Rotuja ei ole

Etelä-Kalifornian yliopistossa on tehty tutkimus joka osoittaa että geenivaihtelu populaation sisällä on suurempi kuin niiden välillä.

Tutkimuksessa tutkittiin 1100 ihmistä 52 eri populaatiosta joka puolella maailmaa.
12693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onhan niitä rotuja. Pistäpä Pohjoismaalainen, Aasialainen, Aafrikkalainen ja Intiaani vierekkäin, niin kyllähän ne on erilaisia. Sen perusteella ei vain tarvitse eri-arvoistaa heitä!

Äänestä
  • Laitappa kolme vinttikoiraa (saman merkkistä) vierekkäin, saattaa olla todella erinäköisiä, kuten värissä, mutta toinen vinttikoirarotu saattaa olla samanlainen, mutta pienempi..

    Ihmisissä on kaksi rotua; oikea- ja vasenkätiset.
    Geneettiset erot näiden kahden ryhmän välillä ovat suurimmat!

    Äänestä

Miksi sitten USA:n vangeista 80% on afroamerikkalaisia vaikka kansasta vain 10% on heitä ?
Tai miksi tummahipiäisten johtamissa maissa menee aina huonosti ? Kaikkihan sen tietää että mitä tummemmaksi ihminen menee, sitä tempperamenttisemmaksi hän tulee - koirarotuihin rinnastettuna, onhan kultaisessa noutajassa eroa dobermanniin vaikka kumpikin kasvaisi samassa ympäristössä.

Äänestä
  • - Mustaihoisten asema on yleisesti ottaen sosiaalisesti heikompi kuin valkoisten. Jos otetaan huomioon vain alin sosiaaliluokka, USA:ssa vangeista on suurin osa valkoisia

    - Entisissä siirtomaissa ei olla vieläkään toivuttu infrastruktuuriongelmista joita tuli kun valkoiset tulivat ja sitten kun he jättivät siirtomaiden asukkaat oman onnensa nojaan. Etelä-Amerikan maissa menee paremmin kuin Afrikan maissa vaikkei Etelä-Amerikan maissakaan niin hyvin mene kuin entisissä siirtomaavalloissa.

    - Minä en ole ikinä kuullutkaan että mitä tummempi sitä temperamenttisempi

    - Koirarodut ovat ihmisen jalostamia, ihmisrotuja ei ole.

    Äänestä

tällaista tutkimusta ei ole tai jos on niin se on samaa sarjaa kuin "litteä maapallo" -tutkimukset.

Peruste: Asiasta on Suomessa tiedotettu Sanoma Oy:n lehdissä.

Asiasta ei saa keskustella Suomensisun palstalla.

Äänestä

Voidaan sopia ettei ole olemassa rotuja, silloin vain moni eläinlajikaan ei jakaannu rotuihin. Mikäli koirarotuja on olemassa, niin on myös ihmisrotuja.

Äänestä
  • että ihmisrodutkin ovat ihmisen jalostamia.

    Luonnossa ei esiiny rotuja. Vain lajeja ja alalajeja.

    Äänestä

  • Jaajaa kirjoitti:

    että ihmisrodutkin ovat ihmisen jalostamia.

    Luonnossa ei esiiny rotuja. Vain lajeja ja alalajeja.

    Olet oikeassa siinä mielessä ettei luonnossa esiinny rotuja. Oikeastaan luonnossa esiintyviä "rotuja" kutsutaan yleensä populaatioiksi.

    Ainut ero on sekoittuminen; luonnossa populaatiot("rodut") sekoittuvat kun ne kohtaavat toinen toisensa, puhutaan risteymistä. Rodut taas eivät sekoitu koska ne ovat ihmisen kontrolloimia populaatioita, siksi niitä kutsutaankin roduiksi.

    Käytännössä siis nämä "rotu" ja "populaatio" ovat aivan sama asia, mutta voidaanhan sano että ihmisiä on eri populaatioita jos kerta sana "rotu" tuntuu niin pahalta. Ja onhan se todellakin tieteellisesti täsmällisempi nimitys kuin tuo rotu.

    Tosin luulen että ainakaan rasismia se ei poista vaikka ihmisiä alettaisiinkin kutsumaan "afrikkalainen populaatio", "eurooppalainen populaatio" yms... tyyliin mutta toisaalta taas ei voida vedota rotuhygeniaan koska ihminenkin on osa luontoa ja luonnossa populaatiot saattavat yllättäenkin sekoittua!

    Eli näin ollen keinotekoinen "rodun suojeleminen" on itseasiassa luonnotonta, toisin kuin natsit yms... rotuhygeeniaa kannattavat haluavat uskoa.

    Äänestä

Aiheesta kirjoitin itsekin kesäkuun alussa.
Ihmisen biologisesta rodusta oleellista asiaa:

"Taksonomia ja rotu"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=4500000000000035&posting=22000000000635623

"Nykykäsitys ihmisrodusta"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=4500000000000035&posting=22000000000644613

Einä jaksa tälläistä mökkisäätä ( 29 C eikä pilviä)
enempää käyttää paikallisen kirjaston päätteellä...

[email protected]

Äänestä

olla, että ovat eri mieltä;)

Äänestä
  • Sanotko, että koira on yksi ihmisrotu?

    Taidat olla "hieman" vinksahtanut..

    Äänestä

katso esim. ihonväriä - rodut pystyy kyllä erottamaan toisistaan riippumatta geenikarttojen kokonaiskuvasta. vertaus hiukkasfysiikkaan on todellakin osuva.

jos lähestyttäisiin asiaa psykologin tuolista, niin huomautettaisiin varmaan, että 1-vuotias norsunluurannikkolainen muistuttaisi keskustelussa enemmän 1-vuotiasta islantilaista kuin 25-vuotiasta norsunluurannikkolaista. tämä(kään) havainto ei liene ristiriidassa rotujen olemassaolon kanssa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vanha parta kirjoitti:

Etelä-Kalifornian yliopistossa on tehty tutkimus joka osoittaa että geenivaihtelu populaation sisällä on suurempi kuin niiden välillä.

Tutkimuksessa tutkittiin 1100 ihmistä 52 eri populaatiosta joka puolella maailmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu