Kristinusko ULOS

Olen miettinyt tätä asiaa pitkään ja hartaasti ja tullut siihen tulokseen että kristinusko ei voi todellakaan olla osa suomalaista kulttuuria.
Isänmaallinen ei yksinkertaisesti voi palvoa mitään arabijeesusta ja sen valittua kansaa. Aidossa suomalaisessa uskonnossa SUOMALAISTEN pitää olla pyhä kansa ja muita yläpuolella.
Jos judeo-kristillinen jumala olisi se oikea hän olisi valinnut suomalaiset, mutta koska hän ei niin tehnyt hänen on pakko olla väärä jumala.
15614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Demokratia ennen oli Antiikin Kreikan 'vapaiden miesten' valitsemista ja valituiksi tulemista. Vapaat miehet osasivat huolehtia itsestään ja lähimmäisistään. Nykyisin 'demokratia' on ääni / ihminen, joka on sekä huippuosaaja että sosiaaliluukun elätti.

Miten tämmöistä 'demokratiaa' ohjataan ja hallitaan? Tärkein vaikutin on uskonto. Ikävää asiassa on, että tapahtuu Robert Haren kirjan 'Ilman omaatuntoa' toteamuksen mukaisesti näin: 'Jos mikään muu ei onnistu, rupea papiksi!'.
Pappeina on siksi ala-arvoisia vain oman tärkeytensä ja vallanhimonsa tuntevia, jotka näitä halujansa tyydyttävät antamalla yhteisöidensä tilaisuuksiin osallistuville porttikieltoja.

Uskonnoille on vielä ominaista se, että mitä alkeellisempi kansa, sitä tärkeämpiä ovat uskonnot, mikä johtaa uskonsotiin ja eläimellisiin tappamisiin.

Lopuksi valoa putken päähän: Googlatkaa 'THIAOOUBA', mikä kertoo näkemyksiä maailmankaikkeudesta ja sen menneestä ja tulevasta. Ette tule pettymään!

Äänestä

Ainoat joille kumarran ovat:

Heil Hitler!
Heil Siitoin!
Heil Väinömöinen!

Äänestä
  • Eikö jonkin maan tai kansalaisuuden palvominen ole sekin melko älytöntä? Ja sitäpaitsi mitä vikaa on arabijeesuksessa? Ovatko arabit teidän mielestänne jonkin sortin ali-ihmisiä vai?

    Äänestä

  • Vastatkaa kirjoitti:

    Eikö jonkin maan tai kansalaisuuden palvominen ole sekin melko älytöntä? Ja sitäpaitsi mitä vikaa on arabijeesuksessa? Ovatko arabit teidän mielestänne jonkin sortin ali-ihmisiä vai?

    Ovat!

    suomalaisen on palvottava isänmaataan ja arabit pitää saada pois Suomesta ja lähettää takaisin afrikkaan.

    Äänestä

  • Kalevalan Soturi kirjoitti:

    suomalaisen on palvottava isänmaataan ja arabit pitää saada pois Suomesta ja lähettää takaisin afrikkaan.

    että kalevala on KIRJA, JOLLA EI OLE MITÄÄN, EI SITTEN PIENINTÄKÄÄN SIDETTÄ TÄHÄN MAAHAN. Joten jos olet kalevalan soturi, niin puolusta sitten sitä ja jätä höpinät "isänmaasta" sikseen...

    Äänestä

  • Kyllä! kirjoitti:

    Ovat!

    saako kysyä, mitä kautta olet tähän johtopäätökseen tullut? Perustuuko tämä johonkin olemassaolemaan havaintoon, vai onko tämä vain jokin mutu-juttu?

    Äänestä

  • Vastatkaa kirjoitti:

    että kalevala on KIRJA, JOLLA EI OLE MITÄÄN, EI SITTEN PIENINTÄKÄÄN SIDETTÄ TÄHÄN MAAHAN. Joten jos olet kalevalan soturi, niin puolusta sitten sitä ja jätä höpinät "isänmaasta" sikseen...

    Ensiksi: soturi ei tarkoita samaa kuin sotamies eli rivimies!

    Sitten Kalevalasta! Tarkoitatko, että Kalevalan eeppiset tarinat ovat kokonaan ja täysin Suomen valtiollisten rajojen ulkopuolella syntyneitä, eivätkä siten liity mitenkään Suomeen?

    Äänestä

  • kommentti: kirjoitti:

    mutta tietääkseni kalevala ei ole sidottu mihinkään tiettyyn maahan..

    Äänestä

  • Vastatkaa kirjoitti:

    mutta tietääkseni kalevala ei ole sidottu mihinkään tiettyyn maahan..

    suomalaisten kansalliseepos kuten Ilias on kreikkalaisten kansalliseepos, tai Mahabharata intialaisten kansalliseepos, tai Niebelungen saksalaisten kansalliseepos....jne

    Äänestä

  • on.. kirjoitti:

    suomalaisten kansalliseepos kuten Ilias on kreikkalaisten kansalliseepos, tai Mahabharata intialaisten kansalliseepos, tai Niebelungen saksalaisten kansalliseepos....jne

    Tabermanin keskeneräinen "Mitä on tehtävä" Teos julkaistaan neohumanistisen vallankumouksen eli Suuren Unelman aattona.

    Äänestä

  • kommentti: kirjoitti:

    Ensiksi: soturi ei tarkoita samaa kuin sotamies eli rivimies!

    Sitten Kalevalasta! Tarkoitatko, että Kalevalan eeppiset tarinat ovat kokonaan ja täysin Suomen valtiollisten rajojen ulkopuolella syntyneitä, eivätkä siten liity mitenkään Suomeen?

    Kalevala on Vienan laukkuryssien tarinoitten ja laulujen pohjalta kokoon kyhätty satukirja.

    Äänestä

Seuratkaamme hänen esimerkkiään!

Äänestä

Lapsellista ja jonninjoutavaa lässytystä.

Äänestä

teillä täällä. Vielä kun heitätte homot vittuun täältä niin rupeen äänestää teitä heti!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kalevalan Poika kirjoitti:

Olen miettinyt tätä asiaa pitkään ja hartaasti ja tullut siihen tulokseen että kristinusko ei voi todellakaan olla osa suomalaista kulttuuria.
Isänmaallinen ei yksinkertaisesti voi palvoa mitään arabijeesusta ja sen valittua kansaa. Aidossa suomalaisessa uskonnossa SUOMALAISTEN pitää olla pyhä kansa ja muita yläpuolella.
Jos judeo-kristillinen jumala olisi se oikea hän olisi valinnut suomalaiset, mutta koska hän ei niin tehnyt hänen on pakko olla väärä jumala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu