O n
Kirjoittanut: tapauksia 3.2.2008 klo 16.41
Joissa pelkkä usko on riittänyt, esimerkiksi ryöväri ristillä.(tälle vastasin)
t.i.u.k.u Vastasi kysymykseeni jonka olin esittänyt toiselle kaverille ennemmin tällä palstalla,tuossa ylhäällä. Mutta siinä kysymyksessä on niin paljon mielenkiintoista asiaa,joten päätin laittaa tähän avauskeskusteluksi.Tässä kysymykseni:
-- Mitä ajattelet minne tuo ryöväri meni kuolleessaan?
No mitä ihmeen merkitystä sillä on?(tiuku vastaa)
- Kyllä sinä sen tiedät mikä merkitys sillä on!
Hellareille ja muille(Raamatun totuudesta erkaantuneille lahkoille)sillä on suuri merkitys.
Miksi haluat väkisin viedä keskustelua toisaalle itse aiheesta?(tiuku)
- Esittäessäni tämän kiperän kysymyksen, tarkoitus ei ole viedä keskustelua toisaalle vaan sen ytimeen, pelastumiseen!
Tuon miehen pelastuminen selviää tämän miehen ja Jeesuksen antamissa sanoissa.
Luuk.23:42 Ja hän sanoi vielä: ”Jeesus, muista minua, kun pääset valtakuntaasi.”
- Mies ilmeisesti tiesi jotain valtakunnasta siitä Jeesukselle puhuessaan, sanoen KUN pääset valtakuntaasi.
Mies ei sanonut; tänään pääset.
Eikä Jeesuskaan niin sanoessaan; tänään, tarkoittanut juuri sitä kyseistä päivää sanoillaan, että olisi mennyt taivaaseen.
Antakaamme Raamatun itse todistaa asia:
1.Luuk.24:6,7 Jeesus kuollut, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.
2.Apos.1:3 Näille hän osoitti myös monin vastaansanomattomin todistein elävänsä kärsimisensä jälkeen, kun he näkivät hänet neljänkymmenen päivän kuluessa ja hän kertoi Jumalan valtakuntaa koskevia asioita.
3.Apos.1:9 Ja kun hän oli tämän sanonut, hänet kohotettiin heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet ylös heidän näkyvistään.
- Tässä on iso asia kyseessä, kun tiettävästi kaikki ristikunnassa uskoo tämän miehen menevän taivaaseen ja pelastuminen olisi samanlainen.
Ei mies voinut mennä taivaaseen, kun Jeesuskaan ei mennyt taivaaseen, vasta 40 päivän kuluttua Jeesus nousi taivaaseen.
Nämä Raamatun paikat todistavat miehen olevan kuolleena, eikä lentävänä sieluna, vaan odottaa ylösnousemusta.
- Ristikunta opettaa miehen "tänään" nousseen taivaalliseen paratiisiin, siten se opettaa ettei sielu kuole, vaan nousee taivaalliseen paratiisiin.
Sitä samaa oppia opetti käärme/saatana Eevalle sanoessaan valheellisesti: 1.Moos.3:3,4
3.- Jumala on sanonut: ’Ette saa syödä siitä ettekä saa koskea siihen, ettette kuolisi.’ ”
4. Tähän käärme sanoi naiselle: Ette suinkaan kuole.
Oleellista oli se että pelkästään usko riitti.(tiuku)
-Jaak.2:18,19
18 Kuitenkin joku sanoo: ”Sinulla on uskoa, ja minulla on tekoja. Näytä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä näytän uskoni sinulle teoillani.”
19 Sinähän uskot, että on yksi Jumala? Teet varsin hyvin. Mutta demonitkin uskovat — ja vapisevat.
Onko se jehovantodistajalle kiusallista kun itse uskoo kaiken hyvän siunaantuvan suorittamisesta?(tiuku)
-Jaak.2:24,25,26
24 Te näette, että ihminen julistetaan vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
25 Eikö samalla tavoin portto Rahabkin julistettu vanhurskaaksi teoista, kun hän oli ottanut sanansaattajat vieraanvaraisesti vastaan ja lähettänyt heidät pois toista tietä?
26 Tosiaan, niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
- Jumala sanoi käärmeelle:1.Moos.3:15 Ja minä panen vihollisuuden sinun ja naisen välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Se murskaa sinun pääsi, ja sinä murskaat sen kantapään.”
- Minä otan tänään taivaat ja maan todistajiksi teitä vastaan, että olen pannut eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen; ja sinun on valittava elämä, jotta pysyisit elossa, sinä ja jälkeläisesi.5.Moos:30:19
Jehova antaa vain kaksi vaihtoehtoa!

Vastaukset 35
Vanhimmat
Olen kyyninen.
Jos Jeesus lupasi ryövärille tyhjiä, ei meillä ole mitään toivoa.
Jos Jeesus kehtasi ihmisen kuollessa hänelle valehdella on hän vain raukka ja paljon rumempia ilmauksia jätän kirjoittamatta.
Uskotteko te todella että Jeesus valehteli?
"Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."(Luuk. 23:43)
Kysyn teiltä jotka Jeesukseen tavalla tai toisella uskotte: Voimmeko me luottaa Jeesuksen lupauksiin? Vielä silloinkin kun ne sotivat meidän oppiamme vastaan?
Kuoliko Jeesus kolmeksi päiväksi vaiko vain huijasi ja vei rosvon taivaaseen?
Sielu, ruumis ja henki. Mikä pysyy haudassa?
Minusta Jeesus taruolento oli varsinainen valepukki. Juuri tuo juttu, sekä lupaus opetuslapsille palata senaikuisen sukupolven aikana.
Eli -kirjaimellisesti Raamatun mukaan- Jessuli-sedän lupaukset valuivat hiekkaan jo parituhatta vuotta sitten. Paavalit, sun muut tekohengittäjät saivat kudottua hämäyksen verkon, johon tyhmät ihmiset edelleen jäävät kiikkiin.
...pelkkä mitättömyys jonka teksteissä ei ole enempää järkeä kuin sisältöäkään. Sinun toinen nimesi on ajanhaaskaus.
Jos kysymyksiä pohditaan yhdessä niin niistä opitaan paljon enemmän kuin tyhjistä liukuhihnavastauksista.
Haluatko vastata: mikä pysyy haudassa.
>>>Kysyn teiltä jotka Jeesukseen tavalla tai toisella uskotte: Voimmeko me luottaa Jeesuksen lupauksiin? Vielä silloinkin kun ne sotivat meidän oppiamme vastaan?
" No onhan aikamoinen kysymys! Jos Jeesuksen lupaukset sotivat jonkun oppia vastaan, niin onhan selvää, että Jeesukseen voi luottaa."
HOHOHOHOH. Ai voi vai? Minusta tuntuu, että valehtelet itsellesi, niin että sivullistakin hirvittää. Lue nuo Raamatun jakeet, ja vastaa, puhuiko Jeesus-setä paluustaan totta vai ei? Ihan kyllä tai ei riittää. Pystytkö vastaamaan. Luulen ettet pysty.
Matt 24:34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
Matt. 16:28 Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana."
Matt.10:23 23 Totisesti: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee
Olen kyyninen.
Jos Jeesus lupasi ryövärille tyhjiä, ei meillä ole mitään toivoa.
-Kyllä on Joh.5:28,29 unohtuiko?
Jos Jeesus kehtasi ihmisen kuollessa hänelle valehdella on hän vain raukka ja paljon rumempia ilmauksia jätän kirjoittamatta.
-Tällä palstalla ollaan Jeesuskin pantu paalun monta kertaa..syyttä.
Uskotteko te todella että Jeesus valehteli?
-Ei tietenkään valehdellut! Jeesus on synnitön,joten ei voinut valehdella,eikä myöhemminkään.
"Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."(Luuk. 23:43)
Kysyn teiltä jotka Jeesukseen tavalla tai toisella uskotte: Voimmeko me luottaa Jeesuksen lupauksiin?
-Kreikan kielessä ei ole välimerkkejä,ja muistaakseni ei myöskään isoja kirjaimia.
Nämä voi johtaa uusin ajatuksiin.
Jeesuksen lupauksiin voi luottaa.
Vielä silloinkin kun ne sotivat meidän oppiamme vastaan?
-Ehkä teidän,mutta ei Raamatun oppien?
Jos tuntee olevansa väärässä opissa,kannattaa vaihtaa.
>>>>Jehova antaa vain kaksi vaihtoehtoa!
on päinvastoin sellainen teko, joka vie varmaan kadotukseen. Te nimittäin käytte tahallanne valehtelemassa ihmisille sellaista, jota Jeesus ei käskenyt opettaa. Eli te teette itse perkeleen tekoja.
Uskokaa Jeesukseen ja Jumalan Aabrahamille antamaan lupaukseen, niin tekin pelastutte.
Muuten te joudutte Jumalan lämpökäsittelyyn...
Ovilla kierteleminen on päinvastoin sellainen teko, joka vie varmaan kadotukseen. Te nimittäin käytte tahallanne valehtelemassa ihmisille sellaista, jota Jeesus ei käskenyt opettaa. Eli te teette itse perkeleen tekoja.
-Ilm.13:14-18.... Tässä kysytään viisautta 666.Löytyykö hirvaalta? Jos,silloin löydät vastauksen perkeleen tekoihin.
perkeleestä, sen sanoo Raamattu.
Joh. 8:44
Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
Raamattu on viisautta täynnä!
Raamattu on viisautta täynnä!
-Perustele onko sinulla sitä viisautta.Raamatussa on viisautta,ja viisautta löytyy Matt.23 luku.
-Sinun lempi lauseesi on,valehtelija.
Esitin sinulle kysymyksen 666,kerro mikä se on..?
-Ei riitä kun huutaa vain valehtelijaksi.Se on jo tuttua.
>>Kyllä sinä sen tiedät mikä merkitys sillä on!
Hellareille ja muille(Raamatun totuudesta erkaantuneille lahkoille)sillä on suuri merkitys.
Kuten myös lahkolle nimeltä jehovantodistajat. Itse en näe tuotakaan kysymystä kovin oleellisena, tai sellaisena josta olisi syytä isompaa metakkaa pitää.
>>Esittäessäni tämän kiperän kysymyksen, tarkoitus ei ole viedä keskustelua toisaalle vaan sen ytimeen, pelastumiseen!
Tuon miehen pelastuminen selviää tämän miehen ja Jeesuksen antamissa sanoissa.
Jep, joka osoittaa, että jehovantodistajien harrastamat katumusharjoitteet ovat epäraamatullista raamatun raiskaamista. Ryöväri sai pelastuksen välittömästi, samoin kuin tuhlaajapoika anteeksiannon. Siinä olisi vt-seuralle ja sinulle miettimistä.
>>Jaak.2:18,19
18 Kuitenkin joku sanoo: ”Sinulla on uskoa, ja minulla on tekoja. Näytä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä näytän uskoni sinulle teoillani.”
Jehovantodistajat haluavat ymmärtää uskon tekojen koskevan jotenkin vt-seuran kirjallisuuden levittämistä. Minä sanon että uskon teoilla raamattu tarkoittaa kaikkea muuta kuin pakonomaista propagandan levittämistä ja sen raportointia. Se jos ihminen pyrkii olemaan hyvä pelkästään sydämestään, osoittaa tekoja aivan riittämiin. Kyse on tekojen aitoudesta, ei niiden kuukausittaisesta raportoinnista.
Muistan vieläkin kuinka eräs vanhin tylytti minua kun en ollut raportoinut tuntejani. Ihmettelin jo silloin, että eikö pääasia ollut että olin kuitenkin tehnyt osani. Ei, se ei riitä kun on kyse teennäisyydestä ja näennäisistä uskon teoista, joiden päätarkoitus on levittää jenkkiläisen lahkon tuotteita.
Ei hyviä tekoja voi tai tarvitse raportoida. Jopa tällainen uskonnoton sen ymmärtää.
>>Jaak.2:24,25,26
24 Te näette, että ihminen julistetaan vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
Jossa ei tässäkään ole pienimmässäkään määrin jenkkiläisen propagandan levittämisestä tai sen raporoinnista. Jeesuksen sanoma hyvyyteen pyrkimisestä vesittyy kun erilaiset lahkot tulkitsevat sen tarkoittavan lahkon eteen tehtyä työmäärää.
Vaikka en jumaluuksiin tältä seisomalta usko, toivoisin todella, että sinä ymmärtäisit raamatun mainitsemien uskon tekojen tarkoittavan pyrkimistä kaikkeen mikä hyvää on, ei raportointiin ja siitä seuraavaan hetkelliseen hyvänolon tunteeseen. Sydämestään hyvyyteen pyrkivän ei tarvitse tuntea riittämättömyyden tunnetta.
Ryöväri sai pelastuksen välittömästi,
-Kukaan ei ole noussut taivaaseen paitsi hän, joka laskeutui taivaasta, Ihmisen Poika. (Joh. 3:13)
samoin kuin tuhlaajapoika anteeksiannon. Siinä olisi vt-seuralle ja sinulle miettimistä.
-Menivätkö Jeesus ja pahantekijä paratiisiin samana päivänä, jona he kuolivat?
-Eivät menneet, sillä Raamatun mukaan he menivät paikkaan, joka on kreikaksi Ha′des ja hepreaksi Še′ol. Molemmat sanat tarkoittavat ihmiskunnan yhteistä hautaa. (Luukas 18:31–33; 24:46; Apostolien teot 2:31)
Raamattu sanoo tuossa paikassa olevista: ”Kuolleet eivät tiedä mitään – –. Ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa [”Šeolissa”, UM; kreikaksi Ha′des], jonne olet menevä.” Tuskin mikään paratiisi! – Saarnaaja 9:5, 10.
-Jeesus sai ylösnousemuksen Haadeksesta vasta kolmantena päivänä. Sen jälkeen hän ilmestyi monta kertaa seuraajilleen lähes kuuden viikon aikana eri puolilla Palestiinaa. Eräässä tällaisessa tilanteessa Jeesus sanoi Marialle: ”En minä ole vielä noussut Isän luo.” (Johannes 20:17)
Vielä silloinkaan hän ei ollut mennyt mihinkään paikkaan, jota olisi voinut kutsua paratiisiksi. – Ilmestys 2:7.
-Varmaan ymmärrät opetuksen..Elävä "kuollut" palasi ja heräsi eloon :-)
-Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla, ja kun hän tuli ja lähestyi taloa, hän kuuli musiikkia ja tanssimista.
26 Niin hän kutsui yhden palvelijoista luokseen ja tiedusteli, mitä nämä merkitsivät.
27 Hän sanoi hänelle: ’Veljesi on tullut, ja isäsi teurasti syötetyn nuoren sonnin, koska sai hänet terveenä takaisin.’
28 Mutta hän vihastui eikä tahtonut mennä sisään. Silloin hänen isänsä tuli ulos ja alkoi hartaasti pyytää häntä.
29 Vastaukseksi hän sanoi isälleen: ’Minä tässä olen näin monta vuotta raatanut sinun hyväksesi enkä kertaakaan ole rikkonut sinun käskyäsi, ja minulle et ole silti kertaakaan antanut vohlaa pitääkseni hauskaa ystävieni kanssa.
30 Mutta heti kun tämä sinun poikasi, joka kulutti sinun elatusvarasi porttojen kanssa, saapui, hänelle sinä teurastit syötetyn nuoren sonnin.’
31 Silloin hän sanoi hänelle: ’Lapsi, sinä olet aina ollut minun kanssani, ja kaikki se, mikä on minun, on sinun,
32 mutta täytyihän meidän pitää hauskaa ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja heräsi eloon, ja hän oli kadonnut ja on löytynyt.’ ”
-Taidat uskoa tiuku sielun kuolemattomuuteen?
-Niin,kukaan ei ole mennyt taivaaseen,ennen Jeesusta.Ei edes tämä ryöväri.Sinne on mennyt vain "puhtaita" valheettomia ihmisiä.Tässä todiste Ilm.14:4,5.
-Oliko tuo ryöväri mies sellainen kriteerien täyttävä henkilö?
Väität Jeesusta valehtelijaksi. Oletko taas niitä wannabeateisteja jotka väittävät tuntevansa raamatun, joita täällä kirjoittelee?
"-Eivät menneet, sillä Raamatun ..."
Eli sanot että Jeesus valehteli.
"-Jeesus sai ylösnousemuksen Haadeksesta vasta kolmantena päivänä."
Et ilmeisesti usko että ihmisessä olisi henki ja sielu?
"-Oliko tuo ryöväri mies sellainen kriteerien täyttävä henkilö?"
Se on Jumala joka määrittelee, ja sinä määrittelet Jeesuksen valehtelijaksi.
Itse yritän luottaa Jeesuksen lupauksiin. Jos hän lupaa että rakastaa, niin se tarkoittaa sitä. Jos hän sanoo että on valmistamassa meille sijaa, niin se tarkoittaa sitä. Jos hän lupaa kuolin "vuoteella" ihmiselle että "tänään" niin hän kyllä pitää lupauksensa.
On aivan sama sopiiko se jonkun ihmisen opetuksiin. Jeesuksen sana on painavampi.
Kukaan ei ole noussut taivaaseen paitsi hän, joka laskeutui taivaasta, Ihmisen Poika. (Joh. 3:13)
-On samantekevää kuka meni taivaaseen ja kuka paratiisiin sekä milloin meni. Älä vedä asiaa sivuraiteille! Ryöväri osoitti uskoa Jeesukseen kun oli tämän vieressä ristillä. Sen perusteella hän pelastui. Ryöväri siis pelastui pelkän uskon avulla! Loput asiaan liittyvistä kysymyksistä eivät ole oleellisia!
samoin kuin tuhlaajapoika anteeksiannon.
-Tuhlaajapoika sai anteeksiannon vaikka isä ei tiennyt oliko poika edes katunut kun palasi vaan järjesti juhlat. Siinä ei kartettu tai suoritettu katumisharjoituksia. Mieti sitä!
>>Menivätkö Jeesus ja pahantekijä paratiisiin samana päivänä, jona he kuolivat?
Voi video, ei sillä ole tässä kohtaa minkäänlaista merkitystä, vaan pelastuksella, johon ei vartsikoita ja hertsyköitä tarvinnut raportoida.
>>Taidat uskoa tiuku sielun kuolemattomuuteen?
En koe uskovani mihinkään, ja silti säilytän mielenrauhani. Miksi siis uskoa johonkin?
Eli sanot että Jeesus valehteli.
-Mistä sait käsityksen,että Jeesus valehtelee.
Ei todellakaan valehtele!
Et ilmeisesti usko että ihmisessä olisi henki ja sielu?
-Henki ja sielu on kyllä.Hesek.18:4,19 (KR-38)Sielu joka tekee syntiä kuolee.
Elämän henki jonka Jumala antaa ihmeselle,palaa hänelle.Lue tarkasti milloin ihmisestä tuli elävä sielu 1.Moos.2:7.
Vastaan illalla loppuihin kysymyksin.
joka ei teekään enää syntiä, vaan on tehnyt parannuksen, uskoo Jeesukseen Kristukseen, on ottanut Pyhän Hengen kasteen ja on syntynyt uudesti ylhäältä?
Kerrohan se?
Kerrohan se?
Me kaikki teemme syntiä. Luuletko että uskominen jumalaan tekee ihmisestä synnittömän? Emme lakkaa tekemästä syntiä vaikka uudestisyntyisimme ym. Asia erikseen on se, jos jumala antaa synnit anteeksi, mutta synnittömiä meistä ei mitenkään tule.
"-Mistä sait käsityksen,että Jeesus valehtelee.
Ei todellakaan valehtele!"
Minä en usko että Jeesus valehtelisi. Ymmärsin kirjoituksestasi että sanot Jeesuksen luvanneen jotain mitä ei pitänyt. Siksi tuo kommenttini
Luuk. 23:42-43
"Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi". (ryöväri pyytää että "muista minua kun tulet"... hän ei edes pyydä päästä heti mihinkään)
43 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
Tänä päivänä. Ei huomenna tai tuomiopäivänä tms, vaan tänä päivänä.
"Lue tarkasti milloin ihmisestä tuli elävä sielu 1.Moos.2:7"
נפש nephesh neh'-fesh eli sielu-sana antamassasi kohdassa voidaan kääntää myös seuraavilla ilmauksilla: "soul, self, life, creature, person, appetite, mind, living being, desire, emotion, passion"
Kuka päättää että juuri soul on ainut oikea?
"Hesek.18:4"
Käytetään samaa sanaa jolla on monia merkityksiä.
King Jamesissa sanotaan: the soul that sinneth, it shall die. Suomeksi se menisi näin: sielu joka teki syntiä, kuolee. (joutuu eroon Jumalasta?)
Kr38 sanoo "Se sielu, joka syntiä tekee-sen on kuoltava".
Kun puhumme sielun kuolemisesta (1. Moos. 2:17) Jumala ei uhkaile Adamia vaan varoittaa. Valehteleeko Jumala kun varoitus ei toteudukaan?
Väitän että ei.
Uskon että "kuolemalla kuoleman" -Jumala tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että joutuu eroon Jumalasta. Aivan kuten Adamille kävi: Jumala ajoi Adamin luotaan pois (hengellinen kuolema?) eikä tappanut häntä (fyysinen kuolema, sydän pysähtyy yms)
sanoja, siihen minäkin uskon.
Joka ei teekään enää syntiä, vaan on tehnyt parannuksen,uskoo Jeesukseen Kristukseen, on ottanut Pyhän Hengen kasteen ja on syntynyt uudesti ylhäältä?
-Ensin(KR-38)Hesek.18:4,19.Sielu joka tekee synti kuolee.Vaikka mielässäsi olisit syntynyt uudelleen,et ole synnitön.
Ainoa lihallisessa maailmassa on Jeesus Kristus synnitön!!
Kun kuolet et mene taivaaseen,vai menetkö ja koska?
-Room.5:12 Miksi on kuolleitten ylös nousemus?
Luetaan 1.Kor.12:12
Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hänet on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teidän keskuudessanne sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole?
13 Ellei kuolleiden ylösnousemusta tosiaankaan ole, ei Kristustakaan ole herätetty.
14 Mutta ellei Kristusta ole herätetty, niin saarnaamisemme on varmasti turhaa ja uskomme on turhaa.
15 Lisäksi meidät todetaan myös vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän herätti Kristuksen, jota hän ei kuitenkaan herättänyt, ellei kuolleita kerran herätetä.
16 Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty.
17 Edelleen, jos Kristusta ei ole herätetty, teidän uskonne on hyödytön; te olette vielä synneissänne.
18 Vieläpä nekin, jotka ovat nukahtaneet pois Kristuksen yhteydessä, ovat tuhoutuneet. 19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tässä elämässä, olemme kaikista ihmisistä säälittävimpiä.
Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.Kuoleeko ihminen?
Taatusti kuolee koska on synnin alainen [1. Moos. 2:17, 3:6,19; Ps. 51:7].Emme voi koska olla kaikki olematta synnin alaisia.
Meissä kaikissa on "lommo"..
uskoo Jeesukseen Kristukseen, on ottanut Pyhän Hengen kasteen ja on syntynyt uudesti ylhäältä?
Kerrohan se?
-Esitätkö sinä tuon kysymyksen vakavissasi!!
-Tuhlaajapoika sai anteeksiannon vaikka isä ei tiennyt oliko poika edes katunut kun palasi vaan järjesti juhlat. Siinä ei kartettu tai suoritettu katumisharjoituksia. Mieti sitä!
-Näköjään et ymmärrä kuvauksen tarkoitusta?
No,Matt.13:10-18.Kannattaa lukea.
Se siitä sivuraiteille menemisestä.
>>Näköjään et ymmärrä kuvauksen tarkoitusta?
No,Matt.13:10-18.Kannattaa lukea.
Se siitä sivuraiteille menemisestä.
Sulla alkaa olemaan jo niin moniraiteinen keskustelu, että raiteilla pysyminen vaatii suunnatonta arpaonnea.
Tuo Matteuksen kohtakaan ei avaa asiaa millään tavalla, paitsi sillä tavalla että et näköjään halua ymmärtää tarinan opetusta tuhlaajapojasta.
Voi video, ei sillä ole tässä kohtaa minkäänlaista merkitystä, vaan pelastuksella, johon ei vartsikoita ja hertsyköitä tarvinnut raportoida.
-Niinpä niin.
En koe uskovani mihinkään, ja silti säilytän mielenrauhani. Miksi siis uskoa johonkin?
-Itseesi,sekin on uskoa.
>>Itseesi,sekin on uskoa.
Muttei verrattavissa yliluonnolliseen uskomiseen.
Sulla alkaa olemaan jo niin moniraiteinen keskustelu, että raiteilla pysyminen vaatii suunnatonta arpaonnea.
-Varmaan tiedätkin etten perusta elämääni lottovoittoon.
Tuo Matteuksen kohtakaan ei avaa asiaa millään tavalla, paitsi sillä tavalla että et näköjään halua ymmärtää tarinan opetusta tuhlaajapojasta.
-Näin minä ymmärrän sen.
Jos joku luopio tai muuten hiipunut haluaa tulla takaisin seurak. ja katuu tekojaan.Hänelle osoitetaan suopeutta ja otetaan vastaan iloiten.Jeesuksen seuraan kelpasivat kaikki,veronkantajakin ja syntisetkin.
Tuhlaajapoika (Lu 15:11–32). Fariseukset ja kirjanoppineet mutisivat, koska Jeesus otti veronkantajat ja syntiset tervetulleina vastaan ja söi heidän kanssaan. Jeesus vastasi esittämällä kuvaukset kadonneesta lampaasta ja kadonneesta kolikosta, ja sitten seurasi tämä vertaus.
Juutalaisen lain mukaan nuoremman pojan perintöosa oli puolet vanhemman veljen perinnöstä (5Mo 21:17). Juutalaisten mielestä veronkantajat olivat kaukaiseen maahan matkustaneen nuoremman pojan tavoin hylänneet heidät astuessaan Rooman palvelukseen. Juutalaisesta oli alentavaa joutua paimentamaan sikoja, koska nuo eläimet olivat Lain mukaan epäpuhtaita (3Mo 11:7). Kotiin palattuaan nuorempi poika pyysi, että hänet otettaisiin vastaan, ei poikana vaan palkkalaisena(nöyrtyneenä). Tällainen mies ei kuulunut edes maatilan palvelusväkeen, niin kuin orjat kuuluivat, vaan hän oli ulkopuolinen, joka oli palkattu usein vain päiväksi kerrallaan (Mt 20:1, 2, 8). Isä pyysi tuomaan nuoremmalle pojalle parhaan pitkän vaatteen. Se ei ollut vain jokin yksinkertainen vaatekappale vaan luultavasti runsaasti kirjailtu puku, jollainen annettiin kunniavieraalle. Sormus ja sandaalit olivat mahdollisesti arvoaseman ja vapaan miehen tunnusmerkkejä.
1.Usko on sen vakuuttunutta odotusta, mitä toivotaan, selvä osoitus todellisuuksista, vaikka niitä ei nähdä.
2 Sillä sen välityksellä saivat vanhan ajan miehet todistuksen.
3 Uskon vaikutuksesta me havaitsemme, että asiainjärjestelmät pantiin järjestykseen Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, on tullut siitä, mikä ei näy.
>>Varmaan tiedätkin etten perusta elämääni lottovoittoon.
Tiedän, perustat sen jenkkiläisen uskonlahkon mielivaltaiseen raamatuntulkintaan. Surullisinta siinä on ettet osaa katsoa totuuttasi silmiin ja punnita sitä samoilla punnuksilla kuin punnitset muita elämäntapoja tai uskonsuuntia.
>>Jos joku luopio tai muuten hiipunut haluaa tulla takaisin seurak. ja katuu tekojaan.Hänelle osoitetaan suopeutta ja otetaan vastaan iloiten.Jeesuksen seuraan kelpasivat kaikki,veronkantajakin ja syntisetkin.
Väärin, hänet saatetaan hyväksyä jos hän nöyristelee seurakuntalaisille ennalta määräämättömän ajan. Tuollaisesta ei tuhlaajapojan tapauksessa ollut mitään tietoa.
>>Fariseukset ja kirjanoppineet mutisivat, koska Jeesus otti veronkantajat ja syntiset tervetulleina vastaan ja söi heidän kanssaan. Jeesus vastasi esittämällä kuvaukset kadonneesta lampaasta ja kadonneesta kolikosta, ja sitten seurasi tämä vertaus.
Jota esimerkkiä jehovantodistajat nimenomaan eivät noudata, vaan toimivat juuri kuten nämä fariseukset ja kirjanoppineet.
>>1.Usko on sen vakuuttunutta odotusta, mitä toivotaan, selvä osoitus todellisuuksista, vaikka niitä ei nähdä.
Jos et ole tietoinen, niin olen entinen todistaja, ja hyvin tietoinen siitä miksi usko käsitetään.
Me pelastumme yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen ristillä täyttämän työn tähden. Pois suorittaminen, sanoohan Jeesuskin, tulkaa minun tyköni työn uuvuttamat minä annan teille levon. Usko Kristukseen onkin lepoa ja rauhaa. Joka laittaa evankeliumi sanan eteen jos -sanan, niin tuolloin hän puhuu toisenlaista evankeliumia kuin mitä armon evankeliumi on. Jumala armahtaa (synnyttää uudesti ylhäältä) Jeesuksessa Kristuksessa syntisen ihmisen (niin minut kuin sinutkin) ilman lain tekoja. Armahdetussa ihmisessä alkaa Pyhän Hengen vaikutuksesta vähin erin näkyä erinäiset Hengen hedelmät kuten lähimmäisen rakkaus jne.
Johannes 17:3!
Ei se niin vaikeaa ole!