Kerro minullekin!
Onko EU:sta ollut sinulle
hyötyä?
9357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ole ollut minulle yhtään mitään hyötyä elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet samoin eläminen muutenkin kallistunut Suomessa,Tämän kaiken lisäksi eu on aiheuttanut sen että Suomessa on työttömyys lisääntynyt se tosin on osittain omien ministereisden syytä jotka suosivat teollisuuden vientiä ulkomaille ja vieläpä tyhmyytään sitä rahoittivat kyse on oikeistolaisista sekä vasemmistolaisista jotka kansalle uskottelivat eusta olevan jotakin muka hyötyä.
nomex, työttömyys on koko EU ajan VÄHENTYNYT, ja vähenee edelleen, vaikka sen tunnustaminen näyttää olevan ylivoimista.
Nomexin rakastamat tilastokeskukset tämän voivat todistaa.
tyhmyyttäsi uskot niihin tilastoihin jotka väittävät työllisyyden vähenevän mutta olempa huomannut nim nomexin kirjoituksia lukiessani pitävän niiden paikaansa enempi kuin monenkaan eu mielisen kiihkoilijan tällä palstalla että turhaa sinun talollinen on jupoa toisella nimimerkillä nim nomexia hän kyllä tietää eun aiheuttamat haitat!
itse itseään, huh huh. No kukapa se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse.
Nomexin väärinkirjoitustyyli on niin omaperäinen, että se on helppo tunnistaa, kuten tässäkin tapauksessa.
"tyhmyyttäsi uskot niihin tilastoihin jotka väittävät työllisyyden vähenevän" kirjoittaa nomex.
En minä sellaista väitä, vaan tilastot väittävät TYÖTTÖMYYDEN vähentyneen. Työllisyyden väheneminen tarkoittaa työttömyyden lisääntymistä. Koeta ymmärtää Suomen kieltä.
Lääkkesi:)
EU:sta ei ole ollut mitään hyötyä muille kuin pääoman omistajille ja rikkaille.
Köyhä kansa on köyhtynyt edelleen. Maatalousyrittäjille se on tietänyt älytöntä paperisotaa ja byrokratiaa.
Tavallinen tallaaja ei ole lainkaan hyötynyt.
vereni alkoholipitoisuus on noussut. Vaikka aika vaikea sitäkään on pitää minkäänlaisena hyötynä. Yhtä hyvin kapakoita voisi mainita huumeluoliksi kuin anniskeluravintoloiksi.
Yhden EU -maksun olen ulkomaille tehnyt,
toimi hyvin :) (tosin maksoin siitäkin 4 euroa).
Muuta hyötyä ei EU:sta sitten ole ollutkaan.
Lompsaan jää yhä vähemmän euroja ja autokin
ruostuu pian pois kokonaan, kun valmistajat
ei saa enää käyttää kunnon aineita maalaukseen
ja massaukseen.
Niih, eikä tuo sähkönhintakaan ole pahemmin
EU:n myötä laskenut, joten aika pahasti ollaan kyllä pakkasen puolella. Ja milläs tässä pian
lämmitellään, jos vielä kieltävät öljyn
käyttämisen lämmitykseenkin..
T.S.
EU==EK elinkeinoeläimen keskusetusliitto
Työntekijää ampumisella uhanneelle vain sakot 13.2.2008
Työntekijäänsä ampumisella uhkaillut urakoitsija sai vain skkoja sakkoja Helsingin hovioikeudessa.
Espoolaisen rakennustyömaan urakoitsija oli uhannut tulla ampumaan kaivinkoneenkuljettajan,
joka ei suostunut ajamaan katsastamatonta kuorma-autoa keväällä 2005.
Helsingin hovioikeus tuomitsi työnantajan 40 päiväsakkoon eli maksamaan 640 euroa.
Lisäksi hänen on maksettava työntekijälle vain 400 euroa korvauksia henkisistä kärsimyksistä.
Tuomio oli sama kuin Espoon käräjäoikeudessa.
Työntekijä kertoi työnantajan näyttäneen hänelle aiemmin pistoolia, kun hän oli yrittänyt puhua lomarahoistaan.
Hän otti siis ampumisuhkauksen tosissaan ja häipyi työmaalta ennen kuin työnantaja tuli paikalle.
Työsuhde päättyi siihen ja työntekijä joutui muuttamaan perheineen pois työnantajan järjestämästä asunnosta.
Laske palkkojasi tai ammun terveisin
EU==EK elinkeinoeläimen keskusetusliitto