Arvon palstalaiset.
Tämä palsta on hauskuuttanut minua jo parin vuoden ajan ja sinä aikana on tullut tutuksi yksi jos toinenkin vakiokommentaattori täällä. Jopa muutamia ystävyyssuhteita olemme solmineet.
On tullut jaettua kokemuksia, juttuja elämän varrelta ja purettua paineita väkivaltaisella verbaliikalla (lähinnä uskovaisia päin). Palstan olemassaolo on kaiken kaikkiaan hyvä asia!
Jotkut teistä tietävät, että olemme asuneet pienen perheeni kanssa täällä syvässä korvessa, suuressa vanhassa talossa ilman minkäänlaisia hienouksia jo kohta kaksi vuotta. Ei sisävessaa, ei kylppäreitä, ei vettä hanasta..toisin sanoen ollaan -30c pakkasella peseydytty tiukasti jalassaunan päätä vihmovassa ja varpaita kohmettavassa "lämmössä"...Juostu ulkohuussille kun ollaan hätää kärsimässä, tiskattu vadeissa ulkona, lattialla, saunan portailla.. LÄmmintä vettä on tullut vain keittämällä liedellä tai saunan kiukaan liian pienessä tankissa.. Pyykit on hinutettu käsin puhtaaksi. Ollaan eletty kuin "ennen vanhaan".
Historiallinen hetki on käsillä.
Aamulla saimme vieraaksi kaksi hauskan näköistä hemmoa tavaroineen ja niin he taikoivat sauvoillaan meille putket liittimineen, letkut jatkopaloineen.. *simsalabim*
MEILLE TULEE VETTÄ HANASTA SISÄLLE!!!
*Sekoaa ilosta..bim*
Meillä on nyt PÖNTTÖ.
Meillä on nyt PYYKKIKONE. Tiskikone. Bideeletku ja helvetti vessassa ihka ehta pesuallas!
Haluan siis jakaa tämän sekoamishetkeni teidän kanssanne skoolaamalla Puhdasta Suomalaista Vettä oikeassa keittiössä tiskatusta lasista.
Tämä on projektimme tähän astisista hetkistä upein.
Skool!
Tämä palsta on hauskuuttanut minua jo parin vuoden ajan ja sinä aikana on tullut tutuksi yksi jos toinenkin vakiokommentaattori täällä. Jopa muutamia ystävyyssuhteita olemme solmineet.
On tullut jaettua kokemuksia, juttuja elämän varrelta ja purettua paineita väkivaltaisella verbaliikalla (lähinnä uskovaisia päin). Palstan olemassaolo on kaiken kaikkiaan hyvä asia!
Jotkut teistä tietävät, että olemme asuneet pienen perheeni kanssa täällä syvässä korvessa, suuressa vanhassa talossa ilman minkäänlaisia hienouksia jo kohta kaksi vuotta. Ei sisävessaa, ei kylppäreitä, ei vettä hanasta..toisin sanoen ollaan -30c pakkasella peseydytty tiukasti jalassaunan päätä vihmovassa ja varpaita kohmettavassa "lämmössä"...Juostu ulkohuussille kun ollaan hätää kärsimässä, tiskattu vadeissa ulkona, lattialla, saunan portailla.. LÄmmintä vettä on tullut vain keittämällä liedellä tai saunan kiukaan liian pienessä tankissa.. Pyykit on hinutettu käsin puhtaaksi. Ollaan eletty kuin "ennen vanhaan".
Historiallinen hetki on käsillä.
Aamulla saimme vieraaksi kaksi hauskan näköistä hemmoa tavaroineen ja niin he taikoivat sauvoillaan meille putket liittimineen, letkut jatkopaloineen.. *simsalabim*
MEILLE TULEE VETTÄ HANASTA SISÄLLE!!!
*Sekoaa ilosta..bim*
Meillä on nyt PÖNTTÖ.
Meillä on nyt PYYKKIKONE. Tiskikone. Bideeletku ja helvetti vessassa ihka ehta pesuallas!
Haluan siis jakaa tämän sekoamishetkeni teidän kanssanne skoolaamalla Puhdasta Suomalaista Vettä oikeassa keittiössä tiskatusta lasista.
Tämä on projektimme tähän astisista hetkistä upein.
Skool!
Vastaukset 23
Vanhimmat
osaan arvostaa mitä olette saaneet (been there u know:)
Putkimiehen saitte kiinni, mutta Jumalaaei vieläkään ole näkynyt?
Tätä seutua voisi tietyssä määrin sanoa "jumalan selän takamukseksi"..hah..Mutta täällä on niin kerpeleen paljon uskovaisia, että luulen tämän olevan rintamus kuitenkin.
kippistää virtuaaliskumpat!
sitä osaa arvostaa asioita vasta, kun elää ilman niitä =)
..se pelotti alkuun, että kuinka kauan jaksaa sitä sankorumbaa. Mutta -uskomatonta kyllä-, se olikin vaivattomampaa mitä kuvitteli. Sitä keksii kaiken maailman helpotuksia ja järjestelmiä..on se niin syvään syöpynyt se mukavuuden haluisuus :D
Nyt kun ei tarvi kuluttaa koko viikonloppua tiskaamiseen tai pyykkämiseen, niin on ihan hoo-moilasena tän kaiken ajan kanssa O_o-*
Otetaan nyt sitten rauhallisesti sen veden kanssa nyt ensin alkuun, ettei veren natriumpitoisuus järky.
Onnea, pystyt varmaan hyvin empatisoimaan nokialaisia:)
Tämä oli meille vapaaehtoinen juttu olla ilman juoksevaa vettä... Nokialaisille se oli yhtäkkinen pakkotilanne. Mutta symppaan kyllä. Juoksevan veden puute voi tehdä arjesta ihan hemmetin vaikean ja järjestäminen kaiken suhteen, ajankäytön myös, ei aina hetkessä käykään.
tuli joskus vaan mieleen, että saattoi olla lapsiperheissä hiukka vaikea tilanne, kun lapset ripuloivat, mutta vettä ei saanut käyttää edes peseytymiseen. Kaikkea sitä sattuu.
Muista nyt kylvettää peikkoasi ahkerasti. Tykkää varmasti:P
Voi vain kuvitella Nokialaisten kärsimystä..
Ja mietis ennen aikaan..äitini veli kuoli vauvana nimenomaan ripuliin likaisen veden takia. Kaikkea sitä on sattunut aina..elämä on..
>>>Muista nyt kylvettää peikkoasi ahkerasti. Tykkää varmasti:P
on se kyllä hienoa että saa vedet sisälle. meilläkin tuolla maalla on kaivovesi vain ja sekin meni pilalle. nyt sinne joutuu kaupungista roudaamaan vettä jos meinaa pitenpään olla.
varmaan on vesijohtojen laittoa jossain vaiheessa harkittava.
Tämä talo on ollut aikoinan sellaisessa käytössä, että pihalla seisoi dieselmoottorilla käynyt mikälievehje, josta valutettiin maahan sitten tieskuinkapaljon öljyä. Se pilasi kaivonveden..ei käy edes kukkasten kasteluun. Ajatuksissa o tyhjentää kaivo ja jospa se täyttyisi puhtaaksi uudestaan. Iso rojekti se tosin on. Joskus sitten..kun on varaa.
pohjaveden pilasi lannoitteet joita viereisiin peltoihin kylvettiin. :(
en nyt ihan tarkkaan tiedä tuosta puhdistushommasta mutta ainakin tuo lannoitushomma pilaa pohjaveden todellapitkäksi aikaa ja tyhjennys ei oikein hyödytä mitään.
kannattaa siis selvittää tuossakin tapauksessa, että onnistuuko puhdistus ja tietysti se että paljonko se maksaa.
"Aamulla saimme vieraaksi kaksi hauskan näköistä hemmoa tavaroineen ja niin he taikoivat sauvoillaan meille..."
Tarkoitatko nyt jehovia?
"MEILLE TULEE VETTÄ HANASTA SISÄLLE!!!"
Jaa ne saivat jotakin aikaankin. No sitten jehovat eivät voineet olla kyseessä. Mutta nyt tämän 'loistavan' aasinsillan kautta kyselen, että jokos ne jehovat ovat käyneet kylässä kun lupasivat kait tammikuussa teille tulla? Itselläni olisi nimittäin sama ongelma ja vertaistuki olisi avuksi. :D
Luulen, että menin paljastamaan liikaa silloin kun 1.kerran kävivät..se parivaljakon miespuolinen oli sen oloinen, että hoksasi minun olevan vaikeampi tapaus. Sillä ei roikkunut vaahtoa suupielestä..Silmätkin katsoi about yhteen ilmansuuntaan samaan aikaan. Naisella meni kuin noitapillit aattoyönä.
Harmittaa kyllä. Valmistauduinkin niin hyvin.
>>>Itselläni olisi nimittäin sama ongelma ja vertaistuki olisi avuksi. :D
"se parivaljakon miespuolinen oli sen oloinen, että hoksasi minun olevan vaikeampi tapaus."
Joo itselläni ei ole tuota 'vaaraa' vaan jehovat tulevat yhtä varmasti kuin aurinko nousee taas jossakin vaiheessa.
"Kun löydän ne hakemani hyvät kysymykset jostain niin kopsaan ne sulle tänne. Ne olisi sellaisessa listassa, että nei heti tajuakaan olevansa aten "kynsissä" ja mahdollisesti saat moneenkin kertaan huomaamaattaan puhuttua pussiin."
Tuo olisi kyllä todella mukavaa, kun ei viitsi itse alkaa raamattua lukemaan kannesta kanteen tuota varten.
"Hyviä kuittailuhetkiä siis luvassa ;) Enkä tarkoita mitään pirullista kuittailua, vaan selkeää osoittamista lahkonsa vaarallisuudesta yms."
Ei tarkoituksena olekaan alkaa räyhäämään niille vaan koittaa antaa vähän eri perspektiiviä noihin asioihin ja sammalla lopettaa se ovikellon kuluttaminen.
Niin juu ja onnea vaan uusista vesijohdoista!
Onhan se teille ennenkin ollut juokseva vesi? Jos on jaksanut juosta ämpäreiden kanssa?
Mutta reilu ryyppy hanavettä remonttinne kunniaksi.
Jokuhan tuolla jo totesikin, että sitten vasta osaa arvostaa jotain jokapäiväistä kun se puuttuu. Näin varmaan, mutta toisaalta välttämättömien töiden vähentäminen saattaa viedä elämästä merkitystä vähemmälle?
Luottaen huumorintajuusi mainitsen tässä nyt samalla yhden asian. Kirjoitat:
"Bideeletku ja helvetti vessassa "
Teillä ateisteilla on sitten erilailla nuo sisustusasiat. Meillä kristityillä hevetti on sijoitettu yleensä tuonne kellariin. Ja kun nykyasunnoissa ei juuri ole kellareita, niin sen käyttö on melkeinpä tyystin loppunut, niinkuis olet varmaan huomannutkin (-;
"Jokuhan tuolla jo totesikin, että sitten vasta osaa arvostaa jotain jokapäiväistä kun se puuttuu."
Miten hihhuli kykenee arvostamaan älyä, joka on muille jokapäiväistä mutta hihhulille täysin tuntematonta?
Ulkohanaan alkoi tulla vesi syksyllä liityttyämme kunnan vesiverkkoon. Sitä ennen haettiin naapurin kaivosta parin sadan metrin päästä.
>>>Jokuhan tuolla jo totesikin, että sitten vasta osaa arvostaa jotain jokapäiväistä kun se puuttuu.>Teillä ateisteilla on sitten erilailla nuo sisustusasiat.
tuli lapsuus mieleen. Niinhän se oli silloin. Nyt on nyt.
Kyllä tekniikka on hienoa. Skool!!!!
Hieno hetki, skool sullekin! Elämän pienet mukavuudet maistuvat monta kertaa paremmilta jos on joutunut ensin opettelemaan toiminnan ilman niitä.
Nyt vielä toimiva auto niin alkaa homma luistaa.
Ah, ja kiitos. Hiukanko olen verrannut omaa elämääni ja piskuisia valituksiani sinun extreme-eloosi korven perukoilla, ja moneen kertaan huokaisuut että hitto, olen minä vaan pumpulissa täällä. Pikku opetus mukavuuksien arvostamisessa myös meille muille :D
Arvaa kenellä on vapaailta lauantaina? *sekoaa päästään*
***
>>>Nyt vielä toimiva auto niin alkaa homma luistaa.
Juuh, maaliskuun lopullapa hyvinkin, lähettikö reiska tai nasse sulle postia? Se on vaan se pääsiäisviikonloppu silloin kun suunnoteltiin treffejä, sikäli osuu vähän orpoon aikaan... mikään ei ole auki ja mitään muuta ei saisi hoidettua matkalla ja pelkkien treffien takia kieltämättä vähän pitkä matka tulla.
Velipoika asuu kyllä siinä lähellä, yöpaikan varmaan saan.
Meilaillaanpa tuostakin?
***
Irmelin kanssa vaihdettiin kynsilakkamerkkikuulumisia, samalla taidettiin jutella tuosta 3/08 lopusta.
Pääsiäisviikonloppuna ei munkaan ole järkeä lähteä pitkälle reissulle, kun samaan syssyyn on aivan pakko saada hoideltua asioita ja käytyä paikoissa. Eihän silloin mikään auki ole...
Piti soitella tässä illalla, mutta kello juoksi näin pitkälle sillä aikaa kun ihailin keittiössä pyykkikoneen rauhallista hurinaa :)
Huomiseen*