anaaliseksistä saa helpommin HIV:in

näin on vai?

asia on niin että harrastin 1-2vuotta saman miehen kanssa anaaliseksiä, hänellä oli paljon kumppaneita mutta minulle hän oli ensimmäinen.kävin hiv-testeissä eikä ollu mitään ja siitäkin on nyt jo 2vuotta, mutta viime vudoen keväänä tuli hararstettua pikaa takaa ja nyt näin kahden kuukauden aikana on tullut oltua kahden eri ihmisen kanssa anaaliseksiä harrastettua ja yheensä siis neljä eri ihmistä ilman kortsua tai mitään suojaa(joskus öljyä liukasteena tai käsi-ihovoiteita)
kävin tänään testeissä mutta ei siitä kai mitään selviä kun seksistä pitää olla kulunut 3kuukautta. tämä epätietoisuus piinaa. kummankin kanssa on tullut harrastettua anaaliseksiä 2-3kertaa eli ei paljon mutta suuseksiä enemmänkin onko kuitenkin. Mutta edestä en ole koskaan harrastanut seksiä ja kaduttaa koska sanotaan että takaa tarttuu helpommin. tarttuuko hiv helposti vain jos toisellakin on hiv vai voiko se tarttua noin vaan myös vaikka ei olis aktiivinen seksielämä? pliis vastatkaa

10

2458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anaaliseksistä

      saa helpommin tartunnan.

      "tarttuuko hiv helposti vain jos toisellakin on hiv vai voiko se tarttua noin vaan myös vaikka ei olis aktiivinen seksielämä? " tätä kohtaa en ymmärtänyt laisinkaan....pakkohan se virus on olla olemassa, ei se ilmasta kehenkään "iske"..

      • Huoh...

        Noh,
        de ketä on anaaliseksissä vastaanottajana on teoriassa suurempi riski saada tartunta, koska spermat voivat jäädä sisään ja peräsuolen limakalvot menevät helposti rikki.

        Mutta kyllä sille toisellekkin voi tulla tartunta, jos penikseen tulee hankauma, kuten usein tulee ilman kumia tai liukastetta. Nykykäsityksen mukaan, ei edes tarvitse hankaumaa penikseen, vaan virus voi läpäistä myös terveen limakalvon.

        Suuseksissä virus voi tarttua sille, joka saa eritteitä verta, spermaa tai vagina eritteitä suuhun, jos hänellä sattuu olemaan haavoja suussa.

        Suutelu on safe sex.

        Jos kuulut homoyhteisöön, kannattaa olla huolellinen noissa asioissa, koska homoyhteisöissä, yhden illan jutut ja riskienotto on kovempaa kuin heteroseksi puolella. Käy vaikka lukemassa miesten kesken -tutkimus. Siinä haastateltiin HIV positiivisia ja heidän toimintaansa anonyymisti. Aika pelottavia tuloksia saatiin. Aina kumi, ellei kumppanin statuksesta varmaa tietoa.

        Mitä aktiivisempi seksielämä, eli useampia kumppaneita, sitä enemmän riskikäytymistä, eli suurempi riski.

        Olen läpensä kyllästynyt jelppaamaan ihmisiä, jotka pelästyvät omaa käyttäytymistä vasta kun riski on tapahtunut.

        Se vitun HIV on oikeasti jollain, ei se ole mikään saatanan huhu.

        Ja vielä sulle alkuperäiselle kirjoittajalla, käytä kumia seuraavan 3kk ajan, ja sitten testiin 3kk kohdalla. Testin voi tehdä joko terveyskeskuksessa tai aidstukikeskuksessa pikatestinä. Aikaisemmin ei kannata mennä testiin, koska virallisesti 2kk tuloksia ei pidetä varmana. Itsensä kannalta voi joskus olla järkevää käydä 2kk testissä jos odotus on kestämätöntä. Jos odotus alkaa oikein rasittamaan, niin rauhoittavat ja unilääkkeet käyttöön :)

      • tyttöhuoleton
        Huoh... kirjoitti:

        ..en kuulu homoyhteisöön. mulla ei ole koskaan ollu aktiivista seksielämää. nää kaks ihmist nyt vaa sattu olee tähän aikaan. enkä ole kummankaan kanssa kovin usein tehnyt kuin muutaman kerran.

        ..ja sulle ekalle vastaajalle. tarkoitin sillä että esim. nää keiden kanssa olen harrastanut eli jos he eivät ole myöskään aktiivisia seksielämässä enkä minäkään niin onko se hiv mahdollista silti vai eikö se ole niin että kummallakin täytyy olla vilkas seksielämä(monia kumppaneita) ennekuin se hiv syntyy vai voiko se syntyä noin vaan että se ei ole monen tekijän summa sitten?? pelottaa kauheasti :'( en enää ikinä harrasta seksiä ja menen kolmen kuukauden päästä saamaan selvyyden. ärsyttää kun olen aina ollut neitsyt ja huolehtivainen ja nyt jotenkin elämä potki pahasti ja perseelle vielä. tunnen monia jotka ei välitä ja niillä on ilman kortsuakin jne eikä ne ole saanut tartuntoja, joten ärsyttää että itelle nyt tulis :'(

      • tietämätön likka
        tyttöhuoleton kirjoitti:

        Ikäsi on kai 15vuotta?..

        "...onko se hiv mahdollista silti vai eikö se ole niin että kummallakin täytyy olla vilkas seksielämä(monia kumppaneita) ennekuin se hiv syntyy..."

        :D

        HIV:in voi saada vaikka ensimmäisellä kerralla.
        Vaikka kumpanillakaan ei ennen olisi ollut kuin yksi partneri. HIV:in voi myös saada ihan täysin ilman seksiä esim. suonensisäiset huumeet, synnytyksessä äidiltä, verensiirrossa!
        Että älä ollenkaan kuvittele, että ihmisellä jolla on ollut 20partneria on suurempi riski saada HIV kun ihmisellä jolla on ollut vaan 3.
        Se ainoastan on fakta, että HIV:in voi saada suojaamattomasta seksistä, oli kyseessä sitten kuinka kokenut partneri tai ei.

      • ja jos totta puhutaan...
        tietämätön likka kirjoitti:

        ..miksi missään ei mainita miten hiv syntyy vaan miten hiv tarttuu ??

        se tarttuu vain jos toisellakin on hiv, miksi muuten avioliitossa tai pitkässä suhteessa olevat päättävät lopettaa kondomin käytön vaikka kummallakin olisi takana miljoona partneria, mutta niin kauan kun kummallakaan ei ole tartuntaa he eivät voi saada toisiltaan sitä.

      • sitten olet?
        ja jos totta puhutaan... kirjoitti:

        ..miksi missään ei mainita miten hiv syntyy vaan miten hiv tarttuu ??

        se tarttuu vain jos toisellakin on hiv, miksi muuten avioliitossa tai pitkässä suhteessa olevat päättävät lopettaa kondomin käytön vaikka kummallakin olisi takana miljoona partneria, mutta niin kauan kun kummallakaan ei ole tartuntaa he eivät voi saada toisiltaan sitä.

        HIV ei mitenkään synny. Se nimenomaan tarttuu. Aivan kuten sanoitkin. Se on "syntynyt" silloin aikoinaan jossain missä lie sitten joku panikaan apinaa tai söi sen lihaa ravinnokseen. Se HIV syntyi silloin ja on siitä yhdestä kantajasta tarttunut ympäri maailmaa.

        Eli se ei todellakaan synny niinkuin joku flunssa tai luomi olkapäähän vaan se tarttuu. Siksi missään ei mainita miten HIV syntyy.

        Ja avioliitossa tai pitkässä suhteessa olevat jättää kondomin käytön pois sen takia, että molemmat ovat todennäköisesti käyneet testeissä ja luottavat kumppaniinsa siinä määrin, ettei hän mene sitä HIV:iä mistään naapurista hankkimaan. Eli toisinsanoen pettämään.

      • tyttöhuoleton kirjoitti:

        ..en kuulu homoyhteisöön. mulla ei ole koskaan ollu aktiivista seksielämää. nää kaks ihmist nyt vaa sattu olee tähän aikaan. enkä ole kummankaan kanssa kovin usein tehnyt kuin muutaman kerran.

        ..ja sulle ekalle vastaajalle. tarkoitin sillä että esim. nää keiden kanssa olen harrastanut eli jos he eivät ole myöskään aktiivisia seksielämässä enkä minäkään niin onko se hiv mahdollista silti vai eikö se ole niin että kummallakin täytyy olla vilkas seksielämä(monia kumppaneita) ennekuin se hiv syntyy vai voiko se syntyä noin vaan että se ei ole monen tekijän summa sitten?? pelottaa kauheasti :'( en enää ikinä harrasta seksiä ja menen kolmen kuukauden päästä saamaan selvyyden. ärsyttää kun olen aina ollut neitsyt ja huolehtivainen ja nyt jotenkin elämä potki pahasti ja perseelle vielä. tunnen monia jotka ei välitä ja niillä on ilman kortsuakin jne eikä ne ole saanut tartuntoja, joten ärsyttää että itelle nyt tulis :'(

        Täältä saa kyllä hyviä nauruja.

        Kun tarpeeksi monta kertaa harrastaa seksiä ja mahdollisimman monen kanssa, niin HIV syntyy.

        Haluaisin kuulla miksi tämä tyttö harrastaa vain anaaliseksiä, onko siihenkin joku yhtä mahtava selitys?

      • Pöhköjen pelastaja
        tyttöhuoleton kirjoitti:

        ..en kuulu homoyhteisöön. mulla ei ole koskaan ollu aktiivista seksielämää. nää kaks ihmist nyt vaa sattu olee tähän aikaan. enkä ole kummankaan kanssa kovin usein tehnyt kuin muutaman kerran.

        ..ja sulle ekalle vastaajalle. tarkoitin sillä että esim. nää keiden kanssa olen harrastanut eli jos he eivät ole myöskään aktiivisia seksielämässä enkä minäkään niin onko se hiv mahdollista silti vai eikö se ole niin että kummallakin täytyy olla vilkas seksielämä(monia kumppaneita) ennekuin se hiv syntyy vai voiko se syntyä noin vaan että se ei ole monen tekijän summa sitten?? pelottaa kauheasti :'( en enää ikinä harrasta seksiä ja menen kolmen kuukauden päästä saamaan selvyyden. ärsyttää kun olen aina ollut neitsyt ja huolehtivainen ja nyt jotenkin elämä potki pahasti ja perseelle vielä. tunnen monia jotka ei välitä ja niillä on ilman kortsuakin jne eikä ne ole saanut tartuntoja, joten ärsyttää että itelle nyt tulis :'(

        Kuules nyt en halua pelotella sua enää, vaan ohjaan sut oikeaan foorumiin. Positiiviset.fi ja pelkääjien foorumi, siellä saat tarkemmat tiedot casestasi. Näissä muissa foorumeissa jaetaan HIVistä aika lailla väärää tai shokkivalistus tietoa, mutta käy hakemassa sieltä apua ja tukea. Muitsa, että sadat ihmiset ovat kanssasi samassa tilanteessa. Hyvä juttu on se, että olet alkanut ajattelemaan näitä asioita :) Käy kurkkaamassa yllä oleva sivu niin tiedät mitä tarkoitin. Esim voit esittää kysymyksen nimimerkille "nuori mies" hän aika guru näissä asioissa :) Ja sieltä saa paljon apua tilanteeseen, josta vaikea puhua muille.

        Muista kumi ennen testiin menoa. Voisin sanoa tässä jotain, mikä helpottaisi oloasi, mutta en sano, koska valistan ihmisiä yhä pelolla näillä yleisfoorumeilla. Sori...

      • HIV-negatiivinen 2007
        Pöhköjen pelastaja kirjoitti:

        HIV voi olla todellakin vaikka ensimmäisellä kumppanilla, jonka kanssa päätyy sänkyyn, joten aletaanpas taas hieman ottamaan vastuuta sekä itsestä, että kumppanista)neista, jotta ei saataisi koskaan minkäänlaisia sukupuolitauteja.

        Itse sain loistavaa apua juuri tuon positiiviset.fi-sivuston kautta silloin, kun näiden aisoiden kanssa kamppailin. Toivottavasti en kamppaile enää koskaan uudelleen..

    • Cola-Kolli

      Pylsvägeniin pantaessa tartunta on todennäköinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1502
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      921
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      711
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      636
    Aihe