Minulle itsekkyys on saatanallisuutta, ja päinvastoin. Olen kuitenkin alkanut ihmetellä yhä enenevissä määrin että
- onko itsekkyys mitenkään vältettävissä?
- tulisiko itsekkyyden olla vältettävissä?
Saatanasta ehkä eniten paasaavat kristin-uskovaiset lankeavat niin kovin helposti itsekkyyteen, itserakkauteen ja omahyväisyyteen, että herää kysymys KETÄ he itse oikeasti palvovat. Suurin haluhan heillä on elää ikuisesti. Tehdessään lähetystyötä oman oppinsa puolesta he pyrkivät tekemään muista ihmisistä kaltaisiaan; psykologisessa mielessä tämä on oman itsen laajentamista muihin ihmisiin. Äiti ja isä kokevat rakkautta lastaan kohtaan koska tämä on (muka) osa heitä itseään, ja samoin uskovainen rakastaa uskovaista, koska kuvittelee että tämä toinen on kuten hän itse. Siis kyse on itserakkaudesta. Ja omalle heimolle, oman minän laajentumalle, toivotaan sitten itsekkäästi kaikkea mahdollista hyvää. Jumalakin on muka ”meidän joukon” puolella jos sattuisi sota syttymään.
Oman minän ja heimon samaistaminen aiheuttaa joskus näennäisen itsetuhoista käytöstä, kun esim. palomies kuolee tulipalosta ihmistä pelastaessaan. Voi jopa ajatella että Jeesus rakasti ihmiskuntaa koska hän samaistui koko lajin kanssa jne. (Jos siis uskoo hänen eläneen.) Muutamat nuoret nykyisin samaistuvat kaiken elollisen kanssa, ja haluavat pelastaa eläinrukat ihmisten itsekkyydeltä...
Ihmiseen on biologisessa mielessä jo geeneissä koodattu niin rajaton itserakkaus ja itsensä säilyttämisen hinku, että on kaiketi pidettävä täysin luonnollisena toimintaa jossa jokainen toimii oman etunsa parhaaksi kaikin mahdollisin tavoin. Olisi tietysti suotavaa että hengellisessä toiminnassa tämä muistettaisiin, jotta pystytään olemaan rehellisiä omaa itseään kohtaan.
Mutta entä sitten jos ei kykenekään samaistumaan lähimmäisiinsä tai muuhunkaan elolliseen, ei näe mitään arvokasta kenessäkään, eikä tunne tippaakaan myötätuntoa? Mitä jos ihmisten toiminta vaikuttaa niin naurettavalta ja mitättömältä, että heitä tarkkaillessaan näkee edessään määkivien lampaiden lauman? Jos ainoa olemassa oleva itsekkyys ja itserakkaus kohdistuu yksinomaan omaan itseen, koska kuvittelee olevansa erillinen ja erilainen kuin kaikki muut? Onko se PAHAA, että ei todellakaan, rehellisesti asiaa tarkastellen, pysty rakastamaan ketään, tai haluaa hyvää vain itselleen? Vai onko SE pahaa ettei halua hyvää edes itselleen, on niin elämänkielteinen että kaikki on tasalaatuista saastaa, katsoi minne tahansa?
Pitääkö myötätuntoa ja rakkautta väkisin vääntää esiin itsestään, jotta ei tunne olevansa kadotettu (jos vielä kuitenkin uskoo siihen että maailmankaikkeuden lakien mukaan SITÄ SAA MITÄ ANTAA, eikä pysty antamaan mitään)? Eikö tällainen kaupankäynti jossa ollaan muille hyviä vain jotta itse saisi hyvää, ole halveksuttavaa?
Itse katsoisin että edellä esittämäni ajatusketju on umpikuja. Aivoillaan näpertelemällä saa kyllä aikaiseksi mielenkiintoisia ongelmia, mutta niiden ratkaiseminen vaatii joskus jonkinlaista transkendaatiota(?) sellaiselle tasolle jolle järki ei yllä. On tietysti hyvä tarkastella omia ihanteitaan ja todeta ovatko ne todellisuudessa pelkkää tyhjää täynnä. Vuosia olen ollut siinä käsityksessä että yleinen hyvä tulee aina ensimmäisellä sijalla, ja samaan aikaan olen kuitenkin pyrkinyt vain omaan hyvääni, koska en mielestäni ole kykenevä päättämään siitä mikä nyt sitten olisi hyväksi laajemmille piireille. Tätä ristiriitaa en enää jaksa. Olenkin päättänyt toteuttaa niitä sisältäni kulloinkin luonnostaan tulevia impulsseja, joissa on eniten energiaa läsnä: huumori, epäilys kaikkea kohtaan tiettyyn pisteeseen asti (rajaton epäilys johti juuri tuohon em. umpikujaan), nautinto olemassaolosta ja halu jakaa se, tarve ilmaista itseään (siitä olette täällä saaneetkin jo kärsiä loppumattomiin!)
Jos pystyy päättämään mikä todella on hyvää, voisi olla mielenkiintoinen projekti ja haaste tehdä sitä hyvää täysin ilman motiivia.
Ja se Saatana ja saatanallisuus... se on vain luonnon laki, joka ihmisen kautta voi muodostua saatanalliseksi. Mietiskeltyäni miten suhteellista kaikki on, saatanat ja jumalat ovat minulle entistä enemmän pelkkiä tyhjiä sanoja.
- onko itsekkyys mitenkään vältettävissä?
- tulisiko itsekkyyden olla vältettävissä?
Saatanasta ehkä eniten paasaavat kristin-uskovaiset lankeavat niin kovin helposti itsekkyyteen, itserakkauteen ja omahyväisyyteen, että herää kysymys KETÄ he itse oikeasti palvovat. Suurin haluhan heillä on elää ikuisesti. Tehdessään lähetystyötä oman oppinsa puolesta he pyrkivät tekemään muista ihmisistä kaltaisiaan; psykologisessa mielessä tämä on oman itsen laajentamista muihin ihmisiin. Äiti ja isä kokevat rakkautta lastaan kohtaan koska tämä on (muka) osa heitä itseään, ja samoin uskovainen rakastaa uskovaista, koska kuvittelee että tämä toinen on kuten hän itse. Siis kyse on itserakkaudesta. Ja omalle heimolle, oman minän laajentumalle, toivotaan sitten itsekkäästi kaikkea mahdollista hyvää. Jumalakin on muka ”meidän joukon” puolella jos sattuisi sota syttymään.
Oman minän ja heimon samaistaminen aiheuttaa joskus näennäisen itsetuhoista käytöstä, kun esim. palomies kuolee tulipalosta ihmistä pelastaessaan. Voi jopa ajatella että Jeesus rakasti ihmiskuntaa koska hän samaistui koko lajin kanssa jne. (Jos siis uskoo hänen eläneen.) Muutamat nuoret nykyisin samaistuvat kaiken elollisen kanssa, ja haluavat pelastaa eläinrukat ihmisten itsekkyydeltä...
Ihmiseen on biologisessa mielessä jo geeneissä koodattu niin rajaton itserakkaus ja itsensä säilyttämisen hinku, että on kaiketi pidettävä täysin luonnollisena toimintaa jossa jokainen toimii oman etunsa parhaaksi kaikin mahdollisin tavoin. Olisi tietysti suotavaa että hengellisessä toiminnassa tämä muistettaisiin, jotta pystytään olemaan rehellisiä omaa itseään kohtaan.
Mutta entä sitten jos ei kykenekään samaistumaan lähimmäisiinsä tai muuhunkaan elolliseen, ei näe mitään arvokasta kenessäkään, eikä tunne tippaakaan myötätuntoa? Mitä jos ihmisten toiminta vaikuttaa niin naurettavalta ja mitättömältä, että heitä tarkkaillessaan näkee edessään määkivien lampaiden lauman? Jos ainoa olemassa oleva itsekkyys ja itserakkaus kohdistuu yksinomaan omaan itseen, koska kuvittelee olevansa erillinen ja erilainen kuin kaikki muut? Onko se PAHAA, että ei todellakaan, rehellisesti asiaa tarkastellen, pysty rakastamaan ketään, tai haluaa hyvää vain itselleen? Vai onko SE pahaa ettei halua hyvää edes itselleen, on niin elämänkielteinen että kaikki on tasalaatuista saastaa, katsoi minne tahansa?
Pitääkö myötätuntoa ja rakkautta väkisin vääntää esiin itsestään, jotta ei tunne olevansa kadotettu (jos vielä kuitenkin uskoo siihen että maailmankaikkeuden lakien mukaan SITÄ SAA MITÄ ANTAA, eikä pysty antamaan mitään)? Eikö tällainen kaupankäynti jossa ollaan muille hyviä vain jotta itse saisi hyvää, ole halveksuttavaa?
Itse katsoisin että edellä esittämäni ajatusketju on umpikuja. Aivoillaan näpertelemällä saa kyllä aikaiseksi mielenkiintoisia ongelmia, mutta niiden ratkaiseminen vaatii joskus jonkinlaista transkendaatiota(?) sellaiselle tasolle jolle järki ei yllä. On tietysti hyvä tarkastella omia ihanteitaan ja todeta ovatko ne todellisuudessa pelkkää tyhjää täynnä. Vuosia olen ollut siinä käsityksessä että yleinen hyvä tulee aina ensimmäisellä sijalla, ja samaan aikaan olen kuitenkin pyrkinyt vain omaan hyvääni, koska en mielestäni ole kykenevä päättämään siitä mikä nyt sitten olisi hyväksi laajemmille piireille. Tätä ristiriitaa en enää jaksa. Olenkin päättänyt toteuttaa niitä sisältäni kulloinkin luonnostaan tulevia impulsseja, joissa on eniten energiaa läsnä: huumori, epäilys kaikkea kohtaan tiettyyn pisteeseen asti (rajaton epäilys johti juuri tuohon em. umpikujaan), nautinto olemassaolosta ja halu jakaa se, tarve ilmaista itseään (siitä olette täällä saaneetkin jo kärsiä loppumattomiin!)
Jos pystyy päättämään mikä todella on hyvää, voisi olla mielenkiintoinen projekti ja haaste tehdä sitä hyvää täysin ilman motiivia.
Ja se Saatana ja saatanallisuus... se on vain luonnon laki, joka ihmisen kautta voi muodostua saatanalliseksi. Mietiskeltyäni miten suhteellista kaikki on, saatanat ja jumalat ovat minulle entistä enemmän pelkkiä tyhjiä sanoja.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Moi tellu! Ajattelin lähteä tansseihin ...
Panepa jalalla koreasti...
Nähdään joskus! Sun juttusi oli siisti!
Voi sitä kristittyjen itsekkyyttä. Hehän ovat juuri Suomessakin se itsekkäin ihmisryhmä. Itsekkyydessään kristityt ovat menneet ja rakentaneet tuhansia sairaaloita, kouluja ja erilaisia vammaisten ja päihderiippuvaisten hoitoloita ympäri maailmaa.
Pelkästään Suomen kristityt lahjoittavat näihin kohteisiin kymmeniä miljoonia euroja vuosittain omasta palkastaan (en laske tähän kirkollisveroja) ja lisäksi vielä vievät satoja rekka-autollisia vaatteita, lääkkeitä ja elintarvikkeita Venäjän sairaaloihin, vankiloihin ja orpokoteihin.
Jos Suomen kristittyjä tarkastellaan maan rajojen ulkopuolelta, eli katsotaan sitä, mikä heidän työnsä konkreettinen hedelmä on, niin silloin joudutaan näkemään nämä asiat. Käytetään näihin tietenkin myös kirkollisveroja, mutta tosiasiassa useimpien lähetysjärjestöjen talous koostuu vain pieneltä osalta kirkon verotuloina keräämästä rahasta ja suurelta osaltaan suhteellisen pienen uskovien ihmisten ryhmän antamista suorista lahjoituksista. Suuri osa kristillisestä avustustoiminnasta perustaa vain ja ainoastaan kristittyjen tekemälle vapaaehtoistyölle.
Jos tämä, että kristityt antavat omaisuuttaan, aikaansa, jotkut itsensä kokonaan toisten ihmisten auttamiseen, on mielestäsi saatanallista, niin pidä vain mielipiteesi, tarkoitukseni on vain hiukan valottaa sitä, miten kristillisyys todellisuudessa näkyy.
Hedelmästään puu tunnetaan ja hedelmiä on hyvä tarkkailla. En vain ehkä ymmärtänyt mitä asiaa kristillisyydessä tutkit? Jonkin yksittäisen ihmisen henkilökohtaista itsekästä käytöstäkö?
Koskee tietysti toki myös muita uskontoja.
Saatanan yhteydessä minulle vain jostain syystä tulee aina mieleen nimenomaan kristin-usko, ja käytin sitä nyt esimerkkinä. Muuten huomauttaisin edelleen että
>> Ihmiseen on biologisessa mielessä jo geeneissä koodattu niin rajaton itserakkaus ja itsensä säilyttämisen hinku, että on kaiketi pidettävä täysin luonnollisena toimintaa jossa jokainen toimii oman etunsa parhaaksi kaikin mahdollisin tavoin. Olisi tietysti suotavaa että hengellisessä toiminnassa tämä muistettaisiin, jotta pystytään olemaan rehellisiä omaa itseään kohtaan.
Hyvä, jos pystyy tekemään hyvää pelkästään hyvän itsensä vuoksi, mutta jos tekee sitä leuhkiakseen sillä ja saadakseen palkkion, väärin.
Kumma muuten ettei se kristin-usko ole koko ajan ollut pelkkää hyväntekoa, vaan mukaan mahtuu myös toisinuskovien vainoa, teurastusta jne. - Tuntuisi vähän siltä että todenteolla vähäosaisten auttaminen tuli kunnolla muotiin joskus 1800-luvulla, kun hyvin toimeentulevia alkoi olla sen verran paljon löytyi monta ihmistä jotka tunsivat tarvetta tuntea itsensä erinomaiseksi köyhien kustannuksella.
Ehkä kyyninen näkemys, mutta eikös kristin-uskoonkin kuulu että ihminen EI ole syntyjään hyvä...? Minun mielestäni voi tosin vaikka ollakin, mutta sitten ympäristöltään oppii että tarpeen on olla hyvä vain kun siitä on hyötyä itselle.
Valitettavaa.
Onpas täällä tuomiomieliala korkealla. Vai on hyväntekeväisyyskin itsekkyyttä silloin, kun sitä tekevät kristityt. Kysyn miten yksittäinen kristitty hyötyy antamastaa ajallisesta ja rahallisesta panoksestaan? Lahjoitukset annetaan kolehteihin tai pankkisiirroilla, eikä niissä ole nimiä.
Tellu, teksteistäsi näkee ettet edes ymmärrä mitä kristillisyys on. Miten voit tuomita kristityt, varsinkin kun tiedät, ettei ne aktiiviset seurakuntalaiset, jotka kokosydämisesti toteuttavat kutsumustaan, ole täällä vastaamassa. Selän takana on helppo puhua, mutta miksi et lähtisi jollekin avustusmatkalle Venäjän orpokoteihin ja sitten tulisi tänne tuomitsemaan toisia.
Käsittelin asiaa psykologisesta vinkkelistä, voi olla ettei ihan kaikille aukea.
Siitä vain hyvää tekemään. Sama se minulle käytännön tasolla mitkä ovat ihmisten motiivit, kunhan eivät toisiaan rääkkää.
Toiseksi tärkein on tietenkin: Onko sillä mitään väliä?
Mun jumala hakkaa sun 10-0. ¤¤¤ Kts. kohta "tärkein kysymys", ja sit edelleen "toiseksi tärkein".
Kirstus ko hellettää, ei paljoa ihan filosofoinnit iske mieleen ! Sopii samettisiin kuulaisiin että tähtikirkkaisiin syksyiltoihin herkistyneenä. Se filosofointi siis.
Paalataan.
"Minulle itsekkyys on saatanallisuutta, ja päinvastoin."
Joten kuten yhdyn tuohon, mutta en täysin. Saatanallisuus on substanssinsa, jolloin itsekkyys voi olla saatanallista, mutta ei saatanallisuutta.
"- onko itsekkyys mitenkään vältettävissä?"
En usko. Ihmiselle itselleen on aina oma itsensä lähin ja tärkein. Sen takia hurkas munkkikin on on askeettinen, jotta kadottaisi itsensä, löytääkseen silti jotain suurempaa.
Meditaatio on Itsen palvelus, jos se on vain egosentristä.
Jumala rakasti ensin että ihminen voisi.
"- tulisiko itsekkyyden olla vältettävissä?"
"Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi" kun tajuaa oman pienuutensa, ja minän vertauksellisuuden, huomaa koskettaneensa henkistä viisasten kiveä.
Eli ei välttämättä on vastaus varsinaiseen kysymykseesi, miten voit rakastaa toista jollet rakasta itseäsi? Tämä on eräänlainen energia, joka toimii mukana tässä pelastumisen keitoksessa. Saatanallista on lähinnä asiat jotka ovat syntiä, mutta toisaalta syntikin on oma substanssinsa, sitäkin varten Jumalalla on suunnitelma, näet synti tuo katumuksen ja nöyryyden avulla ihmisen lähemmäksi Jumalaa.
Älä unohda publikaania ja fariseusta joista toinen pyysi syntiään anteeksi, ja joista toinen kiitti olevansa parempi. Kumpi lopulta olikaan?
Toisaalta on sanottu että itsekkyys, ja itserakkaus ovat eri asiat.
Siinä on miettimistä.
Ja on muistettava, ettei tämä menisi egoismin läpihuudoksi, että "ei ole suurempaa rakkautta kuin kuolla toisen puolesta."
"Ja se Saatana ja saatanallisuus... se on vain luonnon laki, joka ihmisen kautta voi muodostua saatanalliseksi. Mietiskeltyäni miten suhteellista kaikki on, saatanat ja jumalat ovat minulle entistä enemmän pelkkiä tyhjiä sanoja."
Mutta mieti mistä ne sanat ovat vertauksia! Mieti mistä sinä olet!
Sinä olet eläinjumala.
Saatana ei toki ole luonnonlaki, ei toki. Se ei kuulu luontoon.
Aquinolaisen päätelmiä:
- Synti:Luonnollinen Rakkaus on erehtymätön. Sielun Rakkaus on taas vapaa
voi joutua
harhaan.
Synti on tässä tapauksessa eräänlainen harhavietti, rakkaudensa osoittaminen
pahaan. (T. Aquinolaisen mukaan ei voi vihata sitä itseään koska on oma
onni silmäteränä, eikä Jumalaa joka on suurin Rakkaus ja onni "sine qua
non")
Nyt mentiin taas uskonnon ulkopuolelle, mutta...
Ihminen on itsekäs, mutta kuitenkin laumaeläin. Jotta laumassa yksilön edut olisivat kaikkien etuja tarvitaan lakeja. Nyt ollaankin sitten jo yhteiskunnan peruspilareissa.
Kommunistinen yhteiskunta määrittelee yksilöille heidän tarpeensa. Meidän demokratiassa yksilö määrää omat tarpeensa ja sovittaa ne muiden tarpeisiin.
Sinulla on selvästi lahjoja politiikan pariin.
Politiikka, tuo ruma sana... =D
Astrologiassahan Kuun asemani (Kuun ja Auringon välisen kulman asteluku itseasiassa) on samoissa lukemissa kuin Hitlerillä oli. Siitäpä sitten eväät politiikkaan, hah hah.
Sinun jumalasi on saatana, sillä kristittyjen jumalaa palvotaan itsekkäistä syistä. Ja sinun Saatanasi on meidän jumalamme.
5.Mooseksen kirja 4:40
Noudata hänen säädöksiänsä ja käskyjänsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, että sinä ja sinun lapsesi sinun jälkeesi MENESTYISITTE ja että eläisit kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle ainiaaksi.
5.Mooseksen kirja 5:33
vaan vaeltakaa aina sitä tietä, jota Herra, teidän Jumalanne, käski teidän vaeltaa, että eläisitte, MENESTYISTTE ja elinpäivänne olisivat pitkät siinä maassa, jonka otatte omaksenne.
Johanneksen evankeliumi 10:10
Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
ITSEKKYYS EI OLE SYNTI.
Mutta en minä sentään kristityistäkään mitä tahansa usko: että kehtaisivat sanoa että itsekkyys on ok... ääneen...
(Enkä usko myöskään saatanaan enkä persoonajumalaankaan, eiköhän tosin liene tullut täällä jo selväksi.)
Kovinpa on käsitetyksesi "kristinuskosta" yksisilmäinen jos kirkko edustaa sinulle "kristittyjä". Todellisuudessa kristinusko on erittäin hajanainen uskonto ja sen sisään mahtuu ideologioita äärilaidasta toiseen.
MINÄ en puhu kirkosta tässä yhtään mitään! Minä puhun tässä jokaisesta kristitystä.
On "teidän" kristittyjen välinen sekasotku jos haluatte erotella kirkko-uskovaisuuden ja hihhuli-uskovaisuuden ja minkähyvänsä-uskovaisuuden keskenänne. Minua ulkopuolisena mietityttää vain MIKSI psykologisessa mielessä ihminen tekee, kristittynäkin, niinkuin tekee. "Teitä" kristittyjä tulee suomittua eniten, koska te kuitenkin olette olevinanne enemmistö tässä maassa. LAHKOSTANNE riippumatta!
Enkä minä sitäkään ymmärtänyt miksi aloit höpöttää jotain että "saatana on jumalasi". Ei minulla ole kumpaakaan.
Ilmeisesti sinulla on saatana kun sanot että itsekkyys on saatanasta.
LAHKOSTAMME riippuen kannatamme eri asioita. Sinä luulet voivasi kategorisoida kaikki kristityt yhteen. Jotkut lahkot hyväksyvät itsekkyyden ja menestyksen tavoittelun.
Luulin että kristillisyys on nimenomaan sitä että pitää ottaa oppia Jeesuksesta; antaa se toinen ihokkaansa sitä tarvitsevalle jne.
Onko todellakin niin että on olemassa kristittyjä jotka avoimesti myöntävät että on ok saada rahaa, valtaa ja hyvä asema samaan aikaan kun 3. maailma kituu ja länsimaissakin joku kärsii? Minä kun luulin että itsekkyys on SALASYNTI, jota ei kukaan ääneen myönnä.
Ja siksi minä siitä halusinkin mussuttaa.
Etsi vaikka hakusanalla "prosperity theology".
http://jaysnell.org/links/christianwealth.html
http://www.prosperitypoint.com/prosperity.html
Kristittyjä jotka uskovat menestyksen tavoitteluun on paljon. Kristittyjä jotka pitävät rahaa Jumalan siunauksena on paljon. Se että kommunistinen valtiovalta estää seurakunnan toiminnan, ei muuta sitä tosiasiaa että maailmanlaajuisesti menestys-kristittyjä on merkittävä määrä. Ja onhan suomessakin omat pikkupiirinsä.
Sinun jumalasi on saatana, sillä kristittyjen jumalaa palvotaan itsekkäistä syistä. Ja sinun Saatanasi on meidän jumalamme.
5.Mooseksen kirja 4:40
Noudata hänen säädöksiänsä ja käskyjänsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, että sinä ja sinun lapsesi sinun jälkeesi MENESTYISITTE ja että eläisit kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle ainiaaksi.
5.Mooseksen kirja 5:33
vaan vaeltakaa aina sitä tietä, jota Herra, teidän Jumalanne, käski teidän vaeltaa, että eläisitte, MENESTYISTTE ja elinpäivänne olisivat pitkät siinä maassa, jonka otatte omaksenne.
Johanneksen evankeliumi 10:10
Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
ITSEKKYYS EI OLE SYNTI.