bulimiasta anoreksiaan

jos bulimiaan on alunalkujaan sairastunut laihdutusmielessä, ja siitä parantuessaan poistanut elämästään vain ahmimisen ja oksentamisen niin on suuri riski, että tilalle tulee nimenomaan anoreksia, jolloin laihdutushalut eivät ole lähteneet minnekään bulimian myötä tai ortoreksia, jolloin ajattelee "noh, nyt kun kaiken pidän sisälläni niin haluan sen olevan terveellistä eikä sellaista paskaa kuin ennen söin".

tiedän pari vastaavaa tapausta.. tärkeää on, että otat nopeasti ohjat takaisin itsellesi ja vakuutat että tämä ei saa olla mitään bulimian korviketta, vaan tavoitteenasihan (toivottavasti) oli normalisoida koko syöminen.

Mulle kävi just noin. En edes enään muista mistä bulimia mulla lähti liikkeelle, mutta se jatku välillä pahempana ja välillä taas päinvastoin. Suunnilleen vuosi sitten päätin lopettaa oksentamisen kun inhosin sitä niin paljon. Sitten en enää uskaltanut syödä kun pelkäsin sitä pakottavaa tunnetta mennä oksentamaan. Se taas johti siihen että tässä sitä mennään anan kans käsikynkkää.

Oon 24 vuotias kahden lapsen äiti.oon oksennellut noin 14vuotiaasta asti välillä joka päivä,välillä ollut monen kuukauden taukoja.Ensimmäisen raskauden jälkeen oksentelu alkoi pahana,koska kiloja oli tullut lisää.sain homman kuitenkin onneksi hallintaan.Meillä on nyt 2kuukauden ikäinen ihana pieni tyttö..Eilen havahduin,etten ole aloittanut oksentelua,nyt olen jättänyt syömättä..lasken kaloreita hullun lailla,elän muutaman sadan kalorin voimin..pelkään että oksentelun tilalle tulee syömättömyys..miks ei tää koskaan lopu.

Mä olen sairastanut bulimiaa jo pari vuotta,kutosella oli ensin anoreksiaa ja seiskalla se muuttui bulimiaksi,olen nyt 16 ja olen seiskaluokasta asti oksennellut,homma on lähtenyt käsistä ja mulla on nyt bulirexia,se on menossa pahempaan suuntaan kokoajan enkä tahdo päästää irti siitä tutusta ja turvallisesta tavasta. Rakastan tunnetta kun pääsen oksentamaan ja kun mahalaukku tyhjenee mutta se on yhtä helvettiä kun en pääsekkään oksentamaan olin sitten syönyt jotain terveellistä ruokaa tai en, loppuun asti menee vain kasvikset,muut ruuat menee sukkulana ulos. Nyt mä olen siinä tilanteessa että käytän enää parii vaatetta,itken peilin edessä kun maha on niin iso ja lapsenpyöreys kasvoissa näyttää läskiltä, en voi kertoa edes lääkärille,terapeutille tai perheelle. Ainoat joille voin kertoa on mun kaksi ystävää ja siihen se jää, juttu leviää helposti jos kerron yhdellekkin vielä että sairastan bulirexiaa.Sillon mulla ei ole syytä elää kun tajuavat että mä oikeasti syön,ja oksennan.
Mua hävettää syödä,ainoo mitä pystyn ylpeänä syömään on vain kasvikset ja hedelmät, nyt on taas mässäily lähtenyt käsistä, tahtoisin kuolla mutta en voi päästää irti,jos yritän nyt eroon todennäköisesti palaan takasin samaan jamaan kun nyt vielä joskus,mun pitää sairastaa tää siihen rajaan asti kunnes nään että mun on pakko lopettaa,se ei toimi kovin kellään,mutta mulla se on viimeinen toive että joskus vielä mä olen pohjalla ja tajuan että nyt loppu. Te jotka haluatte samallaista paskaa itellenne olette nyt jo sairaita, ette niin pahasti että joudutte ottamaan käytäntöön mun taktiikan.
Mutta haluan että kun joku lukee tän, joka voisi vielä yrittää parantua itte ilman sitä pohjas rypemistä,mieti mikä sulle on tärkeempää,ikuinen kitumine joka ei ehkä tapa vai suunta ylös?