Armo&Kiitollisuus

Hei kaikille.

Vierailen tällä palstalla silloin tällöin ja joka kerta kun täällä olen vähän aikaa lueskellut ihmisten kirjoittamia asioita tulen enemmän tai vähemmän surulliseksi. En siksi, että heidän kirjoittamansa asiat olisivat välttämättä surullisia, toki joskus niinkin. Mutta se sävy ja tyyli mikä enemmistöllä, ei kaikilla, on heidän ottaessaan kantaa asioihin on surullisen armotonta, anteeksiantamatonta ja tuomitsevaa. Ja sellaisiahan me ihmiset olemme, minä etunenässä. Parhaimmillaankin meidän sanamme ja tekomme ovat syntiä tulvillaan.
Meillä on kuitenkin Lohduttaja, Auttaja ja Pelastaja Herramme Jeesus Kristus, joka ristillä kuoli sinun, minun ja meidän kaikkien syntien tähden. Tämä on sellainen asia, jonka käsittämiseen menee koko ihmiselämä, emmekä siltikään kykene kuin raapaisemaan ymmärryksellämme pinnalta tätä asiaa. Olen ollut uskossa rippikouluikäisestä alkaen eli nyt noin 20 vuotta. Olen ajoittain ollut hyvinkin kiivailevainen ja asioita perusteellisesti kyseenalaistava uskovainen mutta viime aikoina olen - Kiitos ja kunnia Herralle - saanut ymmärtää hitusen tuosta valtavasta armosta, suurenmoisesta rakkaudesta ja ihanasta kiitollisuuden tunteesta, jonka armo ja rakkaus ihmisessä voi aikaansaada. Enkä missään tapauksessa ota siitä kunniaa itselleni. Kunnia olkoon ja on Herran Jeesuksen Kristuksen!
Me kaikki teemme syntiä ja olemme syntisiä ja tuomittuja lähtökohtaisesti kadotukseen. Mutta niin rakasti Jumala tätä maailmaa, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Se mitä haluan tällä kirjoituksellani tuoda esille on se, että oli syntisi mikä tahansa, oli se kuinka paha ja hirveä omasta tai jonkun toisen mielestä, se ei ole Jeesuksen sovitustyön ulkopuolella. Herramme armo kattaa kaiken ja kun sitä todella alkaa hitusenkin omalla kohdallaan ymmärtää, niin sydämeesi tulvii suurenmoista ja ihanaa kiitollisuutta Herraa Jeesusta Kristusta kohtaan.
Ymmärrän sen kuinka hiuksenhieno raja kulkee joskus tuomitsemisen ja vilpittömän neuvonantamisen välillä. Valitettavasti me ihmiset niin kovin helposti olemme taipuvaisia osoittamaan sormellamme lähimmäistämme ja unohdamme sen, että Jumalan edessä me olemme samalla viivalla.
Mutta Herran avulla me voimme muuttua itsekin armollisimmiksi ja anteeksiantavaisimmiksi sekä itseämme että lähimmäisiämme kohtaan. Armo ja rauha olkoon Teidän kanssanne!
T: eräs lammas
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Päivän Sana

Teille on jo yleensä vaurioksi, että käräjöitte keskenänne. Miksi ette ennemmin salli tehdä vääryyttä itsellenne? Miksi ette ennemmin anna riistää omaanne?

1. Kor. 6:7 (KR33/38)

Raamattu kehottaa tekemään parannusta omista synneistä, mutta me mielellämme tongimme toisen "laukkua",
Raamattu kehottaa kyllä kantamaan toisen kuormaa, mutta jotenkin tällä palstalla saa kuormaansa lisää taakkaa.

Mutta;
Room. 15:11
   
Ja taas: "Kiittäkää Herraa, kaikki pakanat, ja ylistäkööt häntä kaikki kansat".

1. Tess. 5:18
   
Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.

Äänestä

jussimatias: "Ymmärrän sen kuinka hiuksenhieno raja kulkee joskus tuomitsemisen ja vilpittömän neuvonantamisen välillä.
Valitettavasti me ihmiset niin kovin helposti olemme taipuvaisia osoittamaan sormellamme lähimmäistämme ja unohdamme sen, että Jumalan edessä me olemme samalla viivalla".
---
Näin on!
Helposti tuomme, moitiessamme toista, esiin vain omaa erinomaisuuttamme.

Paavali totesi itsestään:
"Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin" (1.Tim 1:15).

Ja Johannes Kastaja: "Hänen (Kristuksen)tulee kasvaa, mutta minun vähetä" (Joh. 3:30) .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jussimatias kirjoitti:

Hei kaikille.

Vierailen tällä palstalla silloin tällöin ja joka kerta kun täällä olen vähän aikaa lueskellut ihmisten kirjoittamia asioita tulen enemmän tai vähemmän surulliseksi. En siksi, että heidän kirjoittamansa asiat olisivat välttämättä surullisia, toki joskus niinkin. Mutta se sävy ja tyyli mikä enemmistöllä, ei kaikilla, on heidän ottaessaan kantaa asioihin on surullisen armotonta, anteeksiantamatonta ja tuomitsevaa. Ja sellaisiahan me ihmiset olemme, minä etunenässä. Parhaimmillaankin meidän sanamme ja tekomme ovat syntiä tulvillaan.
Meillä on kuitenkin Lohduttaja, Auttaja ja Pelastaja Herramme Jeesus Kristus, joka ristillä kuoli sinun, minun ja meidän kaikkien syntien tähden. Tämä on sellainen asia, jonka käsittämiseen menee koko ihmiselämä, emmekä siltikään kykene kuin raapaisemaan ymmärryksellämme pinnalta tätä asiaa. Olen ollut uskossa rippikouluikäisestä alkaen eli nyt noin 20 vuotta. Olen ajoittain ollut hyvinkin kiivailevainen ja asioita perusteellisesti kyseenalaistava uskovainen mutta viime aikoina olen - Kiitos ja kunnia Herralle - saanut ymmärtää hitusen tuosta valtavasta armosta, suurenmoisesta rakkaudesta ja ihanasta kiitollisuuden tunteesta, jonka armo ja rakkaus ihmisessä voi aikaansaada. Enkä missään tapauksessa ota siitä kunniaa itselleni. Kunnia olkoon ja on Herran Jeesuksen Kristuksen!
Me kaikki teemme syntiä ja olemme syntisiä ja tuomittuja lähtökohtaisesti kadotukseen. Mutta niin rakasti Jumala tätä maailmaa, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Se mitä haluan tällä kirjoituksellani tuoda esille on se, että oli syntisi mikä tahansa, oli se kuinka paha ja hirveä omasta tai jonkun toisen mielestä, se ei ole Jeesuksen sovitustyön ulkopuolella. Herramme armo kattaa kaiken ja kun sitä todella alkaa hitusenkin omalla kohdallaan ymmärtää, niin sydämeesi tulvii suurenmoista ja ihanaa kiitollisuutta Herraa Jeesusta Kristusta kohtaan.
Ymmärrän sen kuinka hiuksenhieno raja kulkee joskus tuomitsemisen ja vilpittömän neuvonantamisen välillä. Valitettavasti me ihmiset niin kovin helposti olemme taipuvaisia osoittamaan sormellamme lähimmäistämme ja unohdamme sen, että Jumalan edessä me olemme samalla viivalla.
Mutta Herran avulla me voimme muuttua itsekin armollisimmiksi ja anteeksiantavaisimmiksi sekä itseämme että lähimmäisiämme kohtaan. Armo ja rauha olkoon Teidän kanssanne!
T: eräs lammas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu