Kun tämä asia on jälleen pinnassa voimme hyvin muistella miten urheilun tilaa pohdiskelevan Piikki lihassa -teoksen julkistamistilaisuudessa 9.11. kuohui. Urheilun salaiset kansiot -seminaari kadotti aikataulunsa dopingista kiivailtaessa. Vain yksi asia todettiin sopuisasti: ongelma ei ratkea helposti.
Kansanedustaja Tuija Braxin dopingin kriminalisointia ajava lakialoite teilattiin urheilututkijoiden riveissä "kyyniseksi, naiviksi ja holhoavaksi". Brax vakuutti lasten ja nuorten kaipaavan suojelua kylmältä bisnekseltä; dopingin myynti ja välittäminen tulisi loogisesti huumausaineita koskevan lainsäädännön jatkoksi. Urheilufilosofi Jyri Puhakainen suitsutti yksilönvapauden ja itsemääräämisoikeuden prinsiippejä kieltäytyen kutsumasta lääkkeitä dopingiksi.
Emeritusprofessori Pertti Hemánus kertoi tapaus Martti Vainion pysähdyttäneen: onko oikein lyödä lyötyä? Rehentely puhtaalla urheilulla on Hemánuksen mielestä vastenmielistä. Doping ei ole emerituksen mukaan lainkaan yhtä vaarallista kuin alkoholi tai vaikkapa liikenne.
Kävelyn ja kestävyysjuoksun päävalmentaja Seppo Immonen puolestaan halveksi urheilun ympärillä pörrääviä "etiikan raato- ja perskärpäsiä". Urheilu on onneton uhri, jolta vaaditaan muuta yhteiskuntaa korkeampaa etiikkaa. Immonen peräänkuuluttaa itsekin moraalia urheiluväeltä; vain vahva vakaumus pelastaa dopingin houkutuksilta. Hän ei lämmennyt tutkijoiden laissez faire -kannalle vaan toivoi yhtenäistä dopingin vastaista rintamaa.
Seminaarin järjestivät urheiluntutkimusseura Akilles ja Tampereen yliopiston liikunnan filosofian tutkimusyksikkö.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.