Hyvät Huuhaalaiset
Vieläkö muistatte Otzyn? Ellette, niin voitte virkistää muistianne lukemalla viime joulukuulla ilmestyneen jatkokertomuksen karkailevasta joulusiasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=122&conference=550&posting=22000000031535512
Sittemmin Otzy on viettänyt alkuvuoden salaisessa piilopaikassa josta on tehnyt vain lyhyitä vierailuja luokseni toimistolle.
Myös sikalanhoitaja vieraili jokin aika sitten toimistollani ja jätti nipun asiapapereita joiden kanssa olen painiskellut viimeiset kaksi viikkoa.
Otzylle ei kuulu oikein hyvää juuri nyt. Ilkeä sikalanhoitaja sai sikotautinsa paranemaan ja haastoi samointein joulusian käräjille.
Esitutkinta-aineistoa kertyi lähes 100 sivua ja asian pääkäsittely pidettiin viime perjantaina.
Syytekirjelmässä mainittiin mm sanat "päällekarkaus", "vapaudenriisto","luvaton poistuminen" ja " yhteiskuntarauhaa vaarantavat toimet".
Syyttäjä esitti joulusialle ehdotonta vankeusrangaistusta jo pelkästä sikalanhoitajan vapaudenriistosta johon kantaja itse lisäsi vielä maininnan päällekarkaamisesta ja pahoinpitelystä. Tästä todisteena sikalanhoitaja näytti otsassaan ollutta arpea jonka hän väitti saaneensa joulusian tyrkättyä hänet takaapäin kumoon sikalan lattialle. Tämän jälkeen joulusika oli kantajan mukaan paennut ja laittanut sikalan oven ulkoapäin halon avulla sellaiseen pönkään ettei ovi auennut sisältä ja sikalanhoitaja virui neljä päivää sian karsinassa ilman ravintoa. Tästä seurasi sikotauti, paranoidisia oireita ja harhanäkyjä.
Somerolla tapahtunut lihasikalan asukkaiden vapauttaminen katsottiin yhteiskuntarauhaa vaarantavaksi toimeksi joka sekin edellytti syyttäjän mukaan vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Yhteensä syyttäjäpuoli vaati Otzylle kolmea ja puolta vuotta vankeutta sekä 10 000 euron korvausta sikalanhoitajalle kivusta ja särystä. Vangitsemisen piti tapahtuman välittömästi. Tätä näkökohtaa syyttäjä koetti todistella joulusian karkaamisherkkyydellä ja sillä että kuluva vuosi on karkausvuosi.
Toimin Otzyn puolustusasianajajana istunnon ajan ja kiistimme kohta kohdalta koko
syytekirjelmän. Jos jotain pientä rikettä oli tapahtunutkin, se oli mielestämme sattunut erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa.
Lisäksi piti ottaa huomioon joulun läheisyys ja sen mukanaan tuomat paineet.. joulusian terveys oli vaarassa ja uhka hengen menetyksestä mitä ilmeisin.
Syyttäjän todistusaineisto perustui mielestämme yksinomaan sikalanhoitajan omiin näkemyksiin joissa yritettiin tarkoitushakuisesti tuottaa vastaajalle vahinkoa.
Käräjäoikeus jätti asian pöydälle ja vetäytyi viikonlopuksi miettimään päätöstään.
Päämieheni Otzy sentään päästettiin vapaalle jalalle mikä helpotti suuresti meidän jatkosuunnitelmiamme.
Tarvitsisin nyt lisää todistajanlausuntoja joilla voisin osoittaa päämieheni syyttömyyden.
Tällä hetkellä olen Otzyn kanssa salaisessa piilopaikassa sillä saimme tarpeeksemme salamavalojen räiskeestä ja lukuisista haastattelupyynnöistä. Otzy on ymmärrettävästi
peloissaan eikä missään nimessä tahdo vankilaan.
Pyydän Teitä, hyvät ystävät.. auttakaa. Voitte jättää viestinne tähän ketjuun.
Valitettavasti joudun nyt poistumaan mutta vastaan kaikille myöhemmin henkilökohtaisesti.
Sulevi Jäpikäinen
1tyisetsivä
Otzy haluaa vielä lähettää erityiset terveiset miukulille ja amaryllielle.
Röh...OINK!

Vastaukset 14
Vanhimmat
Otzylle terveisistä :o) Olen iloinen
kun hän vielä muistaa minunkin
vaatimattoman persoonani.
Siis Otzykö vankilaan? Tämähän on jo
ennenkuulumatonta... Siis minä olen
valmis laatimaan kirjallisen lausunnon
Otzyn syyttömyydestä ihan koska vaan.
Samaten olen valmis tulemaan paikalle
oikeudenkäyntiin antamaan lausuntoni
niin kunniani kuin omantuntonikin
kautta.
Otzyhän toimi sikamaisen hienosti koko
joulukuun ajan, ja olen ylpeä saadessani
puolustaa niinkin herttaista eläintä
kuin Otzy on.
Laittakaa vaan viestiä, niin laadin
lausuntoni ensi tilassa jos tarve
vaatii.
Pysykää piilossa ystäväni
koskaan ei voi tietää kuka
nurkan takana kurkkii...
Huomenta täältä jostakin
Panimme tyytyväisyydellä merkille tarmokkaan asennoitumisesi tähän kinkkiseen tilanteeseen.
Tuomiota ei ole vielä julistettu eikä peliä niinollen menetetty, tosin syyttömyyden vaakakuppi heiluu tällähetkellä ikävän korkealla.
Teimme lisätodisteitten toivossa viime yönä Otzyn kanssa huippusalaisen vierailun Huuhaan sikalaan. Emme palanneetkaan sieltä aivan tyhjin käsin vaan nyt meillä on valttikortti jonka aion lyödä (siis kuvaannollisesti) pöytään oikeusalissa.
Silti pyytäisin sinulta sitä kirjallista lausuntoa saadaksemme tuomarin vakuutetuksi Otzyn syyttömyydestä.
Voisit laatia vapaamuotoisen luonnehdinnan Otzyn mielenlaadusta joulukuulla.. Tee sellainen tuomarin ja lautamiesten tunteisiin vetoava
lausunto.. sellainen jonka vain vilpitön eläinten ystävä pystyy tekemään.
Voit toimittaa lausunnon toimistolleni joko henkilökohtaisesti tai postin välityksellä.
Päivystän illalla ja hion samalla strategiaa.
Hankin sitä varten juuri uuden smirgelinkin.
Noh tuo nyt oli vaan korni sutkaus.. asia on vakava eikä pelleilyyn ole varaa.
En halua nähdä Otzyä Huulinnan kalterien takana.. päämieheni ei kestäisi sellaista..
Sulevi
toimintaa! sikalanhoitaja saisi itse joutua edesvastuuseen, olihan sikalahoitajalla pahat aikeet, otzyn hengenriisto joulupöytää silmälläpitäen...
Sikalanhoitaja teki kaikin tavoin selväksi, että otzy ei jouluaattoa näe, joten olen valmis todistamaan.
-otzyn olleen suuressa vaarassa sikalanhoitajan taholta.
-otzy kärsi paniikkikohtauksista huonon kohtelun vuoksi sikalassa
-sikalanhoitaja kohteli sikoja sikamaisesti
- ja jos joku riisti vapautta, niin sikalanhoitaja! kaikenaikaa sikalahoitajan tarkoitus oli saada otzy lukkojen taakse surmaamistarkoituksessa.
-sikalahoitja ei nähnyt nälkää, joten otzyn teilaus olisi ollut vain juhlien ja ilonpidon tehty MURHA
-harhanäkyjä ja paranoidisia oireita sikalanhoitajalla oli jo ennestään!! vai voiko ihan järjissään oleva ihminen väittää sian suunitelleen pakonsa, oven lukitsemista ja tyrmäystä myöden???? (otzy kyllä voi, mutta sitähän ei oikeus tiedä)
-olen hälyyttänyt apuun eläinaktivistit, jotka juuri kokoavat rivejään oikeustalon edustalle!!! sioillakin on oikeutensa!!!!!!
Suuret kiitokset lähettämästäsi lausunnosta, jossa toit esiin monta puolustuksellisesti hyödyllistä näkökohtaa.
Otzy on vakuuttanut minulle ettei ole syyllistynyt muuhun kuin luvattomaan poistumiseen. Se taas rinnastetaan vankilapakoon joka ei ole rangaistava teko.
Sitten se valttikortti josta mainitsin tuolla ylempänä miukulille.. se on kirjallinen todistajalausunto jonka saimme öisellä sikalavierailullamme.. itseltään sikalatontulta!
Hän todisti meille seuranneensa sikalanhoitajan puuhia muutamia päiviä ennen joulua.
Sain kirjallisen vahvistuksen siitä että sik.hoit. kytki joulusian kiinni karsinaan lahtauspäivän aattona ja miten sikalatonttu irrotti Otzyn neuvoen häntä odottamaan aamuun pahnakasassa ulko-oven läheisyydessä. Kun sik.hoit. saapui sikalaan, pääsi päämieheni livahtamaan avatusta ovesta ulos.
Sikalatonttu (joka muuten on nimeltään Nikolai Kiilusilmä) todisti myös nähneensä ikkunanraosta sikalanhoitajan kantaneen karkauspäivän aamuna ulkona erilaisia häkkyröitä, astioita ja köysivinssiä. Myös veistä oli tahkottu.
Ei siis epäilystäkään sikalanhoitajan motiivista.
Vielä yksi tärkeä asia:
Sikalanhoitaja väitti oikeussalissa saaneensa otsaansa ruhjeen Otzyn töytäisystä. Nikolai kertoi tästäkin asiasta toisin; Sik.hoit. oli itse aiheuttanut ruhjeen takoessaan päätään ulko-oveen huomattuaan jääneensä vangiksi sikalaan!
Minun on nyt mentävä laatimaan kooste tästä kaikesta loppulausuntoa varten. Käräjäoikeus kokoontuu huomenna klo 10.
Eläinaktivistit ovat pystyttäneet leirin käräjätalon pihaan, mielenkiintoista nähdä minkälaisen vastaanoton tuomari ja lautamiehistö saati sikalanhoitaja saa huomenna.
Otzy on nyt rauhallisempi kuin aikaisemmin, kiitos näitten myönteisten todistajalausuntojen ja yleisön huomion. Eläkäämme toivossa!
Sulevi
otzyn asiat on edenneet hyvin ja kaikki halpamaiset ja turhat syytteet kumottu!
sairastuin juuri pahaan aikaan, bahamanvääntökurjimuspöpöön, mutta olen edelleen valmis todistamaan otzyn puolesta kaikkia ilkimyksiä vastaan, laitoin kirjallisen todistuksen oikeuteen ja lääkärintodistuksen , jotta minuakin kuullaan edes sillätavoin, jos en kerkiä livenä enään todistamaan.
sikalatonttu onkin todellinen ässä! kukaan selväpäinen tuomari ei uskalla kumota tontun lausuntoa!!! sehän tietää huonoa onnea... hyvä juttu... melkeinpä voimme luottaa siihen, että sikalanhoitaja on mennyttä miestä!
Tämä päivä on ollut katastrofaalinen, nöyryyttävä ja äärimmäisen epämieluinen. Uskoni yhdenvertaisuuteen lain ja oikeuden edessä on kadonnut, se katosi sillä hetkellä kun istunnon päätteeksi viranomaiset tarttuivat kiinni Otzyyn ja veivät hänet mennessään poliisilaitoksen putkaan.
Mutta miten tähän on tultu..?
Eläinaktivistien mielenosoituksen takia käräjäistunto pääsi alkamaan tunnin myöhässä.
Syyttäjä esitti vielä vaatimuksensa, tuomari tutki saapuneita todistajanlausuntoja (luki ne puoliääneen mutisten ja hymähteli niille) ja päätteeksi pääsin esittämään loppulausunnon missä edelleen vaadimme syytteiden kumoamista sekä vapautusta sakko- ja vankeusrangaistuksen uhasta.
Tuomari ei ottanut sikalatontun kirjallista todistajanlausuntoa vakavasti vaan nauroi katketakseen ja arveli lukeneensa jotain satua tahi uskottavasti kirjoitettua huuhaata.
Lisäksi hän arveli että ainoat oikeat tontut ovat sillähetkellä salissa ja osoitti sormellaan Otzya ja minua. Lautamiehetkin hihittelivät ja kuiskivat toistensa korviin jotain ilmeisen hauskaa. Yhdeltä putosivat tekohampaatkin pöydälle kesken pahimman naurunremakan.
Sitten tuomari vakavoitui ja jutteli tovin lautamiesten kanssa, palasi istuimelleen ja luki käräjäoikeuden päätöksen.
Siinä todettiin Otzy syylliseksi päällekarkaukseen, vapaudenriistoon ja tuottamukselliseen vamman aiheuttamiseen jolla tarkoitettiin sikalanhoitajan saamia fyysisiä ja henkisiä vammoja. Näistä Otzy tuomittiin yhteensä puoleksitoista vuodeksi ehdottomaan vankeuteen ja 5000 euron vahingonkorvaukseen sikalanhoitajalle.
Yhteiskuntarauhaa vaarantavista toimista Otzya ei sensijaan enää syytetty, sillä syyttäjällä ei ollut näyttöä että nimenomaan Otzy olisi päästänyt siat irralleen Somerolla.
Myöskään karkaaminen Huuhaan sikalasta ei ollut sinällään rangaistava teko, mutta edellämainitut raskauttavat tekijät tuottivat päämiehelleni rangaistustuomion.
On selvää että valitamme käräjäoikeuden päätöksestä Hovioikeuteen. Valitusajan Otzy joutuu istumaan poliisilaitoksen putkassa, sillä minulla ei ollut maksaa 10000 euron takuusummaa jolla Otzy olisi päässyt odottelemaan Hovioikeuden päätöstä vapailta sorkilta.
Tuomari poistui tuomion lukemisen jälkeen buuausten saattelemana nopeasti käräjäsalista.
Kuulin jälkeenpäin että hänet oli kiidätetty sairaalaan hoidettavaksi. Myös lautamiehet olivat oudon vaisuja poislähtiessään.
Huono omatunto vaiko mikäkö?
Jokatapauksessa meidän taistelummme jatkuu ja seuraava etappi on Hovioikeus.
Saan käydä Otzya katsomassa joka päivä poliisilaitoksen putkassa. Vien hänelle illalla omenoita ja mp3-soittimen johon olen ladannut mm Il Divoa.
Taistelu jatkuu tästä tappiosta huolimatta.
Huom.! Jos jollakulla on ylimääräinen 10000 Otzyn takuiden maksamiseen, olisimme asiasta hyvin kiitollisia.
Sulevi
kuultuani aloitin heti keräyksen!
olen saanut kasaan 345 euroa ja 20 senttiä.
keräykseen voi osallistua kaikki jotka myötäelävät otzyn kolkkoa kohtaloa!
olen myynyt vapauttakaa otzy pinssejä, kaupustellut julisteita, kerännyt omenakoppaan kolikoita! kutonut villasukkia myyntiin ja laulanut rahaa vastaan karaokea... olen tehnyt kaikkeni!!!
pliis! osallistukaa kaikki kynnelle kykenevät!!!
OTZY VAPAAKSI!!!!
Olet jalomielinen ja uhrautuvainen.. itse en ole saanut kokoon aivan noin paljoa. Ajattelin mennä huomenna pankkiin tekemään vekselin jotta saan loputkin takuurahat kasaan.
Kävin katsomassa Otzya poliisiasemalla, ei sillä siellä hätää ole. Poliisitkin pelasivat vain pokeria aikansa kuluksi. Jätin Otzylle muutaman kolikon ja pyysin poliiseja ottamaan sen mukaan peliin. Opetin näet sille joulunpyhinä pokerin alkeet ja joitain ovelia kikkoja.
Possupolon aikakin kuluisi paremmin eikä tuntisi oloaan niin eristetyksi ja yksinäiseksi.
Muuten, meidän on saatava Nikolai aikanaan henkilökohtaisesti paikalle Hovioikeuden istuntoon, jos tuomari sattuukin olemaan samanlainen luupää kuin tämänpäiväinen..
Nyt hyvää yötä joka sorkka!
poliisilaitoksella??? jo on aikoihin eletty!
no jospa siitä olisi jotakin hyötyä muutenkin kuin ajankulutuksena.
sääliksi käy otzy-ressua! kyllä nikolai jotenkin seuraavaan istuntoon saadaan, tässähän on possun vapaus kyseessä!!!
Huomenta päivää
Nyt on tosi hyvää uutista tarjolla tuutista;
Otzy soitti aamulla poliisiasemalta ja ilmoitti tienanneensa viime yönä pokeripöydässä yli yhdeksän tonnia.! Konstaapelien piti luovuttaa siinä vaiheessa kun koko sakkokassa oli hävitty!
Minä marssin siitä paikasta laitokselle ja iskin päivystäjälle omat, sinun ja Otzyn rahat.. ja nyt possu istuu vieressäni ja lähettää kiitokset saamastaan avusta ja tuesta.
Samalla reissulla poikkesin sikalassa ja sain puhutuksi Nikolain mukaani. Kovasti ihmeellistä on maailman meno tontun mielestä.
Saattaa olla että Otzyn asia käsitellään jo tänään ylemmässä oikeusistuimessa. Joku toinen juttu on peruuntunut ja tämä pääsisi sen ansioista nopeasti eteenpäin.
Elikkä vain hyvää uutista tänä aamuna. Pysytään kanavalla, ties vaikka iltapuoliin saisimme poksauttaa kuohuviinipullon, sen olen luvannut hankkia jos kaikki menee putkeen.
sitä shamppanjan korviketta! otzy tykkää omenoista joten se voisi olla maistuvampaa otzylle!
olen nyt suuresti sitä mieltä, että asiat järjestyy, otzyn onni on ihan selvästi kääntynyt!
nikolai on varmasti ihmeissään kaikesta näkemästään, sikala on pieni paikka verrattuna ulkoilmaan!
Otzylle onnea matkaan, ja kunnon onnenpotku minulta ja kaikilta eläinaktivisteilta.
oli se onni ,että opetit possulle pokeria!
Mutta onneksi tälläkertaa vastapuolelle.
Minulla on teille hyvä uutinen;
OTZY ON VAPAUTETTU KAIKISTA SYYTTEISTÄ, SAKOISTA JA VANKEUSRANGAISTUKSEN UHASTA!!!
Tekisi aivan mieli laulaa lurittaa.. ta daa tada taa..mmmm.. ♪♫♪♫♪♪♫♪♫♪♪♫♪♫♪♪♫♪♫♪!!!!!
Kiitos onnenpotkustasi, se tosiaan auttoi tänään.
Totta se on, Hovioikeudesta soitettiin kahden aikoihin että juttu otetaan ekstrapikakäsittelyyn illansuussa.. tälläkertaa tuomarina oli kunnon mies.. luki hartaasti ääneen sinun todistajanlausuntosi, kätteli Nikolainkin asiallisesti kuunnellen tarkkaan tontun todistuksen sekä minun puheenvuoroni.
Hetken kuluttua tuomari julisti päätöksensä;
Kaikki Otzyyn kohdistuneet syytteet hylätään ja sensijaan sikalanhoitajalle langetetaan 20 päiväsakkoa väärästä valasta ja vahingon tuottamisesta eläimelle.. ei valitusoikeutta Korkeimpaan Oikeuteen.
Sikalanhoitaja vääntelehti vatsakipuisena tuolissaan, hänellä ilmeisesti kyseessä sama virus joka kaatoi myös eilisen oikeudenistunnon ilkimystuomarin ja lautamiehet petiin. Jotenkin epäilen, että sikalatonttu on loitsunnut heille tuollaisen kivuliaan vaivan.
Mitä sinä sanoitkaan siitä tontulle uhmaamisesta.. että vain hullu vastustaa tontun tahtoa sillä se tietää huonoa onnea. Näyttää siltä että asia on juuri noin!
Otzy kävi välittömästi kuittaamassa takuurahansa ja marssi kauppakeskukseen.. tuliaisina laatikollinen omenoita ja pitkäripaisesta pullollinen Red Rose-omenaviiniä.
Tänä iltana toimistollani juhlitaan!
Tulethan mukaan!
t. Sulevi, Otzy ja Nikolai
ja sulevi! unohtamattakaan nikolaita!
kaikki meni todella hyvin ! tontun uhmaaminen todella tuottaa huonoa onnea ja se saattaa kestää useita päiviä!!!, mutta en käy säälimään moisia ilkimyksiä , itsehän kerjäsivät!
Laittaudun hiukan ja saavun tuota pikaa toimistolle juhlimaan, tuon tullessani lettuja ja omenahilloa.. itse tehtyjä!
Vapauttakaa otzy julisteet ja pinssit on käyneet niin hyvin kaupaksi, että ajattelin lahjoittaa tuoton vangituille sioille kautta maan.
Otetaanpa sitten malja Vapaudelle
kippis amaryllie
kippis Otzy
kippis Nikolai
kippis myös miukuli siellä jossakin
kippis kiltit eläinaktivistit
kippis kaikki kiltit tuomarit
kippis kaikki kiltit juomarit
hupsis katsoin väärin tuon pullon etiketin..
se onkin Red Nose eikä Red Rose.
Oikein hyvä ajatus tuo vankisikojen huomioiminen.
Kaikille ei käy yhtä hyvin kuin Otzylle.
Mutta maistetaanpa noita lettuja joita toit.
Njam! Hilloa päälle.. hei Otzy.. et saa syödä kaikkea hilloa yksin, jätä vähän meille muillekkin..
Otzy muuten harkitsee vakavasti pokeriammattilaisen uraa.. sillä on jo taiteilijanimi "Otzy the Outlaw"
... sen kunniaksi!