epäkohtiin:
Keskustan politiikka on niin pahasti mennyt metsään, että en luota gallub-kyselyiden tuloksiin, jotka kertovat hallituspuolueiden olevan maamme suurimpia.
Tässä on ne epäkohdat, joihin haluan Keskustan ministereiden osaltaan kiinnittävän huomiota:
Jatkuvasti kansa jakautuu yhä pahemmin kahtia taloudellisesti. Ne, jotka jäivät ilman palkankorotuksia, maksavat yhtä paljon kohonneita hintoja kuin ne, jotka korotukset saivat. Hintojen korotukset tulivat kaikille ja palkkojen korotukset vain osalle. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki tässä maassa ei saa palkkaa. Eläkeläiset, työttömät, syrjäytyneet, masentuneet, sairaat, ihmiset vailla tulevaisuutta ja mahdollisuuksia jne. eivät saa palkkaa vaan erilaisia tukia. Osa tuista, kuten opintotuki, nousee, mutta ei kaikki tuet. Tukien pitäisi nousta sitä mukaan kun elinkustannuksetkin, jotta niiden varassa pystyy elämään.
Sysään vastuuta myös yksilöille itselleen. Nyt on työtä, mutta ei ole tekijöitä. Koulutus on avain edellä mainittuun ongelmaan. Minun mielestäni Suomessa ei saa olla etenkään nuoria ihmisiä vailla koulutusta. Tällä hetkellä on. He ovat valinneet tukivaihtoehdon palkan sijaan. Se ei ole kestävä ratkaisu. Koulutetut ihmiset vieroksuvat työtä, jos se ei satu olemaan täsmälleen mieleistä. Moni ei halua liata käsiään, vaan haluavat olla uusmediapellejä tai monialajohtajia, vaikka he eivät välttämättä siten työllistyisikään. Ammattitaitoinen koneistaja saa itse valita työantajansa, palkkansa ja muut edut. Heistä on huutava pula. Sama pätee myös moneen muuhun alaan tässä maassa!
Tuet ovat kuitenkin monelle työkyvyttömälle tai eläkeläiselle ainut toimeentulon muoto. Eläkekin on tuki, vaikka sitä itse onkin itselleen maksanut työuransa aikana. Tukien siis pitää olla sellaisella tasolla, että niillä pärjää. Köyhyysraja on EU:ssa siinä piirun päälle tuhannessa eurossa. Mielestäni tukien pitää olla enemmän kuin köyhyysraja etenkin heillä, joiden ainut toimeentulon lähde on se tuki. Työkyvyttömiä ovat siis sairaat ihmiset, joiden fyysinen tai psyykkinen tila ei salli työntekoa. Työhaluttomat eivät ole työkyvyttömiä, sillä lorvikataria ei ole luokiteltu viralliseksi sairaudeksi, vaikka sillä on jotain tekemistä korvien välin kanssa.
Keskustan vasen laita voisi paneutua näihin muutamaan epäkohtaan, joista kertoilin tuossa ylempänä. Kokoomuksen vasemmistolle ehdotan samaa, vaikka saitti on siltä osin väärä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.