Usein jotkut haukkuvat jotain tiettyä tähtien sota-elokuvaa, mutta yleisin pilkankohde on Pimeä Uhka. Mutta miksi? Mikä tuossa vuonna 1999 valmistuneessa elokuvassa oikein sitten oli vikaa? Minun mielestäni ei mikään, sillä se on minun lempiepisodini.
Joten nyt kysyn teiltä rehellisesti: mitä huonoa oli episodi ykkösessä?
Pimeä Uhka muka huono?
19
1428
Vastaukset
- Scifisti77
Mä tässä olen itsekin katsellut episodit I-III äskettäin ja minusta I osa on oikeastaan ihan hyvä elokuva. Ehkä odotukset olivat silloin kovat kun se Episodi I ilmestyi. Sehän ei ole samanlainen tunnelmaltaan kuin vanhat elokuvat. Ainakin minun mielestä. Mutta kun ajattelee koko uutta trilogiaa, niin tunnelma ei missään niistä ole täysin sama kuin vanhoissa leffoissa. Toisaalta miksi pitäisikään? Kaikki elokuvat ovat mielestäni hyviä ja I-III:sta minusta III on paras ja I ja II hyviä. Nolottaa hieman Hayden Christensenin (Anakin Skywalker II ja III osat) näytteleminen. EI onnistu kovin hyvin mielestäni. Mutta ihan ok silti.
Episodi I:stä vielä. En ole ihmeemmin kirjallisuudessa lukenut Expanded Universen ennen Episode I:stä tapahtuvia kirjoja. Mutta ajattelin kokeeksi lukea tällaisen kun Darth Maul: Varjojen metsästäjä ja se oli itseasiassa todella hyvä. Siinä kuvattiin Darth Maulin tehtävää salamurhata yksi poliitikko, joka meinasi kertoa jedeille Kauppaliiton aikeista saartaa Naboo. Eli tapahtumia juuri ennen Episodi I:stä. Oli hienoa asettua Darth Maulin asemaan ja kokea asiat hänen kauttaan. Kirja kuvasi asiat tosi hyvin. Siksi siis Episodi I:ssä kun Darth Maul tuli kuvaa, niin sympatiat olivat hänen puolellaan kyllä. Tässä kyseisessä kirjassa oli myös Qui-Gon Jinn ja Obi-Wan Kenobi, mutta he eivät luonnollisesti vielä siinä saaneet tietoon sithien olemassaoloa. Mutta pari muuta jediä törmäsivät Darth Mauliin ja kuolivat hänen käsissään.
Heh, muuten Star Wars Expanded Universessa Darth Maul ei kuollut Obi-Wanin halkaisuiskuun, vaan jotenkin selvisi. Myöhemmin Episode III:n ja Episode IV:n välissä Darth Maul (alakroppa kyberneettisenä) jäljittää Obi-Wanin Tatooinelle ja käydään jälleen raju taistelu. Obi-Wan lopulta voittaa taistelun, mutta ei suostu antamaan kuoliniskua Maulille. Mutta Luken kasvatti-isä ampuu Maulia päähän jolloin hän lopulta kuolee.
Tällaisen jutun löysin netistä. Lisäksi ei Darth Maulin tarina lopu tähänkään. Joku tiedemies kloonaa hänet ja tämä klooni taistelee itseänsä Darth Vaderia vastaan. Että kyllä se Expanded Universe keksii kaikenlaista. :)
Tässä vielä linkki Darth Maulin historiaan:
http://en.wikipedia.org/wiki/Darth_Maul#Expanded_Universe
ja
http://starwars.wikia.com/wiki/Darth_Maul
Mutta sellaista!
Scifisti77- olla..
Olis voinut olla tunnelma sama kuin vanhoissa, III-osan lopussa oli jo vähän sitä samaa tunnelmaa kuin niissä vanhoissakin episodeissa. Näissä uusissa on vähän turhan paljon tätä lässytin lässy politikointia, enemmän olisin kaivannut toimintaa ja näyttelijätkin olisi voinut eläytyä vähän innokkaammin rooleihinsa.
- e0gi4
Kuten typerä Jar-Jar Binks, joka pilaa uusimmat Warsit täysin.
Efektitkin ovat surkeita, muistuu esimerkiksi alun kohtaus jossa jedit "viuhahtavat" karkuun niitä robotteja, ei kovin vakuuttavan näköistä :-D - Veteranfan
Episodi 1.Pimeä Uhka ei todellakaan ole mikään huono elokuva omassa kategoriassaan.Muistuu mieleeni Jedin Paluun ensi-ilta v.1983.jolloin sitä haukuttiin samoin kuin tätä Pimeä Uhka episodia,miten näitä elokuvia yleensä pitäisi edes kritisoida ?
Itse henkilökohtaisesti olin Pimeä Uhka leffasta yllättynyt,siitä miten huolellisesti tarina kulki eteenpäin.Mitään ei ollut jätetty huomiotta.Tarinan ydin on senaattori Palpatinen juonittelu senaatissa,hänen kaksois roolinsa elokuvassa on kuvattu mestarillisesti.Nuoren Anakinin kuvaaminen viattomana poikana on jotenkin syvältä kouraisevaa,kun tiedetään hänen tulevaisuutensa kohtalo.
Jar Jar Binks on taasen selkeä sarjakuvasta repäisty hahmo,Binksissä on Hessu Hopomaisia piirteitä sekä Väiski Vemmelsäären korvat.Jar Jar on vain yksi lukemattomista elokuvan eri sivuhahmoista ,joka kuuluu Star Wars universiumiin,ei siinä sen kummempaa.
Yksityiskohtia myöten Pimeä Uhka on täydellinen Star Wars elokuva,jota itse odotin 16.vuotta !!!- koko filkka
jos ette ole nähneet kuin vanhat episodit, jättäkää nämä uutukaiset omaan arvoonsa, jollette halua pettyä huonoihin näyttelijäsuorituksiin ja tökeröihin efekteihin.
Jätettä, jota rahan ahne sirrisilmä kurppaleuka-Lucas on suoltanut. - Veteranfan
koko filkka kirjoitti:
jos ette ole nähneet kuin vanhat episodit, jättäkää nämä uutukaiset omaan arvoonsa, jollette halua pettyä huonoihin näyttelijäsuorituksiin ja tökeröihin efekteihin.
Jätettä, jota rahan ahne sirrisilmä kurppaleuka-Lucas on suoltanut.Ei pidä paikkaansa tuo ahneus George Lucasin suhteen,hänhän olisi tuottanut kymmeniä jatko-osia Star Warsiin, jos olisi sitä halunnut.Lucas tekee elokuvia hyvistä ideoista,eikä rahan kiilto silmissä kuten eräät Hollywood tuottajat.Kannattaa tutustua dokumenttiin Dreams of Empire,jossa kerrotaan perin juurin kaikki luomis vaiheet Star Warsista.Dokumentista ei käy ilmi minkäänlaista rahastusta,vaan päinvastoin Lucas ottaa melkoisen riskin tekemällä elokuvan johon harva tuottaja uskoi.Uutta Indiana Jones leffaakin saadaan odottaa lähes 20.vuotta.Missä oli se ahne George Lucas,joka olisi tehnyt tuossa ajassa 10.uutta Indy leffaa ?
Mutta herra Lucas tuottikin Nuoresta Indiana Jonesista TV-sarjan,joka ei pahemmin tuottanut voittoa.
Uusista episodeista on mielestäni tehty ylimielisien kriittisiä arvioita,ei olla osattu katsoa elokuvaa sen omilla arvoilla.Jokaisella tuntuu olevan jonkinmoinen käsite siitä millaisen uuden Star Wars elokuvan tulisi olla,tuo asenne on mielestäni täysin per###stä. - sitten ovat?
Veteranfan kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa tuo ahneus George Lucasin suhteen,hänhän olisi tuottanut kymmeniä jatko-osia Star Warsiin, jos olisi sitä halunnut.Lucas tekee elokuvia hyvistä ideoista,eikä rahan kiilto silmissä kuten eräät Hollywood tuottajat.Kannattaa tutustua dokumenttiin Dreams of Empire,jossa kerrotaan perin juurin kaikki luomis vaiheet Star Warsista.Dokumentista ei käy ilmi minkäänlaista rahastusta,vaan päinvastoin Lucas ottaa melkoisen riskin tekemällä elokuvan johon harva tuottaja uskoi.Uutta Indiana Jones leffaakin saadaan odottaa lähes 20.vuotta.Missä oli se ahne George Lucas,joka olisi tehnyt tuossa ajassa 10.uutta Indy leffaa ?
Mutta herra Lucas tuottikin Nuoresta Indiana Jonesista TV-sarjan,joka ei pahemmin tuottanut voittoa.
Uusista episodeista on mielestäni tehty ylimielisien kriittisiä arvioita,ei olla osattu katsoa elokuvaa sen omilla arvoilla.Jokaisella tuntuu olevan jonkinmoinen käsite siitä millaisen uuden Star Wars elokuvan tulisi olla,tuo asenne on mielestäni täysin per###stä.Varmasti on niilläkin saanut aikas paljon rahaa kasaan. Voihan se niinkin ajatella, että ei ole ahne, koska uransa aika ohjannut pelkästään:
- THX 1138
- Svengijengi, American Graffiti (Myös jatko-osa?)
- Star Wars: IV, I, II, III. Vitosta ja kutosta ei ohjannut, mutta valvoi tarkasti, mitä tekivät.
Olikos muuta? Käsikirjoitti jonkun Willow fantasia elokuvan, mikä ei saanut kovin paljon hyviä arvosteluita.
Tuo Red Tails. Ainakin joku Lucasfilm pääjehu sanonut, että Lucas ei ohjaa sitä. Sit muuten on pysynyt taka-alalla. - Veteranfan
Veteranfan kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa tuo ahneus George Lucasin suhteen,hänhän olisi tuottanut kymmeniä jatko-osia Star Warsiin, jos olisi sitä halunnut.Lucas tekee elokuvia hyvistä ideoista,eikä rahan kiilto silmissä kuten eräät Hollywood tuottajat.Kannattaa tutustua dokumenttiin Dreams of Empire,jossa kerrotaan perin juurin kaikki luomis vaiheet Star Warsista.Dokumentista ei käy ilmi minkäänlaista rahastusta,vaan päinvastoin Lucas ottaa melkoisen riskin tekemällä elokuvan johon harva tuottaja uskoi.Uutta Indiana Jones leffaakin saadaan odottaa lähes 20.vuotta.Missä oli se ahne George Lucas,joka olisi tehnyt tuossa ajassa 10.uutta Indy leffaa ?
Mutta herra Lucas tuottikin Nuoresta Indiana Jonesista TV-sarjan,joka ei pahemmin tuottanut voittoa.
Uusista episodeista on mielestäni tehty ylimielisien kriittisiä arvioita,ei olla osattu katsoa elokuvaa sen omilla arvoilla.Jokaisella tuntuu olevan jonkinmoinen käsite siitä millaisen uuden Star Wars elokuvan tulisi olla,tuo asenne on mielestäni täysin per###stä.Tuo Englannin kirjakieli virhe,Kyseessä on dokumentti Empire of Dreams.
- muttei asiat siitä muutu
Veteranfan kirjoitti:
Tuo Englannin kirjakieli virhe,Kyseessä on dokumentti Empire of Dreams.
käänteispsykologista fanittajien roskaa tämänkin, kuten uusimmat Warsit.
Money talks, bullshit walks. Start Skywalking. - Veteranfan
muttei asiat siitä muutu kirjoitti:
käänteispsykologista fanittajien roskaa tämänkin, kuten uusimmat Warsit.
Money talks, bullshit walks. Start Skywalking.Tuossa dokumentissahan käsiteltiin juuri näitä Hollywoodin koukeroita,joissa ei luovilla ideoilla ole sijaa.Dokumentissa käy selkeästi ilmi Lucasin pettymys Hollywood tuottajiin,hän joutui jopa eroamaan ohjaajien liitosta Star Wars elokuvan tekijätietojen puuttumisen takia alkuteksteistä.Oli siinä paljon muutakin mielenkiintoista Hollywood "peikkoa" käsittelevää asiaa,jotka pitäisi ottaa huomioon.
Mielestäni dokumentti ei ollut mikään roska tarina vaan selkeää faktaa Hollywoodin kiroista. - elokuvantekoa ja
Veteranfan kirjoitti:
Tuossa dokumentissahan käsiteltiin juuri näitä Hollywoodin koukeroita,joissa ei luovilla ideoilla ole sijaa.Dokumentissa käy selkeästi ilmi Lucasin pettymys Hollywood tuottajiin,hän joutui jopa eroamaan ohjaajien liitosta Star Wars elokuvan tekijätietojen puuttumisen takia alkuteksteistä.Oli siinä paljon muutakin mielenkiintoista Hollywood "peikkoa" käsittelevää asiaa,jotka pitäisi ottaa huomioon.
Mielestäni dokumentti ei ollut mikään roska tarina vaan selkeää faktaa Hollywoodin kiroista.käyttää luovuuttaan muuhunkin, kuin vain Star Wars saagan kehittämiseen. Georgen tunnetaan nykyään enemmän "Miehenä, joka paransi elokuviensa tehosteita, mutta ohjaajana ei enää väläytä" tai tuhoaa kaiken vanhan tehosteiden takia.
Kunhan ei muuta sitä Kurosawan elokuvaa, jossa Lucas ja Coppola olivat mukana. Sellaistakin "pelkoa" ollut, että tekisi muutoksia.
Onneksi Indiana Jones tulee kesällä ja Red Tails elokuva myös? Peter Jacksonin ja Spielbergin kanssa ehkä tekee Tint elokuvan.
Mutta mitäs muuta on tulossa?
- Sisäsiittoinen Lucas
Toivottavasti kaveri osaa jo pysyä erossa elokuva-alasta, jottei moista roskaa tarvitsisi enää suoltaa, saati sitten katsella kökköjä erikoisefektejä. Nykyiset CG-tehosteet kun ovat varsin syvältä, vanhassa oli vara parempi.
on laiska ohjaajana, mutta luovuutta löytyy.
Oletkos nähnyt uuden Indiana Jones trailerin? Kyl porukka odottelee kovasti sitä. Mutta Lucasta ensin syytetään, jos elokuva on huono. Tosin ilman häntä koko Indy tarinaa ei olisi. Mietikkääs siltä kantilta.- nykytuotannollaan
m.i.c01 kirjoitti:
on laiska ohjaajana, mutta luovuutta löytyy.
Oletkos nähnyt uuden Indiana Jones trailerin? Kyl porukka odottelee kovasti sitä. Mutta Lucasta ensin syytetään, jos elokuva on huono. Tosin ilman häntä koko Indy tarinaa ei olisi. Mietikkääs siltä kantilta.sen tulemme näkemään. Taas CG vie miestä kuin mätää ewokkia narussa.
- KyleKatarn(1987)
nykytuotannollaan kirjoitti:
sen tulemme näkemään. Taas CG vie miestä kuin mätää ewokkia narussa.
Että siitäkin huolimatta vaikka 16 vuoden tauosta johtuva kankeus selvästi näkyykin Lucasin ohjauksessa ja vaikka elokuvassa onkin mukana aivan yletön määrä erikoistehosteita kaiken maailman Pod-race ajoineen ja Jar-Jar Binkseineen niin ihan mukiinmenevä elokuva se tarinansa puolesta kuitenkin on, vaikkakaan ei missään tapauksessa lähellekään alkuperäisten osien veroinen.
Itselleni on oikeastaan jäänyt aika neutraali maku tästä elokuvasta. En sitä mitenkään inhoa, mutten toisaalta liioin rakastakaan... nykytuotannollaan kirjoitti:
sen tulemme näkemään. Taas CG vie miestä kuin mätää ewokkia narussa.
et näe noita CG tehosteita!? Turhaan niistä valitat, koska uusia tehosteita TULEE aina olemaan isossa elokuvassa, suuren budjetin kanssa.
Tai no SW, TSH eivät ole Hollywood tuotantoa. Joten sanotaan pelkästään suurissa elokuvissa.
Niin ja Spielberg on ohjaajan puikoissa. JA SW elokuvissa se näyttelijän työ on "heikoin lenkki", eli Indiana Jones 4:nen ei tule floppamaan ja saa varmasti hyvät arvostelut.- täällä elämöit???
m.i.c01 kirjoitti:
et näe noita CG tehosteita!? Turhaan niistä valitat, koska uusia tehosteita TULEE aina olemaan isossa elokuvassa, suuren budjetin kanssa.
Tai no SW, TSH eivät ole Hollywood tuotantoa. Joten sanotaan pelkästään suurissa elokuvissa.
Niin ja Spielberg on ohjaajan puikoissa. JA SW elokuvissa se näyttelijän työ on "heikoin lenkki", eli Indiana Jones 4:nen ei tule floppamaan ja saa varmasti hyvät arvostelut.Kyse on SW:eista, ei muista Hollywood-hötöistä. Pysy nyt vaipoissasi.
täällä elämöit??? kirjoitti:
Kyse on SW:eista, ei muista Hollywood-hötöistä. Pysy nyt vaipoissasi.
Onko se kielletty? Jos sunlaiset olisivat johdossa, jotka päättävät elokuvista. Ala menisi vain roimasti taakse päin ja hyvin, hyvin vähän eteen päin.
Okei, itsekin tykkään enemmän vanhoista. Ja kyl noissa uusissa elokuvissa tuo "pökkelö näyttely" kuin suomalaisessa elokuvissa, haittaa hieman.
Mikä noissa efecteissä haittaa. Noo, joissain kohdin, jokin paistaa silmään, mutta eipä haittaa.
- patavan
IV osa oli oikein klassinen 'farmarin-poika pelastaa prinsessan'. V ja VI keskittyivät pojan miehistymiseen. Tarina oli elegantin yksinkertainen ja suosio on ollut sen mukainen.
I osa loistavaa alkua (10 min) lukuunottamatta oli hyvin politiittinen ja vaikea seurattava. Olen nähnyt jaksot I ja II monen monta kertaa, eikä juonesta ota vieläkään selvää ilman kynää ja paperia.
III osa oli osaltaan varmaan siksi parempi, että politiikasta päästiin vihdoin yli, ja tarina yksinkertaistui vastaamaan osia IV-VI.
Ja tietty näyttely oli tosi kankeaa I:ssä, mutta täytyy sanoa, että laser-miekan tökkääminen oveen on edelleen minusta koko sarjan kovimpia 'kananliha' kohtauksia :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828