Miten voi enää uskoa?

Miten voi olla enää olemassa uskontoja?
Ehkä se on menetellyt silloin muinoin. Silloin ku ei tiedetty edes maanmuotoa tai miksi taivas salamoi. Nykyinen tiede TIETÄÄ varmuudella sanoa asioita joita ihminen muinoin piti niin yliluonellisena että, sen piti kuvitella jumal olentoja niitä aiheuttamaan.

Mutta mikä pitää nykyihmisen uskossa? Mikä pitää ihmisen siinä uskossa mihin on kasvatettu? (Älkää viilatko pilkkua, pieni osa luopuu siitä tai vaihtaa uskontoa) En oikein muista uskonnoista tiedä, mutta kristinusko sisältää niin paljon tarua/liioittelua että, miten ihmiset voivat siihen enää uskoa/luottaa?

Mikä tekee siitä yhdestä uskonnosta sen oikean? Maailma on pullollaan eri uskontoja jotka väittää että he ovat oikeassa. Eikös uskontojen määrä viittaa siihen että ne on ihmisten keksimää. Mikä saa ihmisen uskomaan että tämä on se oikea, varsinkin kun mikään ei viittaa siihen että oikeita jumal olentoja olisi olemassa?

Mitä eroa on hullujen ja uskovaisten näyillä? (Tällä pyrin siihen ettei tuolla tule tekstiä, OLEN NÄHNYT JUMALAN/ENKELIN!)
44704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

En tiedä uskonnoista, jumalista enkä silleen. Monesta muusta asiasta tiedän paljonkin.

Tunnen Hänet, johon uskon. Jeesuksen.

Äänestä
  • Kiitos tästä tyhjentävästä vastauksesta, hyviä jatkoja elämällesi.

    T: Ihmettelevä pieni kulkija

    Äänestä

Ihminen kuvittelee tietävänsä miten maailma on. Suurin harha on sokea luottamus siihen, ettei mitään omin silmin näkymätöntä tai tieteellisesti selittämätöntä voi olla. Itse uskon Jeesuksen pelastajakseni ja herrakseni. En tiedä onko näin mutta tuskinpa vajavainen ihmismieleni totuutta pystyisi käsittämäänkään jos se jostain syystä minulle annettaisiin.

Äänestä
  • Mut miten teet sen? Miten pystyt uskomaan vaikka raamattu, joka on uskosi alusta ja pohja, on semmoinen kuin se on?

    Siis moni aivan liian moni kohta kirjassasi on VARMUUDELLA humpuukia ja loput perustuu uskoon. Eli miten sä sen teet, miten sä pystyt jättään huomioimatta ne epäloogisuudet/järkyttävät liioittelut/VALHEET?

    1. Jos vastaat tähän että ihminen ne virheet/liioittelut/epäloogisuudet sinne on laittanut, niin mistä sä tiedät että koko kirja hyvine IDEOINEEN/periaatteineen ei ole ihmisen keksimää?

    2. Jos vastaat tähän että kaikki raamatussa on totta ja realistista. Silloin tästä tulee todella pitkän ja tyhjänpäiväinen juttelu.

    Äänestä

  • Ateisti kirjoitti:

    Mut miten teet sen? Miten pystyt uskomaan vaikka raamattu, joka on uskosi alusta ja pohja, on semmoinen kuin se on?

    Raamattu on Jumalan sana ihmisille. Osa raamatusta on hyvin symbolista, varsinkin vanha testamentti. Raamatun eri käännökset ovat useinkin toisiinsa nähden poikkeavia. Jotkut paikat Sanassa ovat vaikeampia hahmottaa, varsinkin jos ne koettaa järkeistää. Eri Kristinuskon suuntaukset tulkitsevat Raamattua niin kovin eri tavoin. Jokaiselle ihmiselle Sana avautuu hieman eri tavoin. Itse en pyri liikaa pohtimaan, onko todellakin näin. Herra on pelastanut elämäni, se riittää.

    Oma uskoni perustuu näet siihen, että kun pitkään jatkuneiden vaikeuksien jälkeen, epätoivon hetkellä, huusin Jeesusta avukseni, minulle vastattiin. Tottahan tämän kaiken voi järkeistää jonkinlaiseksi itsesuggestioksi (toivottavasti tuli nyt oikeanlainen termi) mutta itse en hetkeäkään ole luullut, että saamani mielenrauha ja sisäinen muutos itsessäni olisi minusta lähtöisin.

    Eli, jos vaadit yksiselitteistä vastausta - miksi? Sitä en voi valitettavasti voi antaa. Mutta pystytkö täysin varmasti sanomaan ettei Jumalaa ole?

    Äänestä

  • Ateisti kirjoitti:

    Mut miten teet sen? Miten pystyt uskomaan vaikka raamattu, joka on uskosi alusta ja pohja, on semmoinen kuin se on?

    Siis moni aivan liian moni kohta kirjassasi on VARMUUDELLA humpuukia ja loput perustuu uskoon. Eli miten sä sen teet, miten sä pystyt jättään huomioimatta ne epäloogisuudet/järkyttävät liioittelut/VALHEET?

    1. Jos vastaat tähän että ihminen ne virheet/liioittelut/epäloogisuudet sinne on laittanut, niin mistä sä tiedät että koko kirja hyvine IDEOINEEN/periaatteineen ei ole ihmisen keksimää?

    2. Jos vastaat tähän että kaikki raamatussa on totta ja realistista. Silloin tästä tulee todella pitkän ja tyhjänpäiväinen juttelu.

    Olen sitä mieltä, että Raamattu sisältää niin paljon hyvyyttä ja varsinkin totuutta ihmisestä, siksi en usko ihmisen saavan sellaista aikaan ilman Jumalaa. Toinen syy on se, että ihminen on lähes aina kunnian ja rahan perässä, jota Raamattua kirjoittaneet eivät tietääkseni ole saaneet.

    Jos Raamatussa on jotain epäloogisuuksia, niin ei se mikään ihme olisi, kun ihmiset ovat sen paperille pistäneet. Varsinkin kun kyseessä on asia, joka ei ole ateistin ymmärrettävissä. Olisi kiva tietää, mikä on mielestäsi Raamtun epäloogisuuden huippu?

    Äänestä

  • jeesusteleva hihhuli saarnaaja kirjoitti:

    No tämä hyvyys ja raamatun kirjoittajien palkka: Meitä ihmisiä on nytkin tällä maanpinnalla niin iso kirjo että varmasti jotku kirjoittaa niin hienoa ja hyvyyttä sisältävää tekstiä ettei mitään järkee sen siirapin määrässä. Se varmaan pystyy jopa jättämään VT:n raakuudet ja julmuudetkin pois. Palkka: Mistä me tiedämme kuinka Bets seller se on ollut, noh tuskinpa kuitenkaan, mutta saikohan se ... Kalevalan tarujen kokoaja palkkaa?

    Raamatun epäloogisuus:
    Raamattu on niin inhimillinen kirja, kuka tahansa pystyy kirjoittaa nuita juttuja ja siinä on sen ajan tiedekirjan makua. Yhdistetään teoriaa, kansantaruja ja sit niitä juttuja vielä väritetään ja liioitellaan.
    Myös satukirjamaisuus on hyvin esillä. Kautta aikojen saduissa asetellaan hyvä ja paha vastakkain, jotta voidaan peloitella lapset nukkumaan ajoissa tai olemaan kilttejä.

    Jos jumala tai jumalia olisi olemassa ja ne olisi ollut edes sanelemassa viestiä ihmisille, ne tietäis ihmisen tyhmyyden ja lukutaidottomuuden. Se teksti olisi sen verran selvempi ja loogisempi.

    Ja kirja... miksi kirja. Promillen murto-osa ihmisistä on osannut siinä ajassa lukea kirjaa, ei se viesti mee sillä perille. Ja vaikka se tekstikin olisi ymmärrettävää ja loogista, silti se on vain kirja jota pystyy hyvin harva ihminen yhtäaikaa lukemaan, loput oottaa jonossa kuolemaansa.

    Kirja on jotain semmoista mitä ihminen pystyy tekeen ja sillä levittään omaa sanomaansa. Kalevalan kirjoittaja ei varmaan kovinkaan eroa raamatun kirjoittajasta. Raamatun kirjoittajalla oli vain laajempi ja vaikutuksille alttiimpi kohe ryhmä.

    Olet oikeassa, ihmiset ovat loistavia kirjoittaamaan siirappia. Onkin oikeastaan ihme, että Raamattu on näin pitkään säilynyt, koska monessa kohtaa se ei mielestäni ole mitään siirappia, vaan kertoo aika tylysti ihmisestä. Kalevalasta sen verran, että ei sen kirjoittajaa ainakaan kivitetty ja jos ei nyt palkkaa saannut, mitä kyllä epäilen, niin ainakin sai nimensä kirjan kanteen. Kalevalalla ja Raamatulla on myös sellainen ero, että se mistä Raamtussa on pohjimmiltaan kyse ei ole viellä päättynyt, toisin kuin kalevalassa.

    On sääli, että Raamattua luetaan tiedekirjana, koska eihän se sitä yritä olla. Olen itse sitä mieltä, että se on enemmänkin muistikirja, jonka tarkoitus on kertoa Jumalasta, uskosta ja ihmisestä, eikä esimerkiksi maapallon muodosta. En myöskään ajattele niin, että Jumala olisi ollut Raamatun kirjottajien selän takana sanelemassa, koska Raamatun tekstit kuulostavat enemmän siltä, että sinne on laitettu ylös mitä milloinkin tapahtui.

    Sekin täytyy vielä sanoa, että ei Raamattu eli kirja olekkaan Jumalan valitsema systeemi pelastukseen, vaan Raamattu on muodostunut enemminkin avuksi niille, jotka puhuvat Jumalasta.

    Raamattu on selvinnyt väkivalla ja peloitteella pitkään ihmisten kärsimyksenä ja kehityksen jarruna. Nykyään sana leviää kouluissa vanhenmmilta lapsille ja sillä että ollaan lauma eläin ja vieroksutaan erilaisuutta.

    Jopa mun porukat/suku jotka ei todellakaan oo actiivisia uskovaisia jos ollenkaan uskovaisia, ovat kirkossa koska kaikki muutkin on ja paheksuivat eroani. Niin se vaan pitää edelleen ihmisiä koukussaan vaikka he eivät uskois. Se on aina tarjolla ja pois siitä et pääse joko kiinnostuksen puutteesta tai halustasi olla osa laumaa hyväksyttynä jäsenenä.

    Edelleen palaisin sinuna miettimään sitä kirjaa ja sen juuri sitä ihmismäisyyttä ja satumaisuutta ja koko kirjaa. Älä mieti sitä jumalaa/hienoa tarinaa kirjassa, vaan tulkitsee kirjaa kriittisesti. Sä oot sen lumouksen takana ja tulkitset sitä kirjaa vain lumouksen takaa, kokeila toisenlaista lähestymis tapaa. Sit ku ymmärrät mihin meillä ateisteilla homma jää, niin sit oot katsonut toisesta kulmasta, muussa tapauksessa oot edelleen sen lumouksen takaa katsomassa.

    Olisin kuvitellut, että kriittinen ateisti ei voi väittää siihen tyyliin, että sitten kun ymmärrät asiat niinkuin minä et ole enään "lumouksen takana".
    Onhan mahdollista myös se, että olisit itse lumouksen takana.

    Raamattua kyllä kannattaa tutkia kriittisesti, mutta niin myös omia ajatuksia. Ja olen kyllä omasta mielestäni tutkinut Raamattua kriittisesti, enkä voi väittää etteikö sen uskominen vaatisi uskoa, mutta ei Raamatussa väitetäkkään, että tämä on asia joka ei vaatisi uskoa. Todellisuudessa maailmassa on aika vähän asioita, jotka eivät vaatisi uskoa. Siksi, kun minulle on annettu mahdollisuus uskoa Jumalaan, uskon mieluumin siihen kuin johonkin ateisteihin, jotka luulevat saavuttaneensa täydellisen tiedon.

    Mutta koska olen sitä mieltä, että aina on syytä tarkistaa mihin oma usko perustuu, voisiko siinä olla jotain harhoja. Siksi kysynkin olisiko sinulla joku erityinen kohta Raamatusta, jonka voisi tulkita kriittisemmin, joka saa minut lumouksesta pois?

    On sääli jos kirkosta eroasi paheksutaan, koska kyllä pitäisi kunnioittaa jokaisen omaa valintaa. Varsinkin tätä valintaa, koska eihän nykykirkolla tunnu paljoa olevan tekemistä Raamatun ja sen Jumalan kanssa. Nykyisinhän se on enemmänkin paikka jossa hankitaan nimi, mennään naimisiin ja haudataan. Ja se täytyy vielä sanoa, että itse en kuulu kirkkoon sen takia, että muut ihmiset hyväksyisivät minut sen takia. Ja todellisuudessahan kirkkossa on sekin hassu piirre, että se periaatteessa hyväksyy kaikki muut paitsi ne jotka ottavat Raamatun totena. Todennäköisesti jos alkaisit ottaa Raamatun vakavasti niin porukkasi paheksuisivat sitäkin.

    Tekstisi:
    " että sitten kun ymmärrät asiat niinkuin minä et ole
    enään "lumouksen takana". "

    Ei ole ehkä hyvä että tekstissäni on luettavissa tuommoinen sävy,
    mutta en kyl voi tuota salatakkaan. Oikeesti oon tuota mieltä näin
    julmasti sanottuna.

    Hmm... Mä olen katsonut säkkiin jota mulle kaupataan ja ottanut
    asioista selvää. Se on oikeesti tyhjä. Mutta niinhän sinäkin, mutta
    oikeesti kyllä et oo. Raamattu on sun kauppias ja oot kuunnellut
    vain kauppiastasi. Oot myynti puheiden lumossa.

    Ja se jolta oon ottanut selvää, ei ole kilpaileva kauppias, joten sen
    kommentit ei oo markkinointia. Se ei sulle sitä kauppaa, se on kuin
    opettaja, opettaja kertoo sen minkä tietää. Eli ainoa jota mua on
    yrittänyt lumota, on se kauppias jonka pauloissa sä/te ootte.

    Kyl kai täällä on tutkittu kriittisesti ja varmasti aina vastaukena
    on VT:ssä eri jumala ja ihminen on ne kirjoittanut ja käännösvirheitä.

    Tulisko sinultakin näitä vastauksia? Silloinhan sä itekki tiedät että
    se kauppias, kauppaa sulle säkkiä epämääräisin perustein. Silti sä
    oot ostanut sen säkin. Sä et siitä varmaan niin hirveesti maksa,
    mutta maksat kuitenkin??? Toiset maksaa, jättämällä tellut, muut
    'synnit' pois ja käyvät suviseuroissa.

    Totta ihminen on se laumaeläin ja kaikkia poikkeavia katsotaan
    vähän kieroon. Uskiksillahan on heidän säännöissäkin että olkaa
    suvaitsevia, mut sitähän te ette oo. Moni teistäkin kuitenkin katsoo
    kieroon ... vähästäkin poikkeavia. Mut onneksi mulle ei merkitse mitään,
    mitä muut ajattelee. Harmi että monelle se merkitsee, joten he eivät tohi
    erota vaikka eivät siihen usko.

    Ateistina tiedät, mikä on kristinuskon Jumala-uskon hinta. Jeesuksen kuolema ristillä, syntien anteeksianto armosta. Siihen ei ole lisäämistä. Eikä muuta kautta pelastusta synneistä ole tarjolla.

    Uskoontullut ihminen hyväksyy tuon diilin ehdoitta. Siinä on lupaus tälle ajalle, mutta ennen kaikkea ikuisuutta varten. Se on lupaus kuoleman lähestyessä, kun ajallisuudesta siirrytään...

    Kun ihminen tuntee piston sydämessään, hän hiljaa etsii&kyselee. Pyhä Henki on uskon salaisuuksien tulkki, itse en ainakaan tyydy vähempään. Pyhä Henki synnyttää sitä rakkautta, mikä on suurempaa kuin tieto&käsittäminen.

    Jeesus tuli tuomitsemaan synnin ja kuoleman elämää ja rakkautta tuhoavana, ja osallisena tuosta taivaallisesta rakkaudesta Jeesukseen uskova ihminen ei halua tehdä syntiä.

    Äänestä

  • witness kirjoitti:

    Se hinta mitä tarkoitin oli se hinta mitä maksatte kun te noudatette
    säkin käyttöohjeita. Jotku ei pidä televisiota ja eikä oikein muitakaan
    kehityksen tarjoamia mahdollisuuksia.

    Ettehän te kaikki maksa siitä säkistä paljoa mitään, mutta kuitenkin
    maksatte ja musta te maksatte sen hinnan tyhjästä.

    Se hinta on jo maksettu. Siitä seuraa paljon hyvää; ei suoritususkoa, vaan sydämen halusta ja rakkaudesta Jumalaan. Mutta eivät ne ole uskon mitta. Siis ns. hyvät teot rakkaudessa.

    Surullista on, jos/kun uskovat laittavat taakkoja toistensa niskaan (eivätkä itse suostu niitä kantamaan).

    Mistä muuten sinä tunnistat Jeesukseen uskovan ihmisen?

    Äänestä

  • Ateisti kirjoitti:

    Tekstisi:
    " että sitten kun ymmärrät asiat niinkuin minä et ole
    enään "lumouksen takana". "

    Ei ole ehkä hyvä että tekstissäni on luettavissa tuommoinen sävy,
    mutta en kyl voi tuota salatakkaan. Oikeesti oon tuota mieltä näin
    julmasti sanottuna.

    Hmm... Mä olen katsonut säkkiin jota mulle kaupataan ja ottanut
    asioista selvää. Se on oikeesti tyhjä. Mutta niinhän sinäkin, mutta
    oikeesti kyllä et oo. Raamattu on sun kauppias ja oot kuunnellut
    vain kauppiastasi. Oot myynti puheiden lumossa.

    Ja se jolta oon ottanut selvää, ei ole kilpaileva kauppias, joten sen
    kommentit ei oo markkinointia. Se ei sulle sitä kauppaa, se on kuin
    opettaja, opettaja kertoo sen minkä tietää. Eli ainoa jota mua on
    yrittänyt lumota, on se kauppias jonka pauloissa sä/te ootte.

    Kyl kai täällä on tutkittu kriittisesti ja varmasti aina vastaukena
    on VT:ssä eri jumala ja ihminen on ne kirjoittanut ja käännösvirheitä.

    Tulisko sinultakin näitä vastauksia? Silloinhan sä itekki tiedät että
    se kauppias, kauppaa sulle säkkiä epämääräisin perustein. Silti sä
    oot ostanut sen säkin. Sä et siitä varmaan niin hirveesti maksa,
    mutta maksat kuitenkin??? Toiset maksaa, jättämällä tellut, muut
    'synnit' pois ja käyvät suviseuroissa.

    Totta ihminen on se laumaeläin ja kaikkia poikkeavia katsotaan
    vähän kieroon. Uskiksillahan on heidän säännöissäkin että olkaa
    suvaitsevia, mut sitähän te ette oo. Moni teistäkin kuitenkin katsoo
    kieroon ... vähästäkin poikkeavia. Mut onneksi mulle ei merkitse mitään,
    mitä muut ajattelee. Harmi että monelle se merkitsee, joten he eivät tohi
    erota vaikka eivät siihen usko.

    Voi olla, että jostain olen luopunut uskon takia, mutta se on aika pientä siihen verrattuna mitä koen saaneeni.

    "Kyl kai täällä on tutkittu kriittisesti ja varmasti aina vastaukena
    on VT:ssä eri jumala ja ihminen on ne kirjoittanut ja käännösvirheitä."

    No, itse olen sitä mieltä, että VT:ssä ja UT:ssä on sama Jumala jos sitä tarkoitit. Eikä mielestäni ole mitään hyvää syytä olla uskomatta näin. Totta voi olla se, että Raamatussa olisi joitain käännösvirheitä, mutta siellä on nähtävissä onneksi vielä sen perussanoma.

    Tällä ei varmaan sinulle ole mitään merkitystä, mutta pakko sanoa, että on ärsyttävää kun kehitellään sellasia kieltoja kuin ei saa katsoa tv:tä, vaikka välillä ei ehkä kannattaisikaan (liikojen uusintojen takia). Raamatussa on nimittäin kohta jossa puhutaan siitä mitä saa syödä, kyseisessä kohdassa päädytään tulokseen, että ei ihmistä saastuta se mikä tulee suusta sisään, vaan se mikä tulee suusta ulos eli ihmisen omat ajatukset (matt. 15:10-19). Tämä sama idea toimii mielestäni myös tv:n katseluun ja moniin muihinkin asioihin.

    Äänestä

  • witness kirjoitti:

    Se hinta on jo maksettu. Siitä seuraa paljon hyvää; ei suoritususkoa, vaan sydämen halusta ja rakkaudesta Jumalaan. Mutta eivät ne ole uskon mitta. Siis ns. hyvät teot rakkaudessa.

    Surullista on, jos/kun uskovat laittavat taakkoja toistensa niskaan (eivätkä itse suostu niitä kantamaan).

    Mistä muuten sinä tunnistat Jeesukseen uskovan ihmisen?

    Mun idea ei vissiin mee oikein perille.

    Lestatiolaiset maksavat lisä hintaa esim just sen tellun ja mitä lie muuta jättävätkään pois. Susta en tiedä paljonko sä menetät uskosi takia. Voihan se olla että olisit ilman uskoasi juoppo ja ojanpohjalla, mut ei välttämättä? En tiedä eikä tässä yhteydessä siitä voida edes puhua, liian henk kohtaista.

    Mut silti sulla/teillä on lisä taakka ja siitä tulee se hinta. Teidän elämässä on lisä sääntöjä ja rituaaleja tai muuta vastaavaa. Ateistilla ei ole kuin laki ja etiikka säänöstelemässä tekemisiä.

    Se hinta mistä sä puhut on sen myyjän propagandaa. Sillä ei ole mitään takeita, onko sitä maksettu. Muinoin ihmisiä on ristiinnaulattu melkoinen määrä, miksipä joku ei olisi värittänyt jonkun merkittävän naulatun pohjalta draama tarinan.

    Ihanaa, kun ei ymmärretä toisiamme.

    Tiedätkö, se ei mua häiritse. Mutta se häiritsee, kun sä katselet uskovia, etkä näe heissä Jeesusta. Ja se ei sun, vaan meidän uskovien taakka. Rakastammeko Jeesusta? Esittelemmekö itseämme (ja lisähintaa/-taakkaa)?

    Äänestä

  • jeesusteleva hihhuli saarnaaja kirjoitti:

    Voi olla, että jostain olen luopunut uskon takia, mutta se on aika pientä siihen verrattuna mitä koen saaneeni.

    "Kyl kai täällä on tutkittu kriittisesti ja varmasti aina vastaukena
    on VT:ssä eri jumala ja ihminen on ne kirjoittanut ja käännösvirheitä."

    No, itse olen sitä mieltä, että VT:ssä ja UT:ssä on sama Jumala jos sitä tarkoitit. Eikä mielestäni ole mitään hyvää syytä olla uskomatta näin. Totta voi olla se, että Raamatussa olisi joitain käännösvirheitä, mutta siellä on nähtävissä onneksi vielä sen perussanoma.

    Tällä ei varmaan sinulle ole mitään merkitystä, mutta pakko sanoa, että on ärsyttävää kun kehitellään sellasia kieltoja kuin ei saa katsoa tv:tä, vaikka välillä ei ehkä kannattaisikaan (liikojen uusintojen takia). Raamatussa on nimittäin kohta jossa puhutaan siitä mitä saa syödä, kyseisessä kohdassa päädytään tulokseen, että ei ihmistä saastuta se mikä tulee suusta sisään, vaan se mikä tulee suusta ulos eli ihmisen omat ajatukset (matt. 15:10-19). Tämä sama idea toimii mielestäni myös tv:n katseluun ja moniin muihinkin asioihin.

    Se on sinänsä hienoa että saatte siitä jotain hyvääkin. Raamatussa on paljon hyvää ideaa ja se varmasti auttaa monia sulattamaan elämän vaikeudet.

    Mut melko monelle se myös on taakka, just nää lestat ja muut äärimmäisyyksiin menevät. Senhän näkee siitä ku lestojen lapset pääsevät porukoitten kurin alta pois, niin jo ollaan testaamassa jos mitäkin. Se kova asioiden kieltäminen vain houkuttelee niitä nuoria menemään aivan liiallisuuksiin.

    Mut niin, eli onko susta siinä säkissä jotain ja onko jokainen väite tältä raamattu nimiseltä kauppiaalta susta totta?

    Itse asiassa ei tule mieleen mitään kohtaa Raamatusta, mikä ei voisi olla totta. Toki siellä on paljon kohtia, jotka vaativat nimenomaan uskoa ja kohtia joita minä en ehkä ymmärrä oikein. Mutta olisinhan minä aika turha huijari jos täällä esiintyisin kristittynä ja sanoisin Raamattua vitsikirjaksi.

    Olisiko sinulla joku erityinen väite tältä "kauppiaalta", joka missään nimessä ei ole totta?

    Äänestä

Ei kai se usko niin paljon siitä Raamatusta johdu, enemmänkin omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta. Jumalan kokemisella ei aina tarkoiteta näkyjä tms. vaan jotain muuta.

Mistä tietää, ettei ole vaan hullu? No siinä tapauksessa 98 % maailman ihmisistä on hulluja, kun väittävät kokeneensa Jumalan läsnäolon.

Uskontojen suuri määrä on minusta sama asia kuin kulttuurien suuri määrä. Ihmiset näkevät asiat eri tavoin. Kuka tietää, mikä on lopullinen totuus? Siksi näiden asioiden edessä tulee olla nöyränä, samoin muiden ihmisten edessä. Niinkuin Jeesus opetti.

"Mikä saa ihmisen uskomaan että tämä on se oikea, varsinkin kun mikään ei viittaa siihen että oikeita jumal olentoja olisi olemassa?"

Lue esim. Swinburnen kirja "Tuntematon tekijä". Siinä Oxfordin yliopiston professori käyttää tieteellisiä termejä ja perustelee sitä, miksi on todennäköistä, että on olemassa Jumala.

Äänestä
  • Hmm... juu, tein pahan virheen kun en maininnut tätä kokemista.
    Hulluus: (nyt vähän lasketaan leikkiä)
    Hulluuden porrastusta:
    Mielipuoli, mielisairas, hullu, uskovainen, terve.

    Mut voisko tuossa luokittelussa olla hivenen tottakin? Äläkää pahastuko, en sitä sillee jyrkästi tarkoita. Mut kyllähän pitää olla vähän hulluutta että, uskoo semmoiseen kirjaan kuin raamattu. Siis vaikka kuinka väität muuta,
    siitä se uskos on lähtösin, niin kuin lähes kaikilla eurooppalaisilla.

    Näky, kokeminen, tunteminen... onko niillä niin hirveetä eroa? Pienoiset, mutta onko hulluudellakin eri asteita ja niissä pienoisia eroja? Eli onko mielisairaala tosi hulluille ja kirkko/usko lievemmille hulluille?

    Ihmis mieli on myös aika hassua. Sitä ja sen kaikkia piirteitä ei voida selittää, muutenhan meillä ei oikeesti olisi mielisairaaloita, ja ehkä siten ei kirkkojakaan. Noh tuo oli huono vitsi, mut pointti on se että, ihmisen nuppi voi tehä hassuja temppuja ja ihminen kokee/aistii/kuvittelee jotain ja näin tulee uskoon tai jopa joutuu meneen lääkärille. Tekstistäsi poimittua:
    "Ihmiset näkevät asiat eri tavoin."

    T: Laiska lukemaan kirjoja

    P.S. 98% ihmisistä ei muuten oon niin uskiksia että näkevät/kokevat/tuntevat jumalaa, valta osa on tapauskiksia. Opetettu uskontoon ja valta osa ei tiedä totuudesta eli tieteestä mitään.

    Äänestä

  • Ateisti kirjoitti:

    Hmm... juu, tein pahan virheen kun en maininnut tätä kokemista.

    Meikäläinen on ollut monessa mukana mutta on ihmeellistä miten juuri usko sai minut tuntemaan asioita, joita mikään muu ei aikaisemmin herättänyt. En ole kasvanut uskoon vaan löytänyt sen vasta vanhemmalla iällä elettyäni pitkään uskomatta mihinkään, edes itseeni.

    Selitin kuoleman omalla tavallani (ihminen on biologinen kone, jonka sammuessa myös tajunta loppuu). Selitin kaikki muutkin mysteerit liittämättä niihin Jumalaa millään tavoin. Olin skeptinen. Elämäni oli erittäin "maallista" mutta aina sumun ja humun väistyessä koin äärimmäistä tyhjyyttä. Mitä väliä millään on jos kaikki on tässä, näkyvissä ja koettavissa omin aistein. Kaipasin muutosta kauan ennen kuin löysin uskon.

    Ei Jumala ole nykyajan luterilaisen kirkon romantisoima kaiken suvaitseva ja salliva "nössö", joka houkuttelee ihmistä jatkuvasti luokseen henkilön vastustuksesta huolimatta. Ihmiselle annetaan muutama, ehkä vain yksi etsikkoaika jolloin hänen on helpompi lähestyä Herraa. Jumala rakastaa niitä, jotka hänen nimeensä vannovat. Sana ei avaudu niille, jotka sitä hullutuksena pitävät. Pyhä Henki ei vahvista niitä, jotka eivät usko pyhään kolmiyhteyteen. Kaiken tämän vahvistaa oma kokemukseni ja se riittää minulle.

    Ehkä olen hullu. Todennäköisesti olen hullu. Nyt olen hullu uskossa, mikä on paras vaihtoehto elämässä. Olen aina ihmetellyt hyökkäystä uskovaisia vastaan. Itse olin aikanani myös ärhäkkä nousemaan Jumalan lapsia vastaan. En nyt puhu lehtiään kauppaavista Jehovista tai muista rahaliikkeistä vaan ilman omaa hyötyä toimivista uskovaisista, niin mikä meistä tekee niin uhkaavia esim. sinulle?

    Äänestä

  • Julpukka kirjoitti:

    Hmm... mitä haittaa uskonnoista on minulle. Noh ensinnäkin te olette valtava jarru kehitykselle. Et ehkä sinä tai moni muukaan, mut te yhtenä massana jarrutatte kaikkea kehitystä eettisillä puheillanne.

    Totta kai joitakin asioita pitääkin jarruttaa ja pyrkiä estämään, mut te vaikutatte kaikkeen. Ja olette jo vaikuttaneetkin jo niin hirveesti etten osaa edes kuvitella mitä kaikkea olisi keksitty ja tapahtunut jos te ette olisi jarruttamassa.

    Äläkä yritä ottaa esille jotain sotaa joka olisi tappanut meidät kaikki, ei ihminen semmoisesta hyödy, ei se siis tapa itseään sotimalla järjettömästi. Mut uskonto on kyl loistava kannustin jotta saadaan ihmiset sotimaan.

    Sekin mua ärsyttää, että te puhutte jostain vapaasta tahdosta, sä oot löytänyt ja varmasti on moni muukin, mut valtavan moni muu on kirkossa ja käy kokouksissa vain sen takii että se on opetettu uskoon tai seura tehnyt kaltaisekseen.

    Sit ku oon tämmöinen utelias mietiskelijä, niin mietityttää miten te kykenette tosiaan tuohon. Kuinka paljon hulluutta tarvitaan että tulee uskis ja missä menee uskiksen ja mielisairaalan potilaan raja. Älä pahastu, rajua tekstiä, mut sitä pitää osata lukee, se ei ole pahalla sävyllä kirjoitettu.

    Ja viimeisenä halu esittää oma mielipide ja väitellä. Tylsää täällä ku muut on lomilla.

    Tiedäthän myös että hormoonit saa aikaan vaikka mitä hassuja reaktioita. Rakkaus... se ihmeellinen mielihyvän tuoja, on tylsästi vain hormoonien tai joittenkin fermoonien tai mitä lie toimintaa. Eikö ookkin hassua?
    Onko aivoissa joku uskmooni joka tuottaa uskiksille mielihyvää/harhoja/tuntemuksia?

    Tässä tuli muuten dokkari tellusta, yllätys yllätys. Noh kuitenkin, siinä todisteltiin että uskovaisuus on geeneissä. Joskus synkkinä aikoina jenkkilandiassa oli erotettu identtisiä kaksosia ja seurattu heidän elämää hautaan saakka tai ainakin aikuisuuteen. Niin vissiin lähes kaikissa tapauksissa joissa toinen oli uskis oli myös toinenkin. Mut samaan kirkkoon ne ei aina osuneet. Eli riippu alueesta ja ympäristöstä mihin uskonto kuntaan meni.

    Noh ei tuosta tietenkään mitää kovin rankkaa päätelmää voi tehä, mut periaatteessa osoitus geenien ja hormoonien ja muitten ihmeellisestä vaikutuksesta ihmis mielssä.

    Se ettemme vielä tiedä kaikkea ei musta anne meille oikeutta korvata niitä asioita jumaluudella. Me ei joskus tiedetty maapallon pyöreydestä tai salamoista, silloin ne oli jumaluutta, nyt arkipäivää.

    Eli joskus tiede todistaa... vaikka mitä, ja se olisi jo tapahtunut ja vois tapahtua mun elinaikana jos te vaan ette jarruttas tutkimuksia.

    Jarruna kehitykselle, usein kyllä. Monesti aiheesta, monesti aiheetta. Vaarallisimmillaan tiedepiireissä ajatellaan vain: Mitä voidaan tehdä, ei onko se oikein vain väärin. Suurin jumiuttaja on Katolinen kirkko asenteineen. Itse olen baptisti, enkä koe kehitystä yleensä mörkönä kunhan ensin ajatellaan syyt ja seuraukset ja sitten vasta toimitaan ja uskalletaan myös olla tarpeeksi kriittisiä tieteen edessä.

    En tiedä onko ihmisen tahto koskaan oikeasti vapaa. Aina on asioita, jotka vaikuttavat ajatteluumme. On se sitten Jumala, toiset ihmiset, päihteet, yms. Eräs ihminen väitti kerran, että kaikki hurahtavat johonkin. Itse hän on innokas samoilija ja eräihminen. Hänelle luonto on paikka rauhoittua ja kokea hengellisyyttä. Uskossa hän ei ole. Oma hurahdukseni kohde aiemmin oli musiikki. Soittelin punk- ja heavyrockbändeissä ja hilluin asiaan kuuluvalla tavalla. Tuntui kuin bändi ja siihen liittyvät asiat olisivat niin kovin tärkeitä. Lopuksi ei kuitenkaan tarvittu kuin hyvin pieni sysäys joka vei pohjan kaikelta tältä. Maailman asioissa on se huono puoli, ettei mikään ole kovin pysyvää. Herra on. Sinullakin on varmasti elämässäsi asioita, jotka ovat eräänlainen uskonto tai sen korvike. Itse pyrin elämässäni siihen, ettei mikään nousisi Herran ja minun väliin, ettei mikään syrjäyttäisi uskoa ykkösasiana. Joskus huomaan olevani vähemmän "iskussa" kuin toisinaan mutta Herra vaikuttaa minussa silti koko ajan. En joudu alati todistelemaan itselleni uskoani, se vain on.

    Uteliaisuus on hyvä. Väittelynhalu on hyvä. Elämä ilman kyseenalaistamista on sokeaa. Uskonnon nimissä tehdään paljon pahaa koko ajan. Myös uskovan tulee koetella ajatteluaan jatkuvasti. Paljon tulee Herrasta mutta vielä enemmän itseltä.

    Ajattele, sinäkin saatat pätkähtää uskoon. Kamalaa! Niin kävi minulle, entiselle skeptikolle ja hulttiolle :)

    Kyllähän tiedän että teitä uskiksiakin on todella moneen junaan. Mut ne ääripäät pistää esille ja ne pitää mainita. Lestatiolaiset kaikkine ei tellu kieltoineen jne. Katolliset jarruijeen jne.

    Ja totta, kaikilla on joku asia joka on priorisoitu. Niin se pitää ollakkin. Mut miksi satu? Noh se siitä, sä oot uskossa ja en sille voi mitään. Ooon kertonut oman mielipiteeni ja tulen nyt monesti täällä sen vielä kertoon, nyt ku on aikaa.

    Mut pettykseksi sinulle täytyy sanoa, että pelkään, oikeesti pelkään, etten kykene edes kuolin vuoteellani uskomaan mihinkään satuun. Pelkään että kuolemani tulee olemaan aika itselleni ikävä ja surkea tapahtuma.

    Tuon pitäis todistaa sen, että kuoleman pelkoa uskonto on lohduttamassa ja sen kuinka vahvasti oon ateisti.

    Mut hyvät jatkot sinulle, kiitos vastauksista! Saa niitä tulla edelleenkin! :-)

    Kuolemanpelko on metka käsite. Ennen ajattelin, pidän hauskaa kunnes putoan. Ei seuraamuksia vain kaiken lopettava kuolema. Kun tajunta sammuu, sammuu myös henki, eikä tunne enää mitään. Ei siis taivasta/helvettiä.

    Kun tulin uskoon hain ensisijaisesti helpotusta maanpäälliseen, lähinnä mielenrauhaa. Uskon mukana tuli myös taivas/helvetti-käsite ajatteluuni. En ole varma osoitteestani. Ihmisen suurin synti on nostaa itsensä jumalaksi ja ajatellessaan olevansa synnitön tai muita parempi hän niin tekee. Armosta elämme, armosta kuolemme, Herran haltuun. Jumala on suurin!

    Äänestä

  • Ateisti kirjoitti:

    Hmm... mitä haittaa uskonnoista on minulle. Noh ensinnäkin te olette valtava jarru kehitykselle. Et ehkä sinä tai moni muukaan, mut te yhtenä massana jarrutatte kaikkea kehitystä eettisillä puheillanne.

    Totta kai joitakin asioita pitääkin jarruttaa ja pyrkiä estämään, mut te vaikutatte kaikkeen. Ja olette jo vaikuttaneetkin jo niin hirveesti etten osaa edes kuvitella mitä kaikkea olisi keksitty ja tapahtunut jos te ette olisi jarruttamassa.

    Äläkä yritä ottaa esille jotain sotaa joka olisi tappanut meidät kaikki, ei ihminen semmoisesta hyödy, ei se siis tapa itseään sotimalla järjettömästi. Mut uskonto on kyl loistava kannustin jotta saadaan ihmiset sotimaan.

    Sekin mua ärsyttää, että te puhutte jostain vapaasta tahdosta, sä oot löytänyt ja varmasti on moni muukin, mut valtavan moni muu on kirkossa ja käy kokouksissa vain sen takii että se on opetettu uskoon tai seura tehnyt kaltaisekseen.

    Sit ku oon tämmöinen utelias mietiskelijä, niin mietityttää miten te kykenette tosiaan tuohon. Kuinka paljon hulluutta tarvitaan että tulee uskis ja missä menee uskiksen ja mielisairaalan potilaan raja. Älä pahastu, rajua tekstiä, mut sitä pitää osata lukee, se ei ole pahalla sävyllä kirjoitettu.

    Ja viimeisenä halu esittää oma mielipide ja väitellä. Tylsää täällä ku muut on lomilla.

    Tiedäthän myös että hormoonit saa aikaan vaikka mitä hassuja reaktioita. Rakkaus... se ihmeellinen mielihyvän tuoja, on tylsästi vain hormoonien tai joittenkin fermoonien tai mitä lie toimintaa. Eikö ookkin hassua?
    Onko aivoissa joku uskmooni joka tuottaa uskiksille mielihyvää/harhoja/tuntemuksia?

    Tässä tuli muuten dokkari tellusta, yllätys yllätys. Noh kuitenkin, siinä todisteltiin että uskovaisuus on geeneissä. Joskus synkkinä aikoina jenkkilandiassa oli erotettu identtisiä kaksosia ja seurattu heidän elämää hautaan saakka tai ainakin aikuisuuteen. Niin vissiin lähes kaikissa tapauksissa joissa toinen oli uskis oli myös toinenkin. Mut samaan kirkkoon ne ei aina osuneet. Eli riippu alueesta ja ympäristöstä mihin uskonto kuntaan meni.

    Noh ei tuosta tietenkään mitää kovin rankkaa päätelmää voi tehä, mut periaatteessa osoitus geenien ja hormoonien ja muitten ihmeellisestä vaikutuksesta ihmis mielssä.

    Se ettemme vielä tiedä kaikkea ei musta anne meille oikeutta korvata niitä asioita jumaluudella. Me ei joskus tiedetty maapallon pyöreydestä tai salamoista, silloin ne oli jumaluutta, nyt arkipäivää.

    Eli joskus tiede todistaa... vaikka mitä, ja se olisi jo tapahtunut ja vois tapahtua mun elinaikana jos te vaan ette jarruttas tutkimuksia.

    Vain lyhyesti totean minkä tiedätkin, ettei usko Jumalaan ole luovuuden este. Luovuus on yksi tieteellisen ajattelun ja tuottamisen lähtökohta.

    Ja ne 'perinnäissäännöt' sukupolvelta toiselta kirkoissa joutavatkin roviolle (ups)...

    Olet törmännyt ja törmäät näillä foorumeilla ihmisiin, joilla on henkilökohtainen usko&rakkaus Jeesukseen. He pysyvät persoonina, koska rakkaus tekee ihmisestä persoonan. Persoona tuntee, koska hän elää. Elävä Jumala synnyttää elävää uskoa.

    Äänestä

  • Leena kirjoitti:

    Skitsot oikeesti kuvittelee näkevänsä/kuulevansa jotain, heille ne näyt/äänet/tunteet aiheuttavat ahdistusta ja lopulta valkotakkiset kutsutaan paikalle. Nyt sit herkkä hipiäiset suuttuvat ja menevät toiseen huoneeseen ovet paukkuen. Noh näin ei saa tehä, te ootte vaan lievempiä hulluja. :-)

    Okei, tuota ei todellakaan saa ottaa kirjaimellisesti, vaan ... tiedätte kyllä.

    Olen valkotakkinen.

    Äänestä

  • witness (=Leena) kirjoitti:

    Olen valkotakkinen.

    No sithän sä tiedät että niitä rauhoittavia pitää pahimmille antaa silloin tällöin, joskus sitoa sänkyyn ja antaa oikein piikillä ku se mielikuvitus hyrrää.

    Miettikää että siellä huurulassakin on eri asteita. Jotku räyhää näyssään ja äänissään ja jotku vaan ottaa rauhallisesti tullessaan psykologin juttusille.

    Oikesti nyt varmaan jo tarttee todistaa että tää hullujenhuoneen sisällön väitteet on oikeesti vaan tellusta nähtyä tai kuultua. :-)

    T: Henkisesti terve :-)

    Äänestä

  • Ateisi kirjoitti:

    Mutta samasta asiasta olemme huolissamme: uskontojen uhreista.

    Äänestä

  • Ateisti kirjoitti:

    Skitsot oikeesti kuvittelee näkevänsä/kuulevansa jotain, heille ne näyt/äänet/tunteet aiheuttavat ahdistusta ja lopulta valkotakkiset kutsutaan paikalle. Nyt sit herkkä hipiäiset suuttuvat ja menevät toiseen huoneeseen ovet paukkuen. Noh näin ei saa tehä, te ootte vaan lievempiä hulluja. :-)

    Okei, tuota ei todellakaan saa ottaa kirjaimellisesti, vaan ... tiedätte kyllä.

    Voihan se niinkin olla, että ihan "täyspäiset" ei ole koskaan uskossa. Totuus kuullaan lasten ja hullujen suusta, heh!

    Vihollinen koettelee meitä monin tavoin. Yksi tapa on antaa valheellinen käsitys omista kyvyistä ja vallasta omaan elämään.

    Hienoa olla hullu.

    Äänestä

  • julpukka kirjoitti:

    Kun opiskelee Jumalan rakkautta, yllättyy...

    Äänestä

  • julpukka kirjoitti:

    Voihan se niinkin olla, että ihan "täyspäiset" ei ole koskaan uskossa. Totuus kuullaan lasten ja hullujen suusta, heh!

    Vihollinen koettelee meitä monin tavoin. Yksi tapa on antaa valheellinen käsitys omista kyvyistä ja vallasta omaan elämään.

    Hienoa olla hullu.

    Pakenet hulluutesi taakse. Vättelet pohtimasta sitä että onko oma nuppisi tehnyt sinulle temput terävät. Nuppisi puhuu sinulle ja sä kuvittelet että se on herrasi ääni.

    Onko näin... harkitse sitä.

    Äänestä

  • Ateisti kirjoitti:

    Pakenet hulluutesi taakse. Vättelet pohtimasta sitä että onko oma nuppisi tehnyt sinulle temput terävät. Nuppisi puhuu sinulle ja sä kuvittelet että se on herrasi ääni.

    Onko näin... harkitse sitä.

    Jumalan tahdon selvittäminen on ehkä hankalinta koko uskossa. En kuule jumallista ääntä päässäni tai koe mitään muutakaan selkeää merkkiä Häneltä. Se on jännä varmuuden tunne kun uskoo toteuttavansa Herran tahtoa tekemisissään. Käytännössä Jumalan tahto löytyy hiljentymisen ja rukouksen avulla. On myös paljon asioita, joista ei ollenkaan tiedä, toteuttaako niissä omaa vai Jumalan tahtoa, vaiko vihollisen.

    Ihmiset monesti ei antaudu uskomaan, luottamaan ehdoitta Herraan, ajatellessaan olevansa kajahtaneita näin tehdessään. Kuka on terve ja normaali, useimmat ei.

    Hullu edelleenkin...

    En ihan noin epävarmana ajattelisi Jumalan lapseutta. Osallisuutta Pyhästä Hengestä ja siitä Jumalan rauhasta, joka on meidän ymmärrystä ylempi ja joka varjelee ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa.

    Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen, asioihin, joista meillä oli se tieto, mutta jota Hän kirkastaa ja antaa varmuuden. Siksi minusta on niin motivoivaa olla Jumalan lapsena, kun saa olla hetkittäin oppimassa uutta, jo ollutta mutta itselle vielä avautumatonta. Henkilökohtaista, eikö totta?

    Sinua Jeesuksen rakkaudella siunaten.. :)

    "Se on jännä varmuuden tunne kun uskoo toteuttavansa Herran tahtoa tekemisissään. "
    Onko tää tunne lievempi hulluus kuin näky?
    Vai onko tää vaan hyvä tunne sisimmässäsi ku teet jotain hyvää? Jos näin niin se on enformiinia tai jotain semmoista ja siinä ei ole mitään jumalallista.

    "Käytännössä Jumalan tahto löytyy hiljentymisen ja rukouksen avulla. "
    Onko tää hallittua skitsoilua?

    "On myös paljon asioita, joista ei ollenkaan tiedä, toteuttaako niissä omaa vai Jumalan tahtoa, vaiko vihollisen. "
    No tää on sit sitä ollakko vai eikö olla skitsoilua. Näenkö/koenko/kuulenko/tunnenko hyvää vai pahoja harhoja.

    Ollaan täs nyt hoettu vähän aikaa tätä hulluutta. Edelleen ette tunnu hiffaavan sitä että ihmis mieli tekee monenlaisia tepposia.

    Rakkaus, hyvän olon tunne rankans seksin tai urheilu suorituksen jälkeen tai hyvän teon jälkeen tai jotain muuta. Näille on looginen luonnollinen selitys.
    Kukaan ei ole vielä tutkinut onko uskovaisten näilly/kokemisille/tuntemisille/aistimisille/kuulemisille yhtälailla luonnollinen ja looginen selitys. Sillä jumalaahan ei ole olemassa, se teidän (what ever) tulee jostain luonnollisesta reaktiosta aivoissa, kuten rakkaus ja muut mitä tuolla ylhäällä luettelin.

    Vai kykenetkö vakavasti sanomaan että ne sun tunteet(what ever) ovat puhtaasti jostain taivaasta? Vai voisko ne olla jotain luonnollista aivojen tuntematonta toimintaa?

    Usko ja johdatus on kyllä henkilökohtaisin juttu mitä olla voi. Silti väitän, että Herran tahdon selvittäminen ei aina käy helposti. Ajatuksia ja toimintamalleja kumpuaa mieleen niin monelta taholta mutta on vain yksi Jumalan tahto. Ilman Pyhän Hengen johdatusta usko on kylmää.

    Siunausta! :)

    Äänestä

  • Ateisti kirjoitti:

    "Se on jännä varmuuden tunne kun uskoo toteuttavansa Herran tahtoa tekemisissään. "
    Onko tää tunne lievempi hulluus kuin näky?
    Vai onko tää vaan hyvä tunne sisimmässäsi ku teet jotain hyvää? Jos näin niin se on enformiinia tai jotain semmoista ja siinä ei ole mitään jumalallista.

    "Käytännössä Jumalan tahto löytyy hiljentymisen ja rukouksen avulla. "
    Onko tää hallittua skitsoilua?

    "On myös paljon asioita, joista ei ollenkaan tiedä, toteuttaako niissä omaa vai Jumalan tahtoa, vaiko vihollisen. "
    No tää on sit sitä ollakko vai eikö olla skitsoilua. Näenkö/koenko/kuulenko/tunnenko hyvää vai pahoja harhoja.

    Ollaan täs nyt hoettu vähän aikaa tätä hulluutta. Edelleen ette tunnu hiffaavan sitä että ihmis mieli tekee monenlaisia tepposia.

    Rakkaus, hyvän olon tunne rankans seksin tai urheilu suorituksen jälkeen tai hyvän teon jälkeen tai jotain muuta. Näille on looginen luonnollinen selitys.
    Kukaan ei ole vielä tutkinut onko uskovaisten näilly/kokemisille/tuntemisille/aistimisille/kuulemisille yhtälailla luonnollinen ja looginen selitys. Sillä jumalaahan ei ole olemassa, se teidän (what ever) tulee jostain luonnollisesta reaktiosta aivoissa, kuten rakkaus ja muut mitä tuolla ylhäällä luettelin.

    Vai kykenetkö vakavasti sanomaan että ne sun tunteet(what ever) ovat puhtaasti jostain taivaasta? Vai voisko ne olla jotain luonnollista aivojen tuntematonta toimintaa?

    Tämä lienee se pohjimmainen kysymys. Kaiken voi selittää ihmisen pään sisäiseksi jos ei Jumalaan usko. Itse pystyn erittelemään tunteen, jonka saan mainitsemiesi esim. jälkeen ja se on puhtaasti minusta. Herran suomaan kokemusta ei voi rinnastaa edell. mainittuun. Sitä ei sanoin pysty kertomaan niin, että sen kokematon hahmottaisi.

    Oma rakkauteni ei vedä vertoja Jumalan rakkaudelle, ei kukaan ihminen kykene rakastamaan puhtaasti.

    Uskon myötä saamani tuntemukset eivät vastaa mitään aiemmin kokemaani. Uskon niiden tulevan Jumalalta. Vakavasti.

    Kun uskoo jumalaan, niin kaikki on selitettävissä sillä.

    Kun ei usko jumalaan, joutuu miettimään ja pähkäileen ja päättelemään asioita. Tutkimaankin jotku sortuvat ja näin saavat oletuksia factoiksi. He tietävät, te vaan selitätte kaiken jumalalla.

    Mitä siihen voi enää sanoo. Olen antanut sulle vaihtoehtoisen, totuutta mukanaan kantavan näkökannan. Mutta teille jumala on kaiken takana, mitään muuta ei ole ei edes mahdollista.

    Kyllä mä ymmärrän niitä pappeja jotka silloin 1490 taistelivat kovasti sitä vastaan että maailmanympärys matkaa ei tehtäs ja kaikkia niitä jotka on kieltäneet copernikuksen ja ketä kaikkia niitä olikaan. Siis varmasti siellä on ollut usko koetuksella.

    Sinuna toivoisin tosissaan sitä että kehitystä jarrutetaan paljon ja hurjasti, sillä sunkin maailma voi romahtaa. Vaikka onhan uskonto aika joustava ja sitä voi tulkita miten haluaa, joten etköhän sä löydä uuden sivun ja tulkitsemis tavan.

    Okei. Mä tästä lähden jarruttelemaan kehitystä ja rikkomaan karttapalloja...

    Totuus on tarua ihmeellisempää.

    Äänestä

Niin kauan kuin on ajattelevia ihmsiä on olemassa uskontoja.
Nykyihmisen pitää uskonnossa juuri usko. Ihminen tarvitsee jonkin korkeamman voiman häntä ohjaamaan ja suojaamaan.
Kulttuuri edesauttaa siinä minkä uskonnoista valitsee.
Itse elämänkokemus taas siihen miten ja mihin uskoo.

Usko ja moraali on useasti sama asia. Ilman Jumalaa ei ole omaatuntoa ja moraalia. Tietoa siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Mikä aiheuttaa pahaa ja mikä taas hyvää.

Jumala=Minä olen, loi ihmisen omaksi kuvakseen.

Ihminen siis loi itselleen Jumalan, joka loi ihmisen.

Jostain se ajatus ja tunne tulevat. Kautta aikojen on uskottu, että sielu on eri asia kuin ruumis ja kun sielu on eri asia tätyy sielulle löytyä jokin voima ja selitys.Jokin mistä se "kasvaa" ja "tulee".
Itse ruumiin olemassa olo, kasvu ja kehitys on jo aikaa sitten tieteellisesti todistettu.

Meille kristityille tuo Jumala on Raamatussa oleva Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus.

Ihminen tarvitsee Jumalaa ja uskontoa.
Mutta tarvitseeko Jumala ihmistä, sitä en tiedä.
Ehkä tarvitsee, ilman ihmistä ei olisi Jumalaa.

Äänestä
  • Sorry, otan tän esille tuonne uudella otsikolla, tää oli hyvä ja tästä varmaan saadaan hieno keskustelu käytiin.

    Kiitti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ateisti kirjoitti:

Miten voi olla enää olemassa uskontoja?
Ehkä se on menetellyt silloin muinoin. Silloin ku ei tiedetty edes maanmuotoa tai miksi taivas salamoi. Nykyinen tiede TIETÄÄ varmuudella sanoa asioita joita ihminen muinoin piti niin yliluonellisena että, sen piti kuvitella jumal olentoja niitä aiheuttamaan.

Mutta mikä pitää nykyihmisen uskossa? Mikä pitää ihmisen siinä uskossa mihin on kasvatettu? (Älkää viilatko pilkkua, pieni osa luopuu siitä tai vaihtaa uskontoa) En oikein muista uskonnoista tiedä, mutta kristinusko sisältää niin paljon tarua/liioittelua että, miten ihmiset voivat siihen enää uskoa/luottaa?

Mikä tekee siitä yhdestä uskonnosta sen oikean? Maailma on pullollaan eri uskontoja jotka väittää että he ovat oikeassa. Eikös uskontojen määrä viittaa siihen että ne on ihmisten keksimää. Mikä saa ihmisen uskomaan että tämä on se oikea, varsinkin kun mikään ei viittaa siihen että oikeita jumal olentoja olisi olemassa?

Mitä eroa on hullujen ja uskovaisten näyillä? (Tällä pyrin siihen ettei tuolla tule tekstiä, OLEN NÄHNYT JUMALAN/ENKELIN!)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu