kuolemantuomio

http://piraattiliitto.org/uutiset/2008/02/afganistanilaiselle-opiskelijalle-kuolemantuomio-artikkelin-nettilatauksesta
The Independent raportoi, kuinka 23-vuotias afganistanilainen journalismin opiskelija Sayed Pervez Kambaksh on tuomittu kuolemaan, koska hän oli ladannut netistä luettavakseen naisten oikeuksia islamilaisessa maailmassa käsittelevän raportin ja jakanut siitä kopioita opiskelijatovereilleen ja opettajilleen Balkhin yliopistossa keskustelun herättämiseksi aiheesta.

En usko että itse uskonnossa on vika.
Vika on tuomareissa, jotka kantavat puukkoa silmässään. Rutto joka pilaa koko sadon.

Suomessa jos löytyy pellolta rengasmätää, työkoneet desinfioidaan ja pelto asetetaan neljäksi vuodeksi karanteeniin.
4294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ole syntynyt Afganistaniin.Tuntuu siellä
ihmisen henki olevan höllässä...

Äänestä

Usko on tietenkin uskoa. Aika paljon kuitenkin islamilainen traditio naisten kohtelun suhteen vaikuttaa naisen asemaan islamin alaisuudessa tänäkin päivänä ja se näkyy käytännössä naisen asemassa islamin alaisuudessa. Huntuakin käytetään miesten silmäinhimojen ehkäisyyn. Tämänhän pitäisi lähteä miehestä itsestään, joka on mm. Jeesuksen/kristinuskon lähestymistapa syntiin.

Jos verrataan kristinuskoon. Jumalan lait ja säädökset vanhassa testamentissa korostaa ainakin joissain tilanteissa miehen asemaa naiseen nähden. Kristuksen tullessaan naisen asema tarkastellaan aivan toisesta asemasta. Sielun kannalta. Eikä niinkään puututa siihen mikä on kulttuurinen tapa. Enemmänkin mukaudutaan ulkonaisiin muotoseikkoihin ja valtarakenteisiin, kuten paavalin opetus naisen asemasta opettaa. Nykyäänhän kristinuskokin on mukautunut naisen itsenäisen aseman mukaan, joka jäljittelee enemmän opetusta sielujen tasaarvoisuudesta Jeesuksessa.

Tämä kommentointini liittyy tähän kirjoitukseen koraanista ja naisen asemasta joka löytyi hakutuloksista aika ylhäältä:
http://kohtaloni.blogspot.com/2007/03/naisten-asemasta.html

Äänestä
  • 21. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
    22. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
    23. Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
    24. Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
    25. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
    26. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
    27. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
    28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
    29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Gal.3.html

    Äänestä

  • Muslimivaltioissa asuvat miehet taitavat tehdä eräässää asiassa järjestelmällisesti syntiä, nimittäin eikös Talmudissa kielletä eri uskontokuntaan kuuluvien ottaminen vaimoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tutkimusartikkelin tilauksesta kirjoitti:

http://piraattiliitto.org/uutiset/2008/02/afganistanilaiselle-opiskelijalle-kuolemantuomio-artikkelin-nettilatauksesta
The Independent raportoi, kuinka 23-vuotias afganistanilainen journalismin opiskelija Sayed Pervez Kambaksh on tuomittu kuolemaan, koska hän oli ladannut netistä luettavakseen naisten oikeuksia islamilaisessa maailmassa käsittelevän raportin ja jakanut siitä kopioita opiskelijatovereilleen ja opettajilleen Balkhin yliopistossa keskustelun herättämiseksi aiheesta.

En usko että itse uskonnossa on vika.
Vika on tuomareissa, jotka kantavat puukkoa silmässään. Rutto joka pilaa koko sadon.

Suomessa jos löytyy pellolta rengasmätää, työkoneet desinfioidaan ja pelto asetetaan neljäksi vuodeksi karanteeniin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu