Näin luulen, kun muistaa olla nöyrä niin käy hyvin. Sanotaanhan Raamatussakin että "Jumala on ylpeitä vastaan mutta NÖYRILLE hän antaa armon".
Ylpeyden synti saavutti huippunsa ehkäpä Hitlerin Saksassa, jossa heidän jumalana palvottu johtajansa opetti kansallensa ylpeyden syntiä: sankarillisuutta, ylivertaisuutta ylitse muiden ihmisten.
Niin sitten kävikin, että vammaiset, epileptikot, mustalaiset, juutalaiset yms.. kaikki "heikot" ja "huonot ihmiset" joilla ei uskottu olevan niinkään aihetta mihinkään ylpeilyyn ja joiden oikeutta ihmisyyteen ja omanarvon tunteeseen pidettiin olemattomina, kaasutettiin hengiltä ja poltettiin krematorioissa. Voi vain kuvitella mitä SS mies ajatteli ahtaessaan suihkuksi naamioituun kaasukammioon juutalaisia, hän varmaan tunsi miten ylivertainen ja mainio ihminen hän on verrattuna noihin surkeisiin "verenimijöihin".
Ihmisen henki ei merkinnyt natseille mitään, oma ylpeys meni toisen hengen edelle. Ajateltiin ettei esimerkiksi rampoja voida elättää yhteiskunnan rahoilla vaan heidät piti tappaa.
Kuitenkin, jokainen ihminen on luojan edessä rampa, vammainen tai mustalainen. Kukaan ei ole täydellinen, joten jos ihminen katsoo halveksivasti ja ylimielisesti muita ihmisiä niin tuskin voidaan odottaa että mikään Jumala katsoisi meitä sen tähden suopeasti vaan pikemminkin päinvastoin.
Mutta jos hyväksyy toisen ihmisen ja ymmärtää ettei ihmisenä ole itse sen arvokkaampi kuin kukaan muukaan niin ehkä myös Jumala ajattelee ihmisestä silloin samalla tavalla?
Ehkei välttämättä edes usko ole suurempi kuin nöyryys joka voidaan liittää myös rakkauteen ja sanotaanhan Raamatussa myös että rakkaus on kaikista suurin.
Ylpeyden synti saavutti huippunsa ehkäpä Hitlerin Saksassa, jossa heidän jumalana palvottu johtajansa opetti kansallensa ylpeyden syntiä: sankarillisuutta, ylivertaisuutta ylitse muiden ihmisten.
Niin sitten kävikin, että vammaiset, epileptikot, mustalaiset, juutalaiset yms.. kaikki "heikot" ja "huonot ihmiset" joilla ei uskottu olevan niinkään aihetta mihinkään ylpeilyyn ja joiden oikeutta ihmisyyteen ja omanarvon tunteeseen pidettiin olemattomina, kaasutettiin hengiltä ja poltettiin krematorioissa. Voi vain kuvitella mitä SS mies ajatteli ahtaessaan suihkuksi naamioituun kaasukammioon juutalaisia, hän varmaan tunsi miten ylivertainen ja mainio ihminen hän on verrattuna noihin surkeisiin "verenimijöihin".
Ihmisen henki ei merkinnyt natseille mitään, oma ylpeys meni toisen hengen edelle. Ajateltiin ettei esimerkiksi rampoja voida elättää yhteiskunnan rahoilla vaan heidät piti tappaa.
Kuitenkin, jokainen ihminen on luojan edessä rampa, vammainen tai mustalainen. Kukaan ei ole täydellinen, joten jos ihminen katsoo halveksivasti ja ylimielisesti muita ihmisiä niin tuskin voidaan odottaa että mikään Jumala katsoisi meitä sen tähden suopeasti vaan pikemminkin päinvastoin.
Mutta jos hyväksyy toisen ihmisen ja ymmärtää ettei ihmisenä ole itse sen arvokkaampi kuin kukaan muukaan niin ehkä myös Jumala ajattelee ihmisestä silloin samalla tavalla?
Ehkei välttämättä edes usko ole suurempi kuin nöyryys joka voidaan liittää myös rakkauteen ja sanotaanhan Raamatussa myös että rakkaus on kaikista suurin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oikeanlainen ylpeys on hyve.
Jumala haluaa, että olemme itsestämme ylpeitä ja rakastamme itseämme. Ensin on osattava rakastaa itseään ja olla ylpeä itsestään kunnes voi jakaa rakkautta muille.Itsestään ylpeä myös osaa olla nöyrä, sillä hän ei tunne olevansa "alistettu".
Mutta mikäli ylpeys menee itsensä ihannointiin on aika hieman tutkiskella omaa itseään ja sitä "hyvää minää". Myös ylemmyyden tunne "vähäosaisia" kohtaan ei ole oikeanlaista ylpeyttä. Vasta kun ihminen pystyy olemaan nöyrä elämän ja ihmisten edessä hän voi olla ylpeä itsestään. Ylpeä siksi, että Jumala on luvannut nöyrille armon.
Sairaan ylpeyden eli itsensä ylentämisen taustalla on usein hyvin heikko ja arka ihminen, joka luo tuolla "lookillaan" panssarin itselleen, jolla selviytyä. Kun panssari murtuu paljastuu usein hyvin heikko ja pieni ihminen, joka ei ole osannut rakastaa itseään eikä olla itsestään ylpeä.
Itse olen ylpeä siitä, että Jumala rakastaa minua tällaisena ja saan olla Hänen lapsensa.
...et siis oikeastaan olekaan ylpeä vaan nöyrä.