http://www.yle.fi/poliisitv/raportit.php?sivu=raportti_ulkosex
pysyisi Islam palstalla?
"Yritimme tavoittaa näiden hätkähdyttävien tilastolukujen ymmärtäjiä ja tulkitsijoita. Emme löytäneet heitä akateemisesta maailmasta emmekä etnisten kulttuurien piirissä työskentelevistä. Sitä vastoin kuulimme, että esimerkiksi Tilastokeskus oli neuvonut maahanmuuttajien rikollisuutta tutkivia jättämään seksuaalirikokset aineistosta pois, koska luvut ovat niin suuret. Ilmeisesti Tilastokeskuksessa oltiin huolissaan, että tilastotiedot aiheuttaisivat rasistisia reaktioita valtaväestössä. "

Vastaukset 11
Vanhimmat
joo?
Ettei vaan valtaväestö suutu.
Vain testauksella se selviää, eli pistät sen islam palstalle ja otat jo valmiiksi kellon ja näpyttelet päivitä juttua ylhäältä ja sitten kun se on poistettu näet ajan kellossasi että kuinka paljon se kerkesi tikittää.
Testillä se vain selviää.
SILLÄ Jeesus on tulossa ja kaikki Uskottomat joutuvat Helvettiin !!!! Siis tietenkin sillä edellytyksellä etteivät käänny seuraamaan Jeesusta ja Hänen oppejaan. Rauhaa tv. taivaskansalainen ps. Herra tulee PIAN takaisin noutamaan omiaan. Nyt on valittava Taivas tai Helvetti. Valintasi on yksin sinun.
kiinnostaa joku islampalsta?
islamista vaan sananvapaudesta...
ongelma siinä sananvapaudessa on?
tuossa jo mainitsikin asiasta, mutta toinen ongelma piilee tilastokeskusessa.
Tilastokeskuksen toimintaa olen aiemminkin arvostellut, moneen otteeseen.
arvostelua. se on ihan kivaa :).."onneksi on sananvapaus"
jonkun viraston itsesensuuria ja neuvoja jättää jotain uutisoimatta.
Pitäisikö jättää tilastoimatta, että yhä enenevässä määrin ovat keski-ikäiset naiset alkaneet tuikkamaan puukkoa siippojensa kylkeen kyllästyttyään pahoinpitelyihin. Ettei sitten vaan aleta yleistämään???
Tilastokeskuksella ei pitäisi olle mitään asiaa antaa minkäänmoisia ohjeita uutisointiin. Sen tehtävä on tilastoida.
kauaa pysy mikään tämän tapainen.
Esimerkiksi ne puusiliman melko viehkot ja täysin faktoihin perustuneet arvostelut sefun toiminnasta poistuivat melko pikapikaa. Tosin se järjestyksessä toinen kritiikki sai olla siellä kai peräti vuorokauden, mutta ehkä sefu paineli kiitona katselemaan, ketä se hänen ukkonsa siellä ulkomailla tuuppasee. Ei kerennyt poistelemaan viestejä.
Ei se siellä kauaa happanisi :) Eihän sitä islamia saa millään muotoa nousta vastaan,sehän on angstia...
Ja toisia saa loukkaa,toisia ei saa..