"Ruuhkamaksujen on toisaalta arveltu riistävän eniten köyhiä. Joidenkin mielestä selvimmin kärsii keskiluokka.
Ruuhkamaksuja on epäilty rikkaiden salajuoneksi, saisivathan rikkaat lisää kaistaa ajella rauhassa. On myös arveltu, etteivät bisnesmiehet busseihin nouse.
Toinen puoli totuutta on, että syntisellä Länsiväylällä aamuruuhkassa kaahaavat bussit ovat jo täpötäynnä.
Ne ovat niin täynnä väkeä, ettei kyytiin kaivata aamuisin yhtään uutta bisnesmiestä, ei rikkaita eikä köyhiä. Vaikka tilastot ja tutkimukset mitä sanoisivat, Länsiväylän ruuhkabusseissa istuu ja seisoo jo nyt väkeä ihan riittävästi.
Ja miksi ei, sillä Länsiväylän bussikaistat vetävät loistavasti – toisin kuin ne maasturikaistat – ruuhkassakin. Mikä parasta ja pahinta, usein Concordia-logoin varustettujen bussien kuljettajat kuvittelevat lentävänsä ihan oikeaa Concordea.
Valitettavasti Espoon-busseissa ainoa mistä pitää kiinni on oma bisnessalkku tai -reppu. Se on ikävä juttu, jos joutuu seisomaan keskellä bussin käytävää.
Voi tosiaan olla, etteivät optiomiljonäärit busseissa takkejaan likaa, mutta muuten aamun bussimatkustajat eivät ole yhteiskunnan vähäosaisia. Matkustajat ovat bisnesmiehiä, konsultteja, virkamiehiä, professoreita tai muita toimistorottia.
Ainakin Länsiväylän busseissa miehiä on yhtä paljon kuin naisia. Onkohan se syntiä"?
http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/uutiskommentti/article58290.ece?s=r&wtm=tt-04022008
Arvatkaa vain, sitä ahdistelun määrää ruuhkaisessa linja-autossa !

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikki työpaikat pitää perustaa samaan paikkaan, kaikki asunnot samaan paikkaan kauas työpaikoista ja sitten estetään maksuilla työmatkaliikenne.
Mikä tässä on mennyt väärin?
poliitikotkin alkavat käyttää busseja.
Mielestäni ainoat ruuhkamaksut pitäisi laittaa niille, jotka ruuhkauttavat nettipalstat lisämaksujen vaadinnallaan.
Liikenteelle ei ruuhkamaksuja tule laittaa. Eihän Suomessa ole edes suurkaupunkeja (Hesa täyttää jonkun pikkukylän mitat), ei autoja juuri olleenkaan eikä ihmisiäkään edes jonkun suurkaupungin kaupunginosallistakaan.
Miten täällä voi olla muka ruuhkia, jos ei ole autoja tai ihmisiä tarpeeksi. En ikinä ole joutunut käyttämään Hesassa 5 km matkaan yli 2 tuntia, joka jossain muualla on normaaliliikennettä, ei ruuhka...