SDP

Sdp kannattaa Naton nopean toiminnan joukkoihin osallistumista

helsingin sanomat

Suomen meno mukaan Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin on tullut todennäköisemmäksi, kun suurimman oppositiopuolueen Sdp:n johto asettui kannattamaan NRF-toimintaan osallistumista.

"NRF-joukkoihin osallistuminen sopii hyvin aktiivisen kansainvälisen osallistumisemme linjaan", Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma totesi Helsingin Sanomille.


Aiemmin hänen kannanottonsa NRF-joukkoihin menosta ovat olleet varautuneita, jopa kriittisiä.

Heinäluoma kertoi käyneensä eduskunnan talvitauon aikana Ruotsissa ja Yhdysvalloissa keskusteluja asiasta, ja nyt "tarpeellinen tieto Suomen päätökselle on koossa".

Suomi voi päättää osallistumisestaan tänä keväänä samassa tahdissa Ruotsin kanssa, kunhan hallitus vain hakee ratkaisulleen ensin "eduskunnan laajan hyväksynnän", Heinäluoma sanoi.
5102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Täysin normaalia kuulua Länteen!

Äänestä
  • Alettaanko me muodostamaan jonkinlaista Samurai - Pataljoonaa myös? Mene sinne! Mutta muista syödä riisipuikolla se on sun tärkein tehtävä huolehtia asiasta. Tai kuulutko SUMO-HQ? heh :)

    Äänestä

  • Ymmärrän kuin oli varmaan kova juttu Länsi tuli 1952 Suomeen. Ei tuolla mitään arvomaailmojen kanssa, yhtä suurta visasutta, kummassa on lasimaisemmat kuoleman rangaistukset Texasissa vai Peginigissä? Vastenmielinen – mulle tulee tuollaisista ihmistä käyttää usein tällaisia kielikuvia, että ne jotain aivan äglöä… yäk

    Äänestä

  • vai 2008? kirjoitti:

    Ymmärrän kuin oli varmaan kova juttu Länsi tuli 1952 Suomeen. Ei tuolla mitään arvomaailmojen kanssa, yhtä suurta visasutta, kummassa on lasimaisemmat kuoleman rangaistukset Texasissa vai Peginigissä? Vastenmielinen – mulle tulee tuollaisista ihmistä käyttää usein tällaisia kielikuvia, että ne jotain aivan äglöä… yäk

    SUN UUTISIONIT ON NIIN ÄRSTYSHAKUISIA

    Mitä se vastustaja inisee?? ei se ole kannattajien vika jos kammoista v......a ja harmittaa että Suomi menee mukaan Naton Nopean toiminnan joukkoihin. NRF koulutus varmasti vahvistaa myös Suomalaisten ammattitaitoa puolustaa Omaa maata. Sitä paitsi NRF joukot voivat joskus pelastaa myös siviilejä kriisin keskeltä-

    Äänestä

  • vai 2008? kirjoitti:

    Ymmärrän kuin oli varmaan kova juttu Länsi tuli 1952 Suomeen. Ei tuolla mitään arvomaailmojen kanssa, yhtä suurta visasutta, kummassa on lasimaisemmat kuoleman rangaistukset Texasissa vai Peginigissä? Vastenmielinen – mulle tulee tuollaisista ihmistä käyttää usein tällaisia kielikuvia, että ne jotain aivan äglöä… yäk

    Käsikirjoitus on suoraan käännetty Nato sanastosta kun joku Grigisian Nato käännytys retoriikka, sellaiset mitään tajua, paljon enemmän kuin nykäystaantunut Natosukupolvi suomessa 2008. Varmaan 5-6 vuotta siten samoilta henkilöitä tuli paljon tervepää juttua. En varma ole, mutta se mahdollista. ”Länsi” wow ei mitään väliä siten Berliini, Brysseli, Parisi, Washington Tokio….. kyllä se nyt viimeistään vastaan. Olette alkaneet eri Nato ryhmissä se liian räikeästi ristiraidassa todellisuuden kanssa - joku nyt mokka ei opi huonoa tuotetta on lähes mahdotonta myydään… "26 MAATA luottaa", ai luottaa vai 2008? Nato upseerin palkkaa ei tule jolle luota. Ei ne mitään maita ole. On ilmassa aivan muut ainekset kuin luottamus. Leikte sanoillanne.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tukee NRF. kirjoitti:

Sdp kannattaa Naton nopean toiminnan joukkoihin osallistumista

helsingin sanomat

Suomen meno mukaan Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin on tullut todennäköisemmäksi, kun suurimman oppositiopuolueen Sdp:n johto asettui kannattamaan NRF-toimintaan osallistumista.

"NRF-joukkoihin osallistuminen sopii hyvin aktiivisen kansainvälisen osallistumisemme linjaan", Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma totesi Helsingin Sanomille.


Aiemmin hänen kannanottonsa NRF-joukkoihin menosta ovat olleet varautuneita, jopa kriittisiä.

Heinäluoma kertoi käyneensä eduskunnan talvitauon aikana Ruotsissa ja Yhdysvalloissa keskusteluja asiasta, ja nyt "tarpeellinen tieto Suomen päätökselle on koossa".

Suomi voi päättää osallistumisestaan tänä keväänä samassa tahdissa Ruotsin kanssa, kunhan hallitus vain hakee ratkaisulleen ensin "eduskunnan laajan hyväksynnän", Heinäluoma sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu