Onko keskusta tipahtamassa Suomen poliittiselta kartalta?

Suomessa on kymmeniä vuosia ennusteltu tuon maalaistaustaisen puolueen katoamista.

Näin on nähty tälläkin saitilla varsin usein.

"Ei missään muuallakaan ole" on tuota toivetta perusteltu.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu709761_page0.htm
4146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luulen että demareista tulee ajan oloon yhtä pieni puolue kuin kepu on Ruotsissa. Kokoomuksen kasvua haittaa se että äänestäjien ruokkiminen tuppaa välillä unohtumaan. Kyllä ne pörssiyhtiöitten pojat pärjää ilman kokoomuksen apuakin, kuten on viimeaikoina nähty.

Äänestä
  • Emme ole kokoomuksen emmekä yhteiskunnan orjia.

    Riittää, että poliitikot purkavat sääntelyä, joka vaikeuttaa yritysten toimintaa ja laskee niiden halua ja kykyä työllistää. Myöskin työn vastaanottaminen on tehtävä kannattavaksi ja helpoksi.

    Äänestä

Risikko paiskoo kyllä duunia, Crohnbergikin. Kanerva kulkee ja juhlii, mutta mitä tekevät Lindenit, Wallinit, Kataiset, Niinistöt, Sarkomaat?
Näitten hommia hoidetaan niin puolueellisesti ja virkamieskuntaa apuna käyttäen, että joku työtön tekisi nämä ihan samalla tavalla.

Äänestä
  • Itsestäsi ei olisi edes sen päiväohjelman läpivientiin, joka ministerillä on .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pol.tutkija kirjoitti:

Suomessa on kymmeniä vuosia ennusteltu tuon maalaistaustaisen puolueen katoamista.

Näin on nähty tälläkin saitilla varsin usein.

"Ei missään muuallakaan ole" on tuota toivetta perusteltu.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu709761_page0.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu