Kuten otsikko jo kertoi, minä siis pelkään kovasti läheisyyttä tai ehkä ennemminkin sitä että tulen lopulta hylätyksi ja varsinkin avautumista.. Olen pienen ikäni joutunut tulemaan hylätyksi usean kerran läheisten ihmisten kuolemien takia, joka varmasti osaltaan vaikuttaa asiaan. Mainittakoon tässä vaikka äitini joka kuoli aivokasvaimeen ollessani 11-vuotias. Se oli nuorelle tytölle kova pala varsinkin kun ei ollut ketään kenen kanssa puhua, lopulta opin patoamaan omat tunteeni täysin, käsittelemättä niitä lainkaan.
Nyt olen sitten tavannut lopulta ihmisen josta pidän todella ja joka on minulle hurjan tärkeä, mutta hänpä odottaa minulta avoimuutta ja läheisyyttä ja pelkään nyt kovasti menetäväni hänet, koska menin lopulta ihan lukkoon tämän ihmisen hiukan painostettua minua. Tuntuu että lopulta on tehtävä tälle ongelmalle jotain, mutta mitä? Onko neuvoja?
Nyt olen sitten tavannut lopulta ihmisen josta pidän todella ja joka on minulle hurjan tärkeä, mutta hänpä odottaa minulta avoimuutta ja läheisyyttä ja pelkään nyt kovasti menetäväni hänet, koska menin lopulta ihan lukkoon tämän ihmisen hiukan painostettua minua. Tuntuu että lopulta on tehtävä tälle ongelmalle jotain, mutta mitä? Onko neuvoja?
Vastaukset 2
Vanhimmat
riipaisi sydäntäni. Voih kunpa pystyisinkin auttamaan Sinua parilla sanalla niin sen toki tekisin..
Aloitan kertomalla että minultakin kuolivat lähimmät omaiseni kun olin 10-13 v. Ei minullakan ollut ketään jonka syliin olisin voinut painautua itkemään. Itkin peiton alla iltaisin hiljaa...tyyny oli märkänä. Kissa nuoli kyyneleet ja kehräsi.....Oli sentään joku..
Nyt olen jo vanha ukko, menestynyt taloudellisesti ja muutenkin.
Asemani saavuttamiseksi olen tarvinnut kovuutta. Sitä minulla on riittänyt.
Elämä on minulle antanut paljon mutta ei onnea. Uskon että lapsuusajan kovat koettelemukset ovat osasyinä.
Viestisi sai minut ajattelemaan että mikä on maailmassa tärkeää?
Kyllä ne tärkeimmät ovat läheiset ihmiset. Varsinkin ne joiden kainaloon voi käpertyä kun siltä tuntuu..
Leida; yritä ottaa rennosti ja jos Hän Sinua rakastaa niin ymmärtää Sinua aivan varmasti. Kun puhut tuntevasi että Hän painostaa sinua niin uskon että se on vain uteliaisuutta mikä on normaalia tiedonhakua rakastetustaan.
Sanailee 27 x Pattayalla ollut...
Hei Leida. En varsinaisesti pidä 'painostaa' -sanasta, mutta ehkä poikaystäväsi sysää sinua kohti uutta positiivista elämänvaihetta, mitä pidän positiivisena.
Vaikka hän odottaisi sinulta kuinka paljon tahansa, niin et voi antaa toiselle muuta kuin sen, mitä nyt olet. Sinussa on valtavasti kokemusta, mutta kertomistasi syistä johtuen olet tarkastellut niitä enemmän sisimmässäsi. Ehkä nyt on tullut uusi aika tarkastella ja jakaa kokemuksiasi jonkun muun kanssa?
On ehkä vaikea tuntea läheisyyttä, jos ei tunne voivansa luottaa toiseen. Tai jos pelkää, että toinen lähtee pois tai hylkää. Ehkä auttaa, että ymmärtää ja hyväksyy, että "poislähtöjä" voi tapahtua, eikä niihin tarvitse jäädä "roikkumaan". Muutos on ihmiselle ehkä se suurin pelko, ja muutokselta ei voi kukaan välttyä. Aina niihin ei voi edes varautua. Ne voivat tulla yllättäen. Ehkä auttaa, jos ottaa muutoksen tullessa asenteen "Ahaa. Mielenkiintoista. Mitäköhän nyt tapahtuu?" ja sitten seurailee vain tilannetta ja tekee sen, mitä voi. Ja joskus muutoksista voi jopa nauttia :-)
Ota ihan iisisti ja kertoile poikaystävällesi vähän äitisi menettämisestä ja siitä, mitä tunteita olet kokenut. Katso, miten hän siihen reagoi. Häneltä voi tulla hyvääkin kommenttia ja ymmärrystä. Läheisyys pohjautuu luottamukseen. Luottamus ei muuten välttämättä synny hetkessä, vaan se ottaa aikansa muodostuakseen.
Ja vielä lopuksi: me ihmiset olemme erilaisia, ja oman itsensä hyväksyminen sellaisena kun on, on todella tärkeää. Silloin voi olla toisenkin lähellä ja olla avoin. Hyväksy itsesi (nyt) hieman arkana ja herkkänä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisit loppuelämäksesi lukittu tuohon ominaisuuteen. Opit kyllä avautumaan, mutta anna itsellesi aikaa. Hyvää ja valoisaa kevättä!