Aatelkaa meidän 201 ahkeraa kansanedustajaa palaa nyt jo JOULULOMALTA eikä ole vasta kuin helmikuu, mitenköhän jaksaavat töitä tehdä? Olisivat nyt pitäneet hiihtolomankin samaan putkeen,silläkerkeehän niitä veronkorotus päätöksiä tehdä myöhemminkin.
AHKERA EDUSKUNTA
25h/vrk
2152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ex-kansanedustaja Jörn Donner on sitä mieltä, että kansanedustajilla on liikaa lomaa. Olen samaa mieltä nyt kun katsoin Ilta-Sanomissa ollutta edustajien loma-allakkaa. Hyvänen aika, heillähän on esimerkiksi koko tammikuu vapaa! Kesäloma on opettajienkin lomaa pidempi, ja siihen vielä päälle viikon pääsiäis- ja syyslomat. Ja joka-ainoan maanantain istuntotauko.
saako ne palkankin tuolta lusmuiluajalta???
Pysyisivät poissa vaan niin tekevät vähemmän virheitä.