Satuin piipahtamaan tällä palstalla pitkään aikaan ja mitä voi todeta muutaman kuukauden jälkeen:
Täällä vaan kriittisyys on kovassa kurssissa ja iso osa mielipiteistä alkaa lähennellä jo kerettiläisiä ja harhaoppeja jotka EIVÄT PÄDE mitenkään kristilliseen vanhoillislestadiolaisuuteen.
Varsinkin Kempeleläisen ja Joosuan mielipiteet voidaan jättää täysin oman arvoonsa esim. 7 päivää lehden tasoisia juttuja.
Osa heidän tekemiä juttuja alkaa lähennellä jo sitä tasoa että voisi tehdä kunnialoukkausyytteen!!
Onneksi uskovaisena ei tarvitse välittää tällaisesta pilkaamisesta ja törkeyksistä.
Toivon että uskovaiset nuoret eivät viihtyisi tarpeettomasti tällä ala-arvoisella keskustelusivuilla. Suosittelen edelleen suoraa ajatustenvaihtoa facte-to-face: iltakylä, seurat, yhteiset peli-illat jne.
Hyvää jatkoa! Nukkukaa hyvin!!!!
Täällä vaan kriittisyys on kovassa kurssissa ja iso osa mielipiteistä alkaa lähennellä jo kerettiläisiä ja harhaoppeja jotka EIVÄT PÄDE mitenkään kristilliseen vanhoillislestadiolaisuuteen.
Varsinkin Kempeleläisen ja Joosuan mielipiteet voidaan jättää täysin oman arvoonsa esim. 7 päivää lehden tasoisia juttuja.
Osa heidän tekemiä juttuja alkaa lähennellä jo sitä tasoa että voisi tehdä kunnialoukkausyytteen!!
Onneksi uskovaisena ei tarvitse välittää tällaisesta pilkaamisesta ja törkeyksistä.
Toivon että uskovaiset nuoret eivät viihtyisi tarpeettomasti tällä ala-arvoisella keskustelusivuilla. Suosittelen edelleen suoraa ajatustenvaihtoa facte-to-face: iltakylä, seurat, yhteiset peli-illat jne.
Hyvää jatkoa! Nukkukaa hyvin!!!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
näistä hoitomiehen kalliista sanoista.
Ja valtakunnassa kaikki hyvin(?) ja keisarillakin on vaatteet, onhan, onhan?
Kriittisyys on terveen uskon lähtökohta. Siksi olen iloinen että palstalaisista löytyy kriittisiä, omilla aivoillaan ajattelevia, ITSE Raamattua tutkivia uudestisyntyneitä kristittyjä. Meitä on kuitenkin niin monenlaista ihmistä. Toiset lauhkeita ja toiset temperamentiltaan kiivaampia, mutta otetaan asiat asioina ja jätetään loppu omaan arvoonsa. Jos mennään kommenteissa yli ja henkilökohtaisuuksiin, niin silloin on paikallaan sanoa siitä, mutta asiallisesti itse samanlaiseen käytökseen sortumatta. Toivottavasti erityisesti nuoret käyvät palstalla ja ottavat kantaa ja oppivat ajattelemaan itse. Jos vain tietyllä tapaa ajattelevat puhuvat keskenään, niin se ei kasvata, vaan kasvuun tarvitaan erilaisia ihmisiä. Valitettavasti minun tapaamani (voi kun tapaisin rehellisiä tavallisia ihmisiä, koska tiedän että niitäkin on!) vl-ihmiset ovat ristiriitaisia puheissaan: onnellisia esim raskaudestaan, mutta kaikki viestii, että eivät toivoneet lasta jne. (esim. harrastavat vaarallisen rankkoja urheiluja raskauden alkuvaiheessa. Ei lasta haluava halua riskeerata lainkaan!!) Näitä olen tavannut liikaa. Siksi olen tullut siihen johtopäätökseen, että seurassamme on niin paljon aivopestyjä näyttelijöitä. Ei kaikki tietenkään, mutta liian paljon. Se on surullista! Mutta mistä se johtuu? Juuri kritiikittömästä asioiden omaksumisesta kun ei usko ole omakohtainen asia, vaan yhteisöstä tuleva uskonto sääntöineen. Itse ei tunneta Raamattua, eikä luoteta sen sanaan. Mutta rukoillaan, että Herra herättäisi meitä kaikkia näkemään totuus. Minua myös!! En ole sen puhtaampi kuin muutkaan. Kukaan ei ole. Mutta pyrkikäämme puhtauteen ja siksi minäkin haluan kirjoituksellani herätellä etsimään totuutta Raamatusta! Rauha teille ja minulle!
Erilaiset ihmiset ovat rikkaus. Samoin erilaiset mielipiteet.
Mainitsit nimimerkkini, johon reagoin kysymällä, että mitähän juttuani mahdat tarkoittaa?
"Osa heidän tekemiä juttuja alkaa lähennellä jo sitä tasoa että voisi tehdä kunnialoukkausyytteen!!"
Erkki Petteri: Täyttä asiaa. Yhdyn lämpimästi kannanottoosi.
Olipa hyvä, että tulit, Erkki Petteri, mehän jo puhuimme taannoin, mutta nyt kun olet jo aloittanut sen 7- päivää lehden luvun, olen jo huolissani. Ethän vain lipsu.
”””EIVÄT PÄDE mitenkään kristilliseen vanhoillislestadiolaisuuteen. ”” Näytä minulle yksi VL, jolla on Kristus Herra. Aivan vaikka nimi, niin on helpompi.
”””Osa heidän tekemiä juttuja alkaa lähennellä jo sitä tasoa että voisi tehdä kunnialoukkausyytteen!! ”” Älä nyt, pitää hieman täsmentää, ei sinuakaan Erkki Petteri voida sulkea lukkojen taakse vain pelkkien mielipiteesi takia, täytyy olla jotain spesiaalia, vaikka faktaa.
Mutta kun nyt tulit tänne Poliisiksi, ehkä siinä puheet rauhoittuu.
”””Onneksi uskovaisena ei tarvitse välittää tällaisesta pilkaamisesta ja törkeyksistä”” Mutta älä kuitenkaan sekoita uskovaisia ja VL;iä, niitä saattaa olla vaikka missä, jopa lestdatiolaisissakin, saatikka oikeissa uskovissa, tehän olette vain uskomassa.
”””Suosittelen edelleen suoraa ajatustenvaihtoa facte-to-face: iltakylä, seurat, yhteiset peli-illat jne.”” Katsele muuten yhdenkin tytön kertomusta yökylistä, sileällä se vasta mielivalta ja aivopesu toimii.
Vielä kerran, hienoa että valaiset ja jatkanko sen 7- päivää lehden tilausta
Kommentit
""Mutta älä kuitenkaan sekoita uskovaisia ja VL;iä, niitä saattaa olla vaikka missä, jopa lestdatiolaisissakin""
=> Opettele hyvä ihminen kirjoittamaan oikein.
Taidat olla aika radikaali omavanhurskas ihminen.
Uskon että ainoastaan vanhoillislestadiolaisuudessa löytyy oikea Usko ja Oppi.
missä? Tuliko virhettä?
vl:n tervetulleeksi vl-sivuille, vaikka ei ole itse vl. Taidatkin olla ihan niinkuin kotonas näillä sivuilla. Käy nyt kuitenkin niille omilles välillä hurraamassa.
Näköjään nämä kaksi edellä mainittua "raatelijaa" ja "totuuskomission jäsentä" alkaa heti viisastella omilla turhanpäiväisillä jaarituksillansa.
Kempeleläiselle että minun ei tarvitse lukea mainitsemiasi roskalehtiä.
Ei muuta kuin ulos ja lenkille!!
kalahtivat tämän palstan esillenostamat totuudet, kun piti tehdä oikein avaus?
Jos mainitset viestissäsi henkilöitä nimeltä, tottakai he vastaavat. Vai eikö teillä vl-liikkeessä se vastaa, josta puhutaan? Ei kai siellä nyt sentään NOIN mielivaltaista ole, että ihmisistä saa puhua mitä vain, mutta he eivät saisi siihen vastata?
"Satuin piipahtamaan tällä palstalla pitkään aikaan"
Tarkoittanet, ettet ole ollut täällä pitkään aikaan. Mitä olet mahtanut tehdä poissaollessasi? Tuskin ainakaan olet opiskellut suomen kielen perusteita.
"""Toivon että uskovaiset nuoret eivät viihtyisi tarpeettomasti tällä ala-arvoisella keskustelusivuilla. Suosittelen edelleen suoraa ajatustenvaihtoa facte-to-face: iltakylä, seurat, yhteiset peli-illat jne."""
Kertoisitko tuosta mainitsemastasi ajatustenvaihdosta!!!!
"""Onneksi uskovaisena ei tarvitse välittää tällaisesta pilkaamisesta ja törkeyksistä."""
No, sittenhän kaikki on hyvin, ja uskovainenkin voi ihan vapaasti lueskella näitä kritiikkejä, kun ei tarvitse välittää, ja "tosi uskovaan" ei näillä jutuilla ole mitään vaikutusta. Ihmettelen kuitenkin, mistä moinen ajatus: """että voisi tehdä kunnialoukkausyytteen"""!!
kertoilemaan teille, mitä iltakylissä keskustellaan? No onpas uteliasuus huipussaan?
Näistä jutuista joistakin vois saada vaikka syytten aikaiseksi, mutta vl:t eivät ala sellaiseen, he kääntävät vain toisen posken ja jatkavat elämää.
Mistä sait päähäsi, että vl-nuoret tulisivat tälle palstalle vaihtamaan ajatuksiaan KESKENÄÄN?
Tämähän on vapaan sana foorumi, mitä taas seurat eivät ole, käsittäkseni. Jos vl-nuoret tänne tulevat ajatuksiaan vaihtamaan nimettöminä, niin sehän voi kertoa siitä, että jossain mättää, jos kaikkia ajatuksiaan ei voi niissä peli-illoissa vaihtaa. Joku tarve kai tänne on tulla itse kullekin. Pitäisikö tämän palstan olla vl-uskovaisten keskinäiseen kehumiseen, jota sensuroidaan srk:n toimesta, niin nuorison olisi "turvallista" täällä käydä? Jokainen tänne tuleva TIETÄÄ, että kriittisyyttä on luvassa. Miksiköhän se vl-nuorisioakin kiinnostaa? Ja itseäsi, kun tänne tulet.
Onko syytteen nostamisella "uhkailu" myös sitä toisen posken kääntämistä? Sitten vielä päälle itsekehut sen tekemättä jättämisestä, joten siinä on itserakkaus huipussaan.
että vl-nuoret tulisi tälle palstalle vaihtamaan ajatuksiaan keskenään. Itse kyselit aloittajalta tästä mahdollisesta face-to-face ajatuksenvaihdosta, että mitä se sisältää tarkemmin. Eli mitä niissä tilanteissa tarkemmin keskustellaan????? Ja miksi tänne tulen, olen entinen vl, ja "tämähän on vapaan sanan foorumi, käsittääkseni". Face to Face on kasvokkain, eli ollaan näköetäisyydellä. (Jos et englantia ymmärrä.)
Kuuluuko siihen vl-nuorten face-to-face keskusteluun kritiikki vallitsevia vl-säännöstöjä kohtaan, se oli kiinnostavaa. Ei minkään erityisen aiheen uteleminen. Kiitos, tällä palstalla oppii englantiakin...
sitähän itsekin toivotte...ennen iltakylissä keskusteltiin opiskelusta, tytöistä/pojista, autoista/mopoista, vanhemmista, epäuskoisista. Ja sovittiin tietonkin millä pikkuporukalla lähdettäisiin jatkokylään ja minne. enpä muista, että 'matkasta ja tiestä' olisi paljon puhuttu. Kyllä ne maallisia oli ne puheet ja vilkaisut.