loppuukos kaunarit kun ainakin imdb:n mukaan mm. brooke, eric, ridge, stephanie, nick, taylor ja thorne lopettivat/lopettavat kauteen 2007/2008. Muut hahmot ovat lopettaneet jo aikaisemmin.
http://www.imdb.com/title/tt0092325/
http://www.imdb.com/title/tt0092325/
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki loppuu aikanaa, kuomaseni.
Sarja pyörii edelleen kovaa vauhtia USAssa ja sopimuskin on tällä hetkellä vuoteen 2011 ja sinne asti ovat sopimuksen allekirjoittaneet mm. Susan Flannery (Stephanie), Winsor Harmon (Thorne) ja Heather Tom (Katie).
Osa vanhoista hahmoista saisi lähteä. Esim. Eric ja Stephanie. Tai ainakin niiden rooleja voisi pienentää. Samoin myös Brooken, Ridgen Ja Taylorin juonikuviota käsikirjoittajat voisivat vähentää.
Tilalle saisi tulla nuoria 1970 ja 80-luvulla syntyneitä näyttelijöitä. Esim. joku uusi perhe, olisi ihan hyvä lisä.
Olen aivan samaa mieltä.Ridge-Taylor-Brooke kolmiodraamaa on ollut aivan liian kauan.Saisi tuohon sarjaan tulla jotain uutta.Mielestäni Nickin lähtö olisi hyvä juttu ja tuo uuden perheen mukaan tuleminen olisi jo hyvä idea.Stephanieta ja Ericiä en kyllä pois haluaisi,en varsinkaan Stephanieta.Olisi kiva myös kun edes 2-4 henkilöä tulisi Stephanien oman suvun,Douglasin puolelta.Sheilan takaisin tuleminen on asia jota toivon eniten.Tämän hetkisten tietojen mukaan se on muuten mahdollista.Näin on nimittäin ilmoittanut käsikirjoittaja,Bradley Bell.Kuitenkin olisi hyvä että edes jotain juonen käänteitä tulisi.Sarjahan on toistanut itseään jo monta vuotta.