Älyn...

ja kriittisiä vaihtoehtopohdintoja ei kuule missään,koska ne tungetaan maksetun median kautta pimentoon kansalaisilta!
Osallistuminen globalisaatiohurmokseen,imperiaslistisellä vimmalla,on hyvin itsensä "luonnonlaiksi" markkinoinut harha,johon suomalaisetkin menevät mukaan valtapuolueiden siunauksella!
Yksi sokeapiste muodostuu valtion yhtiöiden ja omaisuuden myymisestä pilkkahintaan!

Valtionyhtiö voisi osallistua maailmalla riehuvaan äärikapitalistiseen touhuun moraalisesti ja taloudellisesti kannattavammin,kuin nyt annetaan ymmärtää!

Mikään laki,tai taloudellinen realiteetti ei pakota valtion yhtiötä olemaan tehoton,tai kannattamaton,kyse on toiminnan ohjaajista ja päättävistä elimistä henkilöineen!
Valtionyhtiö voisi viedä toimintansa myös tukemaan vaikkapa intialaisten työllisyyttä ja parempaa elämänlaatua!Tällätavoin toteutisi siis niiden köyhien intialaisten etu,johon globalisaatin kannatajat vetoavat.Saavutetut voitot olisi mahdollista sijoittaa suomalaisen yhteiskunnan eduksi,vaikkapa niiden korvaavien työpaikkojen luomiseen.Nyt sekä työpaikat,sekä voitot ovat pois kansalta,joka maksoi sekä infrastruktuurin ,että koulutetun työvoiman,jolla yhtiö pääsi asemaansa ja yhtiö "kiittää",viemällä koko toiminnan pois voittoja saalistaessaan ja ne voitot tipahtavat yksittäisten ahneiden osakkaiden taskuun,joilla ei ole halua eikä velvollisuutta sijoittaa voittojaan yhteiseksi eduksi!Järjetöntä ja perustelematonta touhua ja itse valitsemiemme päättäjien toimesta!!!!!
171032
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Seuraava on hölynpölyä:

"Mikään laki,tai taloudellinen realiteetti ei pakota valtion yhtiötä olemaan tehoton,tai kannattamaton,kyse on toiminnan ohjaajista ja päättävistä elimistä henkilöineen! Valtionyhtiö voisi viedä toimintansa myös tukemaan vaikkapa intialaisten työllisyyttä ja parempaa elämänlaatua! Tällä tavoin toteutisi siis niiden köyhien intialaisten etu, johon globalisaation kannatajat vetoavat.Saavutetut voitot olisi mahdollista sijoittaa suomalaisen yhteiskunnan eduksi, vaikkapa niiden korvaavien työpaikkojen luomiseen."

Valtionyhtiö, jota johdetaan liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti voi olla kannattava. Käytännössä valtionyhtiöille poliittisin perustein asetetaan taloudellisia rasitteita. Valtionyhtiöiden johto asetetaan poliittisin perustein, ei pätevyyden perusteella.

Kuinka liiketaloudellisin perustein toimiva valtion yhtiö tukisi intialaisten elämänlaatua tai työllisyyttä paremmin kuin esimerkiksi Nokia? Voittoa suomalaisille haetaan aivan samoin! Eikö valtion yhtiön meno Intiaan ole juuri sitä vihattavaa globalisaatiota?

Äänestä
  • Valtion yhtiöön voidaan valita myös pätevä johto,mikään laki ei velvoita muuhun!Yksityisen yhtiön hyppäys muille maille on rasite valtion taloudelle!Kurkkaa Kemijärvelle ja totea!Kyllä valtion yhtiön meno halvoille työmarkkinoille olisi myös sitä vihattavaa globalisaatiota,mutta sinäkin muiden mukana olet vinkunut ettei ole vaihtoehtoa ja että on solidaarista antaa työtä köyhille maille!No tässä on esimerkki kuinka annetaan sitä työtä,mutta siten että voitot eivät tipahda kenenkään yksityisen ahneen taskuun,vaan voitot sijoitetaan korvaamaan oman kansan menetettyä etua työpaikkojen kadotessa!!Valtionyhtiö siis tukisi Intialaista elämänlaatua,mutta samalla se ei kurjistaisi suomalaista elämänlaatua,kuten nyt tapahtuu kun yhtiöt jättävät suomalaiset työntekijät kuin nallin kalliolle,eikä heillä ole mitään velvollisuutta edes ajatella asiaa.Valtio joutuu sen asian ajattelemaan heidän puolestaan ja kustantamaankin kulut,mutta ilman niitä voittoja sieltä Intiasta!!!Et kumonnut ideaani millään tasolla!!!

    Äänestä

  • uusiksi... kirjoitti:

    Valtion yhtiöön voidaan valita myös pätevä johto,mikään laki ei velvoita muuhun!Yksityisen yhtiön hyppäys muille maille on rasite valtion taloudelle!Kurkkaa Kemijärvelle ja totea!Kyllä valtion yhtiön meno halvoille työmarkkinoille olisi myös sitä vihattavaa globalisaatiota,mutta sinäkin muiden mukana olet vinkunut ettei ole vaihtoehtoa ja että on solidaarista antaa työtä köyhille maille!No tässä on esimerkki kuinka annetaan sitä työtä,mutta siten että voitot eivät tipahda kenenkään yksityisen ahneen taskuun,vaan voitot sijoitetaan korvaamaan oman kansan menetettyä etua työpaikkojen kadotessa!!Valtionyhtiö siis tukisi Intialaista elämänlaatua,mutta samalla se ei kurjistaisi suomalaista elämänlaatua,kuten nyt tapahtuu kun yhtiöt jättävät suomalaiset työntekijät kuin nallin kalliolle,eikä heillä ole mitään velvollisuutta edes ajatella asiaa.Valtio joutuu sen asian ajattelemaan heidän puolestaan ja kustantamaankin kulut,mutta ilman niitä voittoja sieltä Intiasta!!!Et kumonnut ideaani millään tasolla!!!

    Ehdotat siis valtiota yritysten omistajaksi, valtion kapitalismia.

    Kyllä, on aivan totta, että periaatteessa on aivan sama, kuka ne yrityksen osakkeet omistaa. Omistaja voi olla, yksityinen, pienosakkaiden joukko, sijoitusrahasto, eläkesäätiö ja vaikkapa valtio ja mikään ei muutu yrityksen toiminnassa.

    En minä vastusta valtion omistusta. On aivan totta, että valtion yritysten myynnin ei pidä olla itse tarkoitus.

    Valtion omistuksessa on kuitenkin seuraavia (ratkaistavia?) ongelmia ja harhaluuloja:
    - Liiketaloudellisesti toimiva valtion yritys ei ole tippaakaan turvallisempi työpaikka kuin yksityinen. Tehdas suljetaan, kun se ei kannata ja sillä siisti. Käytännössä marssitaan eduskuntatalolle tukipalkkioita vaatimaan ja politiikoilla on suuri kiusaus niitä antaa.
    - Mitään eroa ei liioin ole Intialaisten työllistämisessä.
    - Pääoman keruu on poliittinen juttu. Yksityisten verottaminen, jotta valtio voi sijoittaa ja kilpailla on ovela juttu.
    - Investointien kohdentamisessa on samaa kähmintää kuin tehtaiden sulkemisessakin.
    - Yrityksen ylimpään johtoon valitaan poliittisin suosituksin.

    Ongelmat tulevat lähinnä kahdesta asiasta:
    1. Poliittinen päätöksenteko vääristää toimintaa.
    2. Miten muodostetaan osaava omistajataho valtiolle? Virkamiehet, jotka eivät omista mitään, joutuvat paljon haltijoiksi. Pystyvimmät ihmiset menevät ja yrittävät itse. Poliitikot paineen alla eivät toimi liiketalouden mukaisesti.

    Äänestä

  • Pappa-1 kirjoitti:

    asiaan!
    Valtiolla omistajana on voiton suhteen eri intressit kuin yksityisellä omistajalla.Kun yksityinen käärii voitot taskuunsa ja sanoo heippa,hänen maksettavakseen eivät jää työttömistä aiheutuvat kustannuksetja alueellinen elvytys.Valtio joutuu siis laskemaan reaalivoiton vähän eri näkökulmasta!Se hillitsee hiukan valtionyhtiön halua koukata vihreämmille maille!
    Toisaalta on kai jo käynyt selväksi etteivät yritykset ole poistuneet halvan työvoiman maihin sen vuoksi ettei yritys olisi tuottanut voittoa Suomessa!Sinne Intiaan ym. mennään koska voittoa halutaan kasvattaa vähän lisää,ahneus siis iskee.
    Johtuen valtion roolista kansalaisten hyvinvoinnin,mm. tyällisyyden ylläpitämisestä,valtion yhtiö voi tyytyä kannattavaan toimintaa,sen ei tarvitse,eikä olisi mielekästäkään maksaa muualla saavutetusta suuremmasta voitosta työttömyyden kustannuksia,varsinkin kun työttömyydellä on muitakin seuraamuksia yhteiskunnan kannalta,kuin pelkkä toimettomuus ja ne seuraamuksetkin maksavat maltaita!Valtion yhtiö on siis ehdottomasti ja kiistatta turvallisempi työnantaja!
    Eduskunta ja hallitus ovat jo nyt paljon haltioina,mutta vastuuntunto taitaa olla pahasti hukassa!Tälläkin hetkellä päättäjät tekevät pitkälle meneviä ratkaisuja olematta asiantuntioita ko. asiassa ja vallan valinnat ovat puoluepoliittisia,eivät asiantuntemukseen ja osaamiseen perustuvia!Valtionyhtiöllä on käytettävissään asiantuntija tahoja niin omistamisen,kuin muunkin toimintansa suhteen.Eri asia on kuuntelevatko päättäjät niitä kaikkein osaavimpia asiantuntijoita yleensä missään asiassa?Mutta valtionomistaman yrityksen toimintaan voi vaikuttaa äänestämällä vaaleissa älykkäästi ja itselleen edullisesti,yksityisyritykseen kansalaisilla ei ole minkään näköistä vaikutusmahdollisuutta..tämänhän olemme nyt saaneet karvaasti todeta!Vai?

    Tehdäänpä nyt yksi juttu selväksi; mitään sellaista kuin valtiokapitalismi ei ole olemassakaan. Kapitalismi edellyttää järjestelmänä A) tuotantovälineiden yksityisomistusta B) markkinoita, eli useamman kuin yhden toimijan olemassaoloa, jotta syntyy kilpailua.

    Valtion ollessa kyseessä ilmiselvästikään kohta A ei täyty, koska omistajia/hyötyjiä ovat loppupeleissä kaikki ja kohta B muistuttaa monopolia. Valtion kapitalismi sanana kuuluu luokkaan oxymoron, joka suomennettuna tarkoittaa mahdottomuutta, kahden ristiriidassa olevan termin yhdistämistä. Hyvä esimerkki tällaisesta sanaleikistä on suomalaisen punk-yhtyeen nimi Maho neitsyt.

    Sinänsä hauskaa, miten Suomen porvaristo onnistuukin aina noukkimaan näitä laitavasemmiston keskinäisiä haukkumanimiä vuosikymmenien takaa; stalinisti juontaa juurensa 50-luvun alkuun ja valtiokapitalismi taitaa olla vielä vanhempaa perua; liittyi muistaakseni Venäjän maatalousreformiin, jota kohtaan länsimaiden marxistit ja troskilaiset esittivät kovaa kritiikkiä.

    "Liiketaloudellisesti toimiva valtion yritys ei ole tippaakaan turvallisempi työpaikka "
    - Liiketaloudellisesti valtion yhtiöt ovat aina noudattaneet toiminnassaan politiikkaa; esim. aluepolitiikkaa ja työttömyydenhoito ovat olleet yksi näkökohta - toisaalta esim. VR pitää reittivalikoimassaan joukon junavuoroja, jotka eivät ole tuottavia. Näin ollen yhteiskunnallinen ulottuvuus on aina mukana valtionyritysten toiminnassa mukana. Joissain tapauksissa valtionyritys on jopa yhteiskunnan kannattavin vaihtoehto, koska markkinat eivät toimisi yhteiskunnan kannalta "terveellä tavalla"; tarkoituksena on tuottaa palveluita, ei voittoa. Yksityinen yritys esim. jättäisi syrjäseudut oman onnensa nojaan ja poimisi vain muutaman kannattavan junareitin. Valtion/yhteiskunnan kannalta ei ole mitään järkeä siinä, että osa työvoimasta siirtyy kannattavasta toiminnasta kilometritehtaalle, jotta johdolle voidaan maksaa bonuksia ja samalla maksetaan "ilmaista" rahaa itseaiheutetusta työttömyydestä.

    "Yrityksen ylimpään johtoon valitaan poliittisin suosituksin. "
    - Ja juuri poliittisten syiden vuoksi Suomi myy voittoa tuottavaa osuuttaan valtioyhtiöissä. Itseasiassa porvareiden nykyisestä toiminnasta on helppo päätellä, että tarkoituksena on pistää lihoiksi suurin osa kansallisvarallisuudesta. Todellinen ongelma ei ole protektionismi vaan se, että meillä on eduskunnassa joukko ihmisiä (lue porvareita), jotka eivät aja tämän maan ja sen asukkaiden etua vaan puhtaasti pääomasijoittajien, jotka saattavat olla peräti ulkomaalaisia.

    "Poliittinen päätöksenteko vääristää toimintaa."
    Kaikki ihmisten välinen toiminta perustuu johonkin ajatukseen, päämäärään. Arkielämä on täynnä valintoja, jotka sulkevat toisensa pois. Näin ollen mitään sellaista ei ole olemassakaan kuin "epäpoliittinen" päätöksenteko. Tämä koskee niin yksityisiä henkilöitä kuin kokonaisia organisaatioita, joilla ovat omat toimintaperiaatteensa, arvonsa ja kulttuurinsa. Kun kannattava, voittoa tuottava toiminta lopetetaan, kyseessä on mitä poliittisin teko.

    Äänestä

  • Punavuorelaisen piensijoitt... kirjoitti:

    Markkinatalous on suunnilleen sama kuin kapitalismi. Vastakohtana ovat sosialismi ja suunnitelmatalous.

    Jos valtion omistama yritys toimii markkinataloudessa markkinatalouden ehdoin, sitä usein kutsutaan valtiokapitalismiksi. Ei markkinatalous vaadi yritysten yksityisomistusta.

    Jos valtio omistaa yrityksen se saa tietenkin voiton. Jos valtio on parempi sijoittaja kuin yksityiset, valtiokapitalismi on järkevää.

    Wikipedia:
    "Länsimaissa toisen maailmansodan jälkeisten työväenpuolueiden hallitusten suorittamat kansallistamiset tai kansallisten teollisuuden alojen perustamiset mm. öljy- ja terästeollisuuden aloilla, voidaan katsoa jossain määrin valtion suorittamaksi kapitalismiksi suurteollisuuden alalla, mutta se ei tarkoita markkinataloudesta luopumista, koska tuonti on ollut vapaata alenevin tullein ja kaupan teknisin estein sekä myös yksityisen sektorin toiminnan sallimista toimialalla."

    Äänestä

  • näkökulmaa... kirjoitti:

    asiaan!
    Valtiolla omistajana on voiton suhteen eri intressit kuin yksityisellä omistajalla.Kun yksityinen käärii voitot taskuunsa ja sanoo heippa,hänen maksettavakseen eivät jää työttömistä aiheutuvat kustannuksetja alueellinen elvytys.Valtio joutuu siis laskemaan reaalivoiton vähän eri näkökulmasta!Se hillitsee hiukan valtionyhtiön halua koukata vihreämmille maille!
    Toisaalta on kai jo käynyt selväksi etteivät yritykset ole poistuneet halvan työvoiman maihin sen vuoksi ettei yritys olisi tuottanut voittoa Suomessa!Sinne Intiaan ym. mennään koska voittoa halutaan kasvattaa vähän lisää,ahneus siis iskee.
    Johtuen valtion roolista kansalaisten hyvinvoinnin,mm. tyällisyyden ylläpitämisestä,valtion yhtiö voi tyytyä kannattavaan toimintaa,sen ei tarvitse,eikä olisi mielekästäkään maksaa muualla saavutetusta suuremmasta voitosta työttömyyden kustannuksia,varsinkin kun työttömyydellä on muitakin seuraamuksia yhteiskunnan kannalta,kuin pelkkä toimettomuus ja ne seuraamuksetkin maksavat maltaita!Valtion yhtiö on siis ehdottomasti ja kiistatta turvallisempi työnantaja!
    Eduskunta ja hallitus ovat jo nyt paljon haltioina,mutta vastuuntunto taitaa olla pahasti hukassa!Tälläkin hetkellä päättäjät tekevät pitkälle meneviä ratkaisuja olematta asiantuntioita ko. asiassa ja vallan valinnat ovat puoluepoliittisia,eivät asiantuntemukseen ja osaamiseen perustuvia!Valtionyhtiöllä on käytettävissään asiantuntija tahoja niin omistamisen,kuin muunkin toimintansa suhteen.Eri asia on kuuntelevatko päättäjät niitä kaikkein osaavimpia asiantuntijoita yleensä missään asiassa?Mutta valtionomistaman yrityksen toimintaan voi vaikuttaa äänestämällä vaaleissa älykkäästi ja itselleen edullisesti,yksityisyritykseen kansalaisilla ei ole minkään näköistä vaikutusmahdollisuutta..tämänhän olemme nyt saaneet karvaasti todeta!Vai?

    Kuinkas valtion omistus olisi vaikuttanut Voikkaan, Summan ja Kemijärven paperitehtaisiin?
    Suomen paperiteollisuushan on kriisissä:
    - Euroopan paperin kulutus ei kasva. Ei kasva ehkä enää ikinä, sähköinen media syrjäyttää paperia.
    - Markkinoilla on ylikapasiteettia
    - Markkinat vielä kasvavat Aasiassa ja kehitysmaissa.
    - Suomessa on pula raaka-aineesta Venäjän puutullien takia.
    - Tropiikissa puu kasvaa muutamassa kymmenessä vuodessa sen, minkä Suomessa sadassa.

    Mitä ne valtion yhtiöt tekisivät? Dumppaisivat paperia tukipalkkioden varassa? Loisivat suojatyöpaikkoja toisten toimialojen työn varassa?

    ketjun aloituksessa!Jos todella ala olisi täysin kannattamaton,ne tekisivät saman kuin yksityiset yritykset,mutta eettisesti ja moraalisesti kestävämmällä tavalla!Keskusteluissahan on kuitenkin tullut ilmi,että mitää paniikinomaista pakkoa toiminnan lopettamiselle ei ole ollut,mutta voitot olisivat väliaikaisesti pienentyneet merkittävästi ja pitkällä aika välillä jonkun verran!Siis voitolle olisi joka tapauksessa jääty,yritykset eivät olleet täysin vailla markkina edellytyksiä!Nyt yhtiöt menivät suurempien voittojen perään kupattuaan hyödyt Suomesta!Valtio,eli kansa, maksaa työttömyydestä ja alueellisista häviöistä laskun!EU on ohjannut tullien kautta markkinoita eurooppaan,jokainen joka äänesti jäsenyyttä vastaan ,tiesi että markkinat ovat siellä minne jäsenyys asettaa meille tullimuurin!Tropiikin puut eivät ole kelpaavia kaikkeen siihen mihin pohjoisessa kasvavat lajikkeet,sillähän pohjoiset puumarkkinat ovat tähänkin asti kilpailleet!Eli siis valtion yhtiöt maksaisivat työstä,ei työttömyydestä kuten nyt.Muualle siirtyessään,se tapahtuisi todellisista kannattavuus syistä ja kertyvät voitot tulisivat tähän kansantalouteen!Tätä ei kai enää tarvitse toistaa?

    Äänestä

  • oli jo... kirjoitti:

    Miten valtion yhtiön suorittama tehtaan alasajo on eettisempää ja moraalisesti kestävämpää kuin yksityisen yrityksen suorittama alasajo? Kummassakin tapauksessa jälkihoidon maksavat veronmaksajat. Mikä se ero käytännössä on, kun korusanat jätetään.

    Tosiaankin, mitään paniikinomaista pakkoa toiminnan lopettamiselle ei ole ollut. Mutta lisää lomautuksia ja ehkä lopettamisiakin tulee paperialalla vielä tänä vuonna. Kun markkinat eivät vedä, niin varastoonko pitäisi tehdä? Sen typerämpää kuin varastoon teko ei ole. Siitä on kuluja ja tuotantoa olisi voitu siirtää johonkin, mitä ihmiset haluavat ja tarvitsevat. Ikuista turvattua työpaikkaa ei ole kuin sosialismissa, jonka tuottavuus on surkea.

    Jos suomalaiset yritykset sosiaalisten velvollisuuksien takia tuottavat vähemmän kuin muut, niiden kilpailukyky heikkenee. Siihen tehtaaseen Intiaan ei riitäkään rahaa, koko teollisuuden ala kasvaa kilpailijoita hitaammin.

    Pitäisikö jokaista yritystä tosiaan pyörittää, jos se ei tuota tappiota? Ovatko yritykset siis suojatyöpaikkoja ihmisille? Yritysten tarkoitus on tuottaa ihmisille tavaroita ja palveluita, joita tarvitaan ja halutaan ja raha mittaa erinomaisesti ihmisten haluja ja työtä.

    Ehdotatko tosiaan, että Suomen pitäisi erota EUsta?

    ihmeessä äänen aloitus!Valtio joutuu huolehtimaan työttömistä!!!Eli jos se menee voittojen perään tarjoamaan niitä työpaikkoja sinne Intiaan,niin ne VOITOT tulee kansalle TÄÄLLÄ,niitä korvaavia työpaikkoja luomaan!!!!!!
    Menee jankkaamiseks kun samaa asiaa pitää rautalangasta muovata aina vaan uusiks!Kun valtio työllistää,sillä on muitakin tavoitteita kuin työntekijän tekemien voittojen kerääminen ja toimeentulon järkkääminen työikäisille!!!!Aluepolitiikka,kansallisen osaamisen ja toimintakyvyn ja sitä kautta kokonaisvaltaisen terveyden ylläpitäminen jne. jne. siis kansalaisten edun vaaliminen ylipäätään!!!!!!!

    Äänestä

  • lue nyt... kirjoitti:

    Valtio joutuu joka tapauksessa huolehtimaan työttömistä, omisti sen yhtiön valtio tai ei! Mitään eroa ei ole!

    Äänestä

  • Pappa-1 kirjoitti:

    Valtio joutuu joka tapauksessa huolehtimaan työttömistä, omisti sen yhtiön valtio tai ei! Mitään eroa ei ole!

    kerta...niin joutuu,mutta kun firman omistus on yksityisellä ja se lähtee voittoja kerään muualle,niin niillä voitoilla ei osallistuta silloin työttömyyden ,tai uusien työpaikkojen kustannuksiin!!! Valtio osallistuisi!!!!!Nyt en enää jaksa ..lue ketju pariin kertaan niin kässäät miksi!

    Äänestä

  • viimonen... kirjoitti:

    Ymmärrän, olet keksinyt sosialismin uudelleen ihan itse. Ei se toimi, kokeiltu on.

    Äänestä

  • Pappa-1 kirjoitti:

    Ymmärrän, olet keksinyt sosialismin uudelleen ihan itse. Ei se toimi, kokeiltu on.

    Ketjun aloittaja osui ytimeen,sinä mutuilit jankkasit."Juupaseipäs" linja ei koskaan päädy mihinkään!

    Äänestä

  • VOISIT HÄVITÄ kirjoitti:

    Ketjun aloittaja osui ytimeen,sinä mutuilit jankkasit."Juupaseipäs" linja ei koskaan päädy mihinkään!

    Seuraavaksi sen valtion yrityksen kilpailija lähtee Afrikkaan ja tekee voittoa vielä halvempien kustannusten kanssa. Suomalainen valtion yritys ei siihen kykene, kun se on maksanut voittonsa köyhäinavuksi Suomeen. Siitä se valtion yritys sitten näivettyy pois.

    Äänestä

  • Pappa-1 kirjoitti:

    Markkinatalous on suunnilleen sama kuin kapitalismi. Vastakohtana ovat sosialismi ja suunnitelmatalous.

    Jos valtion omistama yritys toimii markkinataloudessa markkinatalouden ehdoin, sitä usein kutsutaan valtiokapitalismiksi. Ei markkinatalous vaadi yritysten yksityisomistusta.

    Jos valtio omistaa yrityksen se saa tietenkin voiton. Jos valtio on parempi sijoittaja kuin yksityiset, valtiokapitalismi on järkevää.

    Wikipedia:
    "Länsimaissa toisen maailmansodan jälkeisten työväenpuolueiden hallitusten suorittamat kansallistamiset tai kansallisten teollisuuden alojen perustamiset mm. öljy- ja terästeollisuuden aloilla, voidaan katsoa jossain määrin valtion suorittamaksi kapitalismiksi suurteollisuuden alalla, mutta se ei tarkoita markkinataloudesta luopumista, koska tuonti on ollut vapaata alenevin tullein ja kaupan teknisin estein sekä myös yksityisen sektorin toiminnan sallimista toimialalla."

    "Markkinatalous on suunnilleen sama kuin kapitalismi."

    Höpsistä, voit tarkistaa mistä tahansa lähteestä kapitalismin määritelmän ja siinä painotetaan markkinoiden lisäksi a i n a tuotantovälineiden yksityisomistusta. Itse asiassa moni taho lähtien klassisista liberalisteista (Locke) mainitsee aina ensimmäiseksi yksityisen omistuksen (yksilönvapaus) ja vasta sitten markkinat.

    "Jos valtion omistama yritys toimii markkinataloudessa markkinatalouden ehdoin, sitä usein kutsutaan valtiokapitalismiksi.Ei markkinatalous vaadi yritysten yksityisomistusta. "

    Emmehän toki unohda, että Neuvostoliitto kävi kauppaa monien Länsi-Euroopan maiden kanssa ja taisipa velkaakin jäädä melkoisesti, kun rautaesirippu aikoinaan katosi olemattomiin. Kauppa määräytyi aina silloisten raaka-aineiden maailmankauppahinnan mukaan kuten esim. raakaöljyn ollessa kyseessä. Suomi toimitti 200 000 kenkäparia ja sai vastineeksi parisataa tonnia raakaöljyä ja ihan taatusti kauppaa käydessä oli tiedossa se, mitä öljystä saadaan, kun se jalostetaan ja mitä kenkien raaka-aineet ja työ maksavat. Ei olisi muuten löytynyt ainoatakaan yritystä hoitamaan hommia, jos voittoa ei olisi ollut tiedossa. Näin ollen Neuvostoliitto oli välillisesti myös riippuvainen maailmankaupan hintamekanismeista - aivan kuten ulkomaankauppaa käyvät valtio-omisteiset yritykset, joiden lisäksi kansallisille markkinoille harvoin jää tilaa muille (pikku)tekijöille. Sanoisin, että sinun mallissasi on varsin muikea ristiriita "kapitalismin" ja "sosialismin" välillä. Minä väitän, että "valtiokapitalismin" kaltaisen oxymoronin sijasta tässä on pikemminkin kyseessä valtiojohtoisuuden asteesta tietyn kansantalouden sisällä; jotkut talouden sektorit (markkinat) ovat sosialistisia ja toiset kapitalistisia.

    "Länsimaissa toisen maailmansodan jälkeisten työväenpuolueiden hallitusten suorittamat kansallistamiset tai kansallisten teollisuuden alojen perustamiset mm. öljy- ja terästeollisuuden aloilla..."

    Kerronko, mitä tapahtui, kun julkisuuteen vuosi 80-luvun alussa tieto siitä, että Ranskan sosialistit suunnittelivat kansallistavansa pankkilaitoksen? Maasta virtasi valtavat määrät pääomaa ulkomaille erittäin lyhyessä ajassa. Mikään taloustieteen opus ei tunne sellaista termiä kuin "valtiokapitalismi", koska sellaista ei ole olemassakaan. Se on puhtaasti poliittinen termi, joka palvelee tiettyjä intressejä puhujasta riippuen (http://en.wikipedia.org/wiki/State_capitalism) - tässä tapauksessa sosiaalidemokraattien talouspoliittista agendaa. Kerroitkin tuossa alussa, mistä "valtiokapitalismissa" on kyse - sehän on se vanha tuttu kansallistaminen, jota yksityiset sijoittavat pelkäävät yhtä paljon kuin pörssiromahdusta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta historiassa, kuinka termille annetaan uusi nimi ja toivotaan, että se saadaan siten helpommin työnnettyä ihmisten kurkusta alas. Eipä Suomessakaan mitään verouudistusta ole tähän mennessä kutsuttu verohuononnukseksi, vaikka moni autoilija olisikin ollut sitä mieltä aikoinaan, kun autovero lanseerattiin. Lieneekö sillä sitten ollut paljoakaan merkitystä Ranskan tapauksessa, mikäli rahoitussektorin kansallistamista olisi kutsuttu siirtymiseksi "valtiokapitalismiin" xD

    Äänestä

  • sosiaalidemokraattien agenda kirjoitti:

    Vilkaisin taas sitä Wikipediaa:
    "Usein kapitalismi rinnastetaan suoraan markkinatalouteen. " Sano nyt, että mikä tahansa lähde ei sisältänyt Wikipediaa. Tietenkään kapitalismi ei ole sama kuin markkinatalous.

    Kapitalismi, valtiokapitalismi, kansan kapitalismi ovat kaikki poliittisia termejä, joille jälkikäteen on yritetty antaa tarkkoja määritelmiä. Jokainen sanoista on olemassa, tyhmimpiä kiistoja saadaan aikaan sanojen merkityksestä.

    Tietysti maailmankaupassa Neuvostoliitto joutui maailman markkinoille. Eihän maailman vallankumousta ollut vielä saavutettu. Suomen kanssa kauppa oli vaihtokauppaa isojen yritysten kannssa. Suomi maksoi ylihintaa öljystä ja kukin suomalainen yritys sai osuudestaan hinnan, jolla vienti taatusti kannatti. SEVin ja kommunisti-Venäjän sisällä markkinataloudesta ei ollut paljon tietoa, keskusvirasto hoiti hommat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

käyttöä.... kirjoitti:

ja kriittisiä vaihtoehtopohdintoja ei kuule missään,koska ne tungetaan maksetun median kautta pimentoon kansalaisilta!
Osallistuminen globalisaatiohurmokseen,imperiaslistisellä vimmalla,on hyvin itsensä "luonnonlaiksi" markkinoinut harha,johon suomalaisetkin menevät mukaan valtapuolueiden siunauksella!
Yksi sokeapiste muodostuu valtion yhtiöiden ja omaisuuden myymisestä pilkkahintaan!

Valtionyhtiö voisi osallistua maailmalla riehuvaan äärikapitalistiseen touhuun moraalisesti ja taloudellisesti kannattavammin,kuin nyt annetaan ymmärtää!

Mikään laki,tai taloudellinen realiteetti ei pakota valtion yhtiötä olemaan tehoton,tai kannattamaton,kyse on toiminnan ohjaajista ja päättävistä elimistä henkilöineen!
Valtionyhtiö voisi viedä toimintansa myös tukemaan vaikkapa intialaisten työllisyyttä ja parempaa elämänlaatua!Tällätavoin toteutisi siis niiden köyhien intialaisten etu,johon globalisaatin kannatajat vetoavat.Saavutetut voitot olisi mahdollista sijoittaa suomalaisen yhteiskunnan eduksi,vaikkapa niiden korvaavien työpaikkojen luomiseen.Nyt sekä työpaikat,sekä voitot ovat pois kansalta,joka maksoi sekä infrastruktuurin ,että koulutetun työvoiman,jolla yhtiö pääsi asemaansa ja yhtiö "kiittää",viemällä koko toiminnan pois voittoja saalistaessaan ja ne voitot tipahtavat yksittäisten ahneiden osakkaiden taskuun,joilla ei ole halua eikä velvollisuutta sijoittaa voittojaan yhteiseksi eduksi!Järjetöntä ja perustelematonta touhua ja itse valitsemiemme päättäjien toimesta!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu