Mitä Vartiotorniseuran hallintoelin vaatii seurakuntalaiselta?
Henkilön, joka harkitsee liittymistä Vartiotorniseuran hallintoelimen johtamaan organisaatioon, ei useinkaan ole tietoinen niistä lukuisista säännöistä, joita hän joutuu noudattamaan liittyessään. Hänet velvoitetaan mm. kantamaan verikorttia, jonka tarkoituksen on onnettomuustapauksissa kieltää verensiirrot henkilön elämän pelastamiseksi. Käytännössä liittyminen organisaatioon tarkoittaa seuraavien asioiden hyväksymistä ja niiden pitämistä hallintoelimen ilmoittamana "totuutena":
Henkilön on pidettävä mitä tahansa hallintoelimeltä tulevaa opetusta Jumalalta lähtöisin olevana ilman kyseenalaistamista. Tämä koskee myös niitä oppeja, jotka saattavat muuttuvat myöhemmin täysin päinvastaisiksi.
Henkilön joutuu karttamaan kaikkia kontakteja entisiin, jopa lapsuuden aikaisiin ystäviinsä, mikäli he eivät enää olisi Vartiotorniseuran organisaatiossa jäseninä.
Oletko valmis luopumaan syntypäivien, joulun, pääsiäisen jne. vietosta? Käytännössä sinun tulisi luopua kaikista maailmallisista ystävistäsi.
Henkilö joutuu alistumaan hallintoelimen ehdottomaan ohjeeseen, jossa henkilön tulee kieltäytyä ilman mitään poikkeusta verensiirroista. Henkilö ei saa käyttää edes aikaisemmin omaa luovuttamaansa verta oman terveytensä hoitamiseen. Käytännössä henkilön edellytetään pitävän mukanaan lompakossa nk. verikorttia (virallisesti: Hoitotahto / vapautus vahingonkorvausvastuusta -kortti), jossa kerrotaan hoitohenkilökunnalle henkilön kieltäytyvän kaikkien verituotteiden käyttömahdollisuuksista. Lisätietoja sivulla
Henkilön odotetaan vapaaehtoisesti raportoivan kaikki hallintoelimen määrittelemiä sääntöjen rikkomukset seurakunnan vanhimmille. Toisten seurakuntalaisten teot, jos sellaisia tulee henkilön tietoon, tulee raportoida seurakunnan vanhimmille.
Henkilön tulee luopua työpaikastaan, jos hallintoelimen ohjeet ja seurakunnan vanhimmisto sitä vaativat. Kyseessä on tällöin työpaikka, joka on vastoin hallintoelimen määrittelemiä oppeja.
Henkilön tulee olla valmis käyttämään suuren osan vapaa-ajastaan järjestön toimintaan? Hänen tulee käydä valtakunnan salien kokouksissa säännöllisesti kolme kertaa viikossa. Lisäksi hänen hengellistä edistymistä kuvaa hänen halukkuutensa osallistua konventteihin. Seurakunnassa henkilön tulee osallistua joka kuukausi saarnaamistoimintaan, ja hänen tulee tehdä ovelta ovelle -julistustyötä. Jos henkilö jättää kokouksia väliin, häntä aletaan pitää "epäsäännöllisenä" tai "toimettomana", mikä tarkoittaa henkilön pitämistä "hengellisesti heikkona".
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Miten Vartiotorniseura värvää uusia jäseniä ja pitää heidät siellä?
"HENKILÖ EI LIITY JÄRJESTÖÖN, VAAN JÄRJESTÖ VÄRVÄÄ HÄNET"
Siihen, että henkilö altistuu kotikäynneillä todistajien ja Vartiotorniseuran hallintoelimen julkaiseman kirjallisuuden vaikutuksille, vaikuttaa kansankirkon jäsenissä esiintyvä nimikristillisyys. Suomessa jokaista ihmistä voidaan pitää kristittynä, sillä lähes kaikki kastetetaan syntyessään jonkin kirkkokunnan jäseneksi. Kun henkilö sitten varastaa, valehtelee, juopottelee, tekee moraalisesti arveluttavia tekoja ja kaiken päätteeksi käy sunnuntaisin jumalanpalveluksessa, on tämä Vartiotorniseuran hallintoelimen sormella osoittama henkilö selvästikin esimerkki hengellisyyden puutteesta. Eihän sellainen kirkko voi olla oikea, joka sallii ja hyväksyy tuollaisen vastuuntunnottoman ja moraalisesti tuomittavan toiminnan. Eihän?
Vartiotorniseuran hallintoelimen esittämissä johtopäätöksissä on hitunen totta. Kirkko on nykyaikana maallinen instituutio yhä enenevässä määrin ja jumalanpalveluksiin osallistuvien jäsenten voidaan laskea kuuluvan suurelta osin nimikristittyihin. Ei kuitenkaan jokainen, joka osallistuu jumalanpalvelukseen, ole varmuudella uskova kristitty. Kirkon toimintaa ohjaa kirkkopolitiikka, jossa ei useinkaan suvaita rakentavaa lähimmäisenrakkautta, vaan enemmän vallalla on sanelupolitiikkaa akselilla: "Piispa määrää - papit tottelevat" Esimerkiksi paljon kertoo luterilaisen piispa Pihkalan suvaitsemattomuus ja suhtautuminen karismaattisen Nokia-liikkeen perustajaan Markku Koivistoon vuosina 1992-2002. Koivisto lopulta itse erosi luterilaisen papin virasta Pihkalan vaikeutettua hänen toimintaansa jopa tuomikapituliin ulottuvilla toimenpiteillä. Kun yhtälöön vielä liitetään syvästi hierarkisoitunut kirkko-organisaatio useine portaineen, kirkollisverot ts. valta päättää rahanjaosta ja nk. palkkapappit (Vartiotorniseuran hallintoelimen mukaan palkan maksaminen rahasssa on tuomittavaa), niin todellakin voidaan pohtia sitä, miten paljon kirkko on maallistunut ja valtioistunut. Siltä puuttuu näkyvä, syvä ja puhdas hengellisyys. Jokaisen papin edusvastuuton lausunto mediassa on kuin vettä myllyyn hallintoelimen lisätessä nämä lausunnot todisteeksi valtakirkkojen suuresta luopumuksesta ja näkyvästä Babylonista.
Hallintoelimen näkökulmasta asia on vieläkin yksinkertaisempi. Se katsoo, että jokaisen kirkon jäsenen tulisi olla uskonsa edustaja. Jos jäsen käyttäytyy moraalisesti huonosti, tämän katsotaan olevan seurausta kirkon opetuksen puutteesta. Jokaisen yksittäisen kristityn katsotaan edustavan suoraan kirkkoaan, johon hän kuuluu ja täten kirkon hengellisyys voidaan suoraan päätellä esim. henkilön elämäntavasta.
Järjestön johdon näkökulmasta jokaisen jumalanpalveluksessa käyvän, joka ei ole eronnut kirkosta, kastsotaan hyväksyvän kaikki piispojen lausunnot ja muut kirkon ajamat ja edustamat asiat. Todistajan katsellessa asioita näiden järjestönsä antamien linssien lävitse, keskustelua virittävän osapuolen on vaikea kertoa hänelle kirkko ja usko -käsitteiden eroista ja niiden erottamisesta toisistaan. Hallintoelin on saanut jäsenen pitämään saoja kirkko ja järjestö samaa tarkoittavina kuin "usko". "Usko näkyy järjestöstä tai kirkosta. Sen tulee näkyä. Jokainen jäsen on uskova." – tämä on se organisaatio-näkökulma, ne linssit, joiden lävitse hallintoelin on saanut jäseniensä katsomaan kristinuskoa ja siihen kuuluvien jäsenien toimintaa.
5.2 Vapaudu aikaisemman kirkkosi teoista
Hallintoelimen esittämä ajatus kirkon ja uskon kytkemisestä toisiinsa ei osoittaudu lähemmässä tarkastelussa päteväksi. Esimerkiksi henkilö, joka saa kuulla sukulaisensa kavalluksesta, ei ole vastuussa sukulaisen tekemisestä. Hän voi, meidän sitä tarkemmin tietämättä, joko hyväksyä tai olla hyväksymättä sukulaisen teot. Mitään automaattista kytköstä ei hänen ja sukulaisen välillä ole. Ei ole mitään tarvetta henkilön julkisesti ilmoittaa eroavansa sukulaisestaan, jotta hän osoittaisi paheksuvansa ja hylkäävänsä sukulaisensa teot.
Järjestön johto kuitenkin tarjoaa jäsenilleen samaa ajatusta: henkilö, joka ei eroa kirkosta, hyväksyy kaikki kirkon sekä heidän edustajiensa toimet ja tästä syystä jokainen kirkkoon kuuluva kristitty on syyllinen "verivelkaan", johon kirkon johtomiesten kerrotaan hallintoelimen julkaisuissa joutuneen ollessaan siunaamassa ja hyväksymässä sotia. Nerokas ajatus, mutta päätelmää vain ei tue edellä kuvattu esimerkkiä henkilön ja sukulaisen toimien vastuunalaisuudesta toisiaan kohtaan. Näkemystä ei tue edes Raamattu, joka sanoo, että jokainen on vastuussa vain omista teoistaan, ei toisten (1. Kor. 7:16, 17).
Usko-sana on hallintoelimen opetuksessa kiinteästi kytketty organisaation, jossa uskoa opetetaan. Olisi kuitenkin tarpeen pohtia hetki mitä tarkoittavat sanat kristitty uskova ja nimikristitty. Sanoista voisi saada oivalluksen, että lapsena kastettua henkilöä ei voi automaattisesti pitää uskovana. Uskova kristitty, on siis jotain muuta kuin kirkon kirjoissa esiintyvä nimi. Henkilö ei ole uskova siksi että hän kuuluu kirkkoon, vaan henkilö voi tulla tulla uskovaksi jossakin elämänvaiheessaan, täysin riippumatta kirkon olemassaolosta. Kirkon jäsenenä oleminen ei ole tae siitä että hän ylipäätään koskaan tulee uskoon. Usko on jotain, jonka yksin Jumala saa aikaan (Joh. 6:29) ja jonka Jeesus vaikuttaa ihmisessä (Apt. 3:16), ei kirkko. Ihmiset eri ikäisinä tulevat uskoon, joten on mahdotonta osoittaa kenenkään yksittäisen valtakirkkoon kuuluvan ihmisen kohdalla, että hän olisi uskossa. Ainoa tapa saada selville, onko johonkin kirkkokuntaan kuuluva henkilö uskova kristitty vai nimikristitty on kysyä asiaa henkilökohtaisesti häneltä itseltään.
Valtakirkot eivät ole organisaatioita, jotka valvovat jäseniensä toimintaa. Ne eivät myöskään ole organisaatioita, jotka asettavat monia ehtoja jäsenyydelleen. Tässä suhteessa hallintoelimen sormen osoittaminen valtakirkkoja kohtaan ja niiden toiminen vertaaminen sen oman organisaation toimintaan on kuin tarkastelisi kahta eri kasvilajia ja sen eri hedelmiä, kuten omenoita perunoihin. Se mitä hallintoelin edellyttää omilta jäseniltään, ei ole samaa kuin kristinuskossa. Siksi usko-termiä tulee tarkastella huolellisesti: mitä se merkitsee kun puhutaan kristityistä uskovista? Jos tulisi vertailla uskon vaikutuksia elämään, on otettava vertailtavaksi uskova kristitty eikä nimikristitty jos tämän henkilön rinnalle nostetaan Vartiotorniseuran jäsen. Vertailu nimikristittyyn Matti Meikäläiseen osoittaa täyttä ymmärtämättömyyttä valtakirkkojen olemuksesta ja asemasta toimijoina yhteiskunnassa.
Houkutellessa henkilöä liittymään järjestön jäseneksi, henkilöä pyydetään vaihtamaan uskoaan. Suomessa kasvanut kirkon jäsen on lapsuudessa käynyt lävitse rippikoulun ja saanut kristillisten arvojen ja oppien alkeet. Koulukasvatuksen ja suomalaisen kulttuurin tradition kautta (vrt. pyhäpäivien merkitys sekä radio ja TV jumalanpalvelukset) hän on oppinut ymmärtämään kasvaessaan aikuiseksi, että kristinuskon sanoma liittyy Jeesukseen Kristukseen. Jossakin hämärässä aivojen sopukoissa henkilö saattaa myös muistaa, että kristinuskossa Jeesus liittyy ihmisten henkilökohtaiseen pelastukseen.
Jotta henkilö voitaisiin vieroittaa tästä, on hänelle tarjottava tilalle jotain uutta "toisesta" uskosta. Koska kristillisyys ei valtakirkoissa näyttäydy selvästi erottuvana erillisten uskovien joukkona, herättää kuuluminen erityiseen joukkoon kiinnostusta (vrt. alakulttuurit, punk, rock, skeittailu). Henkilön annetaan ymmärtää, että "meidän joukossamme asiat ovat toisin. Meidän joukossa hengellisyys näkyy ja sitä opetetaan ja sitä myös vaaditaan." Henkilölle maalataan mielikuva selvästi rajatuista aidoista, säännöistä, ja niiden tarjoamasta huolenpidosta turvallisena suojana kaitsemaan henkilön hengenelämän taipaletta. Järjestö tarjoaisi suojaa ja Raamatun ohjeita kaikille elämän alueille. Henkilöstä tulisi entistä onnellisempi kun hän alkaisi ymmärtää miten järjestö opettaisi Raamatun periaatteiden toimivan myös käytännössä. Ihmissuhteet, seurustelu ja avioelämä kukoistaisivat ja lapset olisivat onnellisimpia kun henkilö liittyisi rakkautta täynnä olevaan yhteisöön. Hänelle myydään ajatusta, että kaikkien järjestön jäsenten välillä vallitsisi keskinäinen yhteenkuuluvuus, jota kristittyjen keskuudessa ei esiinny. Miten ihanalta tuollainen pieni ja tiiviimpi yhteisö kuulostaakaan. Tämä kaikki olisi tarjolla, mutta sen päälle tulisi vielä voittopalkinto: henkilö tulisi pelastumaan tämän järjestön kautta!
Kun henkilö on saatu uskomaan mielikuviin ja saatettu järjestön yhteyteen, alkaa hänen muokkaamisensa tapahtua jo ensimmäisten kokouksissa käyntien aikana. Seurakunnan jäsenet ovat ylitsevuotavan ystävällisiä ja kiinnostuneita uudesta jäsenestä. Miten mukavaa on olla kaikkien kiinnostuksen keskipisteenä ja saada uusia ystäviä. Kukaan ei tunnu lainkaan oudolta ja epäluulot todistajia kohtaan hälvenevät vähitellen. Henkilö saatta kantaa mukanaan todistajista kuulemiaan stereotypioita ja on aluksi kuulolla pitävätkö "kalajutut" paikkansa. Henkilö saattaa esimerkiksi kuvitella, että todistajat kokoontuvat joka päivä, tai että konventteja pidetään joka kuukausi, tai että todistajat eivät lainkaan puhu Jeesuksesta vaan ainoastaan Jehovasta. Stereotypioiden valitettava ongelmana on, että ne eivät kuvaile todellisuutta, vaan karrikoivat sitä. Kun henkilö vertaa aikaisemmin kuulemia tietojaan todistajista siihen mitä hän itse näkee, joutuu hän toteamaan, että suurin osa jutuista on täysin liioittelua. Valtakunnansalilla käynti ei olekaan niin ihmeellistä ja erikoista kuin hän oli kuvitellut. Kyseessä ei olekaan mikään "outo" joukko, vaan valtakunnansalin ihmiset tuntuvat aivan tavalliselta suomalaisilta, joilla on perheet ja normaali työ.
Käytännössä jokainen julistaja, ovelta ovelle kolkuttava todistaja, jonka henkilö kokouksissa kohtaa, on koulutettu mainostamaan järjestöä. Koulutettu on ulkonaisesti hillitty, hyväkäytöksinen, rauhallinen ja kuuntelee henkilöä. Todistaja osaa pitkän koulutuksensa ansiosta asettaa sanansa miellyttävästi ja tarkan harkitusti. Valtakunnansalien palveluskokoukset ovat valmentaneet häntä hyvin julistustyöhön ihmisten kohtaamiseen. Hänen valtakunnansaleilla pitämänsä esitelmät ovat opettaneet hänet esiintymään luontevasti ja hiomaan sanakäänteitä.
Valtakunnansalilla kiinnostunut ihminen näkee vain järjestön parhaat puolet, sillä useimmat jäsenet ovat oppineet tukahduttamaan kaikki negatiiviset tunteensa ja ajatuksensa järjestön toiminnasta ja epäkohdista. Nämä häiritsevät seikat seurakuntalainen sivuuttaa ja antaa oman itsesensuurinsa käsiteltäväksi. Jäsen joutuu koko ajan vakuuttamaan itselleen oman ymmärtämyksensä riittämättömyyttä järjestöä koskevissa kysymyksiin - "Jehovan tarkoituksiin". Seurakuntalainen uskoo, että jos hän opiskelisi ahkerammin kaikkia järjestön julkaisuja, muistaisi paremmin aikaisemmat Vartiotorni-lehden artikkelit, hän pystyisi selvittämään mieltään vaivaavat asiat. Jäsen on saatu uskomaan, että vika ei ole järjestössä, vaan hänessä itsessään; hänen omassa kyvyssään ymmärtää asioita. Painaessa kysymykset mielensä reunoille, hallintoelin on saavuttanut tavoitteensa, jossa seurakuntalaiset on saatu hymyilemään ulkoisesti ja olemaan valmiit vakuuttamaan onnellisuuttaan järjestön alaisuudessa jokaiselle uudelle henkilölle.
Uusi jäsen ei kuule järjestön epäkohdista useidenkaan kuukausien jälkeen, sillä "pakotettu onnellisuuden kuori" estää rehellisten ajatusten vaihdon kaikkien seurakuntalaisten välillä. Kukaan ei uskalla nostaa esiin epäkohtia, sillä "hänenhän tulisi olla mitä onnekkain ja onnellisin ihminen" järjestön oletetun hyvän alaisuudessa. Suurta tuskaa seurakuntalainen kokee juuri tästä ristiriidasta omien tunteidensa ja järjestön tedellisuuden välillä. Vanhempi seurakuntalainen on nähnyt, että kaikki ei olekaan niin, kuin hallintoelimen kirjallisuus hänelle kertoi alussa. Hän on nähnyt rikkoutuneita avioliittoja, perhehelvettiä, lasten kuritusta valtakunnansalien takahuoneissa ja vessoissa. Hän on nähnyt rikkoutuneita ihmissuhteita, syrjähyppyjä, haureutta (avioliiton ulkopuolinen seksi) ja taloudellisia ongelmia sekä toisten seurakuntalaisten syrjimistä ja toisten suosimista. Hänen edessään on seurakunnassa edelleenkin näkyvissä koko inhimillisen elämän kirjo ja kaikki ne ongelmat, joiden hän oli kuvitellut jäävän "maailmalliseen maailmaan".
Tavallisella Matti Meikäläisellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vastustaa tai ymmärtää niitä mekanismeja, joiden vaikutuksen piiriin hän joutuu säännöllisissä valtakunnansalien kokouksissa. Suurin osa ihmisistä kuulostelee vain aluksi ilmapiiriä ja toteamaan sen suopeaksi. Valtaosa uusista liittyvistä jäsenistä on naisia, joiden suhtautuminen uusiin asioihin on ennakkoluulottomampaa kuin miehillä.
Matti Meikäläinen ei osaa tehdä oikeita kysymyksiä, koska hän ei tunne järjestön toimintaa, eikä osaa pitää varaansa valtakunnansalilla kohtaamaansa "rakkauskylpyä" kohtaan. Ihminen saattaa olettaa, että häntä nyt ei ainakaan pystytä suostuttelemaan: "Minä olen erilainen kuin muut. Minä tiedän nämä jutut". Hän uskoo menevänsä vain ottamaan selvää minkälaista toiminta on valtakunnansalilla. Mikään ei voisi olla toisin.
Tosiasiassa littymisellä ei ole mitään tekemistä henkilön älykkyyden tai vahvuuden kanssa. Jokainen, halusipa tai ei, on altis vaikutuksille. Jokainen haluaa olla onnellinen. Jokainen tarvitsee rakkautta ja kiintymystä. Jokainen etsii itselleen parempaa elämää. Tavalliset inhimilliset piirteet ovat niitä, joihin järjestöjen jäsenet tarttuvat värvätessään lisää ihmisiä joukkoonsa.
"Ihminen ei liity järjestöön, vaan järjestö värvää hänet", kertoo Steven Hassan kirjassan Combatting mind cult control.
Henkilön tutustuessa toimintaan valtakunnansalien kokouksissa, hän kokee olevansa erityinen. Kaikki pitävät hänestä huolta ja kysyvät kuulumisia. Henkilö esitellään muille jäsenille ja pian hän kokee uuden sivun avautuneen tämän ryhmän keskellä. Täällä jokainen on tärkeä ja samanarvoinen. "Meillä ei ole pappeja", vakuuttavat kaikki. "Veljet ja sisaret ovat kaikki samanarvoisia. Seuraamme tarkasti Raamatun antamaa esimerkkiä", hän kuulee. Henkilölle vakuutetaan, että hänen elämänsä tulee koko ajan vain paremmaksi ja muutamat häiritsevät seikat pyritään sivuuttamaan epäoleellisina. Tärkeämpää on henkilön keskittyä kuulemaan sitä Raamatun tietoa, jota hänelle paljastetaan kokouksissa.
Todellisuudessa elämä todistajana on kaikkea muuta kuin onnelisuutta. Tiiviisiin yhteisöihin joutuneet ihmiset käyttävät kaiken aikansa organisaation kokouksiin, sen painaman materiaalin tutkimiseen seuraavaksi kerraksi (kotiläksyt), toisten samanlaisten ihmisten värväämiseen ja yleishyödylisen vapaaehtoistyön tekemiseen organisaation sisällä (tapahtumien järjestely, majoitukset). Vastineeksi henkilölle luvataan huolenpitoa kaikista hänen tarpeistaan. Vartiotorniseuran tapauksessa huolenpito rajoittuu suureta osin hengelliseen yhteyteen ja muiden jäsenten ystävyyteen sekä pelastuksen tarjoamiseen. Käytännön asioissa seurakuntalaiset myös auttavat toisiaan mahdollisuuksiensa mukaan.
Tiiviissä yhteisöissä kysymys on henkilön oman identiteetin vähenemisestä ja sen korvautumisesta järjestön identiteetillä. Yhteisö pyrkii korvaamaan henkilön vanhan minän tarjoamalla omaa malliaan. Kyse ei ole henkilön tietoisesta itsensä muuttamisesta vaan vaikutuksesta jonka ryhmä saa aikaan vaikuttaessaan joukkoonsa saapuneeseen ihmiseen kaikissa keskinäisissä vuorovaikutuksessa. Kun henkilö saapuu ryhmään sen pysyväksi jäseneksi, identiteetin muokkaus alkaa käynnistyä sosiaalisessa kontekstissa, jonka määrittävät ympärillä olevat ihmiset. Jos nämä ihmiset uskovat yhdenmukaisesti, on ryhmään sitouttava voima sitä suurempi. Henkilö saattaa tunnistaa muokkauksen käynnistyneen tuntiessaan painetta muuttaa käyttäytymistään.
Muutamalla omaa käytöstään, hän saattaa aluksi kuvitella suojelevansa omaa vanhaa olemustaan, ja olevansa mieliksi uudelle yhteisölle. Hän ei halua uutena jäsenenä aiheuttaa konflikteja. Todellisuudessa henkilön minän muuttuminen on jo alkanut. Henkilö on saattanut aikaisemmin olla kärkäs ottamaan kantaa asioihin, mutta huomattuaan paheksuvia katseita hänen tehdessään kysymyksiä, hän pikku hiljaa hillitsee innostustaan. Henkilö aloittaa sulautuminen massaan ja matkan kohti "penkissä istumisen" -taidon ymmärtämistä. Kun henkilö on tehnyt tätä tarpeeksi kauan, hänestä tuntuu luonnolliselta istua ja kuunnella kokouksessa esitettyä ohjelmaa. Hän ei koe muuttuneensa millään tavalla, koska muutokset ovat tapahtuneet hyvin pitkän ajan kuluessa.
Samoin käy henkilön pukeutumisen. Ei ole sopivaa, että henkilö tulee kokoukseen farkuissa tai muuten huolimattoman näköisenä. On kunnioittavampaa ottaa muut huomioon ja ajatella muiden tunteita. Seuraavalla kerralla henkilö ymmärtää ottaa käyttöön hameen tai housut ja hänen oikeaa päätöstäään vahvistetaan hyväksyvillä katseilla ja kommenteilla hyvästä pukeutumisesta. Lopulta henkilö istuu penkissä hyvin huolitellussa asussa ja pitää asiaa normaalina asiantilana, vaikka hän kuukausia aikaisemmin olisi käyttänyt farkkuja sopivana kaikkiin tilaisuuksiin. Henkilö ei näe itsessään tapahtunutta muutosta, mutta jos hän näkisi itsesään otetut kuvat ennen ja – jälkeen, hän tunnistaisi tapahtuneen muutoksen.
Henkilö on muuttanut persoonallisuuttaan, muttamalla ulkoista olemustaan.
Henkilökohtaisen kontrollin ja valintojen tilalle asettuu tiiviissä yhteisössä ryhmädynamiikan kontrolli. Kuvaavaa on organisaation asettaminen etusijalle kaikissa tapauksissa. Jäsenelle opetetaan, että se mikä on organisaatiolle hyvä asia, on hyvä asia myös jäsenille. Yksittäisten jäsenien omat mielipiteet ja toiveet taas ovat huono asia. Jos organisaatio sallisi vapaan mielipiteen vaihdon muiden ryhmien kanssa tai vapauksia käyttäytymisessä, se menettäisi kontrolloinnin välineitä.
Ihmisiä voidaan kontrolloida vain heidän käyttäytymisensä, ajatustensa ja tunteidensa kautta – ajatuksen,jonka psykologiassa Leon Festinger on esittänyt kognitiivisen dissonanssin teoriana. Teorian mukaan, muutamalla yhtä komponenteista, tapahtuu muutos myös muissa komponenteissa. Dissonanssiteorian ydin on ajatus komponenttien tasapainosta. Jos kaikkiin kolmeen pystytään vaikuttamaa, ei henkilöllä ole mitään mahdollisuuksia vastustaa muutosta. Tiedon kontrollointi on lopulta aidan sulkeva ovi, sillä jos tiedon saamista voidaan rajoittaa, henkilöltä evätään ajatusten polttoaine, uudet virikkeet, jonka seurauksena hänen kykynsä ajatella laajemmin ja itsenäisesti heikkenee.
Jos henkilön käyttäytymistä muutetaan, hänen ajatuksensa ja tunteensa muuttuvat minimoidakseen tapahtuneen dissonanssin (ristiriidan komponenttien harmoniassa). Henkilö voi kestää vain tietyn määrän muutosta kerrallaan yhdessä komponentissa. Kaikki komponentit yhdessä taas edustavat ihmisen koko persoonallisuutta.
Hallintoelin ennusti maailmanlopun, Harmagedonin, tulevan vuonna 1975 ja monet todistajia pidättyivät hankkimasta lapsia; he myivät talonsa, lopettivat työnsä ja siirtyivät täysipäiväisiksi tienraivaajiksi. Festingerin teorian avulla on selitettävissä, miksi vain joukko todistajia erosi järjestöstä vuoden 1976 jälkeen, kun profetia ei toteutunutkaan ja miksi usko järjestöön ei täysin romahtanut. Olisi ollut kaikki syyt odottaa, että todistajat olisivat eronneet suurin joukoin järjestön yhteydestä.
Festingerin teorian mukaan henkilön kokema suuri maailmanlopun odotuksen romahdus (tunteet) oli kompensoitava muilla komponenteilla, jotta henkilö saattoi säilyttää järjestyksen ja tarkoituksen elämässään. Henkilön oli saatava järkevä selitys asialle tai hänen dissonanssinsa olisi ollut liian vakava ja johtanut väistämättä järjestöstä eroamiseen. Hallintoelin käsitteli Harmagedonin odotuksen fiaskoa seuraavissa Vartiotorni-lehden artikkeleissa ja syytti mielenkiintoisesti todistajia "vääristä odotuksista", vaikka juuri järjestö oli ollut julkaisemassa varmoina esitettyjä Raamatun tulkintoja. Jäljelle jääneille jäsenille ainoaksi keinoksi palauttaa mielenrauha ja tasapaino elämään oli hyväksyä tämä selitys tai muutoin yrittää rationaalistaa järjestön virheelliseksi osoittautunut Raamatun ilmoitukseen väitetty ennustus. Vain siten henkilö saavutti takaisin tasapainon ja mielenrauhaansa. Suurin osa todistajista tahtoi uskoa tähän rationaaliseen selitykseen ja palauttaa uskonsa järjestöön heidän elämänsä ohjaajina.
Käyttäytymisen kontrollointi tarkoittaa ihmisen fyysisen todellisuuden, ympäristön, kontrollointia: sen missä hän elää, miten hän pukeutuu, mitä ruokaa hän syö, mitä töitä hän voi suorittaa, mitä rituaaleja hänen on suoritettava jne. Juuri ympäristön kontrollointi on syynä siihen miksi tiiviit yhteisöt edellyttävät jäseniensä osallistuvan tehokkaasti organisoituun ja monta kertaa viikossa tapahtuvaan kokous- ja seurakuntatoimintaan. Huomattava osa jäsenien päivästä kuluu yhteisön rituaaleihin ja indoktrinaatioon ts. aktiviteetteihin, jotka palvelevat jäsenen yhä tiukempaa sitouttamista yhteisöön. Jäsenille annetaan ja heitä kehotetaan asettamaan tavoitteita, joilla heidän vapaa-aikaansa kokoustoiminnan ulkopuolella entisestään rajoittuisi. Esimerkiksi hallintoelin edellyttää jäseniltään aktiivista julistustoimintaa. Jäsenelle ei ihannetapauksessa jää lainkaan muuta vapaa-aikaa kuin järjestön materiaalin ja julkaisujen tutkiminen seuraavaa kertaa varten. Seuraavalla viikolla luvassa on mahdollisesti lisää uutta tietoa ja näin oravanpyörä alkaa.
Käyttäytymistä säädellään lisäksi vaatimuksella, että jokainen toimii yhteisönä jäsenenä, ryhmänä, eikä individuaalisesti. Ihmiset toimivat yhdessä, he liikkuvat pareittain, opiskelu tapahtuu ryhmässä, yksin ja ilman valvontaa tapahtuvaa opiskelua ei suvaita jne. Yksilöllistä toimintaa pyritään ehkäisemään kaikissa sanakäänteissä samalla kun annetaan ymmärtää yhteisön edun asettuvan etusijalle. #todo Korostetaan henkilökohtaisen tutkimisen tärkeyttä ja hekilökohtaista suhdetta Jehovaan. Mikä sitten kaiken virallisen toiminnan, viiden viikottaisen kokouksen ja niihin valmistautumisen ja matkoihin kuluvan ajan jälkeen se on realistisesti mahdollista onkin toinen asia. Lisäksi kuukausittain ilmestyy kaksi Vartiotorni- ja Herätkää-lehteä, jotka tulisi aina lukea tuoreeltaan. Hyvin työlästä puurtamista, josta ei saa hetken rauhaa, jos ei sitten ole niin vahva persoona että viittaa kintaalla moisille vaatimukselle ja muistaa että vain Raamattu on todellisuudessa tärkeä.
Tiiviisti kontrolloidussa yhteisössä, kaikki käyttäytyminen voidaan helposti palkita tai rangaista. Organisaation kannalta on hyvä pitää jäsenet aina hieman varpaillaan ja valmiina odottamaan uusia paljastuksia. Jos henkilö suoriutuu yhteisössä hyvin, häntä kuvaannollisesti taputetaan selkään. Erityisesti palkkiot hierarkian ylemmältä tasolta ovat arvostettuja. Esimerkiksi Vartiotorniseuran lavamikrofonin käsittelijänä toimiminen – asema, joka on eräs todistajien etu – on palkkio hengellisen vahvuuden osoittamisesta ts. esimerkillisestä järjestön jäsenenä toimimisesta. Jos henkilö käyttäytyy sopimattomasti, häntä nuhdellaan vakavammissa tapauksissa julkisesti. Hänen nykyinen asemansa, etunsa, voidaan myös poistaa.
Jokaisella yhteisöllä on omat rituaalit, joiden avulla ryhmän kiinteyttä pidetään yllä. Tietyt puhekielessä toistuvat maneerit ja sanat (Vartiotorniseuran sisällä käytetystä kielestä lisätietoja sivulla ), asennot, tervehtimiskäytönnöt saavuttaessa ja lähtiessä, käytetyt fraasit ja ilmaukset. Jos yhteisön henkilö ei mukaudu tarpeeksi käytöntöihin, hänen annetaan ymmärtää olevan itsekäs ja epäkohtelias. #todo Rymästä poikkeava käytös osoittaa että kyseinen henkilö on vasta alkutaipaleella uskonsa suhteen, eikä vielä ymmärrä Raamattua. Häneen saatetaan seurakuntalaisten taholta suhtautua hivenen varovaisesti ja ajatella että hengellinen kehitys on alkuvaiheessa. Tällainen aloittelija on myös huonompaa seuraa verrattuna niihin, jotka taitavat sisäpiirin sanaston ja osaavat käyttäytyä soveliaalla tavalla julkisissa tilanteissa. Se miten kokousten ulkopuolella käyttäydytään ja pukeudutaan ei välttämättä sitten olekaan heijasta samaa "kypsyyttä" näiden edistyneempien kristittyjen joukossakaan. Kokouskäyttäytyminen on kuitenkin se joka enemmän määrää sen minkälainen "maine" sinulla seurakunnassa on. # Yhteisön johtajat eivät voi suoraan käskyttää kenenkään ajatuksia, mutta dissonanssiteorian mukaan, jos he voivat vaikuttaa henkilön käytökseen, henkilöiden ajatukset ja tunteet seuraavat perässä.
Henkilö saadaan omaksumaan yhteisön arvot ja näkemykset seuraavassa vaiheessa. Jäsen oppii uudet käsitteet, joiden tarkoituksena on korvata henkilön aikaisemmin käyttämä kieli. Samassa vaiheessa hänelle opetetaan olemaan ajattelematta liikaa ja opetuksessa painotetaan ajatusten pitämistä fokusoituneena aiheeseen. Henkilö oppii vähitellen sulkemaan mielestään kaikkeen tarpeettoman ulkopuolisen tiedon, joka ei ole samaa kuin minkä hän on oppinut yhteisön kautta. Jotta henkilö pysyisi yhteisön arvostamana jäsenenä, on hänen tietoisesti pidettävä huolta käyttämistään sanoista ja ilmaisuista. Jäsen oppii kontroilloimaan huomaamatta omaa mieltään ja pysäyttämän vaaralliset ajatusketjut. Totalistisissa yhteisöissä kysymys on olemissta totuudessa. Tämä totuus on ainoa todellisuus yhteisön jäsenelle. Oppijärjestelmän omaksuminen ei ainoastaan suodata vastaanotettua tietoa, vaan lisäksi sääntelee miten tietoon tulee suhtautua ja mitä siitä tulee ajatella. Tavallisesti totalistiset yhteisöissä totuus esitetään absoluuttisena jakaen kaikkia meihin ja muihin ja jokaista asiaa voidaan tarkastella vain mustan ja valkoisen kautta. Kaikki mikä on hyvää ja totuutta, on vain yhteisön sisällä. Kaikki joka on pahaa ja vaarallista on yhteisön ulkopuolella. Totalistisessa yhteisössä kaiken väitetään perustuvan johonkin perustotuuteen, kuten tieteeseen tai Raamatun ehdottoman ilmoitukseen. Yhteisön luvataan antavan kaikki vastaukset jokaiseen tilanteeseen ja ongelmaan. Jäsenen ei tarvitse ajatella itse, sillä järjestö ja sen tarjoama oppijärjestelmä antaa kaikki vastaukset.
Henkilön kielen vähittäinen muuttaminen on tärkeää siksi, että ajattelumme rakentuu kielen varaan. Kieli tarjoaa käsitteitä ja symboleja, joiden avulla ihminen rakentaa todellisuutta maailmasta. Kontrolloimalla tiettyjä sanontoja tai ilmauksia, kontrolloi myös henkilön ajatuksia. Monissa tiiviissä yhteisöissä on "sisäpiirin kieli", jossa käsitteet sisältävät monimutkaisia mielleyhtymiä. Tietyt tilanteet laukaisevat järjestön opettaman kielellisen käsitteistön virtaamisen henkilön mieleen. Tietyt asiasanat, kuten Vartiotorniseuran pakanallisuus-sana, leimataan yhteisön keskuudessa negatiivisiksi. Tämä leima sanaa kontrolloi sanan merkitystä ja sen käyttötarkoitusta – mitä sanan nähdessään tulisi ajatella (vrt. Vartiotorniseuran kielessä hallitsija-luokka, voidellut, pyhät jne.) Yhteisön käyttämä erilainen kieli ehkäisee tehokkaasti ulkopuolisten tunkeutumista organisaation toimintaan, sillä kieli nostaa näkymättömän muurin totuudessa olevien ja ulkopuolisten välille. Ulkopuoliset, jotka yrittävät ymmärtää toimintaa eivät ole vaara organisaatiolle, koska he eivät osaa käyttää yhteisön kieltä.
Kieli saa myös jäsenet tuntemaan itsensä erityisiksi. Kuullessaan samoin puhuvan ihmisen, hän tunnistaa veljen tai sisaren muista maailmallisista. Kieli myös palvelee järjestöstä kiinnostuneiden henkilöiden värväämisessä. Uudet jäsenet haluavat kiihkeästi ymmärtää mistä oikein keskustellaan ja päästä sisälle yhteisöön ja siksi katsovat tarpeelliseksi opiskella kovemmin. Henkilö haluaa päästä sisälle totuuteen.
Toinen tärkeä aspekti ajatusten kontrolloimisessa vaatii, että henkilö oppii sulkemaan pois tietoa, jossa yhteisöä käsitellään kriittisesti. Ajatusten sulkemisen tarkoitus on suojella henkilön omaksumaa uutta yhteisöidentiteettiä. Ensimmäinen puolustus kieltäminen: "Sitä ei ole olemassa. Sitä ei ole koskaan tapahtunut. Ei ole todisteita". Toinen on järkeistäminen: "Jos se olisikin tapahtunut, siihen on olemassa selitys". Kolmas on asian oikeuttaminen: "Vaikka X on kielletty, oli järjestöllä hyvä syy toimia X:n mukaan". Viimeisessä henkilö rakentaa itselleen toisen todellisuuden: "Haluan uskoa järjestöni toimivan kaikissa opetustensa mukaisesti. Se siis toimii kaikissa kohdin oikein."
Jos krittinen informaatio kohdistuu erityisesti organisaation johtoon, tai yhteisön merkittäviin jäseniin, puolustuksen etulinja pyyhkii koko yhteisön lävitse. Jäsenet on opetettu reagoimaan ja olemaan uskomatta kaikkeen kritiikkiin. Vastakkaiset tiedot pyritään selittämään pois kertomalla jo ennakkoon ennemmin tai myöhemmin vastaantulevasta hyökkäyksestä, jossa "lehdistö on manipuloitua", "kirjoitukset ovat mustamaalausta", "internet sivujen takana on vihollistahot ja panettelija". Juuri hyökkäävästi esitetty tieto toimii parhaana vahvistajana jäsenelle siitä, että organisaation kertoma kuva maailmasta on oikea. Heitä vainotaan ja tullaan jatkossakin vainoamaan. Sivuilla oleva tieto ei siksi ehdi saavuttaa vastaanottajaa, sillä lukiessa muutaman hyökkäävän sananvalinnan, henkilö menettää kiinnostuksen viimeiset rippeet materiaalia kohtaan.
Juuri organisaation opettama henkilön itsekontrolli vastaanotettua tietoa vastaan toimii parhaana mekanismina silloin kun hän ei ole yhteisön vaikutuksen piirissä. Henkilö on ohjelmoinut itsensä alitajuisesti toimimaan tietyllä tavalla tilanteissa, joissa tieto uhkaisi hänen omaksumaansa järjestön totuutta. Kysymysten noustessa pintaan, henkilö pyrkii unohtamaan ne ja sulkemaan mielestään. Organisaationsa kanssa ristiriitaisen tiedon kohdalla hän sulkee ulkopuolisen tiedon epäluotettavana. Henkilö huomaamattaa menettää kykynsä testata todellisuutta vertailemalla ja ajattelemalla asoita usealta eri näkökulmilta. Hänelle todellisuus näyttäytyy vain kapeasta organisaation määrittelemästä ikkunasta.
Dissonanssiteorian mukaan, jos päästään kontrolloimaan ihmisen saamaa tietoa henkilön suhtautuminen asioihin, käyttäytyminen ja ajatukset seuraavat perässä.
Emotionaalinen ts. tunnepuolen kontrollin tarkoituksena on kaventaa henkilön tunnekenttää. Syyllistäminen ja pelko ovat välttämättömiä työkaluja, joiden avulla kontrollointia harjoitetaan. Erityisesti syyllisyydentunne on yksi kaikkein vaikuttavimmista keinoista saada ihminen toimimaan ryhmän käyttäytymisen mukaisesti. Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan pysty tunnistamaan että heitä kontrolloidaan syyllisyyden ja pelon avulla, sillä yhteisö on ehdollistanut ihmisen aina syyttämään epäonnistumisesta ja virheestä itseään. Pelon avulla taas ryhmän jäsenet saadaan tiukemmin sidottua toisiinsa. Ensimmäinen vaihe ryhmäsidonnassa on ulkopuolisen uhan luominen. Tämä voi olla joko olemassaoleva tai olematon. Mistä hyvänsä tavallisesta yhteiskunnan tapahtumasta voidaan tehdä jäsenen silmissä epäilyttävää ja outoa ja jäsen saadaan uskomaan lyhyessä ajassa "uhan olemassaoloon", vaikka sitä ei todellisuudessa olisikaan. "Panettelija on kimpussasi", kerrotaan jäsenelle, jos hän harkitsee välimatkan ottamista yhteisöön. "Olet uhri ilman meitä", vakuutetaan henkilölle ryhmän olevan suoja pahaa maailmaa vastaan. "Demonit ovat ulkopuolella", neuvotaan henkilöä jäsentämään maailmaa ja kerrotaan hänen olevan tärkeä osa "suurempaa suunnitelmaa", jossa hänellekin on valittu
Ulkopuolisen pelon tartuttamisen jälkeen jäsen saa kuulla järjestön sanktioista: "jos et noudata sääntöjä A, B, C, joudut vastuuseen meidän edessämme. Mutta vielä pahempaa on joutua meidän ulkopuolelle kuin ottaa vastaan meidän määrittelemämme rangaistus. Rangaistus vain tekee sinut paremmaksi."
Henkilön tunteita voidaan ohjailla määrittelemällä minkä pitäisi tehdä henkilön onnelliseksi. Hänen tulee olla onnellinen tiettyjen asioiden kohdalla. "Suorittaessaan palvelusta organisaatiolle, Jumalan edustajalle, tulet onnellisemmaksi", hänelle kerrotaan ja kehotetaan työskentelemän ahkerammin ja saamaan "onnellisuuden" kaikki siunaukset. Henkilöä myös rohkaistaan pyrkimään eteenpäin urallaan yhteisön jäsenenä, nousemaan ylöspäin portailla, hankkimaan lisää jäseniä, perehtymään syvällisemmin järjestön kirjallisuuteen, jotta hän tulisi ymmärtämään esim. Jehovan tarkoituksia paremmin. Henkilön onnellisuuden kerrotaan kasvavan sen myötä mitä enemmän aikaa hän käyttää järjestön työn asettamiseen etusijalle kaikkien muiden hänen toimiensa sijasta. Vartiotorniseuran hallintoelimen kannalta ihminen on saatu täysin järjestön kontrolliin ja uskomaan onnellisuuden korkeimpaan tavoitteluun, kun jäsen ryhtyy täysipäiväiseksi ja tuntitavoitteita täyttäväksi tienraivaajaksi.
Yhteisössä korostetaan henkilön lojaalisuutta ja omistautumista järjestölle, eikä hänen odoteta lainkaan osoittavan mielipahaa mistään yhteisön hänelle antamasta tehtävästä. Yhteisö antaa ymmärtää, että jos hän kokee yhteisön osoittaman tehtävän hänelle epämieluisaksi, niin syy on hänessä. Nämä tehtävät ovat etuja, jotka tulee ottaa vastaan panemalla omat itsekkäät tarpeet ja tunteet toiselle sijalle. Jäsenten ei tule koskaan ajatella itseään, vaan heidän tulee aina ajatella mikä on parasta tyhmälle ja koko järjestölle. Yhteisön vanhimpia ei tule kritisoida eikä heidän päätöksiään tai tulkintojaan tule asettaa kyseenalaiseksi, vaan henkilön on löydettävä syy vajavaiseen ajatteluunsa itsestään.
Monet tiiviit yhteisöt kontrolloivat myös henkilön ulkopuolisia suhteiden laatua. Johtavassa asemassa olevat tai järjestön säännöt kieltävät henkilöä olematta kanssakäymisissä tiettyjen ulkopuolisten tahojen tai henkilöiden kanssa. Yhteisö saattaa myös leimata jonkin jäsenen yhteisön sisältä ja kehottaa karttamaan henkilöä kunnes henkilön status on taas palautettu "normaaliksi". Joissakin tapauksissa kontrolli ulottuu jopa henkilön henkilökohtaiseen elämään, kuten seurusteluun, avioliittoon, työpaikkaan ja lapsiin.
Emotionaalisen kontrollin säilymisessä tärkeä tekijänä on saada jäsenet pysymään varpaillaan ja tarkkailemaan jatkuvasti toisiaan ja itseään; omina toimintojaan ja ajatuksiaan. Jäsen tuntee olevansa riippuvainen yhteisöstä samalla kun hän tuntee pelkoa toisten paljastavan hänen mahdollisia syntejään. Juuri syntien, järjestön sääntöjen rikkomusten, tunnustaminen on voimakas henkisen ja tunneperäisen kontrollin keino. Sen voimaa lisää vielä tunnustamisen vaatiminen tai kuuluttaminen julkisesti. Todellisuudessa henkilön hairahduksia ei unohdeta, vaan seuraavan hairahduksen tapauksessa häntä muistutetaan aikaisemmasta. Viittaaminen aikaisempiin tapahtumiin vahvistaa suoritettua henkilön manipulointia taipua järjestön tahdon edessä. Henkilön olisikin parasta muistaa lause: "mitä tahansa hän tunnustaa, käytetän myöhemmin häntä vastaan.", sillä hänen tekonsa jäävät jäsenien tietoon myös henkilön lähdettyä yhteisöstä.
Emotionaalisesti manipuloidun henkilön on mahdotonta ajatella, että hän voisi jättää yhteisön ja kokea turvallisuutta sen ulkopuolella (vrt. uhrit, jotka eivät jätä kumpppaniaan edes jatkuvan perheväkivallankaan vuoksi). Kun järjestö esittelee toimintaansa ulkopuolisille, käytetään usein lausetta "Kuka hyvänsä voi lähteä milloin tahansa", jonka tarkoituksena on kerrota kuulijalle, että "jäsenet ovat valinneet jäämisen". Todellisuudessa jäsenillä ei ole vaihtoehtoja, sillä heidät on ehdollistettu tuntemaan uhkaa ulkopuolista maailmaa kohtaan. Tämä on asettanyt psykologisen salvan henkilön mieleen ja estää vapaan lähtemisen henkilön tuntiessaan olonsa onnettomaksi yhteisön sisällä.
Informaatio on polttoainetta, joka pitää mielemme ajattelun käynnissä. Jos henkilöltä kielletään informaatio, joka on tarpeen hänen arvioidessaan asioiden oikeaa laitaa, ei hän pysty tekemään hyvin perusteltuja päätöksiä. Henkilö jää yhteisönsä vangiksi siinä vaiheessa, kun häneltä kielletään ulkopuolisen informaation käyttäminen ja kun hän oppii yhteisön ehdollistaman itsesuggestion kautta torjumaan vastakkaisen tiedon jo alitajuntavaiheessa. Tälläisellä itsekontrollilla, pitkälle ehdollistettuna itsesensuurina, on hyvin dramaattiset ja kohtalokkkaat seuraukset.
Tiiviissä yhteisöissä henkilöillä on hyvin vähän mahdollisuuksia tutustua vastakkaiseen informaatioon, sillä henkilöt pyritään pitämään mahdollisimman kiireisinä järjestön toimintaan liittyvissä asioissa. Henkilöiden vapaa-aika pyritään mahdollisuuksien mukaan ohjelmoimaan täyteen järjestön aktiviteetteja. Kun jäsen lukee, se monesti liittyy järjestön painamaan materiaaliin, jonka "uutuus" pitää hänet kiireisenä. Materiaali on yleensä suodatettua ja hyvin valikoitua, jotta jäsenien ajatukset saadaan kiinnittymään "tärkeisiin" asioihin.
Tiedon kontrollointi ulottuu kaikkiin ihmissuhteisiin. Ihmiset eivät saa julkisesti keskustella toistensa kanssa järjestölle kriittisestä materiaalista, joka saattaisi käsitellä organisaatiota, sen oppijärjestelmää, johtohenkilöitä tai muuta toimintaa. Tieto organisaation toiminnasta on saatava organisaation omista lähteistä, jotka ovat "luotettavia" (vrt. yritys tarkastaa omat tilinsä ja toteaa kaiken olevan kunnossa - ulkopuolinen tarkistaa yrityksen tilit ja tuo ilmi yritykset kavallukset ja veronkierron). Uusien jäsenten kesken ei yleensä ole soveliasta puhua ilman jonkun kokeneemman jäsenen läsnäoloa ja ohjausta. Kaikkein tärkeintä yhteisölle on estää kaikki kontaktiyritykset entisiin jäseniin ja saada tietoa heidän kokemuksistaan.
Informaatio on hyvin rajattu tiiviissä yhteisössä ja sitä annetaan vain tiettyinä aikoina ("odota vielä..."), sopivan kokoisissa palasissa. Juuri palasittain esitetty tieto estää jäseniä hahmottamasta kokonaiskuvaa. Toisella paikkakunnalla tai toisessa maassa olevat solut eivät tiedä kaikestä emojärjestön toiminnasta. Jäsenien lisäksi annetaan ymmärtää, että heidän ei ole tarpeenkaan tietää kaikkea asiaan liittyvää eikä vaivata mieltään turhaa kuluttaviin keskusteluihin ja pohtimisiin, vaan heidän tulisi keskittyä siihen (vähäiseen) tiedon määrään, joka heille on juuri "paljastettu".
Jäsenet itse kuvittelevat tietävänsä paljon tarkemmin organisaationsa toimintaa kuin ulkopuoliset, jotka saavat tietoja entisiltä jäseniltä. Kuviossa kuitenkin unohtuu jäseniltä se, että järjestö itse kontrolloi heille tarjottua tietoa ja kuvaa itsestään.
Tiedon kontroloinnissa kysymys on sen eri tasoista. Aloittelevan jäsenen ei odoteta saavan käsiinsä kuin varhaista tutustumiseen tarkoitettua materiaalia ja "vahva ruoka" tulee vasta myöhemmin. Yhteisön johtavalla tasolla taas on pääsy tai etuoikeudet tietoon, joka ei vielä ole tarkoitettu rivijäsenille (vrt. hallintoelimen julkaisema Vanhimpien käsikirja, joka ei ole tarkoitettu rivijäsenelle). Jos henkilö "vahvan ruoan" tutkimisenkin jälkeen ei ole vakuuttunut, tai jos hän löytää liikaa ristiriitaisuuksia, hänelle vakuutetaan, että hän on erehtynyt omissa tulkinnoissaan eikä ole vielä tarpeeksi kypsä ymmärtämään asioita syvällisesti.
Kyselijät, jotka vaativat saada tietoonsa mahdollisimman paljon, ohjataan yhteisön muihin aktiviteetteihin, joiden toivotaan sammuttavan henkilön kiinnostuksen. Henkilöille annetaan muita tavoitteita, jotta hän "kyspyisi" valmiiksi vastaanottaamaan tietoa – vasta myöhemmin. Järjestön pyrkii saamaan henkilöt "istumaan penkissä" ja olemaan valmiita kuulemaan ja vastaanottamaan uutta totuutta milloin hyvänsä – ilman kysymyksiä.
Yhteenveto
Käyttäytymisen, ajatuksien, emotionaalinen ja informaation kontrollointi – jokaisella näistä on voimaa vaikuttaa ihmismieleen ja sitä kautta hänen identiteettinsä sekä tapaansa tarkastella maailmaa. Yhdessä ne muodostavat täydellisen verkon, joka pystyy kietomaan mukaansa jopa kaikkein varautuvimmat ja analyyttisemmätkin henkilöt (vrt. yliopistotutkinnon suorittaneen ihmisen liittyminen kulttiin). Harvoin yksi yhteisö pystyy vaikuttamaan kaikkiin näihin komponentteihin samanarvoisesti, eikä kaikki komponentit vaikuta kaikkiin ihmiseen samalla tehokkuudella. Toisissa yhteisöissä vaikutukset ovat enemmän epäsuoria kuin toisissa.
Jehovan todistajat -järjestön toimintatapa, tiivis kanssakäymisen (valtakunnansalien kokoukset) jäsenten kesken ja vapaa-ajan käyttämiseen järjestön toimintoihin (yhteiset tapahtumat, julistaminen, tienraivaus) vahvistavat ryhmäkontrollin vaikutusta. Saadessaan jäsenen uskomaan tarpeeseen "erottautua maailmasta" ja "sieltä ulos lähtemisestä", on henkilö siirretty lähes totaaliseen järjestön vaikutuspiiriin, johon eivät vaikuta muut ulkopuoliset häiriötekijät. Ulkopuolisten vaikutusten rajoittamisen jälkeen, jäsen indokrinoituu järjestön opetuksessa ulkopuolisen tiedon vastustaminen, jonka uskoo palvelevan oman "uuden" identiteettinsä suojaamista ulkopuolella vaanivaa panettelijaa vastaa. Lopulta hekilön vakuuttuneisuuden sulkee usko järjestön tarjoamaan totuuteen, jonka hän katsoo olevan ylivertaista kaikkeen muuhun tietoon nähden.
Usko järjestöön ja sen kykyihin, ei niinkään usko Raamattuun, pitää henkilön Jehovan todistajat -järjestön jäsenenä. Jos henkilölle esitettäsiiin todisteet järjestönsä puutteista, virheistä, peittelyistä, vääristä ennustuksista, vääristellyistä julkaisuista (nykyisessä versioissa eri tavalla kuin edellisissä; esim. CD-rom Vartiotorni-lehtien tiedot ovat paikoin muuttuneet painetuista versioista) ja skandaaleista (nk. YK:n NGO -skandaali 2002; hallintoelimen sitoutuminen YK:n peruskirjaan useiden vuosien ajan), auttavat nämä henkilöä uudelleen ajattelemaan ja avaamaan hänen silmänsä.
5.6 Lisätietoja aiheeseen
Luvun lähteinä olivat seuraavaa kirjallisuus:
Hassan Steve, Combatting cult mind control, 1990 .
Singer, Margaret Thaler, Cults in our mindst, 1995
Winn, Denise, The Manipulated Mind, 2000, 2 ed.
http://www.kotiposti.net/raamattu/jt/esittely/jehovan-todistajat.html#mita_vartiotorniseuran_hallintoelin_vaatii_seurakuntalaiselta
Henkilön, joka harkitsee liittymistä Vartiotorniseuran hallintoelimen johtamaan organisaatioon, ei useinkaan ole tietoinen niistä lukuisista säännöistä, joita hän joutuu noudattamaan liittyessään. Hänet velvoitetaan mm. kantamaan verikorttia, jonka tarkoituksen on onnettomuustapauksissa kieltää verensiirrot henkilön elämän pelastamiseksi. Käytännössä liittyminen organisaatioon tarkoittaa seuraavien asioiden hyväksymistä ja niiden pitämistä hallintoelimen ilmoittamana "totuutena":
Henkilön on pidettävä mitä tahansa hallintoelimeltä tulevaa opetusta Jumalalta lähtöisin olevana ilman kyseenalaistamista. Tämä koskee myös niitä oppeja, jotka saattavat muuttuvat myöhemmin täysin päinvastaisiksi.
Henkilön joutuu karttamaan kaikkia kontakteja entisiin, jopa lapsuuden aikaisiin ystäviinsä, mikäli he eivät enää olisi Vartiotorniseuran organisaatiossa jäseninä.
Oletko valmis luopumaan syntypäivien, joulun, pääsiäisen jne. vietosta? Käytännössä sinun tulisi luopua kaikista maailmallisista ystävistäsi.
Henkilö joutuu alistumaan hallintoelimen ehdottomaan ohjeeseen, jossa henkilön tulee kieltäytyä ilman mitään poikkeusta verensiirroista. Henkilö ei saa käyttää edes aikaisemmin omaa luovuttamaansa verta oman terveytensä hoitamiseen. Käytännössä henkilön edellytetään pitävän mukanaan lompakossa nk. verikorttia (virallisesti: Hoitotahto / vapautus vahingonkorvausvastuusta -kortti), jossa kerrotaan hoitohenkilökunnalle henkilön kieltäytyvän kaikkien verituotteiden käyttömahdollisuuksista. Lisätietoja sivulla
Henkilön odotetaan vapaaehtoisesti raportoivan kaikki hallintoelimen määrittelemiä sääntöjen rikkomukset seurakunnan vanhimmille. Toisten seurakuntalaisten teot, jos sellaisia tulee henkilön tietoon, tulee raportoida seurakunnan vanhimmille.
Henkilön tulee luopua työpaikastaan, jos hallintoelimen ohjeet ja seurakunnan vanhimmisto sitä vaativat. Kyseessä on tällöin työpaikka, joka on vastoin hallintoelimen määrittelemiä oppeja.
Henkilön tulee olla valmis käyttämään suuren osan vapaa-ajastaan järjestön toimintaan? Hänen tulee käydä valtakunnan salien kokouksissa säännöllisesti kolme kertaa viikossa. Lisäksi hänen hengellistä edistymistä kuvaa hänen halukkuutensa osallistua konventteihin. Seurakunnassa henkilön tulee osallistua joka kuukausi saarnaamistoimintaan, ja hänen tulee tehdä ovelta ovelle -julistustyötä. Jos henkilö jättää kokouksia väliin, häntä aletaan pitää "epäsäännöllisenä" tai "toimettomana", mikä tarkoittaa henkilön pitämistä "hengellisesti heikkona".
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Miten Vartiotorniseura värvää uusia jäseniä ja pitää heidät siellä?
"HENKILÖ EI LIITY JÄRJESTÖÖN, VAAN JÄRJESTÖ VÄRVÄÄ HÄNET"
Siihen, että henkilö altistuu kotikäynneillä todistajien ja Vartiotorniseuran hallintoelimen julkaiseman kirjallisuuden vaikutuksille, vaikuttaa kansankirkon jäsenissä esiintyvä nimikristillisyys. Suomessa jokaista ihmistä voidaan pitää kristittynä, sillä lähes kaikki kastetetaan syntyessään jonkin kirkkokunnan jäseneksi. Kun henkilö sitten varastaa, valehtelee, juopottelee, tekee moraalisesti arveluttavia tekoja ja kaiken päätteeksi käy sunnuntaisin jumalanpalveluksessa, on tämä Vartiotorniseuran hallintoelimen sormella osoittama henkilö selvästikin esimerkki hengellisyyden puutteesta. Eihän sellainen kirkko voi olla oikea, joka sallii ja hyväksyy tuollaisen vastuuntunnottoman ja moraalisesti tuomittavan toiminnan. Eihän?
Vartiotorniseuran hallintoelimen esittämissä johtopäätöksissä on hitunen totta. Kirkko on nykyaikana maallinen instituutio yhä enenevässä määrin ja jumalanpalveluksiin osallistuvien jäsenten voidaan laskea kuuluvan suurelta osin nimikristittyihin. Ei kuitenkaan jokainen, joka osallistuu jumalanpalvelukseen, ole varmuudella uskova kristitty. Kirkon toimintaa ohjaa kirkkopolitiikka, jossa ei useinkaan suvaita rakentavaa lähimmäisenrakkautta, vaan enemmän vallalla on sanelupolitiikkaa akselilla: "Piispa määrää - papit tottelevat" Esimerkiksi paljon kertoo luterilaisen piispa Pihkalan suvaitsemattomuus ja suhtautuminen karismaattisen Nokia-liikkeen perustajaan Markku Koivistoon vuosina 1992-2002. Koivisto lopulta itse erosi luterilaisen papin virasta Pihkalan vaikeutettua hänen toimintaansa jopa tuomikapituliin ulottuvilla toimenpiteillä. Kun yhtälöön vielä liitetään syvästi hierarkisoitunut kirkko-organisaatio useine portaineen, kirkollisverot ts. valta päättää rahanjaosta ja nk. palkkapappit (Vartiotorniseuran hallintoelimen mukaan palkan maksaminen rahasssa on tuomittavaa), niin todellakin voidaan pohtia sitä, miten paljon kirkko on maallistunut ja valtioistunut. Siltä puuttuu näkyvä, syvä ja puhdas hengellisyys. Jokaisen papin edusvastuuton lausunto mediassa on kuin vettä myllyyn hallintoelimen lisätessä nämä lausunnot todisteeksi valtakirkkojen suuresta luopumuksesta ja näkyvästä Babylonista.
Hallintoelimen näkökulmasta asia on vieläkin yksinkertaisempi. Se katsoo, että jokaisen kirkon jäsenen tulisi olla uskonsa edustaja. Jos jäsen käyttäytyy moraalisesti huonosti, tämän katsotaan olevan seurausta kirkon opetuksen puutteesta. Jokaisen yksittäisen kristityn katsotaan edustavan suoraan kirkkoaan, johon hän kuuluu ja täten kirkon hengellisyys voidaan suoraan päätellä esim. henkilön elämäntavasta.
Järjestön johdon näkökulmasta jokaisen jumalanpalveluksessa käyvän, joka ei ole eronnut kirkosta, kastsotaan hyväksyvän kaikki piispojen lausunnot ja muut kirkon ajamat ja edustamat asiat. Todistajan katsellessa asioita näiden järjestönsä antamien linssien lävitse, keskustelua virittävän osapuolen on vaikea kertoa hänelle kirkko ja usko -käsitteiden eroista ja niiden erottamisesta toisistaan. Hallintoelin on saanut jäsenen pitämään saoja kirkko ja järjestö samaa tarkoittavina kuin "usko". "Usko näkyy järjestöstä tai kirkosta. Sen tulee näkyä. Jokainen jäsen on uskova." – tämä on se organisaatio-näkökulma, ne linssit, joiden lävitse hallintoelin on saanut jäseniensä katsomaan kristinuskoa ja siihen kuuluvien jäsenien toimintaa.
5.2 Vapaudu aikaisemman kirkkosi teoista
Hallintoelimen esittämä ajatus kirkon ja uskon kytkemisestä toisiinsa ei osoittaudu lähemmässä tarkastelussa päteväksi. Esimerkiksi henkilö, joka saa kuulla sukulaisensa kavalluksesta, ei ole vastuussa sukulaisen tekemisestä. Hän voi, meidän sitä tarkemmin tietämättä, joko hyväksyä tai olla hyväksymättä sukulaisen teot. Mitään automaattista kytköstä ei hänen ja sukulaisen välillä ole. Ei ole mitään tarvetta henkilön julkisesti ilmoittaa eroavansa sukulaisestaan, jotta hän osoittaisi paheksuvansa ja hylkäävänsä sukulaisensa teot.
Järjestön johto kuitenkin tarjoaa jäsenilleen samaa ajatusta: henkilö, joka ei eroa kirkosta, hyväksyy kaikki kirkon sekä heidän edustajiensa toimet ja tästä syystä jokainen kirkkoon kuuluva kristitty on syyllinen "verivelkaan", johon kirkon johtomiesten kerrotaan hallintoelimen julkaisuissa joutuneen ollessaan siunaamassa ja hyväksymässä sotia. Nerokas ajatus, mutta päätelmää vain ei tue edellä kuvattu esimerkkiä henkilön ja sukulaisen toimien vastuunalaisuudesta toisiaan kohtaan. Näkemystä ei tue edes Raamattu, joka sanoo, että jokainen on vastuussa vain omista teoistaan, ei toisten (1. Kor. 7:16, 17).
Usko-sana on hallintoelimen opetuksessa kiinteästi kytketty organisaation, jossa uskoa opetetaan. Olisi kuitenkin tarpeen pohtia hetki mitä tarkoittavat sanat kristitty uskova ja nimikristitty. Sanoista voisi saada oivalluksen, että lapsena kastettua henkilöä ei voi automaattisesti pitää uskovana. Uskova kristitty, on siis jotain muuta kuin kirkon kirjoissa esiintyvä nimi. Henkilö ei ole uskova siksi että hän kuuluu kirkkoon, vaan henkilö voi tulla tulla uskovaksi jossakin elämänvaiheessaan, täysin riippumatta kirkon olemassaolosta. Kirkon jäsenenä oleminen ei ole tae siitä että hän ylipäätään koskaan tulee uskoon. Usko on jotain, jonka yksin Jumala saa aikaan (Joh. 6:29) ja jonka Jeesus vaikuttaa ihmisessä (Apt. 3:16), ei kirkko. Ihmiset eri ikäisinä tulevat uskoon, joten on mahdotonta osoittaa kenenkään yksittäisen valtakirkkoon kuuluvan ihmisen kohdalla, että hän olisi uskossa. Ainoa tapa saada selville, onko johonkin kirkkokuntaan kuuluva henkilö uskova kristitty vai nimikristitty on kysyä asiaa henkilökohtaisesti häneltä itseltään.
Valtakirkot eivät ole organisaatioita, jotka valvovat jäseniensä toimintaa. Ne eivät myöskään ole organisaatioita, jotka asettavat monia ehtoja jäsenyydelleen. Tässä suhteessa hallintoelimen sormen osoittaminen valtakirkkoja kohtaan ja niiden toiminen vertaaminen sen oman organisaation toimintaan on kuin tarkastelisi kahta eri kasvilajia ja sen eri hedelmiä, kuten omenoita perunoihin. Se mitä hallintoelin edellyttää omilta jäseniltään, ei ole samaa kuin kristinuskossa. Siksi usko-termiä tulee tarkastella huolellisesti: mitä se merkitsee kun puhutaan kristityistä uskovista? Jos tulisi vertailla uskon vaikutuksia elämään, on otettava vertailtavaksi uskova kristitty eikä nimikristitty jos tämän henkilön rinnalle nostetaan Vartiotorniseuran jäsen. Vertailu nimikristittyyn Matti Meikäläiseen osoittaa täyttä ymmärtämättömyyttä valtakirkkojen olemuksesta ja asemasta toimijoina yhteiskunnassa.
Houkutellessa henkilöä liittymään järjestön jäseneksi, henkilöä pyydetään vaihtamaan uskoaan. Suomessa kasvanut kirkon jäsen on lapsuudessa käynyt lävitse rippikoulun ja saanut kristillisten arvojen ja oppien alkeet. Koulukasvatuksen ja suomalaisen kulttuurin tradition kautta (vrt. pyhäpäivien merkitys sekä radio ja TV jumalanpalvelukset) hän on oppinut ymmärtämään kasvaessaan aikuiseksi, että kristinuskon sanoma liittyy Jeesukseen Kristukseen. Jossakin hämärässä aivojen sopukoissa henkilö saattaa myös muistaa, että kristinuskossa Jeesus liittyy ihmisten henkilökohtaiseen pelastukseen.
Jotta henkilö voitaisiin vieroittaa tästä, on hänelle tarjottava tilalle jotain uutta "toisesta" uskosta. Koska kristillisyys ei valtakirkoissa näyttäydy selvästi erottuvana erillisten uskovien joukkona, herättää kuuluminen erityiseen joukkoon kiinnostusta (vrt. alakulttuurit, punk, rock, skeittailu). Henkilön annetaan ymmärtää, että "meidän joukossamme asiat ovat toisin. Meidän joukossa hengellisyys näkyy ja sitä opetetaan ja sitä myös vaaditaan." Henkilölle maalataan mielikuva selvästi rajatuista aidoista, säännöistä, ja niiden tarjoamasta huolenpidosta turvallisena suojana kaitsemaan henkilön hengenelämän taipaletta. Järjestö tarjoaisi suojaa ja Raamatun ohjeita kaikille elämän alueille. Henkilöstä tulisi entistä onnellisempi kun hän alkaisi ymmärtää miten järjestö opettaisi Raamatun periaatteiden toimivan myös käytännössä. Ihmissuhteet, seurustelu ja avioelämä kukoistaisivat ja lapset olisivat onnellisimpia kun henkilö liittyisi rakkautta täynnä olevaan yhteisöön. Hänelle myydään ajatusta, että kaikkien järjestön jäsenten välillä vallitsisi keskinäinen yhteenkuuluvuus, jota kristittyjen keskuudessa ei esiinny. Miten ihanalta tuollainen pieni ja tiiviimpi yhteisö kuulostaakaan. Tämä kaikki olisi tarjolla, mutta sen päälle tulisi vielä voittopalkinto: henkilö tulisi pelastumaan tämän järjestön kautta!
Kun henkilö on saatu uskomaan mielikuviin ja saatettu järjestön yhteyteen, alkaa hänen muokkaamisensa tapahtua jo ensimmäisten kokouksissa käyntien aikana. Seurakunnan jäsenet ovat ylitsevuotavan ystävällisiä ja kiinnostuneita uudesta jäsenestä. Miten mukavaa on olla kaikkien kiinnostuksen keskipisteenä ja saada uusia ystäviä. Kukaan ei tunnu lainkaan oudolta ja epäluulot todistajia kohtaan hälvenevät vähitellen. Henkilö saatta kantaa mukanaan todistajista kuulemiaan stereotypioita ja on aluksi kuulolla pitävätkö "kalajutut" paikkansa. Henkilö saattaa esimerkiksi kuvitella, että todistajat kokoontuvat joka päivä, tai että konventteja pidetään joka kuukausi, tai että todistajat eivät lainkaan puhu Jeesuksesta vaan ainoastaan Jehovasta. Stereotypioiden valitettava ongelmana on, että ne eivät kuvaile todellisuutta, vaan karrikoivat sitä. Kun henkilö vertaa aikaisemmin kuulemia tietojaan todistajista siihen mitä hän itse näkee, joutuu hän toteamaan, että suurin osa jutuista on täysin liioittelua. Valtakunnansalilla käynti ei olekaan niin ihmeellistä ja erikoista kuin hän oli kuvitellut. Kyseessä ei olekaan mikään "outo" joukko, vaan valtakunnansalin ihmiset tuntuvat aivan tavalliselta suomalaisilta, joilla on perheet ja normaali työ.
Käytännössä jokainen julistaja, ovelta ovelle kolkuttava todistaja, jonka henkilö kokouksissa kohtaa, on koulutettu mainostamaan järjestöä. Koulutettu on ulkonaisesti hillitty, hyväkäytöksinen, rauhallinen ja kuuntelee henkilöä. Todistaja osaa pitkän koulutuksensa ansiosta asettaa sanansa miellyttävästi ja tarkan harkitusti. Valtakunnansalien palveluskokoukset ovat valmentaneet häntä hyvin julistustyöhön ihmisten kohtaamiseen. Hänen valtakunnansaleilla pitämänsä esitelmät ovat opettaneet hänet esiintymään luontevasti ja hiomaan sanakäänteitä.
Valtakunnansalilla kiinnostunut ihminen näkee vain järjestön parhaat puolet, sillä useimmat jäsenet ovat oppineet tukahduttamaan kaikki negatiiviset tunteensa ja ajatuksensa järjestön toiminnasta ja epäkohdista. Nämä häiritsevät seikat seurakuntalainen sivuuttaa ja antaa oman itsesensuurinsa käsiteltäväksi. Jäsen joutuu koko ajan vakuuttamaan itselleen oman ymmärtämyksensä riittämättömyyttä järjestöä koskevissa kysymyksiin - "Jehovan tarkoituksiin". Seurakuntalainen uskoo, että jos hän opiskelisi ahkerammin kaikkia järjestön julkaisuja, muistaisi paremmin aikaisemmat Vartiotorni-lehden artikkelit, hän pystyisi selvittämään mieltään vaivaavat asiat. Jäsen on saatu uskomaan, että vika ei ole järjestössä, vaan hänessä itsessään; hänen omassa kyvyssään ymmärtää asioita. Painaessa kysymykset mielensä reunoille, hallintoelin on saavuttanut tavoitteensa, jossa seurakuntalaiset on saatu hymyilemään ulkoisesti ja olemaan valmiit vakuuttamaan onnellisuuttaan järjestön alaisuudessa jokaiselle uudelle henkilölle.
Uusi jäsen ei kuule järjestön epäkohdista useidenkaan kuukausien jälkeen, sillä "pakotettu onnellisuuden kuori" estää rehellisten ajatusten vaihdon kaikkien seurakuntalaisten välillä. Kukaan ei uskalla nostaa esiin epäkohtia, sillä "hänenhän tulisi olla mitä onnekkain ja onnellisin ihminen" järjestön oletetun hyvän alaisuudessa. Suurta tuskaa seurakuntalainen kokee juuri tästä ristiriidasta omien tunteidensa ja järjestön tedellisuuden välillä. Vanhempi seurakuntalainen on nähnyt, että kaikki ei olekaan niin, kuin hallintoelimen kirjallisuus hänelle kertoi alussa. Hän on nähnyt rikkoutuneita avioliittoja, perhehelvettiä, lasten kuritusta valtakunnansalien takahuoneissa ja vessoissa. Hän on nähnyt rikkoutuneita ihmissuhteita, syrjähyppyjä, haureutta (avioliiton ulkopuolinen seksi) ja taloudellisia ongelmia sekä toisten seurakuntalaisten syrjimistä ja toisten suosimista. Hänen edessään on seurakunnassa edelleenkin näkyvissä koko inhimillisen elämän kirjo ja kaikki ne ongelmat, joiden hän oli kuvitellut jäävän "maailmalliseen maailmaan".
Tavallisella Matti Meikäläisellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vastustaa tai ymmärtää niitä mekanismeja, joiden vaikutuksen piiriin hän joutuu säännöllisissä valtakunnansalien kokouksissa. Suurin osa ihmisistä kuulostelee vain aluksi ilmapiiriä ja toteamaan sen suopeaksi. Valtaosa uusista liittyvistä jäsenistä on naisia, joiden suhtautuminen uusiin asioihin on ennakkoluulottomampaa kuin miehillä.
Matti Meikäläinen ei osaa tehdä oikeita kysymyksiä, koska hän ei tunne järjestön toimintaa, eikä osaa pitää varaansa valtakunnansalilla kohtaamaansa "rakkauskylpyä" kohtaan. Ihminen saattaa olettaa, että häntä nyt ei ainakaan pystytä suostuttelemaan: "Minä olen erilainen kuin muut. Minä tiedän nämä jutut". Hän uskoo menevänsä vain ottamaan selvää minkälaista toiminta on valtakunnansalilla. Mikään ei voisi olla toisin.
Tosiasiassa littymisellä ei ole mitään tekemistä henkilön älykkyyden tai vahvuuden kanssa. Jokainen, halusipa tai ei, on altis vaikutuksille. Jokainen haluaa olla onnellinen. Jokainen tarvitsee rakkautta ja kiintymystä. Jokainen etsii itselleen parempaa elämää. Tavalliset inhimilliset piirteet ovat niitä, joihin järjestöjen jäsenet tarttuvat värvätessään lisää ihmisiä joukkoonsa.
"Ihminen ei liity järjestöön, vaan järjestö värvää hänet", kertoo Steven Hassan kirjassan Combatting mind cult control.
Henkilön tutustuessa toimintaan valtakunnansalien kokouksissa, hän kokee olevansa erityinen. Kaikki pitävät hänestä huolta ja kysyvät kuulumisia. Henkilö esitellään muille jäsenille ja pian hän kokee uuden sivun avautuneen tämän ryhmän keskellä. Täällä jokainen on tärkeä ja samanarvoinen. "Meillä ei ole pappeja", vakuuttavat kaikki. "Veljet ja sisaret ovat kaikki samanarvoisia. Seuraamme tarkasti Raamatun antamaa esimerkkiä", hän kuulee. Henkilölle vakuutetaan, että hänen elämänsä tulee koko ajan vain paremmaksi ja muutamat häiritsevät seikat pyritään sivuuttamaan epäoleellisina. Tärkeämpää on henkilön keskittyä kuulemaan sitä Raamatun tietoa, jota hänelle paljastetaan kokouksissa.
Todellisuudessa elämä todistajana on kaikkea muuta kuin onnelisuutta. Tiiviisiin yhteisöihin joutuneet ihmiset käyttävät kaiken aikansa organisaation kokouksiin, sen painaman materiaalin tutkimiseen seuraavaksi kerraksi (kotiläksyt), toisten samanlaisten ihmisten värväämiseen ja yleishyödylisen vapaaehtoistyön tekemiseen organisaation sisällä (tapahtumien järjestely, majoitukset). Vastineeksi henkilölle luvataan huolenpitoa kaikista hänen tarpeistaan. Vartiotorniseuran tapauksessa huolenpito rajoittuu suureta osin hengelliseen yhteyteen ja muiden jäsenten ystävyyteen sekä pelastuksen tarjoamiseen. Käytännön asioissa seurakuntalaiset myös auttavat toisiaan mahdollisuuksiensa mukaan.
Tiiviissä yhteisöissä kysymys on henkilön oman identiteetin vähenemisestä ja sen korvautumisesta järjestön identiteetillä. Yhteisö pyrkii korvaamaan henkilön vanhan minän tarjoamalla omaa malliaan. Kyse ei ole henkilön tietoisesta itsensä muuttamisesta vaan vaikutuksesta jonka ryhmä saa aikaan vaikuttaessaan joukkoonsa saapuneeseen ihmiseen kaikissa keskinäisissä vuorovaikutuksessa. Kun henkilö saapuu ryhmään sen pysyväksi jäseneksi, identiteetin muokkaus alkaa käynnistyä sosiaalisessa kontekstissa, jonka määrittävät ympärillä olevat ihmiset. Jos nämä ihmiset uskovat yhdenmukaisesti, on ryhmään sitouttava voima sitä suurempi. Henkilö saattaa tunnistaa muokkauksen käynnistyneen tuntiessaan painetta muuttaa käyttäytymistään.
Muutamalla omaa käytöstään, hän saattaa aluksi kuvitella suojelevansa omaa vanhaa olemustaan, ja olevansa mieliksi uudelle yhteisölle. Hän ei halua uutena jäsenenä aiheuttaa konflikteja. Todellisuudessa henkilön minän muuttuminen on jo alkanut. Henkilö on saattanut aikaisemmin olla kärkäs ottamaan kantaa asioihin, mutta huomattuaan paheksuvia katseita hänen tehdessään kysymyksiä, hän pikku hiljaa hillitsee innostustaan. Henkilö aloittaa sulautuminen massaan ja matkan kohti "penkissä istumisen" -taidon ymmärtämistä. Kun henkilö on tehnyt tätä tarpeeksi kauan, hänestä tuntuu luonnolliselta istua ja kuunnella kokouksessa esitettyä ohjelmaa. Hän ei koe muuttuneensa millään tavalla, koska muutokset ovat tapahtuneet hyvin pitkän ajan kuluessa.
Samoin käy henkilön pukeutumisen. Ei ole sopivaa, että henkilö tulee kokoukseen farkuissa tai muuten huolimattoman näköisenä. On kunnioittavampaa ottaa muut huomioon ja ajatella muiden tunteita. Seuraavalla kerralla henkilö ymmärtää ottaa käyttöön hameen tai housut ja hänen oikeaa päätöstäään vahvistetaan hyväksyvillä katseilla ja kommenteilla hyvästä pukeutumisesta. Lopulta henkilö istuu penkissä hyvin huolitellussa asussa ja pitää asiaa normaalina asiantilana, vaikka hän kuukausia aikaisemmin olisi käyttänyt farkkuja sopivana kaikkiin tilaisuuksiin. Henkilö ei näe itsessään tapahtunutta muutosta, mutta jos hän näkisi itsesään otetut kuvat ennen ja – jälkeen, hän tunnistaisi tapahtuneen muutoksen.
Henkilö on muuttanut persoonallisuuttaan, muttamalla ulkoista olemustaan.
Henkilökohtaisen kontrollin ja valintojen tilalle asettuu tiiviissä yhteisössä ryhmädynamiikan kontrolli. Kuvaavaa on organisaation asettaminen etusijalle kaikissa tapauksissa. Jäsenelle opetetaan, että se mikä on organisaatiolle hyvä asia, on hyvä asia myös jäsenille. Yksittäisten jäsenien omat mielipiteet ja toiveet taas ovat huono asia. Jos organisaatio sallisi vapaan mielipiteen vaihdon muiden ryhmien kanssa tai vapauksia käyttäytymisessä, se menettäisi kontrolloinnin välineitä.
Ihmisiä voidaan kontrolloida vain heidän käyttäytymisensä, ajatustensa ja tunteidensa kautta – ajatuksen,jonka psykologiassa Leon Festinger on esittänyt kognitiivisen dissonanssin teoriana. Teorian mukaan, muutamalla yhtä komponenteista, tapahtuu muutos myös muissa komponenteissa. Dissonanssiteorian ydin on ajatus komponenttien tasapainosta. Jos kaikkiin kolmeen pystytään vaikuttamaa, ei henkilöllä ole mitään mahdollisuuksia vastustaa muutosta. Tiedon kontrollointi on lopulta aidan sulkeva ovi, sillä jos tiedon saamista voidaan rajoittaa, henkilöltä evätään ajatusten polttoaine, uudet virikkeet, jonka seurauksena hänen kykynsä ajatella laajemmin ja itsenäisesti heikkenee.
Jos henkilön käyttäytymistä muutetaan, hänen ajatuksensa ja tunteensa muuttuvat minimoidakseen tapahtuneen dissonanssin (ristiriidan komponenttien harmoniassa). Henkilö voi kestää vain tietyn määrän muutosta kerrallaan yhdessä komponentissa. Kaikki komponentit yhdessä taas edustavat ihmisen koko persoonallisuutta.
Hallintoelin ennusti maailmanlopun, Harmagedonin, tulevan vuonna 1975 ja monet todistajia pidättyivät hankkimasta lapsia; he myivät talonsa, lopettivat työnsä ja siirtyivät täysipäiväisiksi tienraivaajiksi. Festingerin teorian avulla on selitettävissä, miksi vain joukko todistajia erosi järjestöstä vuoden 1976 jälkeen, kun profetia ei toteutunutkaan ja miksi usko järjestöön ei täysin romahtanut. Olisi ollut kaikki syyt odottaa, että todistajat olisivat eronneet suurin joukoin järjestön yhteydestä.
Festingerin teorian mukaan henkilön kokema suuri maailmanlopun odotuksen romahdus (tunteet) oli kompensoitava muilla komponenteilla, jotta henkilö saattoi säilyttää järjestyksen ja tarkoituksen elämässään. Henkilön oli saatava järkevä selitys asialle tai hänen dissonanssinsa olisi ollut liian vakava ja johtanut väistämättä järjestöstä eroamiseen. Hallintoelin käsitteli Harmagedonin odotuksen fiaskoa seuraavissa Vartiotorni-lehden artikkeleissa ja syytti mielenkiintoisesti todistajia "vääristä odotuksista", vaikka juuri järjestö oli ollut julkaisemassa varmoina esitettyjä Raamatun tulkintoja. Jäljelle jääneille jäsenille ainoaksi keinoksi palauttaa mielenrauha ja tasapaino elämään oli hyväksyä tämä selitys tai muutoin yrittää rationaalistaa järjestön virheelliseksi osoittautunut Raamatun ilmoitukseen väitetty ennustus. Vain siten henkilö saavutti takaisin tasapainon ja mielenrauhaansa. Suurin osa todistajista tahtoi uskoa tähän rationaaliseen selitykseen ja palauttaa uskonsa järjestöön heidän elämänsä ohjaajina.
Käyttäytymisen kontrollointi tarkoittaa ihmisen fyysisen todellisuuden, ympäristön, kontrollointia: sen missä hän elää, miten hän pukeutuu, mitä ruokaa hän syö, mitä töitä hän voi suorittaa, mitä rituaaleja hänen on suoritettava jne. Juuri ympäristön kontrollointi on syynä siihen miksi tiiviit yhteisöt edellyttävät jäseniensä osallistuvan tehokkaasti organisoituun ja monta kertaa viikossa tapahtuvaan kokous- ja seurakuntatoimintaan. Huomattava osa jäsenien päivästä kuluu yhteisön rituaaleihin ja indoktrinaatioon ts. aktiviteetteihin, jotka palvelevat jäsenen yhä tiukempaa sitouttamista yhteisöön. Jäsenille annetaan ja heitä kehotetaan asettamaan tavoitteita, joilla heidän vapaa-aikaansa kokoustoiminnan ulkopuolella entisestään rajoittuisi. Esimerkiksi hallintoelin edellyttää jäseniltään aktiivista julistustoimintaa. Jäsenelle ei ihannetapauksessa jää lainkaan muuta vapaa-aikaa kuin järjestön materiaalin ja julkaisujen tutkiminen seuraavaa kertaa varten. Seuraavalla viikolla luvassa on mahdollisesti lisää uutta tietoa ja näin oravanpyörä alkaa.
Käyttäytymistä säädellään lisäksi vaatimuksella, että jokainen toimii yhteisönä jäsenenä, ryhmänä, eikä individuaalisesti. Ihmiset toimivat yhdessä, he liikkuvat pareittain, opiskelu tapahtuu ryhmässä, yksin ja ilman valvontaa tapahtuvaa opiskelua ei suvaita jne. Yksilöllistä toimintaa pyritään ehkäisemään kaikissa sanakäänteissä samalla kun annetaan ymmärtää yhteisön edun asettuvan etusijalle. #todo Korostetaan henkilökohtaisen tutkimisen tärkeyttä ja hekilökohtaista suhdetta Jehovaan. Mikä sitten kaiken virallisen toiminnan, viiden viikottaisen kokouksen ja niihin valmistautumisen ja matkoihin kuluvan ajan jälkeen se on realistisesti mahdollista onkin toinen asia. Lisäksi kuukausittain ilmestyy kaksi Vartiotorni- ja Herätkää-lehteä, jotka tulisi aina lukea tuoreeltaan. Hyvin työlästä puurtamista, josta ei saa hetken rauhaa, jos ei sitten ole niin vahva persoona että viittaa kintaalla moisille vaatimukselle ja muistaa että vain Raamattu on todellisuudessa tärkeä.
Tiiviisti kontrolloidussa yhteisössä, kaikki käyttäytyminen voidaan helposti palkita tai rangaista. Organisaation kannalta on hyvä pitää jäsenet aina hieman varpaillaan ja valmiina odottamaan uusia paljastuksia. Jos henkilö suoriutuu yhteisössä hyvin, häntä kuvaannollisesti taputetaan selkään. Erityisesti palkkiot hierarkian ylemmältä tasolta ovat arvostettuja. Esimerkiksi Vartiotorniseuran lavamikrofonin käsittelijänä toimiminen – asema, joka on eräs todistajien etu – on palkkio hengellisen vahvuuden osoittamisesta ts. esimerkillisestä järjestön jäsenenä toimimisesta. Jos henkilö käyttäytyy sopimattomasti, häntä nuhdellaan vakavammissa tapauksissa julkisesti. Hänen nykyinen asemansa, etunsa, voidaan myös poistaa.
Jokaisella yhteisöllä on omat rituaalit, joiden avulla ryhmän kiinteyttä pidetään yllä. Tietyt puhekielessä toistuvat maneerit ja sanat (Vartiotorniseuran sisällä käytetystä kielestä lisätietoja sivulla ), asennot, tervehtimiskäytönnöt saavuttaessa ja lähtiessä, käytetyt fraasit ja ilmaukset. Jos yhteisön henkilö ei mukaudu tarpeeksi käytöntöihin, hänen annetaan ymmärtää olevan itsekäs ja epäkohtelias. #todo Rymästä poikkeava käytös osoittaa että kyseinen henkilö on vasta alkutaipaleella uskonsa suhteen, eikä vielä ymmärrä Raamattua. Häneen saatetaan seurakuntalaisten taholta suhtautua hivenen varovaisesti ja ajatella että hengellinen kehitys on alkuvaiheessa. Tällainen aloittelija on myös huonompaa seuraa verrattuna niihin, jotka taitavat sisäpiirin sanaston ja osaavat käyttäytyä soveliaalla tavalla julkisissa tilanteissa. Se miten kokousten ulkopuolella käyttäydytään ja pukeudutaan ei välttämättä sitten olekaan heijasta samaa "kypsyyttä" näiden edistyneempien kristittyjen joukossakaan. Kokouskäyttäytyminen on kuitenkin se joka enemmän määrää sen minkälainen "maine" sinulla seurakunnassa on. # Yhteisön johtajat eivät voi suoraan käskyttää kenenkään ajatuksia, mutta dissonanssiteorian mukaan, jos he voivat vaikuttaa henkilön käytökseen, henkilöiden ajatukset ja tunteet seuraavat perässä.
Henkilö saadaan omaksumaan yhteisön arvot ja näkemykset seuraavassa vaiheessa. Jäsen oppii uudet käsitteet, joiden tarkoituksena on korvata henkilön aikaisemmin käyttämä kieli. Samassa vaiheessa hänelle opetetaan olemaan ajattelematta liikaa ja opetuksessa painotetaan ajatusten pitämistä fokusoituneena aiheeseen. Henkilö oppii vähitellen sulkemaan mielestään kaikkeen tarpeettoman ulkopuolisen tiedon, joka ei ole samaa kuin minkä hän on oppinut yhteisön kautta. Jotta henkilö pysyisi yhteisön arvostamana jäsenenä, on hänen tietoisesti pidettävä huolta käyttämistään sanoista ja ilmaisuista. Jäsen oppii kontroilloimaan huomaamatta omaa mieltään ja pysäyttämän vaaralliset ajatusketjut. Totalistisissa yhteisöissä kysymys on olemissta totuudessa. Tämä totuus on ainoa todellisuus yhteisön jäsenelle. Oppijärjestelmän omaksuminen ei ainoastaan suodata vastaanotettua tietoa, vaan lisäksi sääntelee miten tietoon tulee suhtautua ja mitä siitä tulee ajatella. Tavallisesti totalistiset yhteisöissä totuus esitetään absoluuttisena jakaen kaikkia meihin ja muihin ja jokaista asiaa voidaan tarkastella vain mustan ja valkoisen kautta. Kaikki mikä on hyvää ja totuutta, on vain yhteisön sisällä. Kaikki joka on pahaa ja vaarallista on yhteisön ulkopuolella. Totalistisessa yhteisössä kaiken väitetään perustuvan johonkin perustotuuteen, kuten tieteeseen tai Raamatun ehdottoman ilmoitukseen. Yhteisön luvataan antavan kaikki vastaukset jokaiseen tilanteeseen ja ongelmaan. Jäsenen ei tarvitse ajatella itse, sillä järjestö ja sen tarjoama oppijärjestelmä antaa kaikki vastaukset.
Henkilön kielen vähittäinen muuttaminen on tärkeää siksi, että ajattelumme rakentuu kielen varaan. Kieli tarjoaa käsitteitä ja symboleja, joiden avulla ihminen rakentaa todellisuutta maailmasta. Kontrolloimalla tiettyjä sanontoja tai ilmauksia, kontrolloi myös henkilön ajatuksia. Monissa tiiviissä yhteisöissä on "sisäpiirin kieli", jossa käsitteet sisältävät monimutkaisia mielleyhtymiä. Tietyt tilanteet laukaisevat järjestön opettaman kielellisen käsitteistön virtaamisen henkilön mieleen. Tietyt asiasanat, kuten Vartiotorniseuran pakanallisuus-sana, leimataan yhteisön keskuudessa negatiivisiksi. Tämä leima sanaa kontrolloi sanan merkitystä ja sen käyttötarkoitusta – mitä sanan nähdessään tulisi ajatella (vrt. Vartiotorniseuran kielessä hallitsija-luokka, voidellut, pyhät jne.) Yhteisön käyttämä erilainen kieli ehkäisee tehokkaasti ulkopuolisten tunkeutumista organisaation toimintaan, sillä kieli nostaa näkymättömän muurin totuudessa olevien ja ulkopuolisten välille. Ulkopuoliset, jotka yrittävät ymmärtää toimintaa eivät ole vaara organisaatiolle, koska he eivät osaa käyttää yhteisön kieltä.
Kieli saa myös jäsenet tuntemaan itsensä erityisiksi. Kuullessaan samoin puhuvan ihmisen, hän tunnistaa veljen tai sisaren muista maailmallisista. Kieli myös palvelee järjestöstä kiinnostuneiden henkilöiden värväämisessä. Uudet jäsenet haluavat kiihkeästi ymmärtää mistä oikein keskustellaan ja päästä sisälle yhteisöön ja siksi katsovat tarpeelliseksi opiskella kovemmin. Henkilö haluaa päästä sisälle totuuteen.
Toinen tärkeä aspekti ajatusten kontrolloimisessa vaatii, että henkilö oppii sulkemaan pois tietoa, jossa yhteisöä käsitellään kriittisesti. Ajatusten sulkemisen tarkoitus on suojella henkilön omaksumaa uutta yhteisöidentiteettiä. Ensimmäinen puolustus kieltäminen: "Sitä ei ole olemassa. Sitä ei ole koskaan tapahtunut. Ei ole todisteita". Toinen on järkeistäminen: "Jos se olisikin tapahtunut, siihen on olemassa selitys". Kolmas on asian oikeuttaminen: "Vaikka X on kielletty, oli järjestöllä hyvä syy toimia X:n mukaan". Viimeisessä henkilö rakentaa itselleen toisen todellisuuden: "Haluan uskoa järjestöni toimivan kaikissa opetustensa mukaisesti. Se siis toimii kaikissa kohdin oikein."
Jos krittinen informaatio kohdistuu erityisesti organisaation johtoon, tai yhteisön merkittäviin jäseniin, puolustuksen etulinja pyyhkii koko yhteisön lävitse. Jäsenet on opetettu reagoimaan ja olemaan uskomatta kaikkeen kritiikkiin. Vastakkaiset tiedot pyritään selittämään pois kertomalla jo ennakkoon ennemmin tai myöhemmin vastaantulevasta hyökkäyksestä, jossa "lehdistö on manipuloitua", "kirjoitukset ovat mustamaalausta", "internet sivujen takana on vihollistahot ja panettelija". Juuri hyökkäävästi esitetty tieto toimii parhaana vahvistajana jäsenelle siitä, että organisaation kertoma kuva maailmasta on oikea. Heitä vainotaan ja tullaan jatkossakin vainoamaan. Sivuilla oleva tieto ei siksi ehdi saavuttaa vastaanottajaa, sillä lukiessa muutaman hyökkäävän sananvalinnan, henkilö menettää kiinnostuksen viimeiset rippeet materiaalia kohtaan.
Juuri organisaation opettama henkilön itsekontrolli vastaanotettua tietoa vastaan toimii parhaana mekanismina silloin kun hän ei ole yhteisön vaikutuksen piirissä. Henkilö on ohjelmoinut itsensä alitajuisesti toimimaan tietyllä tavalla tilanteissa, joissa tieto uhkaisi hänen omaksumaansa järjestön totuutta. Kysymysten noustessa pintaan, henkilö pyrkii unohtamaan ne ja sulkemaan mielestään. Organisaationsa kanssa ristiriitaisen tiedon kohdalla hän sulkee ulkopuolisen tiedon epäluotettavana. Henkilö huomaamattaa menettää kykynsä testata todellisuutta vertailemalla ja ajattelemalla asoita usealta eri näkökulmilta. Hänelle todellisuus näyttäytyy vain kapeasta organisaation määrittelemästä ikkunasta.
Dissonanssiteorian mukaan, jos päästään kontrolloimaan ihmisen saamaa tietoa henkilön suhtautuminen asioihin, käyttäytyminen ja ajatukset seuraavat perässä.
Emotionaalinen ts. tunnepuolen kontrollin tarkoituksena on kaventaa henkilön tunnekenttää. Syyllistäminen ja pelko ovat välttämättömiä työkaluja, joiden avulla kontrollointia harjoitetaan. Erityisesti syyllisyydentunne on yksi kaikkein vaikuttavimmista keinoista saada ihminen toimimaan ryhmän käyttäytymisen mukaisesti. Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan pysty tunnistamaan että heitä kontrolloidaan syyllisyyden ja pelon avulla, sillä yhteisö on ehdollistanut ihmisen aina syyttämään epäonnistumisesta ja virheestä itseään. Pelon avulla taas ryhmän jäsenet saadaan tiukemmin sidottua toisiinsa. Ensimmäinen vaihe ryhmäsidonnassa on ulkopuolisen uhan luominen. Tämä voi olla joko olemassaoleva tai olematon. Mistä hyvänsä tavallisesta yhteiskunnan tapahtumasta voidaan tehdä jäsenen silmissä epäilyttävää ja outoa ja jäsen saadaan uskomaan lyhyessä ajassa "uhan olemassaoloon", vaikka sitä ei todellisuudessa olisikaan. "Panettelija on kimpussasi", kerrotaan jäsenelle, jos hän harkitsee välimatkan ottamista yhteisöön. "Olet uhri ilman meitä", vakuutetaan henkilölle ryhmän olevan suoja pahaa maailmaa vastaan. "Demonit ovat ulkopuolella", neuvotaan henkilöä jäsentämään maailmaa ja kerrotaan hänen olevan tärkeä osa "suurempaa suunnitelmaa", jossa hänellekin on valittu
Ulkopuolisen pelon tartuttamisen jälkeen jäsen saa kuulla järjestön sanktioista: "jos et noudata sääntöjä A, B, C, joudut vastuuseen meidän edessämme. Mutta vielä pahempaa on joutua meidän ulkopuolelle kuin ottaa vastaan meidän määrittelemämme rangaistus. Rangaistus vain tekee sinut paremmaksi."
Henkilön tunteita voidaan ohjailla määrittelemällä minkä pitäisi tehdä henkilön onnelliseksi. Hänen tulee olla onnellinen tiettyjen asioiden kohdalla. "Suorittaessaan palvelusta organisaatiolle, Jumalan edustajalle, tulet onnellisemmaksi", hänelle kerrotaan ja kehotetaan työskentelemän ahkerammin ja saamaan "onnellisuuden" kaikki siunaukset. Henkilöä myös rohkaistaan pyrkimään eteenpäin urallaan yhteisön jäsenenä, nousemaan ylöspäin portailla, hankkimaan lisää jäseniä, perehtymään syvällisemmin järjestön kirjallisuuteen, jotta hän tulisi ymmärtämään esim. Jehovan tarkoituksia paremmin. Henkilön onnellisuuden kerrotaan kasvavan sen myötä mitä enemmän aikaa hän käyttää järjestön työn asettamiseen etusijalle kaikkien muiden hänen toimiensa sijasta. Vartiotorniseuran hallintoelimen kannalta ihminen on saatu täysin järjestön kontrolliin ja uskomaan onnellisuuden korkeimpaan tavoitteluun, kun jäsen ryhtyy täysipäiväiseksi ja tuntitavoitteita täyttäväksi tienraivaajaksi.
Yhteisössä korostetaan henkilön lojaalisuutta ja omistautumista järjestölle, eikä hänen odoteta lainkaan osoittavan mielipahaa mistään yhteisön hänelle antamasta tehtävästä. Yhteisö antaa ymmärtää, että jos hän kokee yhteisön osoittaman tehtävän hänelle epämieluisaksi, niin syy on hänessä. Nämä tehtävät ovat etuja, jotka tulee ottaa vastaan panemalla omat itsekkäät tarpeet ja tunteet toiselle sijalle. Jäsenten ei tule koskaan ajatella itseään, vaan heidän tulee aina ajatella mikä on parasta tyhmälle ja koko järjestölle. Yhteisön vanhimpia ei tule kritisoida eikä heidän päätöksiään tai tulkintojaan tule asettaa kyseenalaiseksi, vaan henkilön on löydettävä syy vajavaiseen ajatteluunsa itsestään.
Monet tiiviit yhteisöt kontrolloivat myös henkilön ulkopuolisia suhteiden laatua. Johtavassa asemassa olevat tai järjestön säännöt kieltävät henkilöä olematta kanssakäymisissä tiettyjen ulkopuolisten tahojen tai henkilöiden kanssa. Yhteisö saattaa myös leimata jonkin jäsenen yhteisön sisältä ja kehottaa karttamaan henkilöä kunnes henkilön status on taas palautettu "normaaliksi". Joissakin tapauksissa kontrolli ulottuu jopa henkilön henkilökohtaiseen elämään, kuten seurusteluun, avioliittoon, työpaikkaan ja lapsiin.
Emotionaalisen kontrollin säilymisessä tärkeä tekijänä on saada jäsenet pysymään varpaillaan ja tarkkailemaan jatkuvasti toisiaan ja itseään; omina toimintojaan ja ajatuksiaan. Jäsen tuntee olevansa riippuvainen yhteisöstä samalla kun hän tuntee pelkoa toisten paljastavan hänen mahdollisia syntejään. Juuri syntien, järjestön sääntöjen rikkomusten, tunnustaminen on voimakas henkisen ja tunneperäisen kontrollin keino. Sen voimaa lisää vielä tunnustamisen vaatiminen tai kuuluttaminen julkisesti. Todellisuudessa henkilön hairahduksia ei unohdeta, vaan seuraavan hairahduksen tapauksessa häntä muistutetaan aikaisemmasta. Viittaaminen aikaisempiin tapahtumiin vahvistaa suoritettua henkilön manipulointia taipua järjestön tahdon edessä. Henkilön olisikin parasta muistaa lause: "mitä tahansa hän tunnustaa, käytetän myöhemmin häntä vastaan.", sillä hänen tekonsa jäävät jäsenien tietoon myös henkilön lähdettyä yhteisöstä.
Emotionaalisesti manipuloidun henkilön on mahdotonta ajatella, että hän voisi jättää yhteisön ja kokea turvallisuutta sen ulkopuolella (vrt. uhrit, jotka eivät jätä kumpppaniaan edes jatkuvan perheväkivallankaan vuoksi). Kun järjestö esittelee toimintaansa ulkopuolisille, käytetään usein lausetta "Kuka hyvänsä voi lähteä milloin tahansa", jonka tarkoituksena on kerrota kuulijalle, että "jäsenet ovat valinneet jäämisen". Todellisuudessa jäsenillä ei ole vaihtoehtoja, sillä heidät on ehdollistettu tuntemaan uhkaa ulkopuolista maailmaa kohtaan. Tämä on asettanyt psykologisen salvan henkilön mieleen ja estää vapaan lähtemisen henkilön tuntiessaan olonsa onnettomaksi yhteisön sisällä.
Informaatio on polttoainetta, joka pitää mielemme ajattelun käynnissä. Jos henkilöltä kielletään informaatio, joka on tarpeen hänen arvioidessaan asioiden oikeaa laitaa, ei hän pysty tekemään hyvin perusteltuja päätöksiä. Henkilö jää yhteisönsä vangiksi siinä vaiheessa, kun häneltä kielletään ulkopuolisen informaation käyttäminen ja kun hän oppii yhteisön ehdollistaman itsesuggestion kautta torjumaan vastakkaisen tiedon jo alitajuntavaiheessa. Tälläisellä itsekontrollilla, pitkälle ehdollistettuna itsesensuurina, on hyvin dramaattiset ja kohtalokkkaat seuraukset.
Tiiviissä yhteisöissä henkilöillä on hyvin vähän mahdollisuuksia tutustua vastakkaiseen informaatioon, sillä henkilöt pyritään pitämään mahdollisimman kiireisinä järjestön toimintaan liittyvissä asioissa. Henkilöiden vapaa-aika pyritään mahdollisuuksien mukaan ohjelmoimaan täyteen järjestön aktiviteetteja. Kun jäsen lukee, se monesti liittyy järjestön painamaan materiaaliin, jonka "uutuus" pitää hänet kiireisenä. Materiaali on yleensä suodatettua ja hyvin valikoitua, jotta jäsenien ajatukset saadaan kiinnittymään "tärkeisiin" asioihin.
Tiedon kontrollointi ulottuu kaikkiin ihmissuhteisiin. Ihmiset eivät saa julkisesti keskustella toistensa kanssa järjestölle kriittisestä materiaalista, joka saattaisi käsitellä organisaatiota, sen oppijärjestelmää, johtohenkilöitä tai muuta toimintaa. Tieto organisaation toiminnasta on saatava organisaation omista lähteistä, jotka ovat "luotettavia" (vrt. yritys tarkastaa omat tilinsä ja toteaa kaiken olevan kunnossa - ulkopuolinen tarkistaa yrityksen tilit ja tuo ilmi yritykset kavallukset ja veronkierron). Uusien jäsenten kesken ei yleensä ole soveliasta puhua ilman jonkun kokeneemman jäsenen läsnäoloa ja ohjausta. Kaikkein tärkeintä yhteisölle on estää kaikki kontaktiyritykset entisiin jäseniin ja saada tietoa heidän kokemuksistaan.
Informaatio on hyvin rajattu tiiviissä yhteisössä ja sitä annetaan vain tiettyinä aikoina ("odota vielä..."), sopivan kokoisissa palasissa. Juuri palasittain esitetty tieto estää jäseniä hahmottamasta kokonaiskuvaa. Toisella paikkakunnalla tai toisessa maassa olevat solut eivät tiedä kaikestä emojärjestön toiminnasta. Jäsenien lisäksi annetaan ymmärtää, että heidän ei ole tarpeenkaan tietää kaikkea asiaan liittyvää eikä vaivata mieltään turhaa kuluttaviin keskusteluihin ja pohtimisiin, vaan heidän tulisi keskittyä siihen (vähäiseen) tiedon määrään, joka heille on juuri "paljastettu".
Jäsenet itse kuvittelevat tietävänsä paljon tarkemmin organisaationsa toimintaa kuin ulkopuoliset, jotka saavat tietoja entisiltä jäseniltä. Kuviossa kuitenkin unohtuu jäseniltä se, että järjestö itse kontrolloi heille tarjottua tietoa ja kuvaa itsestään.
Tiedon kontroloinnissa kysymys on sen eri tasoista. Aloittelevan jäsenen ei odoteta saavan käsiinsä kuin varhaista tutustumiseen tarkoitettua materiaalia ja "vahva ruoka" tulee vasta myöhemmin. Yhteisön johtavalla tasolla taas on pääsy tai etuoikeudet tietoon, joka ei vielä ole tarkoitettu rivijäsenille (vrt. hallintoelimen julkaisema Vanhimpien käsikirja, joka ei ole tarkoitettu rivijäsenelle). Jos henkilö "vahvan ruoan" tutkimisenkin jälkeen ei ole vakuuttunut, tai jos hän löytää liikaa ristiriitaisuuksia, hänelle vakuutetaan, että hän on erehtynyt omissa tulkinnoissaan eikä ole vielä tarpeeksi kypsä ymmärtämään asioita syvällisesti.
Kyselijät, jotka vaativat saada tietoonsa mahdollisimman paljon, ohjataan yhteisön muihin aktiviteetteihin, joiden toivotaan sammuttavan henkilön kiinnostuksen. Henkilöille annetaan muita tavoitteita, jotta hän "kyspyisi" valmiiksi vastaanottaamaan tietoa – vasta myöhemmin. Järjestön pyrkii saamaan henkilöt "istumaan penkissä" ja olemaan valmiita kuulemaan ja vastaanottamaan uutta totuutta milloin hyvänsä – ilman kysymyksiä.
Yhteenveto
Käyttäytymisen, ajatuksien, emotionaalinen ja informaation kontrollointi – jokaisella näistä on voimaa vaikuttaa ihmismieleen ja sitä kautta hänen identiteettinsä sekä tapaansa tarkastella maailmaa. Yhdessä ne muodostavat täydellisen verkon, joka pystyy kietomaan mukaansa jopa kaikkein varautuvimmat ja analyyttisemmätkin henkilöt (vrt. yliopistotutkinnon suorittaneen ihmisen liittyminen kulttiin). Harvoin yksi yhteisö pystyy vaikuttamaan kaikkiin näihin komponentteihin samanarvoisesti, eikä kaikki komponentit vaikuta kaikkiin ihmiseen samalla tehokkuudella. Toisissa yhteisöissä vaikutukset ovat enemmän epäsuoria kuin toisissa.
Jehovan todistajat -järjestön toimintatapa, tiivis kanssakäymisen (valtakunnansalien kokoukset) jäsenten kesken ja vapaa-ajan käyttämiseen järjestön toimintoihin (yhteiset tapahtumat, julistaminen, tienraivaus) vahvistavat ryhmäkontrollin vaikutusta. Saadessaan jäsenen uskomaan tarpeeseen "erottautua maailmasta" ja "sieltä ulos lähtemisestä", on henkilö siirretty lähes totaaliseen järjestön vaikutuspiiriin, johon eivät vaikuta muut ulkopuoliset häiriötekijät. Ulkopuolisten vaikutusten rajoittamisen jälkeen, jäsen indokrinoituu järjestön opetuksessa ulkopuolisen tiedon vastustaminen, jonka uskoo palvelevan oman "uuden" identiteettinsä suojaamista ulkopuolella vaanivaa panettelijaa vastaa. Lopulta hekilön vakuuttuneisuuden sulkee usko järjestön tarjoamaan totuuteen, jonka hän katsoo olevan ylivertaista kaikkeen muuhun tietoon nähden.
Usko järjestöön ja sen kykyihin, ei niinkään usko Raamattuun, pitää henkilön Jehovan todistajat -järjestön jäsenenä. Jos henkilölle esitettäsiiin todisteet järjestönsä puutteista, virheistä, peittelyistä, vääristä ennustuksista, vääristellyistä julkaisuista (nykyisessä versioissa eri tavalla kuin edellisissä; esim. CD-rom Vartiotorni-lehtien tiedot ovat paikoin muuttuneet painetuista versioista) ja skandaaleista (nk. YK:n NGO -skandaali 2002; hallintoelimen sitoutuminen YK:n peruskirjaan useiden vuosien ajan), auttavat nämä henkilöä uudelleen ajattelemaan ja avaamaan hänen silmänsä.
5.6 Lisätietoja aiheeseen
Luvun lähteinä olivat seuraavaa kirjallisuus:
Hassan Steve, Combatting cult mind control, 1990 .
Singer, Margaret Thaler, Cults in our mindst, 1995
Winn, Denise, The Manipulated Mind, 2000, 2 ed.
http://www.kotiposti.net/raamattu/jt/esittely/jehovan-todistajat.html#mita_vartiotorniseuran_hallintoelin_vaatii_seurakuntalaiselta
Vastaukset 3
Vanhimmat
asiaa oli, mutta liikaa. ei okein jaksa lukea kaikkea.
Tuollainen megapitkä kirjoitus on suotavaa laittaa esille nettiin (en katsonut linkkiäsi) ja
laittaa tänne yhtä tasokas tiivistelmä ja kuvaus linkitetytä materiaalista (esim. tarkempia tietoja tai koko kirjoitus löytyy osoitteesta http://taalla.net/jehovantodistajista_asiaa/)
Asiasisältö sinällään ok, ehkä pari väliotsikkoa olisi selventänyt (mistä alkaa VT-propaganda, mistä sinun vastineesi..)
Mä nukahdin puolessa välissä niin ku pari aiempaakin viestin laittajaa.
Laitas lyhennettynä se teksti ja niiku pääasiat vaan äläkä jauha sitä skeidaa niin paljon.
Oletko muuten käynyt työkkärissä viime aikoina? Luulen et sieltä löytys sulle pari hyvää hommaa. Selvästikin sulla on liian paljon aikaa ja liian vähän tekemistä.
Ala vaikka kato treenaamaan. Pysyy mölyt mahassa ja lihas kasvaa ;)