Viime aikoina tällä palstalla on puhuttu aroista asioista. Minunkin asiani on arka.
Kun tyttäreni oli neljännellä luokalla koulussa, hän tuli kertomaan isoisän kummallisesta käytöksestä.
Isoisä oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen jo pari vuotta. Uhkaillut ja kiristänyt, ettei hän asiasta saisi puhua. Vihdoin hän kuitenkin uskalsi.
Isoisä ei ollut maannut hänen kanssaan, mutta oli kopeloinut häntä intiimeistä paikoista ja riisunut ja pyytänyt pyllistämään, nuollut ja samalla hyväillyt itselleen orgasmeja.
Shokki oli melkoinen. Tuntui kuin kaikki muut murheet olisivat olleen pienen pieniä kirppuja.
Kaikista pahimmaksi elämän teki se, ettei mieheni meni täysin lukkoon. Hän ei suostunut puhumaan asiasta kuukausiin, kielsi sen täysin.
Hänen pyynnöstään asiasta ei kerrotuu sukulaisille. Hänen pyynnöstään isoisä ei saanut koskaan rangaistusta, joka hänelle olisi kuulunut.
Lopetimme ainoastaan vierailut mummolassa kaikkien sukulaisten hämmästykseksi, varsinkin mummon. Emme selitelleet, sulkeuduimme vaan pois.
Lapsen laitoimme terapiaan.
Nyt tästä tapauksesta on kulunut jo 20 vuotta.
Isoisä on kuollut, tyttäremme kasvanut aikuiseksi.
Tyttärelläni ei vieläkään ole ollut poikaystävää. Hän ei koskaan päästä miehiä lähelle itseään. Hän on korkeasti koulutettu, valmistunut erinomaisin arvosanoin, hän purkaa kaiken tarmonsa opiskeluun.
Joskus hän tulee luokseni ja kertoo uudelleen ja uudelleen, mitä hän lapsena koki. Isälleen hän ei uskalla puhua asiasta mitään.
En uskalla minäkään, koska mieheni suuttuu kauheasti, jos asiaan vähänkin kajotaan. Asia on hänelle niin arka,että hän on kasvattanut ympärilleen valtavan suojamuurin, jonka läpi ei kenelläkään ole asiaa. Se suojamuuri suojaa häntä kaikelta muultakin keskustelulta, joka menee vähänkin syvemmälle. Sukulaisilleen hän on "hauska mies", joka ei koskaan ole huonolla tuulella. Hänen sisimpäänsä kun ei kurkista kukaan.
En tiedä mitä olisi pitänyt tehdä aikoinaan.
Olisiko pitänyt suojella sukulaisia ja etenkin mummoa, vai olisiko pitänyt ottaa härkää sarvista ja selvittää asia perinpohjin.
Jos niin olisi tehty, asiat olisivat nyt ehkä toisella tavalla, mutta miten ne olisivat?
Olisiko muillakin nyt yhtä paha olo kuin meillä edelleen? Olisiko ollut aiheetonta tuottaa muille sama tuska?
Minä en ymmärrä ihmisiä, jotka tekevät pahaa lapselle. MINÄ EN YMMÄRRÄ HEITÄ!
Kun tyttäreni oli neljännellä luokalla koulussa, hän tuli kertomaan isoisän kummallisesta käytöksestä.
Isoisä oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen jo pari vuotta. Uhkaillut ja kiristänyt, ettei hän asiasta saisi puhua. Vihdoin hän kuitenkin uskalsi.
Isoisä ei ollut maannut hänen kanssaan, mutta oli kopeloinut häntä intiimeistä paikoista ja riisunut ja pyytänyt pyllistämään, nuollut ja samalla hyväillyt itselleen orgasmeja.
Shokki oli melkoinen. Tuntui kuin kaikki muut murheet olisivat olleen pienen pieniä kirppuja.
Kaikista pahimmaksi elämän teki se, ettei mieheni meni täysin lukkoon. Hän ei suostunut puhumaan asiasta kuukausiin, kielsi sen täysin.
Hänen pyynnöstään asiasta ei kerrotuu sukulaisille. Hänen pyynnöstään isoisä ei saanut koskaan rangaistusta, joka hänelle olisi kuulunut.
Lopetimme ainoastaan vierailut mummolassa kaikkien sukulaisten hämmästykseksi, varsinkin mummon. Emme selitelleet, sulkeuduimme vaan pois.
Lapsen laitoimme terapiaan.
Nyt tästä tapauksesta on kulunut jo 20 vuotta.
Isoisä on kuollut, tyttäremme kasvanut aikuiseksi.
Tyttärelläni ei vieläkään ole ollut poikaystävää. Hän ei koskaan päästä miehiä lähelle itseään. Hän on korkeasti koulutettu, valmistunut erinomaisin arvosanoin, hän purkaa kaiken tarmonsa opiskeluun.
Joskus hän tulee luokseni ja kertoo uudelleen ja uudelleen, mitä hän lapsena koki. Isälleen hän ei uskalla puhua asiasta mitään.
En uskalla minäkään, koska mieheni suuttuu kauheasti, jos asiaan vähänkin kajotaan. Asia on hänelle niin arka,että hän on kasvattanut ympärilleen valtavan suojamuurin, jonka läpi ei kenelläkään ole asiaa. Se suojamuuri suojaa häntä kaikelta muultakin keskustelulta, joka menee vähänkin syvemmälle. Sukulaisilleen hän on "hauska mies", joka ei koskaan ole huonolla tuulella. Hänen sisimpäänsä kun ei kurkista kukaan.
En tiedä mitä olisi pitänyt tehdä aikoinaan.
Olisiko pitänyt suojella sukulaisia ja etenkin mummoa, vai olisiko pitänyt ottaa härkää sarvista ja selvittää asia perinpohjin.
Jos niin olisi tehty, asiat olisivat nyt ehkä toisella tavalla, mutta miten ne olisivat?
Olisiko muillakin nyt yhtä paha olo kuin meillä edelleen? Olisiko ollut aiheetonta tuottaa muille sama tuska?
Minä en ymmärrä ihmisiä, jotka tekevät pahaa lapselle. MINÄ EN YMMÄRRÄ HEITÄ!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luin itkien tämänviestisi niin paha tuli minun olla.Minulle itselleni on sattunut vähän samantapainen asia.Mutta se oli veli,jota en koskaan pysty veljekseni tunnustamaan,meillä on ikäeroa 14vuotta,hän jäi minua usein hoitamaan,ja oli hyvin kehittynyt niin sanottiin aina,että ompa poika jo täysi mies.Olen sen taakan alla taistellut tämän loppuelämäni,mutta niistä ei saanut kertoa kenellekkään,oli kauheat uhkaukset päällä.Tämä on nyt ensimmäinen kerta kun tässä uskallan tuntemattomana asiasta mainita,vanhempani ovat maanneet haudassa jo isä 30v ja äiti 20v.mutta tämä roisto elää yhä minkäs pieni avuton tyttö tekee kuin itkien alistuu,taas tuli kaikki mieleen kuin eilinen päivä,olen kuullut että hän olisi tehnyt samaa omalle tyttärelleen,mutta hän joutui sairaala hoitoon.Ei siitäkään mitään ole saanut puhua,tämäkin tyttö on jo 50v.Nyt jo on liian myöhäistä kaikki todisteet ovat poissa,mutta luulen mitä tälläisillä ihmisillä on rajan toisella puolella,saavatko he yhä anteeksi.Mutta se on hyvä että tyttäresi on pärjännyt hyvin elämässään näitten opintojen ja kaiken muun suhteen,huonomminkin olisi voinut käydä,mutta haavat ovat parantumattomat kuitenkin,pystyikö hän menemään isoisänsä hautajaisiin,minä en ainakaan välitä mennä jos tämä uros ennen minua pois lähtee.Miksi miksi ei lasten anneta olla rauhassa miksi heihin kajotaan yhä tänäkin päivänä.
en koskaan, sitä miten joku voi kajota lapseen käyttääkseen häntä seksuaalisesti hyväkseen.
Olen äärimmäisen pahoillani tyttäreisi ja koko perheenne kärsimystenne takia. Olen myös hyvin pahoillani siitä, mitä sinä esikko olet saanut kestää. Ymmärrän sen, ettei ole helppoa antaa hyväksikäyttäjää ilmi ja rikkoa ehkä samalla paljon hyvääkin. Kuitenkin joku lapsi jossain on ehkä juuri seksuaalisen hyväksikäytön kohteena. Siksikin asiaan on puututtava AINA!!
EN syytä teitä ratkaisuistanne, en ollenkaan. Toivon vain voimia heille, jotka asian kanssa ajankohtaisesti kamppailevat, että jaksaisivat laittaa pyörimään ne rattaat, jotka saattavat tekijän vastuuseen.
LApsen (eikä kenekään muunkaan, muttei etenkään lapsen!!) seksuaalista hyväksikäyttöä voi eikä tarvitse hyväksyä koskaan eikä missään olosuhteissa.
Voimia ja valoa teille ja tyttärellesi.
Onko mahdollissta, että miehesi on tiennyt koko ajan isoisän taipumukset? Ehkä jopa itse ollut hyväksikäytön kohteena eikä pysty käsittelemään koko aihetta. Se "seuramiehen hauskuus" voi olla pahojen asioiden peittämiseksi opeteltu tapa. Siis tämmöinen mahdollisuus tuli mieleen. Lapsi raukka, pieni ihminen voi joutua kokemaan hirvittäviä asioita painostuksen ja uhkailun edessä. Toivottavasti hän joskus pystyy antamaan anteeksi itselleen. Sillä lapsihan syyttää sisimmässään itseään tapahtuneesta, varsinkin jos hyväksikäyttäjä on osannut oikein manipuloida. Kaikki hyvksikäyttäjät(seksuaalisesti, taloudellisesti ym.) ovat taitavia manipuloijia. Ja joka ei osaa/viitsi manipuloida, se ottaa väkisin.
Nyt on ihan turha enää pohtia sitä, mitä tuolloin olisi pitänyt tehdä. Niille asioille ei enää voi mitään.
Tärkeää olisi, että poikasi voisi vielä mennä terapiaan. Suosttelen pitkäaikaista psykoanalyyttistä terapiaa, jossa nuo traumat tulevat todella lävitsekäytyä ja hän saisi eheytyä ihmisenä.
Em. terapia maksaa, mutta eikö tässä tapauksessa tulisi repiä ne rahat vaikka mistä, sillä nyt on kyse poikasi, nuoren miehen, koko tulevasta elämästä. (Kelalta saa em. terapiaan sairausvakuutuskorvausta, joka on kai 60% terapiamaksusta).
Anneli. Kirjoittaessani yllä olevaa viestiä, mielessäni oli vastaava tapaus, jossa lapsi oli poika. Ajattelin ko. tapausta ja vahingossa kirjoitin pojasta (hän on nyt aikuinen ja pääsi tasapainoon pitkäaikaisen psykoanalyyttisen terapian lävitsekäytyään).
Toivottavasti voisit lähteä suosittelemaan tyttärellesi psykoanalyyttistä pitkäaikaista psykoterapiaa. Jos tarvitset asiassa neuvoja, kysy.