vaihtoehtonsa vaan nyökytellyt mukana. Nyt kaikki tietävät raskaudesta ja vauvaa odotetaan innolla. Sisko ei ole uskaltanut kertoa kenellekään lapsivesipunktiosta ja vammaepäilystä. Nyt hän miettii kannattaako kertoa lainkaan koko abortista jos lapsella todetaan down, olisko kuitenkin helpompi valehdella keskenmenosta. Sillä saisi ymmärrystä ja lohdutusta suruun (mitä abortti tietysti siskolle on mitä suurimmassa määrin), aborttiin sitä ei olisi luvassa.

Muutenkin sisko miettii miten tulevaisuudessa jaksaa kun asia on kipeä, miten hän kestää nähdä serkun lasta jne. Olisi ikävä jos muuten hyvät ja läheiset sukulaissuhteet kärsisivät.

Kaipailen lähinnä tässä kokemuksia niiltä ketkä ovat tällaisessa tilanteessa olleet. Miten suvussa ollaan suhtauduttu raskauden keskeytykseen, erityisesti nämä vammaisen lapsen vanhemmat? Saako heiltä tukea jos ovat itse seuraavissa raskauksissa jättäneet seulonnat väliin?
91825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sanovat niille sukulaisille että lapsessa on joku hyvin paljon pahempi vamma kuin Down ja lapsi tuskin selviäisi hengissä kovin pitkään. Ja että ei haluta puhua asiasta, piste.
Downin syndroomalla on niin paljon eri asteita ja se voi tuoda mukanaan vakavia liitännäissairauksia, joten pahimmassa tapauksessa tuo voi olla jopa totta. Jos serkulla on helppo ja suht terve Down-lapsi, se ei takaa että siskollasi käy yhtä hyvä "tuuri".

Äänestä
  • tai sanoo vaikka että ultrassa selvisi down-lapsella niin vakava sydänvika ja/tai muita ongelmia ettei olisi millään selvinnyt raskautta loppuun asti. Käsittääkseni noin voi olla? Sanoo sitten perään että niin kipeä asia ettei halua puhua enempää, sattuu jo katsoa serkun lasta.

    Meinaan vaan että downien vanhemmat tuntevat varmaan paljon muitakin vammoja ja siksi vähän vaarallista ruveta keksimään mitään muuta vammaa mistä ei itse niin tiedä. voi jäädä kiinni puheistaan.

    Mutta käsittääkseni siskosi tilanne on tässä vielä ihan auki, lapsihan voi olla ihan terve ja nämä pohdinnat turhia. Toivotaan ainakin niin!

    Äänestä

  • mmmm kirjoitti:

    tai sanoo vaikka että ultrassa selvisi down-lapsella niin vakava sydänvika ja/tai muita ongelmia ettei olisi millään selvinnyt raskautta loppuun asti. Käsittääkseni noin voi olla? Sanoo sitten perään että niin kipeä asia ettei halua puhua enempää, sattuu jo katsoa serkun lasta.

    Meinaan vaan että downien vanhemmat tuntevat varmaan paljon muitakin vammoja ja siksi vähän vaarallista ruveta keksimään mitään muuta vammaa mistä ei itse niin tiedä. voi jäädä kiinni puheistaan.

    Mutta käsittääkseni siskosi tilanne on tässä vielä ihan auki, lapsihan voi olla ihan terve ja nämä pohdinnat turhia. Toivotaan ainakin niin!

    down syndrooma tosiaan vaan paljon mm sydänvikoja ja muita vaikeita sairauksia saattaa liittyä tuohon poikkeavuuteen.

    Päiväkodissa jossa olin kauan sitten töissä, oli muutaman tunnin viikossa hoidossa noin viisi vuotias down tyttö, sievä, nokkela, hyvin omatoiminen ja reipas, mutta kärsi vakavista sydänvioista joiden vuoksi oli käynyt lukuisia isoja ja vaikeita sydänleikkauksia läpi vauvasta saakka. Hänellä vammat olivat niin vakavat, että elinaikaa ei annettu kouluikään saakka, en tiedä kuinka pitkään hän eli loppujen lopuksi, mutta vanhempien ja eritoten äidin kärsimys oli tuskallista katsottavaa, kun pelattiin koko ajan jatkoajalla ja mikä tahansa päivä olisi viimeinen. Sen täytyy olla ollut todella raskasta, pelätä koko ajan ja tietää, että peloista pahin on väistämätöntä.

    Lapsi oli niin ihana ja suloinen ja aurinkoinen, että tuskin kenelläkään kävi edes mielessä että hänet olisi pitänyt abortoida vammansa takia, MUTTA, se kaikki kipu ja kärsimys, mitä hän elämässään oli jo kokenut sekä se suunnaton luopumisen tuska ja pelko vanhemmilla sai ajattelemaan, että siltä kannalta olisi ollut helpompi luopua jo ennen syntymää kuin vasta nyt.
    Itse en pelkän down epäilyn vuoksi suostuisi aborttiin, koska olen jo sen verran vanhempi että toista tilaisuutta ei ehkä enää ehdi tulla saada lasta,( tämä siis vain minua itseäni koskeva ajatus) mutta jos olisi varmaa mm vakavat sydänsairaudet tai muut vammat, jotka olisivat lapselle tuskallisia ja estäisi suhteellisen kivuttoman ja hyvän lapsuuden ja johtaisi melko varmasti varhaiseen kuolemaan, silloin päätyisin keskeytykseen, koska itsellekin olisi helpompaa luopuminen silloin kuin vasta myöhemmin.

    Äänestä

eli tottakai siihen päätyjä kestää seuraukset. Jos sisko on varma päätöksestään niin silloinhan hän kokee tehneensä oikein eikä pitäisi olla mitään ongelmaa. Hän voi rehellisesti kertoa päätöksestään eikä anna kenenkään horjuttaa sitä. Tuskin kukaan tuomitsemaan lähtee, kyllähän down-lapsen vanhemmatkin tietävät ettei aina ole helppoa ja valtaosa ihmisistä päätyisi aborttiin.

Tietenkin jos suvussa ollaan vahvasti aborttia vastaan niin ymmärrän sen ahdistavan. Keskenmenon valehtelu voisi tietysti tuntua helpolta, mutta valheen kanssa on raskas elää ja ikävä tilanne jos joskus paljastuu totuus.

Äänestä

jotka sairastaa down syndroomaa ja siihen päälle sydänviat! No toinen näistä lapsista kuoli nyt syksyn aikana kun ei sydän enää kestänyt 6 leikkausta, hän ehti tulla 7 vuotiaaksi! Itse olen aina tykännyt että miten väärin se on lasta kohtaan, syntyä valmiiksi va´kavasti sairaana ja sitten käydään läpi monen monta leikkausta ja kuka niistä nyt oikeesti hyötyy? Ei ainakaan lapsi itse.. He olivat sitä mieltä kun saivat selville downista raskauden aikana että asia on selvä että ne täytyy synnyttää..Ja jos joku meidän suvussa poistais downlapsen niin välit siinä menis poikki,,Mutta minä olen ollut sitä mieltä koko ajan että jos esim:minä saisin tietää odottavan downlasta niin kyllä päättyisin keskeytykseen.Kukaan ei voi baatia keneltäkään sitä että luopuu omasta elämästä downlapsen takia..Downlapsi tarvitsee hoivaa koko loppuelämän ja jos on muitakin lapsia niin se on myös heitä kohtaan väärin!Ja rehellisestu nyt. miten paljon se lapsi itse MUKA nauttii elämästä?

Äänestä
  • unohda, että down syndroomaa on monen eri tasoista, jotkut kykenevät itsenäiseen elämään aikuisina vain hiukan tuettuina ja monet ovat myös fyysisesti täysin terveitä.
    Mutta se on todellakin tuurista kiinni - niin kuin yleensäkin se, kuka syntyy terveenä ja kuka ei.
    Se on vanhempien asia tietenkin päättää keskeyttääkö raskauden jos on vahva epäily vammasta, olet oikeassa ettei ketään voi pakottaa siihen, mutta on ehkä hiukan jo olemassa olevia vammaisia halventavaa sanoa, että nauttivatko he elämästä tai että se on rasite muille sisaruksille:lähes poikkeuksetta näin ei nimittäin ole, vammaisesta lapsesta saattaa tulla juuri se perheen yhdistävä tekijä ja inhillisyyden luoja, ja kyllä vammaisillakin on kyky nauttia elämästä, ne ilon ja nautinnon aiheet ovat vain paljon pienemmät ja vähän ehkä erilaiset kuin ns normaalilla ihmisellä.
    Samaten kyse noiden leikkausten tekemisestä ei ole "hyöty" - ei lasta, ei vammaista eikä tervettä kukaan normaali vanhempi ajattele hyötynä, esineenä, joka jätetään hoidotta jos se ei tuota mitään tai siitä ei ole mitään "hyötyä".
    Jokainen vanhempi yleensä haluaa, että tehdään kaikki mahdollinen lapsen hyväksi, vaikkei toivoa paljon olisikaan, eikä ketään yleensä terveydenhuollossa ( ainakaan lasta) jätetä hoidotta, jos on mahdollisuus pidentää tai parantaa elämää ja sen laatua, taloudellisesti ja kylmästi ajateltuna vaikka se olisi kuinka "hyödytöntä".

    Äänestä

...lieneekö suvussa jotakin perinnöllistä poikkeavuutta, esim. kromosomi 21 translokaatio. Muuten olisi aika kova sattuma...

Äänestä
  • ap:n siskolla edes vielä mitään varmuutta lapsen vamamsta. Muistaakseni kirjoitti että np-ultrassa paljon turvotusta ja downia epäillään. Mikä sitten on paljon turvotusta? Pari omaa kaveria on porannut hulluna mkun sikiöllä on todettu runsaasti turvotusta ja lääkäri painostaa jatkotutkimuksiin kun lapsella on varmasti down. Kun niitä on enemmän haastatellut saakin kuulla että tuo runsas turvotus on ollut jotain 2,5mm eli viikkoihin suhteutettuna ihan raja-arvo millä saa mahdollisuuden jatkotutkimuksiin. Riskit ovat olleet jotain 1:250 ja lääkäri on maininnut että down on yleisin kromosomihäiriö ja mm sitä tuolla punktiolla haetaan.

    Eli aikamoista ylireagointia raskaanaolevilta, turha kai mainitakaan että molempien lapset olivat "ihmeen kaupalla" terveitä. Siski tuntuu että ap:n siskokin nyt vähän suurentelee tuota ja menee asioiden edelle miettien jo miten selittäisi abortin sukulaisille. Tietysti ymmärrettävää että suvussa oleva down-lapsi aiheuttaa enemmän pelkoa että tuo voisi osua omalle kohdalle.

    Itse tykkäisin että kjäitä hattuun ja aruhassa odottelemaan tuloksia. jos abortti tuntuu selkeältä ratkaisulta niin sitten tekee sen jos tuo tilanne eteen tulee. Sukulaisille kannattaisi kertoa rehellisesti tilanne, varmasti ymmärtäisivät. Down-lapsen vanhemmatkin ovat varmasti nähneet noita heikompikuntoisia ds-lapsia ja ymmärtävät sisimmässään että heillä on käynyt mieletön tuuri kun ovat saaneet (ilmeisesti?) terveen down-lapsen. En usko että abortti mitään paheksuntaa aiheuttaa, varmasti moni, jos ei kaikkikin sukulaiset päätyisivät itse siihen jos tilanteessa olisivat. On vaan niin helppo Jeesustella kun ei ole oman lapsen terveys kyseessä ja ihan luonnollista että suloista down-lasta katsoessa ihmetellään miten joku voi tuollaisen abortoida. Varmasti valtaosa down-myönteisistä kommenteista on sanottu tämän sukulaisperheen mieltä kohentamaan eikä kaikki edes ole rehellisiä niissä.

    Äänestä

  • tuota vain kirjoitti:

    ap:n siskolla edes vielä mitään varmuutta lapsen vamamsta. Muistaakseni kirjoitti että np-ultrassa paljon turvotusta ja downia epäillään. Mikä sitten on paljon turvotusta? Pari omaa kaveria on porannut hulluna mkun sikiöllä on todettu runsaasti turvotusta ja lääkäri painostaa jatkotutkimuksiin kun lapsella on varmasti down. Kun niitä on enemmän haastatellut saakin kuulla että tuo runsas turvotus on ollut jotain 2,5mm eli viikkoihin suhteutettuna ihan raja-arvo millä saa mahdollisuuden jatkotutkimuksiin. Riskit ovat olleet jotain 1:250 ja lääkäri on maininnut että down on yleisin kromosomihäiriö ja mm sitä tuolla punktiolla haetaan.

    Eli aikamoista ylireagointia raskaanaolevilta, turha kai mainitakaan että molempien lapset olivat "ihmeen kaupalla" terveitä. Siski tuntuu että ap:n siskokin nyt vähän suurentelee tuota ja menee asioiden edelle miettien jo miten selittäisi abortin sukulaisille. Tietysti ymmärrettävää että suvussa oleva down-lapsi aiheuttaa enemmän pelkoa että tuo voisi osua omalle kohdalle.

    Itse tykkäisin että kjäitä hattuun ja aruhassa odottelemaan tuloksia. jos abortti tuntuu selkeältä ratkaisulta niin sitten tekee sen jos tuo tilanne eteen tulee. Sukulaisille kannattaisi kertoa rehellisesti tilanne, varmasti ymmärtäisivät. Down-lapsen vanhemmatkin ovat varmasti nähneet noita heikompikuntoisia ds-lapsia ja ymmärtävät sisimmässään että heillä on käynyt mieletön tuuri kun ovat saaneet (ilmeisesti?) terveen down-lapsen. En usko että abortti mitään paheksuntaa aiheuttaa, varmasti moni, jos ei kaikkikin sukulaiset päätyisivät itse siihen jos tilanteessa olisivat. On vaan niin helppo Jeesustella kun ei ole oman lapsen terveys kyseessä ja ihan luonnollista että suloista down-lasta katsoessa ihmetellään miten joku voi tuollaisen abortoida. Varmasti valtaosa down-myönteisistä kommenteista on sanottu tämän sukulaisperheen mieltä kohentamaan eikä kaikki edes ole rehellisiä niissä.

    Ihmisellä voi olla kolme erilaista trisomiaa,
    Down on niistä yksi ja ainut elinkelpoinen.
    Googletapa sellaiset kuin Edwards ja Patau.
    Ei tarvitsisi "tyytyä" valehtelemaan vain Downilla ja sydänviolla. Toivottavasti lapsi on kuitenkin terve.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vaan kirjoitti:

Sisko on tilanteessa jossa odottaa parhaillaan lapsivesipunktion tuloksia. Np-ultrassa turvotusta paljon ja lääkärin mukaan syytä epäillä downin syndroomaa. Siskolle abortti on tuolloin itsestäänselvä vaihtoehto, nyt vaan sukulaisten suhtautuminen jännittää.

Serkulla on down-lapsi joka on koko suvun lemmikki ja hänen myötään ollaan pitkään päivitelty miten ihmiset päätyvät abortoimaan lapsen jo tuollaisen vamman perusteella. Serkku itse sieltäytyi seulonnoista seuraavassa raskaudessa ja sai kaikkien suosion.

Sisko ei koskaan ole kertonut muille että abortti olisi hänen vaihtoehtonsa vaan nyökytellyt mukana. Nyt kaikki tietävät raskaudesta ja vauvaa odotetaan innolla. Sisko ei ole uskaltanut kertoa kenellekään lapsivesipunktiosta ja vammaepäilystä. Nyt hän miettii kannattaako kertoa lainkaan koko abortista jos lapsella todetaan down, olisko kuitenkin helpompi valehdella keskenmenosta. Sillä saisi ymmärrystä ja lohdutusta suruun (mitä abortti tietysti siskolle on mitä suurimmassa määrin), aborttiin sitä ei olisi luvassa.

Muutenkin sisko miettii miten tulevaisuudessa jaksaa kun asia on kipeä, miten hän kestää nähdä serkun lasta jne. Olisi ikävä jos muuten hyvät ja läheiset sukulaissuhteet kärsisivät.

Kaipailen lähinnä tässä kokemuksia niiltä ketkä ovat tällaisessa tilanteessa olleet. Miten suvussa ollaan suhtauduttu raskauden keskeytykseen, erityisesti nämä vammaisen lapsen vanhemmat? Saako heiltä tukea jos ovat itse seuraavissa raskauksissa jättäneet seulonnat väliin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu