SEITSEMÄNNEN ENKELIN

Jumalan salaisuus käytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka Hän on ilmoittanut. Tämä tapahtuu niinä päivinä jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessan pasuunaan.

Minä tulkisten tämän raamatun kohdan ilosanoman hyväksi lupaukseksi jokaiselle ihmiselle, sillä
sitä ennen ihmistä on vaivannut tämän elämässä ja maallisessa vaelluksessa nuo kuusi merkkisoittoa. Ihminen ei kuule, eikä ymmärrä ilosanomaa ellei hän ensin kadota elämäänsä.
Ihmistä vaivaa ja vahingoittaa syvyyden enkeli tuo elämän kadottaja sillä se on Jumalan tahto jotta Ihminen kääntäisi kasvonsa hänen puoleensa.
Mutta viime kädessä seitsemännen enkelin ilmoitus on ilmoitus ajan päättymisestä, siitä ettei ihminen voi jäädä tuomituksi vaan tuo salainen suunnitelma käy täytäntöön ja hyvä sanoma on tullut ihmisen perintöosaksi, ja se on jokaisen ihmisen osa.
Seitsemäs enkeli on ilosanoman ilmoittaja, sillä ihmisen kuusi merkkisoittoa on ohi ja niinä päivä, siitä eteenpäin, Jumalan salaisuus käy täytäntöön SEN HYVÄN SANOMAN MUKAAN.
Näin kävi myös minulle.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ILMOITTAJA kirjoitti:

Jumalan salaisuus käytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka Hän on ilmoittanut. Tämä tapahtuu niinä päivinä jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessan pasuunaan.

Minä tulkisten tämän raamatun kohdan ilosanoman hyväksi lupaukseksi jokaiselle ihmiselle, sillä
sitä ennen ihmistä on vaivannut tämän elämässä ja maallisessa vaelluksessa nuo kuusi merkkisoittoa. Ihminen ei kuule, eikä ymmärrä ilosanomaa ellei hän ensin kadota elämäänsä.
Ihmistä vaivaa ja vahingoittaa syvyyden enkeli tuo elämän kadottaja sillä se on Jumalan tahto jotta Ihminen kääntäisi kasvonsa hänen puoleensa.
Mutta viime kädessä seitsemännen enkelin ilmoitus on ilmoitus ajan päättymisestä, siitä ettei ihminen voi jäädä tuomituksi vaan tuo salainen suunnitelma käy täytäntöön ja hyvä sanoma on tullut ihmisen perintöosaksi, ja se on jokaisen ihmisen osa.
Seitsemäs enkeli on ilosanoman ilmoittaja, sillä ihmisen kuusi merkkisoittoa on ohi ja niinä päivä, siitä eteenpäin, Jumalan salaisuus käy täytäntöön SEN HYVÄN SANOMAN MUKAAN.
Näin kävi myös minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu